Prinsessapäiväkirjat: Pocahontas, osa 1

16.11.2015 kello 21:20

Elokuvasta Pocahontas (1995).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Pocahontas-intro2

Intiaaniprinsessa rakastuu tutkimusmatkailijaan ja estää sodan heimonsa ja englantilaisten siirtolaisten välillä.

Disneyn Pocahontasilla ei ole kovin paljon tekemistä historian kanssa, mistä leffaa onkin kritisoitu kuuluvasti. Se jättää täysin huomiotta faktatietoja Pocahontasin elämästä, ja tarina on rakennettu historiallisesti epävarman John Smithin pelastamislegendan ympärille. Intiaanien kulttuurin kuvauksestakin on löydetty yhtä ja toista valitettavaa.

Mutta oli historiaa vanuteltu miten päin vain, kirjoitan Pocahontasista nimenomaan tämän leffan hahmona. Elokuva on ensimmäisiä näkemiäni Disneyn klassikoita ja hyvin mahdollisesti ensimmäinen, jonka näin elokuvateatterissa. Sillä on minulle valtava nostalgia-arvo, ei vain upean värisuunnittelun ja huikean musiikkiohjauksen vuoksi, vaan myös ja jopa ennen kaikkea nimihahmonsa vuoksi. Pocahontas on tavallaan lapsuuden sankarini.

Ja taas teksti venähti kaksiosaikseksi.

1. Persoonallisuus

Pocahontasin luonnetta määrittää koko leffan ajan yhtäältä hänen voimakas arvokkuutensa ja toisaalta hänen ketterä ja leikkisä luonnonläheisyytensä. Hänen eloisa puolensa näkyy hyvin eri tavalla kuin mihin renessanssin aikaisissa ja niitä seuranneissa klassikoissa on totuttu. Hänessä ei ole minkäänlaista kömpelyyttä, vaan hän hallitsee itsensä ja liikkeensä täysin. Hahmoon ei liity yhtään fyysistä huumoria tai hupsuutta, ja hän on hillityimmin ja aikuisimmin kuvattuja klassikoiden sankarittaria Tuhkimon ja Frozenin Elsan rinnalla.

Intiaaniprinsessa ei ole kuitenkaan täysin iloton kalkkis, vaan hänen leikkisä puolensa tulee esille hillitysti määrätietoisen ja kootun huimapäisyyden muodossa. Kun Pocahontas esitellään katsojille, hän sukeltaa korkealta kielekkeeltä lahteen ihan vain koska siltä sattuu tuntumaan, mutta ehkäpä vähän myös varovaisempaa Nakoma-ystäväänsä härnätäkseen. Muutenkin hän laskee kanootillaan hurjaa koskea innoissaan, kuittailee kylän muhkeimman soturi Kocoumin hymyttömyydestä pilke silmäkulmassa ja vaihtaa aina tilaisuuden tullen ilkikurisia katseita eläinystäviensä kanssa.

Pocahontas-ja-koskenlaskijajuusto

Pocahontasilla on vahva intuitio luonnossa liikkumiseen.

Suuri uteliaisuus ja jonkin vieraan ja jännittävän kaipuu ovat piirteitä, jotka Pocahontas jakaa Kaunottaren ja Hirviön Bellen kanssa. Uteliaisuus vie Pocahontasin stalkkaamaan juuri maihin astuneiden brittisiirtolaisten kapteeni John Smithiä varjoista niin uhkarohkean läheltä, että hän tulee lopulta paljastaneeksi itsensä tälle. Hänen kauneutensa ja ylväytensä sekä kylmäpäinen tuijotuksensa lumoavat miehen välittömästi tämän yllätettyä hänet.

