Kategoriat
Analyysi Hahmot Länsiviihde Prinsessapäiväkirjat

Prinsessapäiväkirjat: Mulan, osa 2

Edelleen elokuvasta Mulan (1998)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

 mulan-intro2

Vieraaseen ulkomaailmaan omasta turvallisesta kotiympäristöstään astuva Mulan kasvaa haasteiden edessä.

Mulanin visuaalinen tyyli on siitä hyvin mielenkiintoinen, että siinä liikkeen kitkattomuus korostuu jopa enemmän kuin muissa Disneyn animaatioissa. Tämä saa kaiken liikkeen tuntumaan eteerisen sulavalta ja jopa painottomalta, ja luo leffaan erityisen visuaalisen flow’n. Se tuo leffaan hyvin erityisen ja eksoottisen ilmapiirin ja saa tarinan liukumaan eteenpäin. Myös leffan kirjava mutta murretun seesteinen värimaailma tuo oman panoksensa tähän vaivattomaan vaikutelmaan ja erityisesti Mulanin kaikkien asujen sävysonkroniasta syntyy tosi kivat kokonaisuudet.

Viimeksi käsiteltiin Mulanin persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia, ja nyt ovat vuorossa roolitus, erilaiset suhteet muihin hahmoihin sekä sympaattisuus.

2016 on hyvä karistaa taakse tällä analyysin jälkipuoliskolla. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

4. Roolitus

Mulan on aivan erityisen hieno esimerkki todellisesta sankaripäähenkilöstä. Leffan kattaman tarinan aikana hän kokee uutta, kasvaa ihmisenä, kohtaa haasteita ja vaikuttaa asioihin ratkaisevasti, mutta solmii ja vaalii myös tärkeitä ihmissuhteita ja saa sen ansiosta tukea monelta taholta. Hän on leffansa keskustähti, eikä kukaan muista hahmoista varasta hänen valokeilaansa missään vaiheessa.

mulan-soturiprinsessa

Suuresta hahmomäärästään huolimatta Mulan ei ole ensemble-leffa, vaan se kertoo nimenomaan nimihahmostaan.

Mulan ei sinänsä ole erikoinen naispääosa Disneyllä siksi, että hänen intressinsä eroaisivat perinteisesti erityisen naisellisiksi katsotuista puuhista kuten feminiinisestä laittautumisesta ja romanssin kaipuusta. Tietyt aikaisemmatkin sankarittaret, varsinkin Belle ja Esmeralda, ovat olleet kiinnostuneita ennen kaikkea älyllisistä haasteista ja vaikuttamisesta.

Mulanista tekee erilaisen muihin tähän mennessä tavattuihin sankarittariin pikemminkin se, että sankarittaret on aina kuvattu kuitenkin hyvin feminiinisinä hahmoina ruumiinrakenteeltaan, hiuksiltaan, olemukseltaan ja sen puolesta, ettei naiseus ja naisen rooli ole koskaan noussut heille ongelmaksi, vaan ne esitetään luontevana osana aikaisempia sankarittaria. Mulania ei kuvata varsinaisesti androgyynisenä hahmona, mutta hänen kohdallaan naisellisuutta ei ole korostettu yltiösiroudella ja lantio-vyötärö-rinta-tiimalasilla, mikä tekee hänestä edeltäjiään jykevärakenteisemman oloisen ja mittasuhteiltaan realistisemman ja vähemmän tyylitellyn.

Hänen leffassaan on myös selvästi naisten tasa-arvoa promoava teema, jonka sanomaksi nousee, ettei sukupuolen kuuluisi määrätä sitä, mitä ihminen voi tehdä ja saavuttaa elämässään. Mulan on toimintasankari siinä missä muut 90-luvun neidot (paitsi Esmeralda) jättävät taistelemisen miehille.

Välibonus: Perhe

Mulan on yksi harvoista Disney-päähenkilöistä, joka on kasvanut tasapainoisessa ja välittävässä perheessä, jossa kummatkin vanhemmat ja jopa isoäiti ovat läsnä. Mulanin äiti ja isoäiti ovat empaattisia ja mukavia hahmoja, mutta erityisen tärkeä suhde neidolla on monen aikaisemman sankarittaren tavoin isäänsä Fa Zhouhun. Tämä monissa klassikoissa toistunut isä-tytär-suhde alkaa vähän jo tuntumaan vanhentuneelta, kun muunkinlaisia perhesuhteita olisi kiva nähdä käsittelyssä välillä, mutta ainakin isän ja tyttären suhde on oikein hyvin rakennettu Mulanissa.

mulan-kirsikankukka

Vaikka Mulan itse kokee pettäneensä isänsä odotukset töppäämällä aviohaastattelun, Fa Zhoun ensimmäinen prioriteetti on lohduttaa tytärtään ja estää tätä lannistumasta.

