Prinsessapäiväkirjat: Helinä-keiju

9.2.2014 kello 11:25

Eli Tinkerbell elokuvasta Peter Pan (1953).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Tink keijupoly

Kipakka pikkuneito levittää unelmat toteuttavaa keijupölyä.

Kuten mainitsin Leena-analyysin kohdalla, olen aina suhtautunut Peter Paniin kaikin puolin intohimottomasti. Nyt tuoreen uudelleenkatselun jälkeenkään en välitä hajanaiseksi jäävästä kokonaisuudesta, mutta leffa ei silti ole ilman arvojaan. Helinä on erityinen ja erottuva hahmo monella tapaa ja nousee leffan valopilkuksi, vaikka myös sen rasittavimmat puolet liittyvät häneen.

1. Persoonallisuus

Helinä on oikutteleva, omistushaluinen ja diivaileva neitokainen. Hän on myös pinnallinen, äkkipikainen, turhamainen ja itsekäs. Paluu Mikä-mikä-maahan -jatko-osaa varten hahmoa on pehmennetty jonkin verran, mutta varsinkin alkuperäisessä Peter Panissa hänet on kuorrutettu valtaisan paksulla kerroksella perinteisesti negatiivisiksi koettuja luonteenpiirteitä.

Helinä ei ole myöskään Disneyn fiksuimpia sankarittaria, vaan hänet voisi pikemminkin sijoittaa lähemmäs fiksuusjatkumon vastakkaista päätyä. Hän joutuu epäilyttävääkin epäilyttävämmän Kapteeni Koukun huijaamaksi kuin hölmöläinen. Huiputtaessaan Kadonneet Pojat ampumaan ”Leenalinnun” alas taivaalta hän ei myöskään lainkaan ajattele seurauksia, vaikka on huomannut Peterin osoittaneen selvää kiinnostusta ja suojelunhalua Leenaa kohtaan. Helinän hölmöilyt vaikuttavat johtuvan ennen kaikkea siitä, ettei hän malta ajatella asioita loppuun asti, vaan tekee kaiken päällimmäisen mielihalunsa mukaisesti.

Hänen olennaiset luonnevikansa ovat siis ylidominoiva id ja laiska superego. Peter Panin tavoin hän ei osaa oikein ottaa toisia huomioon, ja käyttäytyy siksi monesti itsekkäästi. Hän ei ole lainkaan pahoillaan Leenan vaarantamisesta edes Peterin karkottaessa hänet rangaistuksena. Karkotus saa hänet vain vihaiseksi, ja hän tuntee itsensä väärinkohdelluksi tajuamatta lainkaan omaa vastuutaan tilanteesta. Keijutar ei näe juuri omaa napaansa pitemmälle.

Tink peili

Oman kuvajaisen ihastelu on kivointa puuhaa.

Rohkeutta ja aloitekykyä keijukaiselta ei kuitenkaan puutu. Hän toimii aina spontaanisti, eikä jätä koskaan tekemättä asioita esimerkiksi järjen, varovaisuuden tai pelkuruuden nimissä. Peterin ollessa pulassa hän syöksyy apuun ajattelematta vaaroja, itseään, tai yhtään mitään muutakaan. Hänessä yhdistyvät siis niin impulsiivisuuden huonoimmat kuin parhaimmatkin piirteet.

Tässä vaiheessa pienen maininnan ansaitsee myös uudemman CG-animoiduista tv-sarjoista ja leffoista koostuvan Helinä-tuoteperheen Helinä-inkarnaatio. Tällä CG-Helinällä ei ole persoonallisuutensa puolesta kerrassaan mitään tekemistä alkuperäisen ärhäkän neitosen kanssa, vaan uusi Helinä vaikuttaa katsomieni testipätkien perusteella olevan kiltti, fiksu ja ahkera pikkukeiju.

2. Hahmonkehitys

Tarinan edetessä Helinä alkaa päästä yli paaduttavasta mustasukkaisuudestaan Leenaa kohtaan. Leffan alussa hän ei ota lainkaan vastuuta teoistaan, eikä näytä minkäänlaista katumusta, vaikka on ollut ikävä joka käänteessä.

Tajutessaan saattaneensa Peterin vaaraan Koukun kanssa toimiessaan Helinä ymmärtää vihdoin tekojensa seuraukset, sillä vain Peter Pan on hänelle tarpeeksi tärkeä tällaisen mullistavan oivalluksen aikaansaamiseksi. Helinä toimii jälleen vaistonvaraisesti ensimmäisellä mieleen tulevalla tavalla, eli ryntäämällä pelastamaan Peterin. Tällä kertaa hän toimii kuitenkin jonkun muun kuin itsensä hyväksi.

