Animevuosi 2014: Syksy

25.1.2015 kello 11:47

Vaikka muuten animevuosi 2014 ei jaksanut aivan kauheasti sytyttää, nousi syyskausi oikein maittavaksi ja vahvaksi. Peräti kolme koko vuoden Top 5 -maininnan saaneista sarjoista löytyi juuri syksyltä. Mikään vuoden teoksista ei oikein pääse hipomaan täydellisyyttä, ja kukin parhaistakin kärsii suurista ongelmista, mutta löytyihän niitä vahvojakin sarjoja onneksi lopulta.

Kauden yhden jakson selkeät putoajat olivat mitäänsanomattomat Denki-Gai no Honya-san ja Girlfriend (Beta), epäsympaattinen Wolf Girl and the Black Prince, armottoman kökösti sensuroitu Terra Formars ja kiva mutta yhdessä jaksossa nähty Gugure! Kokkuri-san. Garo, Rage of Bahamut: Genesis, The Seven Deadly Sins, Ronja Ryövärintytär ja Your Lie in April taas olisivat kaikki ansainneet katsomista enemmän kuin listalle lopulta päätynyt ja innokkaasti vastakarvaan hangannut Amaburi. Mainitut sarjat jäivät katsomatta ihan vain, koska osa kiinnostavistakin sarjoista putoaa taloudessani väistämättä, kun tarjontaa on enemmän kuin katsomiskapasiteettia.

The Fruit of Grisaia -VN:n animesovitus taas tipahti tietoisesta päätöksestä katselulistalta kuuden jakson jälkeen. Sarja alkoi oikein lupaavasti, mutta vajosi sitten jokusen jakson päästä tyhmiin käänteisiinsä ja epäuskottavuuksiinsa. Voittamattoman oloinen ilmeetön päähenkilö erottui joukosta, mutta ei oikeastaan edukseen, kun Inahot on jo nähty ja vihattu. Jännittävä visuaalinen toteutuskaan ei jaksanut innostaa, kun sisältö herppaili ja derppaili minne sattuu. Eipä tästä tuntunut tykkäävän moni alkuperäisenkään teoksen fani, kun sovitusta on moitittu ahkeraan tarinoiden ja hahmojen paljaaksi strippaamisesta.

When Supernatural Battles Became Commonplace (Inou-Battle wa nichijou-kei no naka de)

2014-inou-battle

Chuunipoika Andou ja muut kirjallisuuskerhon jäsenet saavat äkkiä selittämättömästi supervoimia.

Katsottuna 12/12 jaksoa.

Suhteeni InoBaton kanssa otti ensimmäisen askeleensa väärällä jalalla. Alkujaksot ulisin sarjan täydellistä tyhjänpäiväisyyttä, vaikka jo silloin vaikutuin muutamista avainkohtauksista, kuten toisen jakson romanttisen väärinkäsityksen kypsästä ja sydämellisestä ratkaisusta. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen aloin kuitenkin päästä sarjan rytmiin, kun sen huumori alkoi hellittää otettaan kivan Andoun kiusaamisvitseistä.

Andou kannattelee sarjaa poikkeuksellisen hyvin haaremiasetelman keskuspojuksi. On aina helppo nähdä, millainen suhde hänellä on kuhunkin sarjan tytöistä, ja miksi kukin näistä tykkää hänestä. Sarjan draama toimii oikein kivasti, ja teos on myös oikein kivan näköinen. Hahmodesignit ovat nättejä ja värimaailma miellyttävän pehmeästi ja kirkkaasti murrettu.

Sääli, että jakso 8 menee taas metsään pomppaamalla ihan muihin kuvioihin ja hahmoihin ja toteuttamalla siirtymän kankeasti ilmeisesti copypasteamalla sen suoraan alkuperäisranobesta. Kiinnostus meinasi taas romahtaa, mutta onneksi fokus palasi nopeasti päähenkilöihin.