Fa Zhoun ja Mulanin suhde on hyvin saman henkinen kuin Powhatanin ja Pocahontasin suhde. Kummatkin isät haluavat mielestään vähän turhankin vapaasieluiselle tyttärelleen parasta ja kohdistavat tähän odotuksia, jotka eivät ole aivan linjassa tyttären omien toiveiden kanssa. Isät ovat kuitenkin lämpimiä, karismaattisia ja viisaita esikuvia, ja tyttäret haluavat aidosti miellyttää näitä, vaikka ottavatkin välillä yhteen näiden kanssa.

Aivan samanlaisia suhteet eivät kuitenkaan ole. Fa Zhoun ja Mulanin välillä säteilee vielä enemmän lämpöä kuin Powhatanin ja Pocahontasin, jotka jäävät hieman etäisemmiksi toisilleen. Lisäksi Powhatan yrittää muovata Pocahontasista oman näkemyksensä mukaista henkilöä enemmän kuin Fa Zhou, joka luottaa alusta pitäen siihen, että Mulan kykenee itse löytämään tiensä. Isän usko tyttäreen tulee kauniisti esille kirsikankukkapuun alla Liitonsopijan aviohaastattelun päätyttyä katastrofiin.

Välibonus: Mentori

Sivuhahmoista eniten ruutuaikaa saa Mulania miehuudessa mentoroimaan ryhtyvä lohikäärmehenki Mushu, joka on aiemmin epäonnistunut tehtävässään perheen suojelushenkenä. Mushu yrittää aidosti auttaa Mulania onnistumaan alokasleirillä, mutta hän ei tee sitä aluksi sen vuoksi, että välittäisi Mulanista henkilönä, vaan oman nahkansa pelastaakseen saatuaan esi-isien vihat niskoilleen. Ei ole oikeastaan ollenkaan selvää, missä kohtaa leffaa pelkkä Mulanin onnistumisista hyötymään pyrkiminen muuttuu aidoksi välittämiseksi.

Tästä huolimatta Mushun läsnäolo ja tuki ovat epäilemättä tärkeässä osassa varsinkin Mulanin alokasleiriaikojen alussa, kun neidolla ei ole ainuttakaan toista liittolaista tai edes ketään, jolle puhua. Viimeistään Mulanin sukupuolen paljastuttua ja muiden hylättyä hänet vuorille Mushu päätyy oikeasti pohtimaan omaa käyttäytymistään ja omia motivaatioitaan: ”Sä riskeerasit kaiken isäs vuoksi. Mä riskeerasin sut huvikseni.”

mulan-ja-mushu

Mushu on vastuuntunnottomana mentorina erikoisessa roolissa ja saa myös yllättävän merkittävän hahmonkehityskaaren.

Mushu myöntää, ettei ole onnistunut tavoitteessaan tehdä Mulanista sotasankari ja saada esi-isien kunnioitus ja paikkansa suojelijahenkenä takaisin. Tässä vaiheessa hän haluaa kuitenkin aidosti lohduttaa Mulania ja päättää tehdä kaikkensa tämän eteen – eikä enää itsensä eteen. Vaikka Mulan oli alun perin pelkästään väline saavuttaa itsekäs päämäärä, Mushu päätyy lopulta tukemaan Mulania tätä kohtaan tuntemansa kiintymyksen ja velvollisuudentunnon vuoksi. Hän lähtee pienen harkinnan jälkeen jopa kohtaamaan viimeiset Mulanin aiheuttamalta lumivyöryltä säästyneet hunnit neidon kanssa, koska kokee, että Mulan on näin vaarallisen tempauksen arvoinen.

Mulan toisaalta ei tuomitse Mushua, vaikka lohikäärmehenki tunnustaa olevansa huijari, epäilemättä koska tässä vaiheessa Mulan kyseenalaistaa omankin motiivinsa olleen pikemminkin oman itsetunnon kohottaminen kuin isän pelastaminen. Tästä pohdinnasta syntyy myös oikein toimiva rinnastus Mushun ja Mulanin motivaatioiden välille.