Pitäisin tosin kyseenalaisena sitä, onko kyseessä aito kehittyminen. Helinä vain ei tunnu välittävän kenestäkään muusta kuin Peteristä niin paljon, että olisi valmis asettamaan toisen itsensä edelle. Peteriä hän tuntuu kuitenkin alusta asti pitävän äärimmäisen tärkeänä.

Jatko-osassa Helinä tuntuu sen sijaan oikeasti kasvaneen alkuperäisestä tulemisestaan, aivan kuten Peter itsekin. Teknisesti tämä johtuu toki siitä, että lapsiystävällisyyttä 2000-luvulla tavoittelevan leffan oli pakostakin pehmennettävä näitä alun perin ajoittain hyvinkin ikävästi käyttäytyviä hahmoja. Silti olisi mahdollista tulkita, että Helinän mustasukkaisuus aikuiseksi kasvaneen Leenan tytärtä Jaanaa kohtaan on selvästi vähemmän vihamielistä ja enemmän ilkikurisen näpäyttelevää nimenomaan sen takia, että Helinä on edellisen leffan lopussa hyväksynyt Leenan.

Tink lauhkeutuu

Jatko-osan pehmeämpi ja kirkkaampi Helinä osaa jopa hymyillä ylpeänä, kun epäilyksiään aikaisemmin julistanut Jaana löytää uskonsa ihmeisiin.

Jatko-osan lopussa Helinä on ystävällisissä väleissä sekä Leenan että Jaanan kanssa, kun taas alkuperäisen leffan alussa Helinä liioittelematta vihaa Leenaa. On kuitenkin sääli, ettei Peter Panin lopussa saada oikein minkäänlaista päätöstä Helinän ja Leenan suhteelle. Lopussa Helinä ja Leena eivät enää reagoi toisiinsa mitenkään.

Helinää ei kuitenkaan enää erikseen esitetä lopussa vihamielisenä Leenaa tai ketään muutakaan kohtaan, toisin kuin alussa. Tämä johtunee siitä, että hän kokee saaneensa Peteriltä kaipaamansa huomion ja varmuuden siitä, että on tälle tärkeä. Jotain leffojen aikana tai välillä on siis selvästi tapahtunut hahmonkehityksellisestäkin näkökulmasta. Helinä oppii ainakin jossain määrin hyväksymään muita tyttöjä Peterin ympärille, mikä mielestäni tosiaan johtuu ennen kaikkea siitä, että hän tulee varmemmaksi omasta asemastaan Peterin tärkeänä ystävänä, eikä hänen tarvitse tuntea asemaansa enää aivan yhtä uhatuksi.

3. Hahmodesign

Tink pyh

Suhteettoman suuret kenkätupsut pisteenä i:n päällä. Tästä designista on hankala päästä eloisammaksi ja kirvakammanihanaksi.

Designiltaan Helinä eroaa muista varhaisista sankarittarista olennaisesti siinä, että hänen kasvonsa ja vartalonmallinsa ovat kummatkin ehdottoman omaleimaisiksi tyyliteltyjä. Aikaisemmissa naisissa – samoin kuin Leenassa – on hieman liiankin jäykkää täydellisen naisihanuuden tavoittelun makua, joka saa hahmot näyttämään jokseenkin persoonattomilta.

Helinä sen sijaan kirjaimellisesti hehkuu luonnettaan yleisölle. Hänen kasvonsa ovat pyöreät ja leuattomat, huulensa paksut ja silmänsä ilkikurisesti hieman vinossa. Vartalon mittasuhteet ovat liioitellummat kuin mihin pääneidoilla on totuttu. Ne korostavat häpeilemättä leveää lantiota ja paksuja reisiä sekä pienenpientä yläruumista.

Helinän liikeanimointi ottaa myös kauniisti huomioon sen, että hän on pikkuruinen ja tuskin painaa yhtään mitään. Helinän liikkeistä syntyvä, hänen jälkeensä kimmeltävän vanan jättävä kultainen keijupöly on oikeastaan muuten kovin ankean näköisen Peter Panin ainoa silmääni aidosti miellyttävä visuaalinen elementti. Se myös korostaa Helinän keveän lennokkaita, pyörähteleviä liikeratoja kauniisti.