Ansaittuja kunniamainintoja:

Ihanin poika: Alati ystävällinen, fiksu ja fantasiahahmoleikkiensä kanssa hauska Andou hurmasi. Hän ei aina ihan ymmärrä muita, mutta hänestä tekee ihanan se, että hän yrittää joka kerta.

Söpöin pari: Tapaan tykätä pareista, joilla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita, joten Andoun ja ihanaisen punapää Tomoyon fantasiainnostukselle perustuva suhde vieri sydämeen.

Voimakkain kohtaus: Muuten niin leppoisan lapsuudenystävätyttö Hatokon hyvin pohjustettu ja komeasti toteutettu avautuminen todella yllätti niin Andoun kuin katsojatkin. Kohtaus erottuu tyyliltään kaikesta siitä, mihin animessa on totuttu, ja tuo kentälle uutta näkemystä.

Ovelin loppuratkaisu: Finaali pohjustetaan hyvin, on sekä yllättävä että soveliaan korkeapanoksinen, ja siinä riittää jytyä. Suuhun jäi erinomaisen hyvä maku sarjasta.

Bipolaarisin suhtautuminen: En tykkää, tykkään, tykkään tosi paljon, en tykkää yhtään, tykkään taas!

Paikka vuoden Top 5 -listalla: Epätasaisuudestaan huolimatta niin suuren sydämen sarja, että vakuutuin.

Psycho-Pass 2

2014-Psycho-Pass

Tulevaisuudessa Japania hallitsee Sibyl-järjestelmä, joka mittaa ihmisten rikollisuuspotentiaalin ja nappaa pahantekijät talteen jo ennen pahan tekemistä.

Katsottuna 11/11 jaksoa.

Psycho-Pass 2 on äärimmäisen surullinen esimerkki jatkokaudesta, joka tekee kaiken valtavan paljon huonommin kuin varsin vahva edeltäjänsä. Se ei ole visuaalisesti yhtä huolitellun tai komean näköinen, ja maailmanrakennuksenkin saumat repsottavat pahemman kerran. Sarjan viehätysvoima perustuu ennen kaikkea sen maailmaa hallitsevaan Sibyl-järjestelmään, jonka toimintaa totaalisen kehno käsikirjoitus ei ole saanut rakennettua lainkaan yhtenäiseksi ensimmäisen kauden antaman kuvan kanssa. Tästä kärsii paitsi kausien välinen jatkuvuus, myös järjestelmän ja sitä kautta koko sarjan uskottavuus.

Hahmopuolella juhlitaan aivan yhtä vähän. Päähenkilö Akanea lukuun ottamatta uudet hahmot saavat paljon enemmän tilaa kuin vanhat. Uudet hahmot ovat kuitenkin parhaimmillaankin tylsän neutraaleja, eikä heitäkään edes yritetä kehittää tai syventää kauden aikana. Vanhat hahmot puolestaan jäävät suureksi osaksi taka-alalle, eikä heidän ensimmäisen kauden kehitystään viedä lainkaan eteenpäin. Kovispoliisiksi kasvaneessa pääneito Akanessa itsessään ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta hänkin oli ykköskaudella mielenkiintoinen ensisijaisesti hienon hahmonkehityskaarensa ansiosta. Se tuntuu tulleen tiensä päähän jo ennen kauden alkamista, ja Akanella on koko jatkosarjan ajan homma täysin hanskassa.

Ansaittuja kunniamainintoja:

Rikkinäisin käsikirjoitus ja eniten katsoessa kerättyjä bullshit-huudahduksia: Epäloogisuudet, tyhmyydet ja juoniaukot riivaavat systemaattisesti jokaista jaksoa.

Missatuin hahmomahdollisuus: Akanen vastinpariksi ja foiliksi tuotu uusi hahmo Mika Shimotsuki olisi voinut helposti olla mielenkiintoinen lisäys, joka olisi voinut erilaisen arvomaailmansa puitteissa pätevästi haastaa Akanen näkemykset. Sen sijaan hahmo jää valittavaksi tyhmeliksi, joka ulisee Akanen työskentelytavoista ja demonstroi samaan aikaan koko ajan omaa aloite- ja toimintakyvyttömyyttään.