Kehnon kakkosleffa Mulan 2:n olemassaolon unohtaminen on houkuttelevaa erityisesti Mushun takia, koska jatko-osa ruttaa kaiken Mushun alkuperäisestä leffasta oppiman romukoppaan ja tekee hänestä ihan vain kamalan hahmon. Hän sanoo toivovansa Mulanin parasta, mutta äänensävystä ja ilmeistä käy ilmi, ettei hän usko sitä itsekään. Siinä huolimatta hän ei edes koe lainkaan syyllisyyttä ja ristiriitaisia tunteita yrittäessään sabotoida Mulanin ja Shangin suhdetta ennen kuin on jo saanut aikaan valtavasti vahinkoa.

Välibonus: Ystävät

Naispuolisilla Disneyn päähenkilöillä on harvoin naisystäviä, mutta vielä harvemmin nämä saavat tukea miespuoliselta ystävältä, joka ei ole eläinmaskotti tai romanttinen intressihahmo. Mulanilla on kuitenkin peräti kolme miespuolista kaveria. Hän ei aluksi tule toimeen pelleilevän Lingin, pehmeäluontoisen Chien Pon ja karskin Yaon kanssa, ja ihan syystä, koska hän antaa näille leffan alussa reippaasti syytä ajatella, että on eripuraa kylvävä kömpelö ilkimys tai ainakin täysi tohmelo.

Kun hän saa suoritettua Shangin mahdottoman nuolennoutotehtävän, hän kuitenkin onnistuu samalla motivoimaan muita alokasleiriläisiä ja voittamaan näiden luottamuksen. Vaikka Mulan itse näyttää pysyvän tämän jälkeenkin turvallisen välimatkan päässä muista alokkaista, on mukava nähdä kylpykohtauksessa Lingin, Chien Pon ja Yaon lähestyvän häntä ystävällismielisesti. He ovat tässä vaiheessa valmiita hyväksymään Pingin oikeasti tutustumisen ja ystävystymisen arvoisena tyyppinä. A Girl Worth Fighting for -musikaalikohtauksen aikana on selvää Mulanin ja nuorukaiskolmikon välillä olevan vuorovaikutuksen suuren määrän perusteella, että Mulan on tässä vaiheessa täysin hyväksytty joukkoon. Toverit olettavat automaattisesti, että Mulan osallistuu heidän naisista unelmoivaan yhteislauluunsa.

mulan-kaverit

”Tai sitten nainen älykkäin, ken puhuu asiaa…”
”NÄÄH!”

Kun leffan loppupuolella Mulan on paljastunut naiseksi ja viimeiset eloonjääneet hunnit ovat siepanneet Keisarin ja lukittautuneet palatsiin, on hellyttävää nähdä, miten paljon luottamusta Mulanin ja rykmenttitoverien välille on kerääntynyt. Kun hän ilmaisee kolmelle toverilleen ja alokkaiden kapteeni Shangille, että hänellä on suunnitelma, jonka avulla joukko voi päästä nopeammin sisään palatsiin, hän lähtee välittömästi juoksemaan toisaalle toteuttaakseen suunnitelman ja kerta kaikkiaan olettaa, että pojat seuraavat.

Lingin, Chien Pon ja Yaon taas tarvitsee vain vilkaista toisiaan lyhyesti, ennen kuin kolmikko lähtee yksissä tuumin Mulanin perään vakuuttuneina siitä, että tämän hoksottimiin voi luottaa ja ettei tämä vaatisi heidän huomiotaan turhan päiten. Poikakolmikko ei tässä vaiheessa välitä enää lainkaan Mulanin sukupuolesta, vaan he tietävät tuntevansa toverinsa tarpeeksi hyvin.

Tämä kohtaus on yksi suosikeistani leffassa juuri siksi, että Mulanin sukupuoli menettää siinä ihan konkreettisesti merkityksensä, kun kaverit päättävät vain silmänräpäytyksen harkittuaan, että heidän ystävyytensä ja arvostuksensa Mulanin henkilöä kohtaan on tärkeämpää kuin se, sattuuko tämä olemaan tyttö vai poika. Se on aika kaunista.