Pocahontasin hahmoon kuuluu erottamattomasti myös vauhti. Hänet näytetään usein juoksemassa, ja nämä hetket ovat hänen voimakkaimpiaan. Etenkin juoksu pysäyttämään Smithin teloitus ja lopun kirmaus kielekkeelle katsomaan siirtolaisten loittonevaa laivaa ja sen mukana lähtevää rakkauttaan ovat kohtauksina vahvoja ja tukevat Pocahontasista rakennettua vapaan sielun kuvaa. Kaikki esteet hänen tiellään ovat lähtöisin ihmisyhteisöistä, mutta luonnossa hän on voittamaton. Vaikka hän miten kiipeilisi, laskisi koskea, hyppelisi ja kirmailisi, ei hän koskaan satuta itseään. Hän vaikuttaakin olevan eniten elementissään luonnossa temmeltäessään.

Hahmossa myllää leffan aikana suuri joukko ristiriitaisia tunteita ja toiveita. Hän haluaa miellyttää isäänsä, mutta toivoo elämältään eri asioita kuin mitä tämä on suunnitellut hänelle. Hän tahtoisi itse päättää puolisostaan ja elämästään. Hän ei halua kapinoida omaa heimoaan ja kulttuuriaan vastaan, mutta on kiinnostunut uusista tulokkaista ja näiden kulttuurista, vaikka tietää vieraiden lähestymisen olevan kiellettyä.

2. Hahmonkehitys

Pocahontas kuvataan niin ruumiiltaan kuin mieleltään alusta asti varsin kypsänä ja aikuisena nuorena naisena, mutta hänen kasvunsa on  leffan alussa vielä kesken. Leffasta löytyykin ehkä hienovarainen ja pienipiirteinen kasvutarina. Pocahontasia kuvataan leffan alussa villiksi ja vapaaksi sieluksi: ”Tunnet Pocahontasin. Menee minne tuuli vie hänet.” Hänen isänsä, heimon päällikkö Powhatan, yrittää paimentaa neitoa rauhoittumaan ja ottamaan enemmän vastuuta päällikön tyttärenä.

Pocahontas pohtii leffan alkupuolella, pitäisikö hänen hyväksyä vakaan ja voimakkaan Kocoumin kosinta ja asettua aloilleen isänsä tahdon mukaisesti. Hän tietää, että se on  Powhatanin mielestä vastuullinen valinta, mutta hän itse kaipaa jotain muuta, eikä avioliitto jörön soturin kanssa herätä intohimoja. Pocahontasin villi sydän viekin hänet jännittävän ja uudesta maailmasta innostuneen John Smithin luokse. Innokas vieras herättää hänen kiinnostuksensa räväkämmin kuin tylsänjäreä Kocoum.

Tutustuessaan Smithiin hän tulee solmineeksi yhteyden oman väkensä ja siirtolaisten välille, ja pyrkiikin sodan lähestyessä pysäyttämään konfliktin rauhanomaisesti saattamalla osapuolet puheväleihin. Hän yrittää näin yhdistää viehtymyksensä Smithiin ja uskollisuutensa heimolleen. Smith ei kuitenkaan ehdi päästä Powhatanin puheille ennen kuin onnettoman välikohtauksen seurauksena siirtolaisnuorukainen Thomas ampuu Kocoumin suojellakseen Smithiä. Smith joutuu väärinkäsityksen myötä intiaanien vangiksi syytettynä Kocoumin tappamisesta.

Tässä kohtaa Pocahontas päätyy uskomaan tehneensä väärän valinnan lähestyessään Smithiä. Hän syyttää itseään Kocoumin kuolemasta, eikä ilmeisesti uskalla selvittää isälleen Smithin olevan syytön tapaukseen. Muutenkaan hän ei edelleenkään ole valmis vastustamaan isäänsä kunnolla, kenties peläten Powhatanin pettyvän ja suuttuvan häneen entistä enemmän kuullessaan hänen seurustelleen vihollisen kanssa isän selän takana. Hän epäilee valintojaan ja jättää Smithin teloitettavaksi tätä kohtaan tuntemastaan rakkaudesta huolimatta, sillä ei usko pystyvänsä auttamaan tätä, koska sota tuntuu väistämättömältä.