Hämmentävin korva: Miten se päätyi yhdeltä pahikselta toiselle, vaikka näiden välillä ei pitäisi olla mitään yhteydenpitoa? Miksei kukaan hahmoista huomioi tätä asiaa koskaan?

Amagi Brilliant Park

2014-Amaburi

Fiksu lukiolainen Seiya Kanie värvätään elvyttämään kituva Amagi Brilliant Park -teemapuisto, jonka väki on taikamaan asukkaita.

Katsottuna 13/13 jaksoa.

Kyoani on harvoin jos koskaan tarjoillut animea juuri minulle, ja tällä kertaa mentiin vielä enemmän metsään kuin yleensä. Amaburin konsepti vaikutti kiinnostavalta, sillä huonossa jamassa olevan huvipuiston kunnostaminen ja kävijöiden kalastelu kuulosti reippaalta asetelmalta. Sääli vain, että sarjan fokus on lopulta jossain ihan muualla kuin puiston kunnostamisessa, ja suurin osa jaksoista keskittyy hassujen hahmojen epämääräiseen huitomiseen. Tapaukset kyllä liittyvät aina jollain tavalla puistoon, mutta niiden panos sen laadun parantamiseen jää usein sattumanvaraiseksi sen sijaan, että sarja systemaattisesti kertoisi siitä, miten tehdä kuolleesta puistokonseptista taas toimiva.

Hahmohassuilut nostetaan ykkössijalle esimerkiksi yhteishengen kasvattamisen ja oivaltavien uusien ratkaisujen sijaan. Höpöily taas tuntuu useimmiten saavan tulta alleen siitä, että maskotit ja muut höpsökkeet eivät oikeastaan välitä asiakaspalveluammatistaan ja työpaikastaan kauheasti. Oma fiilikseni oli useimmiten, että jos puistonne kiinnostaa teitä näin vähän, niin joutaakin pois käsistänne.

Amaburi olisi pitänyt suosiolla tiputtaa silloin puolivälissä, kun siltä tuntui. Sarjasta jäi kokonaisuudessaan epämiellyttävä fiilis, kun ikävät maskottihahmot ja tyhjänpäiväiset elementtikeijut veivät leijonanosan ruutuajasta. Siellä täällä näkyi tosin valonpilkahduksiakin, ja lopussa meinasin jopa ruveta vähän välittämään. Viimeinen lättyekstran tapainen höpökejakso musersi kuitenkin kaiken positiivisen fiiliksen, mitä sarjasta oli ehtinyt kertyä sitä edeltävän loppuhuipennuksen aikana. Ylipäänsä sarjan tunnelmakekkailu hösöhassuilun ja vakavan draaman välillä ei tuntunut lainkaan tasapainoiselta. Sinänsä huvipuistohöpöily ei ehkä ole huono sarja, ja onnistui välillä viihdyttämään ihan kelvosti. Minulle se oli kuitenkin täysin väärä anime, koska olen komediaongelmainen.

Ansaittuja kunniamainintoja:

Huonoin loppu: Oli harvinaisen heikko ratkaisu sijoittaa viimeiseksi jaksoksi tarinan kliimaksin sijaan jakso, joka olisi voinut olla mikä tahansa keskivaiheen jakso ja joka jopa kierrättää eräässä alkujaksossa käytetyn idean ilmeisesti luullen, ettei katsojien muisti ulotu niin pitkälle.

Ärsyttävin hahmokaarti: Maskotit olivat toisinaan huvittavia ja elementtikeijuilla on nätit hahmodesignit, mutta minkäänlaista oikeaa suhdetta ei syntynyt kuin korkeintaan niihin kolmeen dramaattisempaan ihmishahmoiseen tyyppiin.