Sanasen ansaitsee myös Helinän yllättävän paljastava asu. Hänen olkaimeton leotardimainen pikkupikkumekkonsa ei voisi enää juuri menettää kangasta muuttumatta uimapuvuksi. Asu korostaa Helinän ulkonäkötietoisuutta ja kujeilevaa seksuaalisuutta. Tämän ja hänen äkkipikaisen, voimakkaan luonteensa huomioiden onkin jännä, että hänen värinsä ovat vaaleanvihreä ja -keltainen, värikartan seesteisimpänä yhdistelmänä.

Toisaalta muuten kovin synkeävärisen leffan sisällä Helinä erottuu kirkkaanvaalean ja raikkaan värimaailmansa avulla. Hauskana yksityiskohtana hän muuttuu myös kirjaimellisesti polttavanpunaiseksi oikein suuttuessaan, samaan tapaan kuin Hercules-leffan pahis Haadeksen siniset liekkihiukset roihahtavat punaisiksi tämän menettäessä malttinsa. Helinän vihainen kuumenemisreaktio on myös ihastuttavan kirjaimellinen, sillä keijutyttö polttaa tässä tilassa eteen tulevat lehdet poroksi.

4. Roolitus

Peter Panissa Leena on tavanomainen ja vastuuntuntoinen tyttöhahmo, kun taas Helinä edustaa aivan päinvastaista naismallia. Hän onkin melko uniikki Disney-neitokainen siinä mielessä, että on itsekäs ja pikkumainen, eikä ruumiinmuotojaan lukuun ottamatta ole millään mittapuulla niin sanottu ihannenainen. Hän onkin selkeästi leffan toissijainen naispäähenkilö, joka pystyy siksi olemaan vapaammin omanlaisensa kuin tiukasti ihannetyttömuottiin menevä Leena ensisijaisena naispääosana. Toisaalta Helinä on myös juonen kannalta toimeliaampi kuin muut aikansa naissankarittaret.

Helinä on alkuperäisen elokuvan juonen olennaisin osa, kiitos äkkipikaisuutensa. Juuri Helinän avulla Peter Panille kostoa pitkään hautonut Kapteeni Koukku onnistuu lähes räjäyttämään pojan ilmaan. Helinän toiminta kantaa kaikkea leffan pääjuoneen liittyvää, kun hän suututtaa Peterin ja tulee karkotetuksi, saattaa sitten Peterin vaaraan tyhmyyttään, ja lopulta onnistuu lähes oman henkensä hinnalla pelastamaan tämän. Sillä välin Peter ja Leena veljineen höpsöilevät muualla liikuttamatta päätarinaa lainkaan.

Tink tyhma

Koukun ilmiselviin valheisiin on helppo uskoa, kun ne lupaavat kauniita asioita. Helinän kärsimätön ja herkkäuskoinen luonne kuljettaa tarinaa eteenpäin.

Helinää voisikin sanoa elokuvan aktiivisimmaksi hahmoksi. Hänelle tapahtuu eniten ja hän toimii aktiivisimmin, niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka Peter Pan on muodollisesti elokuvansa päähenkilö, Helinä ja Leena ovat edellinen toimijahahmona ja jälkimmäinen näkökulmahahmona kumpikin lopulta tärkeämpiä hahmoja elokuvalle. Erottuvan aktiivisuutensa, simppelin mutta muistettavan hahmodesigninsa sekä keijupölyyn ja ihmeisiin uskomiseen liittyvien teemojen ansiosta Helinä on ehdottomasti ansainnut paikkansa Disneyn maskottina ja tulenkantajana.

Peter Pan itse on enemmän objektin asemassa, pikkupoikien ja nuorten neitien ihailun kohteena. Hän toimii status quossa toistaen staattisesti omaa rooliaan. Naishahmot hänen ympärillään sen sijaan toimivat tavoilla, jotka muuttavat joko näitä itseään tai pistävät uusia seikkailuja liikkeelle. Sekä Leena että Helinä muuttavat asenteitaan elokuvan aikana, mutta Peter Pan on vain Peter Pan, eikä yritä olla tai joudu olemaan mitään muuta. Hän jää siten toistamaan samoja staattisia toimintakuvioitaan koko leffan ajaksi, ja todennäköisesti sen jälkeenkin.

Itselleni jäi leffasta sellainen loppufiilis, että Helinä ja Leena ovat Kapteeni Koukun lisäksi ainoat hahmot, joilla on mitään aitoa merkitystä. Kadonneet Pojat, intiaaniheimo ja muut Mikä-mikä-maan asukit jäävät lähinnä taustameluksi, mikä saa leffan tuntumaan epätasaiselta.