Leffassa kuljetetaan koko ajan mukana Pocahontasin merkityksellisen tuntuista unta pyörivästä nuolesta, joka kiihdyttää vauhtiaan kunnes pysähtyy äkkisesti. Savages-kappaleen aikana Pocahontas odottaa neuvottomana aamunkoittoa, jolloin Smith on tarkoitus teloittaa ja sodan alkaa, kun Meeko-pesukarhu muistuttaa häntä Smithin jättämästä kompassista. Kompassin nuolen uneensa yhdistäessään Pocahontas saa itsevarmuutensa takaisin ja vakuuttuu siitä, että Smithin lähestyminen oli sittenkin oikein.

Pocahontas-ja-kompassi

”Kompassi?”
”Se näyttää tiesi, jos joskus eksyt.”

Vasta tässä vaiheessa Pocahontas saa kerättyä tarpeeksi rohkeutta vastustaakseen isäänsä oikeaksi uskomansa asian vuoksi. Kun hän heittäytyy Powhatanin kivinuijan ja Smithin väliin, hän saakin vihdoin äänensä kuuluviin ja isänsä kuuntelemaan hänen näkemyksiään.

Powhatan ei ole elokuvan aikana huomannut kuunnella tyttärensä näkemyksiä. Vasta Pocahontasin pakottaessa päällikön kuuntelemaan, tämä huomaa tyttären olevan oikeassa ja suostuu lopettamaan vihanpidon: ”Tyttäreni puhuu viisaudella ikäänsä suuremmalla. Tulimme kaikki tänne viha sydämessämme, mutta hän tuli rohkeudella ja ymmärryksellä. Tästä päivästä lähtien, jos vielä tapetaan ihmisiä, se ei ala minusta.”

Leijonakuningas 2:n Kiaran hahmonkehitys mukailee siis melko paljon Pocahontasia. Molemmat isän lempeän mutta tukahduttavan holhouksen alla painivat neitokaiset päätyvät näyttämään isälle tämän jäykkien ja ennakkoluuloisten näkemysten heikkouden. Kun siirtolaiset poistuvat, Powhatan osoittaa näille ystävyyttä tyttärensä esimerkin mukaan. Leffan aikana Pocahontas on oppinut seisomaan valintojensa ja näkemystensä takana ja pystynyt siten lopulta pelastamaan sekä rakkaansa kuolemalta että uhkaavan sodan molemmat osapuolet tappioilta.

Onneton, joskaan ei täydellisen kuvottava jatko-osa Pocahontas II – Matka uuteen maailmaan (1998) ei ole aivan ymmärtänyt ensimmäisen leffan aikuistumistarinaa, vaan aloittaa sen uudestaan alusta. Jatkoleffan alussa intiaanineito suree Smithin kuolemaa ja miettii, mihin elämä seuraavaksi vie. Sitten hän lähtee Englannin kuninkaan lähetti John Rolfen matkaan tapaamaan kuningasta säilyttääkseen rauhan heimonsa ja Englannin sotilasvoimien välillä.

Ennen lähtöä Kaarnamuori-puuhenki antaa jälleen viisaita neuvoja, mutta Pocahontas ei oikein saa niistä kiinni, koska on yhtäkkiä epäluonteenomaisesti liian keskittymishäiriöinen syvällisten opetusten ymmärtämiseen. Perillä hän ihailee Lontoota täysin sydämin ja yrittää Rolfen avustuksella tehdä vaikutuksen kuninkaaseen pukeutumalla brittileidin vaatteisiin ja opiskelemalla hovietiketin. Kaikki menee kuitenkin pieleen pahiskuvernööri Ratcliffen juonittelun seurauksena. Vastoinkäymisten jälkeen Pocahontas tajuaa, että hänen on oltava vahva, kuunneltava sydäntään ja vakuutettava kuningas sodan tarpeettomuudesta omana itsenään, eikä brittileidiä teeskennellen.