Fate/Stay Night: Unlimited Blade Works

2014-Fate-Stay-Night-UBW

Maagien ja myyttisten servant-taistelijoiden muodostamien tiimien välinen sota pyhästä Graalista alkaa, ja maagikoulutuksen alkeet saanut lukiopoika Shirou päätyy mukaan servantikseen vahingossa kutsumansa Saberin kanssa. UBW-kaaressa parivaljakko liittoutuu kipakan ja taitavan maagityttö Rinin kanssa.

Katsottuna 13/noin 25 jaksoa.

Fate-tuoteperheen jutuista on vanhastaan tuttu vain parin vuoden takainen Fate/Zero-anime. Sarjoilla on siinä mielessä paljon yhteistä, että kumpikin lupaa eeppistä mättöä ja komeita käänteitä, mutta sitten kummatkin panttaavat valttejaan liian pitkään.

Näin ei-fanin näkökulmasta netissä vilahdellut hellyttelynimi Unlimited Boring Words osuu aika lähelle maalia, sillä sarjan dialogipainotteisuus tuntui usein vievän mehut hienommistakin kohtauksista. Hahmot eivät tunnu oikein tekevän mitään, eikä vastustajia pyyhitä kartalta, vaikka tilaisuuksia olisi ensimmäisen puolikkaan aikana riittänyt. Suurin osa yhteenotoista tuntuu jäävän vähän kesken, kun toinen osapuoli vetäytyy milloin mistäkin syystä, eikä kukaan tunnu oikeasti olevan liikkeellä eliminoidakseen kilpailijoita.

Toisaalta oli kiva vaihteeksi nähdä ihan vanhanaikaisen tosikkoa fantasiataistelua maailman kohtalosta, kun nykyisin animetrendit tuntuvat muovaavan kaikista fantasiavoimasarjoista enemmän tai vähemmän itseironisia hassuiluja. Suuren budjetin sarja on myös komean näköinen varsinkin taisteluiden osalta. Sarja tuntuu sinänsä hyvältä pelikaaren sovitukselta, mutta tarinasta ja hahmoista on vaikea innostua sarjan etenemisen hitauden takia.

Tämän pitäisi käsittääkseni olla Fate/Stay Night -pelin Rin-pitoisin juonikaari, ja sinänsä rikas ja ilmeikäs tsundereneitokainen onkin aivan ihastuttava hahmo. Hänestä jäi kuitenkin täysin alikäytetty fiilis, ja tuntuu pöljältä, että perusjamppa Shirou on jostain syystä kovemman oloinen kaveri kuin Rin, jonka pitäisi olla kokenut maagi. Shirou ei muutenkaan ole kovin kummoinen päähenkilö, enkä oikein lämpene Saberillekaan, joten olisin paljon mieluummin katsellut vain Rinin ja tämän Archer-servantin seikkailuja. Näiden väliset kemiat toimivat dramaattisella tasolla paljon paremmin kuin mikään muu hahmosisältö.

Ansaittuja kunniamainintoja:

Heikoimmin käytetty erinomainen hahmo: Rin vaikutti tosi siistiltä hahmolta alkuun, mutta heti fokuksen kääntyessä Shiroun suuntaan hän jääkin vain omituisen tehottomaksi sidekickiksi.

Turhin keittiö: Shiroun keittiö on ilmeisesti tärkeä höpötyslokaatio pelissä, mutta animessa keittiökohtaukset tuntuvat turhanpäiväisiltä useammin kuin eivät. Katselumieliala tuntui aina kokevan pienen notkahduksen, kun hahmot siirtyvät keittiöön.

Parasyte

2014-Parasyte

Tuntemattomat parasiittieliöt alkavat syödä ihmisiä ja vallata näiden ruumiita pään kautta. Lukiopoika Shinichin kimppuun hyökkäämä parasiitti ei kuitenkaan pääse aivoihin asti, vaan jämähtää tämän käsivarteen, joten heidän on tehtävä yhteistyötä selviytyäkseen.

Katsottuna 15/24 jaksoa.