5. Sympaattisuus

Tink punastuu

On mukavaa kaikkien näiden geneeristen kilttityttöjen jälkeen katsella neitosta, jolla on tilaa vähän rähistä ja ilkeillä. Pieni lisäripaus sympaattisuutta ei tosin olisi ollut pahitteeksi.

Helinä on ärhäkässä pikkumaisuudessaan loppujen lopuksi melko onnistuneen ihastuttava hahmo spontaaniutensa ja aktiivisuutensa ansiosta. Hän touhuaa koko ajan jotain ja ilmaisee itseään jatkuvasti. Puhumattomuutta on kompensoitu kätevästi laajaeleisellä mimiikalla, joka korostaa Helinän toimijuutta ja tekee hänestä äärimmäisen ilmeikkään hahmon. Mykkyydestään huolimatta hän onkin Disneyn varhaisen tuotannon ilmaisuvoimaisimpia hahmoja sortumatta kuitenkaan lyhärihenkisesti tyyliteltyyn hösötyskomiikkaan, toisin kuin esimerkiksi Lumikin kääpiöt ja Tuhkimon hiiret. Erottuvan ulkonäkönsä ja eläväisen liikeanimaationsa myötä hän on myös mielenkiintoisempaa ja miellyttävämpääkin katsottavaa kuin muut Peter Panin hahmot. Hänen yksinkertainen hahmokonseptinsa onkin raikkaudessaan hyvin tehokas.

Siksi onkin sääli, että Helinä on kuitenkin omaan makuuni suuren osan leffasta vähän liian tyhmä ja ilkeä. Hän on hauska katsoa, mutta ei erityisen sympattava tyyppi, eikä oikein monisävyinen hahmokaan. Hän on mukavan raikas tuulahdus ja viihdyttävä tapaus mutta jää lopulta vähän lättänäksi kokonaisuudeksi.

Suuri ongelmani Helinän kanssa on hänen suhteensa leffan nimihahmoon, joka saa hänet näyttämään tarpeettoman tyhmältä tyttöseltä.

Bonus: Romanssintapainen

Tink suolasirotin

Peter Pan on selvästi tosi ystävä ja paras kumppani.

Helinän suurin motivaatio on hänen suhteensa Peter Paniin. Kaikki hänen toimintansa liittyy poikaan, ja hänen ajatuksensa tuntuvat pyörivän yksinomaan tämän ympärillä. Jää tulkinnanvaraiseksi, ovatko Helinän tunteet Peteriä kohtaan enemmän romanttista sorttia vai platonisempaa omistushaluista kumppanuutta. Kummassakin tapauksessa Helinä kuitenkin selvästi ajattelee Peterin kuuluvan yksin hänelle, ja on tästä suunnattoman mustasukkainen. Peter itse taas on selvästi enemmän jälkimmäisellä kannalla – aina silloin kun huomaa keijukaisen olemassaolon.

En pidä Helinän ja Peter Panin suhteesta alkuperäisessä leffassa, sillä Peter kohtelee Helinää suurimman osan koko leffasta keijupölysirottimena. Ennen leffan loppua suhteesta ei tunnu puuttuvan Peterin puolelta vain ystävyys, vaan poika ei tunnu edes noteeraavan Helinän olevan ajatteleva ja tunteva olento. Minulla on aina ollut ongelmia pitää suhteista, joissa yksi osapuoli on äärimmäisen sitoutunut ja toinen tuskin huomaa tätä. Helinän ja Peterin tapaus hoipertelee loppuhuipennukseen asti tällä kentällä.

Vasta Helinän pelastaessa Peterin ja melkein posahtaessa itse samalla Peter näyttää minkäänlaisia tunteita keijua kohtaan ja alkaa kohdella tätä muunakin kuin käyttöesineenä. Tässä vaiheessa alkaa kuitenkin olla vähän myöhäistä pelastaa suhdetta, joka on ensimmäisen tunnin ajan toikkaroinut epämiellyttävän yksipuolisena.

Paluu Mikä-mikä-maahan esittää Peterin ja Helinän tasavertaisempina kumppaneina ja lisää heidän välistään positiivista vuorovaikutusta. Helinä ei ole vain Peterin käskytettävänä ja käytettävänä, vaan Peter osoittaa hänelle suurta lojaaliutta ja huomioi tämän mielipiteet. Tämän takia heidän suhteensa ja etenkin Helinän voimakas kiintymys Peteriin tuntuu uskottavammalta. Enää kyse ei tunnu olevan siitä, että tyhmänärhäkkä tyttönen roikkuu kuin täysi tomppeli häntä vain yksipuolisesti hyväkseen käyttävän pojan kanssa, vaikka tämä viis veisaa hänestä ja luulee itsestään liikoja.