Pocahontas-meditoi

Heijastusteema on mukava toisinto ensimmäisen leffan kosintapohdinnoista joen risteymäkohdassa.

Pocahontasin hahmokaari jatkoleffassa on sinänsä itsessään ihan toimiva, mutta se tulee toistavuutensa takia epähuomiossa nollanneeksi ensimmäisen leffan hahmonkehityksen. Toisaalta jotain edistystäkin on tapahtunut. Jatko-osassa Jamestown-siirtokunnan väki selvästi tuntee Pocahontasin, ja naiset supattavat keskenään, ettei hän ikinä sallisi heimonsa hyökkäävän Jamestowniin. Pocahontas tuntuu pitävän yhteyttä siirtokuntaan ja toimivan tavallaan heimonsa edustajana siirtolaisiin päin.

Hahmon kuvaus kuitenkin ontuu jatkoleffassa, eikä neito pysy kunnolla alkuperäisen hengessä. Se toimii, että hän ottaa vastuunsa heimonsa edustajana tosissaan ja on monessa kohtauksessa vakavahenkinen. Sen sijaan hänen leikkisä puolensa on kärjistetty hoopoksi hihittelykujeiluksi, mikä saa hänet vaikuttamaan nuoremmalta ja vähemmän ylväältä kuin ensimmäisessä leffassa.

3. Hahmodesign

Pocahontas on elokuvana yksi Disneyn visuaalisesti komeimpia. Varsinkin värisuunnittelu ja maisemataustat tekevät edelleen vaikutuksen. Niin paljon kauniita sinisen, punaisen ja violetin sävyjä! Hahmodesignit eivät yleisesti ottaen ole yhtä loisteliaita, mutta Pocahontas itse on vaikuttavan näköinen.

Hänen designinsa koostuu pelkästään näyttävistä elementeistä. Pitkät, tuulessa ja vauhdissa hulmuavat mustat hiukset, hehkuvan punaruskea iho, sitä vasten kullanvaalean kontrastin luova yksiolkaiminen (ja rintoja korostava) mekko, punainen olkavarsitatuointi ja räikeän sinisenä muusta hahmosta erottuva kaulakoru ovat kaikki huomiopiirteitä.

Pocahontas-hahmodesign

Musta, punaruskea ja beige luovat hyvin muista Disneyn neidoista erottuvan väriskaalan.

Kasvonpiirteistäkin nousevat esille varsinkin suhteellisen pienet mutta voimakkaasti rajatut mustat silmät, vahvat leukaperät sekä tietysti paksu ja kaareva ylähuuli. Kaikki nämä voimakkaat piirteet yhdistävät Pocahontasin hahmon voimaan ja tärkeyteen. Hänessä ei ole mitään varsinaisesti vaatimatonta (paitsi ehkä hyvin matala nenä), mutta paljaat jalat ja aukinaiset pitkät hiukset tuovat esille hänen läheistä suhdettaan luontoon. Pocahontasin paras ystävä, luonteeltaankin konservatiivisempi Nakoma on vertailukohtana kaikin puolin vaatimattomamman näköinen pienempikontrastisine värimaailmoineen, pienine silmineen ja sidottuine hiuksineen.

Glen Keanen johtama animaatioryhmä taiteilee suurella rakkaudella Pocahontasin jokaisen ruutusekunnin seksikkään dramaattiseksi poseeraukseksi. Pääneito onkin äärimmäisen kauniisti liikkuva ja itsensä kantava hahmo. Hänessä yhdistyvät yhtäältä ylväys, määrätietoisuus ja voima ryhdikkyyden ja vahvojen piirteiden ansiosta sekä toisaalta vauhti, vikkelyys ja vapaus paljaiden jalkojen, vapaina liehuvien hiusten ja monien juoksukohtausten ansiosta.