En ole koskaan tullut lukeneeksi Parasyteä mangana, joten animeversio on minulle täysin uusi kokemus, ja mielenkiintoinen sellainen onkin. Sarja onnistuu etenkin tummaan murretun väriskaalansa kautta luomaan painostavan ilmapiirin, eivätkä sitä onneksi vaivaa viime aikojen väkivaltaisten sarjojen televisioversioita latistavat sensuurimustauksetkaan. Kulmikkaiksi muokatut hahmomallit eivät tosin näytä liikkeessä aina kivoilta, ja ohjaus on vähän epätasaista.

Hahmopuolelta Shinichin ihmisyyskriisi kantaa sarjaa, mutta tässä vaiheessa puolivälin jälkeen alkaa jo tuntua vähän siltä, että sarja tarvitsisi kipeästi dramaattista fokusta uusistakin suunnista. Ihmisyyttä ja sen puutetta on vatvottu jo sen verran paljon, ettei hahmoteema kestä vahvana enää koko sovituksen loppupuoliskoa, jos se ei rupea kehittymään pian uuteen suuntaan.

Ensimmäisen courin jälkipuolisko ei aivan vakuuttanut, sillä vuodenvaihdetta edeltävät jaksot keskittyivät pilaamaan alkuun mielenkiintoiselta vaikuttaneen Kana-tytön. Tämän ihastus Shinichiin alkaa käydä nihkeäksi paisuessaan yli kaiken järkevyyden, kun Kanasta tehdään vain Shinichiä aivottomasti stalkkaileva höyrypää. Onneksi tämä vaihe on jo sarjassa takana päin.

Ansaittuja kunniamainintoja:

Se toinen mieleenpainuvin seiyuusuoritus: Aya Hirano yllätti kaikki täydellisellä suorituksellaan Migi-parasiittinä. Äänen päälle heitetty filtteri vääristää sävyyn karmivalla tavalla vieraan kaiun, mutta Migin lakonisesti kimittävä puhe ja tunteettomat, mutta kiinnostuneet äänenpainot ovat täysin Hiranon loistavaa työtä.

Paikka vuoden Top 5 -listalla:  Parasyte ei ole edetessään osoittautunut ihan lähtökohtiensa veroiseksi jännäriksi, mutta potentiaalia ja kiinnostavuutta löytyy tämän hetkisestä paikallaan juunnaavuudesta huolimatta yhä.

Shirobako

2014-Shirobako-taputapu

Viisi vanhaa lukiokaveria aloittelevat unelmiensa työuria animetuotannon parissa.

Katsottuna 15/24 jaksoa.

Shirobako kirmasi täysin yllättäen vuoden sarjojen parhaimmistoon. Se ei näytä tai kuulosta mitenkään erityiseltä, eivätkä sen hahmot tai hahmokuvaus ole erityisen jännittäviä, mutta animestudion toiminnan ja animen tekemisen kuvaaminen arkinen mutta huolellinen ja maanläheinen hahmotyöskentely ovat pitäneet sarjan lakkaamatta mielenkiintoisena ja mukavana.

Harvinaista mutta tervetullutta industry-näkökulmaa lihotetaan ja sävytetään juuri oikeassa määrin hahmojen unelmilla, ongelmilla, kiireillä, haasteilla ja onnistumisilla. Näin se ei jää pelkäksi animen tekemisen oppikirjaksi, vaan vetää katsojia myös dramaattisella puolellaan. Sarja tekee näin hyvin selväksi, että anime on aina ihmisten kätten työtä, ja siksi on tärkeää, että siinä kuvataan myös sarjojen kanssa puuhaavia tyyppejä.

Sarja on siis löytänyt komean tasapainon hahmojen ja animen tekemisen kuvauksen välillä. Jokaisessa jaksossa nostetaan esille animen tekemiseen liittyviä konflikteja joidenkin hahmojen näkökulmasta ja näiden tehtäviin liittyen. Shirobako onkin saanut minut ajattelemaan animen tuotantoprosessia entistä inhimillisemmällä tasolla.