Tink ja Peter

Jatko-osassa Peter jopa suuttuu Helinän puolesta Jaanan loukatessa keijukaista.

Avainsanat:

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: RSS 2.0

« »


6 kommenttia

  1. Dia

    Luin tässä huvikseni kaikki tähän astiset prinsessa analyysisi ja ihastuin. Kaikki ne pistivät miettimään elokuvaa ja hahmoja eri näkökulmasta, sillä en kokenut itse kohtauksia läheskään samalla tavalla.

    Eniten pidin tästä Helinää koskevasta artikkelista. Vaikka totesitkin Helinän olevan ilkeä ja tyhmä, aloin jostain syystä pitää keijusta enemmän nyt luettuan tämän.

    Toivottavasti jatkat näiden kirjoittelua! Haluaisin ainakin kovasti lukea Mulanista, Arielista, Elsasta+Annasta ja Yasminista, tai no oikeastaan kaikista! Jään innolla odottelemaan ~

  2. Arana

    Kiva että tykkäät! Itsellekin leffat ovat avautuneet ihan uudesta vinkkelistä kun olen näitä pääneitokaisia silmällä pitäen katsellut.

    Helinästä oli oikeastaan aika vaikea kirjoittaa, koska hän on toisaalta tosiaan mielestäni vähän ikävä hölmöilijä, mutta toisaalta hän on spontaaniudessaan aika ihana ja hirveän raikas ja erilainen Disney-neito, ja jatko-osassa alkaa olla mukava muillekin kuin Peter Panille. Toisaalta tykkään Helinästä mutta toisaalta haluaisin mielelläni tykätä enemmänkin. Tietyllä tapaa juuri se että hänessä on niin paljon negatiivisia puolia tekee hänestä tosi viihdyttävän hahmon.

    Tarkoitus olisi tosiaan kirjoitella kaikista sankarittarista järjestyksessä, eli eiköhän sinne parhaisiin renessanssityttöihinkin päästä vielä joskus. Ainakin toivottavasti, kun omat suosikit löytyvät juuri sieltä.

  3. tsupe

    Hmm…alkuperäisessä kirjassa sanottiin ettei keijut pysty tuntemaan kuin yhtä tunnetta kerrallaan, joten silloin jos ne tuntevat mustasukkaisuutta/kateutta, niiden mieli todennäköisesti myrkyttyy siitä eivätkä ne kaihda keinoja kostaa…ja samalla järki sumenee aika reippaasti.

    Joten en tiedä voiko Helinää luokitella tyhmäksi samalla lailla kuin ihmisiä…ihmiset hallitsevat tunteitaan paremmin.

  4. Arana

    Äärimmäisen hyvä pointti. Itse en ole kirjaa lukenut eikä mikään muu Peter Pan -adaptaatiokaan ole tuttu, joten arvioin Helinää yksinomaan Disney-version perusteella. Tuo keijujen tunne-huomio on kyllä varsin hyvä selitys Helinän käytösoikuille.

    Sinänsä tosiaan yritinkin tuoda vähän esille, että Helinän ”tyhmyys” on juurikin sitä, että hänellä ei tunnu olevan kapasiteettia ajatella välittömiä mielitekojaan pitemmälle. Sitäkin olisi kyllä voinut pohtia, että Helinä selkeästi ei ole varsinaisesti ihminen ja että se näkyy aika hyvin hahmosta, sillä hänen käytöksensä ei sovi ihmislogiikkaan. Siksi hänen selittämisensä ainoastaan ihmispsykologialla on tosiaan tämän analyysin heikko kohta. Kiitos kun toit esiin!

  5. Missing Link » Arkisto » Prinsessapäiväkirjat: Megara, osa 1

    […] on Peter Panin Helinän tavoin erityisen seksualisoitu Disney-hahmo, mikä tulee esille toki hänen hyökkäävän […]

  6. Missing Link » Arkisto » Prinsessapäiväkirjat: Megara, osa 2

    […] on Disneyn leffoissa kolmas räikeästi joukosta erottuva tärkeä naishahmo. Peter Panin Helinästä ja Oliver ja kumppanit -leffan Rusetista poiketen Megara on kuitenkin leffansa ainoa tärkeä […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.