Välibonus: Romanssi

Mulan erottuu monista aikaisemmista sankarittarista siinä, että romanssi ei millään tavalla määritä hänen tarinaansa, vaikka onkin siinä hieman läsnä. Alussa Shang huomaa Pingiksi tekeytyneen Mulanin lähinnä negatiivisessa mielessä, kun uusi alokas vaikuttaa kertakaikkiaan toivottomalta. Sen jälkeen, kun Mulan onnistuu älynsä avulla mahdottomana pidetystä nuolennoutamistehtävästä, hän alkaa kuitenkin erottua Shangin silmissä edukseen. Leffan loppuun mennessä kumpikin on oppinut kunnioittamaan toista ja luottamaan toiseen, ja viimeiset minuutit vasta vihjaavat, että suhde voisi kehittyä joksikin tärkeämmäksikin.

Äkkiseltään vaikuttaisi jopa siltä, että romanssi on niin pienessä roolissa, että sen pois jättäminen ei muuttaisi leffaa mitenkään, ja sitä voisi sanoa päälle liimatun tuntuiseksi melko perustellusti. Itse kuitenkin parantumattomana romantikkona tykkään leffaan sirotelluista romanssinhiutaleista. On mielestäni kaunista nähdä kerrankin Disneyn klassikossa romanssi, joka alkaa puhjeta vasta kun pariskunta on tuntenut toisensa pitkään ystävinä.

Näin sinänsä käy myös Leijonakuninkaassa, mikä on myös mukavaa. Leijonakuninkaan aikahyppäys johtaa kuitenkin siihen, että Nala ja Simba tuntuvat yhteisestä lapsuudesta huolimatta rakastuvan suunnilleen ensisilmäyksellä ja tietämättä juurikaan toistensa tilanteista ja kokemuksista. Mulan ja Shang sen sijaan ihan aidosti kasvattavat välilleen ensin puhtaan ystävyyden, ja puhkeava romantiikka rakentuu tälle ystävyyden ja yhteisten kokemusten pohjalle. Tämä on Disneyn pikaromanssien joukossa oikein mukava ajatus, koska niissä parisuhdetta pitemmällä tähtäisemellä kasassa pitävä ystävyys jää usein surullisen vähälle huomiolle. Sinänsä Mulanin ja Shangin välinen dynamiikka ei missään vaiheessa ole erityisen jännä, kutkuttava, tai hyvin pohjustettu, mutta romanssi on kuitenkin niin pikkuisessa osassa leffaa, ettei tämä jää kauheasti haittaamaan.

mulan-ja-poikayde-ehdokki

Shangin tunteisiin Mulania kohtaan liittyy mielenkiintoisia ristiriitoja.

Shang on kuitenkin itsessään varsin kiinnostava hahmo, jonka nähdään koko leffan ajan tavoittelevan yhteiskunnan ja varsinkin kenraali-isänsä häneen kohdistamien odotusten täyttämistä. Shang pitää alokkaita alussa täysinä nollina, mutta häntä valvomaan jätetty Keisarin neuvonantaja Chi-Fu taas pitää Shangia epäpätevänä räkänokkana. Chi-Fun alituinen kuittailu ja isän suuret odotukset nostattavat harjoitusleirille selvän paineen paitsi Mulanin, myös Shangin näkökulmasta.

Siksi on uskottavaa, että juuri Shang ottaa Mulanin petoksen kaikista raskaimmin ja on Lingiä, Chien Pota ja Yaoa haluttomampi seuraamaan tätä loppukahakan aikana. Hän tietää tismalleen, mitä häneltä odotetaan muodollisella tasolla, eikä lakia ja hänen omaa arvovaltaansa mieheksi tekeytymällä rikkoneen naisen neuvojen kuunteleminen sovi näihin odotuksiin lainkaan. Alokaskolmikon tavoin myös Shang on kuitenkin nähnyt Mulanin kyvyt ja tietoinen siitä, että juuri Mulan päihitti hunniarmeijan. Siksi hänkin on lopulta valmis noudattamaan loppukahakassa Mulanin suunnitelmaa ja lopussa suojelemaan häntä vihamieliseltä Chi-Fulta kun hunnit on saatu päihitettyä.

On sääli, ettei jatkoleffa jatka Mulanin ja Shangin välistä dynamiikkaa oikein mitenkään. Sen sijaan todetaan että he ovat menossa nyt naimisiin seurusteltuaan kuukauden, mutta kummallakaan ei ole mitään tietoa siitä, mitä toinen haluaa.