Vedensininen kaulakoru tuo villin leimauksen hahmon muuten ruskean sävyjen dominoimaan värikarttaan. Toisaalta isältä saatu äidin vanha vihkikoru symboloi samalla myös Pocahontasin yhteyttä perinteisiin: ”Äitisi kantoi tätä häissämme. Hän toivoi, että kantaisit sitä omassasi.” Pocahontasin yhteyttä heimoonsa tuodaan esiin myös sillä, että sinistä korua lukuun ottamatta hänen väriskaalansa on yhteneväinen kaikkien intiaanien väriskaalan kanssa.

Ruumiinrakenteeltaan Pocahontas on hillitymmin tyylitelty kuin useimmat renessanssineidot, mutta silti hyvin naisellinen. Hahmodesign tavoittelee luonnollista lookkia, eikä rintakehän, vyötärön ja lantion suhdetta karrikoida yhtä huolettomasti kuin esimerkiksi korostetun ampiaisvyötäröisillä Arielilla ja Jasminella. Pocahontas ei ole myöskään samalla tavalla pikkuruinen ja siro kuin renessanssiedeltäjänsä, vaan hänen olemuksensa on jäntevämpi ja voimakkaampi.

Pocahontasin hahmodesignin näyttävää kokonaisuutta latistaa tosin joissain kasvokuvissa poskien alapuolella satunnaisesti häivähtävä epäluontevan näköinen poskipäävarjo. Efekti voisi toimia paremmin, jos sitä käytettäisiin säännönmukaisesti, eikä vain muutamassa kohtauksessa.

Jatko-osassa Pocahontas saa myös ihka oikean prinsessamekon. Kermankeltainen mekko ei ole kamala, ja kampauskin on ihan ok. Pröystäilevän mekon ja kampaukseen sidottujen hiusten tehtävänä on näyttävyyden ja hahmoon sopivuuden sijaan korostaa nimenomaan sitä, miten kaukana ne ovat Pocahontasin omasta tyylistä.

Pocahontas-puuteroituna

Erityisen tärkeäksi pointiksi tälläytymisessä nostetaan isältä saadun sinisen kaulakorun vaihtaminen mekkoon sopivaan koruun.

—————-

Siinä kaikki tällä erää, palataan asiaan noin viikon kuluttua!

Avainsanat:

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Nostalgia, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: RSS 2.0

« »


3 kommenttia

  1. Vilhelmiina

    Löysin blogiisi Paulan Disnerd Dreams blogin kautta ja kiinnostuin valtavasti Prinsessapäiväkirjat -postaussarjasta. Oli ihanaa lukea tätä Pocahontasista kertovaa tekstiä, sillä Pocahontas on itselleni ollut ja on oikeastaan edelleenkin animaatioiden supersankari ja toivoisin että tällaisia hahmoja oli enemmän.

    Olit löytänyt tekstiisi juuri ne Pocahontasin piirteet jotka tekevät hänestä hänet, mutta joita en ollutkaan kaikkia itse tiedostanut.

    Laitoin blogisi kirjanmerkkeihin ja jatkan lukemista vielä muista prinsessoista kun tämän olen lähettänyt :)

  2. Arana

    Tosi kiva kuulla että olet tykännyt Prinsessapäiväkirjoista ja ihanaa kuulla että Pocahontas on muillekin tärkeä hahmo.

    Sinunkin blogisi vaikuttaa tosi kiinnostavalta, en ole vielä kerennyt kuin vilkuilemaan tekstejäsi, mutta pistin saman tien RSS-feedille (mäkin tykkään Pääsiäispupusta!).

  3. Missing Link » Arkisto » Prinsessapäiväkirjat: Esmeralda

    […] tavalla kaunis kuin Belle eikä edes näyttävän ryhdikkäällä tavalla seksikäs kuin Pocahontas. Hänestä on saatu onnistuneesti rakennettua täysin erilaisella tavalla kaunis ja kuumottelua […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.