Ansaittuja kunniamainintoja:

Toimivin suuri ensemble-hahmokaarti: Hahmoja on ihan hirveä määrä, koska animea ei saada aikaiseksi ilman ison ihmisjoukon panosta. Massiivista hahmokaartia kuitenkin käytetään erittäin tarkasti, hallitusti ja tehokkaasti.

Haastavin seurattava: Dialogi ja jargoni puhaltavat ohi niin huimaa tahtia, että tekstejä ehtii hädin tuskin lukea ja osa informaatiosta menee väistämättä ohi.

Tarou-palkinto: Ihan hauskaa, että sarjan pakollisesta itsestään liikoja luulevasta turhakehölmöläis-Tarousta on tullut synonyymi sille ärsyttävälle ja hyödyttömälle tyypille töissä.

Paikka vuoden Top 5 -listalla: Shirobakon vahvuudet eivät ole niitä, joita usein painotan eniten, mutta pakkaus on kaikin puolin niin viehättävä, ettei tuo haittaa.

I Can’t Understand What My Husband Is Saying (Danna ga nani wo itteiru ka wakaranai ken)

2014-DannaKen

Otakun avioliitto normiystävän kanssa.

Katsottuna 13/13 jaksoa.

Olen ollut harvoin innostunut lyhäreistä, mutta tältä kaudelta tarttui mukaan jopa kaksi sellaista, ja voisihan näitä aina välillä vilkuilla, ihan kivoja kummatkin.

Dannakenin nimi ei lopulta kuvaa lyhärin ideaa kauhean hyvin, koska harva vitseistä keskittyy otakun ja perustytyn välisessä avioliitossa syntyviin kulttuurishokkeihin. Enemmän sarja keskittyy näyttämään aviopariskunnan rauhaisaa yhteiselämää ja sitä, miten he tykkäävät toisistaan. Superhauska sarja ei ole, eikä muutenkaan mitenkään ihmeellinen. Oikein söpö ja suloinen parisuhdekuvaus kuitenkin, ja katsominen jaksoi aina maittaa. Uutinen kakkoskaudesta oli yllättävän mieluinen.

Ansaittuja kunniamainintoja:

Paras lyhäri: En katsonut kuin nämä kaksi koko vuonna, mutta tästä tykkäsin ihan oikeasti välipalasarjana.

Merman In My Tub (Orenchi no furo jijou)

2014-OreFuro

Tatsumin kylpyammeeseen muuttaa merenmies.

Katsottuna 13/13 jaksoa.

OreFurossa on jotain haparoivaa viehätysvoimaa, joka sai katsomaan koko sarjan, vaikkei se ole sen enempää fiksu kuin kovin hauskakaan. Täysin harmiton mutta aika nolosöpökkä lyhäri oli helppo heittää pyörimään Crunchyrollista välipalaksi pitempien sarjojen jälkeen. Joka jaksosta jäi hieman huvittunut ja ihan kiva mutta vähän höhlä olo.

Harhaanjohtavimman OP:n palkinto olisi itse asiassa melkein kuulunut tälle sarjalle. Alkupätkän esittelemä yltiödramaattinen fantasia- ja kauhuelementtejä hahmokuvaukseen yhdistelevä sarja olisi oikeastaan ollut kovasti makuuni. Sen sijaan OP onkin hellyttävä vitsi, sillä itse sarja on ihan vain riskitöntä söpöhöpöpöhnää.

Ansaittuja kunniamainintoja:

Hämyimmät fabuhiukset: Ei mitään haisua siitä, mitä näiden hahmojen hiuksissa tapahtuu, mutta kyllä ne melkein Shiki-tason tajunnanräjäyttävyyteen yltävät.

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Aiheet: Anime  Tagit: , , , , , , , , , , RSS 2.0

« »


Yksi kommentti

  1. Missing Link » Arkisto » Kevään 2015 ensivaikutelmia 3

    […] perin olin jo dropannut The Fruit of Grisaian puolivaiheilla, mutta tulihan se sittenkin katsottua loppuun alkuvuodesta. Sarjasta jäi kaikkiaan […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.