5. Sympaattisuus

Mulan on Disneyn sankarittarien joukossa parhaita roolimalleja rohkeutensa ja aitoutensa ansiosta, sekä erityisesti siksi, ettei hän saa mitään ilmaiseksi ja ilman vaivaa. Kun Mulan saa lopussa palkintonsa Keisarilta, se tuntuu ansaitulta tietysti osittain sen takia, että hän pelasti Kiinan hunneilta, mutta ennen kaikkea henkilökohtaisella tasolla. Hän on leffan alussa epäonnistunut omien möhläystensä takia ja myöhemmin sitten onnistunut omilla ansioillaan saamaan kunnioitusta osakseen. Sekä hän itse että muut hahmot Keisaria myöten ovat huomanneet, että Mulan on tärkeä juuri sellaisena kuin on.

mulanin-palkinto

Mulan ei luovuta, ja saa siksi lopulta palkintonsa – onnistumisen tunteen ja arvostusta.

Alun kömpelöys taas tuo Mulanin lähemmäs yleisöä, ja leffan alussa esiteltävät universaalit konfliktit luovat häneen automaattisesti tarttumapintaa. Kaikki ovat epäonnistuneet joskus, ja toisinaan omat mokat jäävät oikeasti tuntumaan Mulanin katastrofaaliselta aviohaastattelulta. Samoin kaikkiin meihin kohdistuu jatkuvasti odotuksia meille rakkaiden ihmisten tahoilta, mutta välillä päädymme pettämään nuo odotukset ja omammekin. Joskus tuntuu ihan hirvittävän kokoiselta haasteelta, kun pitäisi saada aikaan jotain, mikä ei kerta kaikkiaan kiinnosta, ja tuloksena on helppo päätyä alisuorittamaan ja katumaan sitä myöhemmin. Vaikka Mulanin tapahtumamiljöö on hyvin erilainen kuin nyky-Suomi, ovat Mulanin kohtaamat vaikeudet silti hyvin lähellä normaalia arkielämäämme.

Erityisen monipuolisen hahmon Mulanista tekee se, että hänelle kehittyy leffan aikana poikkeuksellisen monipuolinen ihmissuhdeverkosto. Näemme hänet rakkaana mutta vähän eksyksissä harhailevana perheen tyttärenä, mutta myös niin esimiehen, vertaistoverien kuin omaa henkilökohtaista etuaan ajavan mentorinkin silmin.

Kaikista näistä näkökulmista löydämme Mulanista jotain samaistuttavan kömpelöä mutta myös paljon kunnioitusta herättäviä piirteitä. Erilaiset suhteet rakentavat Mulania hahmona hieman eri tasoilla, ja sen vuoksi saamme hänestä erityisen täyteläisen kuvan hahmona ja henkilönä.

Kuvat © Disney

2 vastausta aiheeseen “Prinsessapäiväkirjat: Mulan, osa 2”

Luin tämän tekstin jo sen ilmestyttyä, mutta en jotenkaan saanut kommenttia aikaiseksi. No, nyt asia korjaantuu.

Oli mukava yllätys, miten kirjoitit laajemmin Mulanin suhteista eri hahmoihin. On tosiaan hienoa, miten kokonaisen kuvan Mulanista saa hänen ihmissuhteidensa kautta. Minusta Mulanin ja Shangin suhde on kiinnostava, koska se ei ole tarinan keskiössä, mutta silti tarpeeksi suuressa osassa, niin että elokuvan loppu ei tunnu väkinäiseltä. Pidän myös siitä, että parin välillä ei nähdä suudelmaa, vaan loppu jää avoimemmaksi. Jos ei sitten Mulan 2:sta lasketa…

Kiva kun jaksoit kommentoida ja pahoittelut myöhäisestä vastauksesta!

En oikeastaan ole aikaisemmin ajatellut Mulanin hahmosuhteita, joten niiden moninaisuus olikin tätä juttua miettiessäni yksi itselleni siisteimmistä uusista havainnoista! Olen ihan samaa mieltä Mulanin ja Shangin suhteesta, se toimii ehkä juuri siksi, ettei lopussa mennä minnekään suuteluasteelle, vaan vasta vihjataan että jotain kipinää voisi syttyä tulevaisuudessa.

Jatkoleffaa ei ole tosiaan hyvä miettiä siinä kohtaa, koska se musertaa niin kivan pienesti leffan aikana tutustumiselle ja luottamuksen ansaitsemiselle rakennetun suhteenalun aika pahasti – kun se vielä keskittyy nimenomaisesti siihen, että Mulan ja Shang eivät tunne toisiaan yhtään eivätkä luota toisiinsa vastoinkäymisten sattuessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *