Kolme fiktioneitoa jotka muuttivat minua

12.11.2018 kello 20:03

Pyörivä nuoli -blogin Vilhelmiina kirjoitti marraskuussa kolmesta animaatioelokuvasta, jotka ovat vahvasti vaikuttaneet häneen, ja postauksen lopussa Vilhelmiina heitti haasteen muillekin animaatiohenkisille bloggaajille kirjoittaa elämäänsä vaikuttaneista animaatioista, joten tartunpa minäkin tähän aiheeseen – hitusen myöhässä ja muokattuna tosin.

Yläasteen ja lukion aikana tutustuin kolmeen televisiosarjaan, jotka ovat muokanneet ajatteluani erityisen paljon, ja innostukseni fiktion analysoimiseen on pitkälti lähtenyt ja muotoutunut näitä kolmea sarjaa katsoessa ja pureskellessa. Näistä yksi tosin on live action -sarja, mutta menköön tässä joukossa.

Revolutionary Girl Utena

utenakuva1

Utena haluaa olla pelastava prinssi. Ystäväänsä puolustaessaan hän sotkeutuu koulun oppilaskunnan hallituksen salaisiin kaksintaisteluihin, joissa voittaja saa omakseen salaperäisen ruusumorsiamen, joka sattuu olemaan tyttö Utenan luokalta.

Utenassa hahmoja prinssin ja prinsessan rooleihin jakava ja sitten tekemäänsä roolijakoa kyseenalaistava kerronta sekä sen valtoimenaan temmeltävä symboliikkavyöry tarjosivat minulle yläasteella ajateltavaa pään täydeltä, ja tarjoaa edelleen. Se oli alusta asti sarja, joka kutsui ja suorastaan pakotti minut miettimään ja tulkitsemaan sisältöään ja sen erilaisia merkityksiä. Sen myötä opin myös arvostamaan ja tunnistamaan monia kerronnallisia rakenteita.

Monille lekalla päähän -tyyppinen symbolien ja metaforien ryöstöviljely ei oikein maistu, vaan tuntuu pakotetulta ja teennäiseltä. Utena kuitenkin hurmasi minut aikoinaan juuri tällaisella symboliikan käytöllä. Sen sukupuoliroolittava symbolismi ei ole missään määrin hienovaraista, vaan näkyy kaikkialla sarjassa hahmodesigneja ja tietysti prinssi-prinsessa-vastakkainasettelua myöten. Lopulta tämä symboliikka päätyy vain korostamaan sarjan kritiikkiä hahmojen kankeisiin rooleihin lukitsemista kohtaan.

Opin Utenan kautta pitämään läpi sarjan systemaattisesti toistuvasta symboliikasta ja muista visuaalisista, kielellisistä ja rakenteellisista toistuvuuksista, sillä ne rakentavat teokselle identiteettiä. Ruusut ja miekat, Chu-Chu-maskottiotuksen reaktiot tapahtumiin, varjoteatterikohtaukset, kaksintaisteluita sävyttävät rock-henkiset kuorolaulut ja rituaalinomaisesti jaksosta toiseen toistuvat hissi- ja automatkakohtaukset vilistävät ruudulla ja rakentavat samalla itselleen merkitystä. Myöhemmin tiensä sydämeeni ovat löytäneet myös monet muut samalla tavalla sanomaansa tai tiettyjä toistuvia elementtejä vyöryttävät teokset, etunenässä animesarjat Gurren Lagann ja Kill la Kill sekä Disneyn mahtava Zootropolis.

Paitsi että löysin symbolismin viljelystä yhden suosikkijutuistani fiktiossa, Utena toimi minulle ylipäänsä lyhyenä oppimääränä symboliikan ja metaforien havaitsemiseen, lukemiseen ja ymmärtämiseen fiktiossa. Utenassa tämä puoli on niin överin voimakkaasti korostunut, että sitä oli mahdoton olla näkemättä, ja sen myötä sain paremmat valmiudet huomata ja tulkita muistakin teoksista löytyviä, mahdollisesti hienovaraisempia ja vähemmän systemaattisia viestejä.

Toistuvan rakenteen käyttäminen hahmokerronnan keinona avarsi myös ajatuksiani rakenteellisen kerronnan osalta, ja Utenan hahmokaarti on edelleen mielessäni yksi mielenkiintoisimmista ja muistettavimmista. Kun toistuva, kaksintaisteluille perustuva jaksorakenne tarjoaa tarinalle tutun ja ennalta-arvattavan rakenteellisen kehyksen, saavat jaksot käyttää kaiken ruutuaikansa fokuksessa kulloinkin olevan hahmon ja tämän motivaation tutkimiseen. Kaavasta poikkeaminen toisaalta kertoo aina, että tarina siirtyy uuteen vaiheeseen.

Tämä oli itselleni muinoin täysin uusi tapa kertoa tarinaa – miten näin staattiseen jaksokaavaan voikin saada näin paljon sisältöä? Miten hahmot ja hahmosuhteet ovatkin koko ajan liikkeessä, vaikka sarja näyttääkin etenevän episodirakenteisesti ja toistavan samaa kaavaa koko ajan? Utena avasi minulle sen ajatuksen, että jatkuva eteenpäin meneminen ei olekaan välttämättä ainoa mielenkiintoinen tapa rakentaa hahmoja ja tarinaa, vaan fiktiossa vain mielikuvitus on rajana sille, millaisia kerronnallisia ja rakenteellisia ratkaisuja voidaan tehdä.

Utena oli minulle niin mielenkiintoinen kokemus, että aloin kiinnittää entistä enemmän huomiota rakenteellisiin seikkoihin ja symbolismin käyttöön myös muussa kuluttamassani viihteessä ja etsiä syitä omille reaktioilleni, kun katson ja luen teoksia. Miksi tämä kohtaus sai oloni epämukavaksi? Miksi tämä kohtaus sai unohtamaan kaiken muun ympärilläni sitä katsoessani? Miksi tämä kohtaus itketti, mutta tuo toinen ei? Sarja toimi siis täydellisenä lähtölaukauksena fiktioanalyysikiinnostukselleni monellakin tapaa.

Princess Tutu

Princesstutukuva

Tarinankertoja Drosselmeyer muuttaa pienen ankan legendaariseksi tanssija Prinsessa Tutuksi, jonka on määrä palauttaa tarinasta karattuaan tunteensa menettäneen prinssin sydämen palaset prinssille.

Kasuaalina balettitykkäjänä ihastuin Princess Tutuun ensin sen balettiaiheen takia, mutta lähtemättömän vaikutuksen se teki lopulta erityisesti metaominaisuuksiensa ansiosta. Princess Tutun kerronta on niin voimakkaalla tavalla metaa, että Utenan tavoin sen kerronnallisista ratkaisuista oli helppo saada kiinni, vaikka olin tuolloin kauan sitten yläasteella vielä hyvin kokematon fiktion analysoija.

Tarina nivoo yhteen monta erilaista kerronnallista tasoa. Tarinan hahmot luonut, tragediaa rakastava kirjailija Drosselmeyer yrittää virittää hahmot kohti traagista loppua, kun taas hahmot itse ponnistelevat saavuttaakseen onnen ja edistävät tarinoitaan usein klassisten balettien juonikuvioiden kautta. Lisäksi joka jakson alussa kertojaääni kertoo kauniiden satukirjamaisten kuvitusten säestämänä jakson teemoista. Tuntuu edelleen huikealta ajatukselta asettaa sankaritar Prinsessa Tutu ja tämän vastustaja Prinsessa Kraehe toisiaan vastaan kilpailemaan prinssin sydämestä Joutsenlammen Odetten ja Odilen rooleissa.

Sarja myös kierrättää keskushahmoja useissa erilaisissa rooleissa ja pyöräyttää katsojan odotukset ympäri monta kertaa. Tämä sai minut kiinnittämään entistä enemmän huomiota hahmojen roolituksiin kuluttamassani viihteessä ja miettimään, mikä kunkin yksittäisen hahmon rooli tarinassa on ja miten se muuttuu tarinan edetessä. Kun antagonistina esitelty hahmo käännähtääkin toveriksi ja päähenkilön pelastettavana ollut lempeä hahmo pahiksen kätyriksi, hahmojen ja tarinan dynamiikat voivat muuttua todella kutkuttavilla tavoilla.

Lisäksi klassisten balettitarinoiden juonikuvioiden toistaminen sai minut ajattelemaan ja arvostamaan vakiintuneiden tropeiden käyttöä. Vanhalla asetelmalla voi tehdä jotain aivan uutta, ja tutun juonenkäänteen tai hahmotyypin käyttäminen ponnahduslautana voi toteutuksesta riippuen tuoda pliisunlaiskan kuvan tai vahvistaa tarinaa. Saman fiiliksen aiheutti myöhemmin kauhuleffa Cabin in the Woods, joka myöskin nimenomaan hyödyntää niitä kaikista kuluneimpia kauhuleffaelementtejä tiedostavasti, rakentaa jotain uutta ja erityistä sekä kommentoi neljännen seinän takaa teoksen ja yleisön välistä suhdetta.

Princess Tutu opetti minut myös katsomaan visuaalista tyylittelyä entistä monipuolisemmin. Sen lapsekkaan näköiset, pallosilmäiset hahmodesignit hämäävät aluksi katsojaa kuvittelemaan tarinaa kevyttunnelmaiseksi lastensarjaksi. Samalla synkeät taustat luovat kuitenkin oudon ja vieraan kontrastin söötin näköisiin pullaposkihahmoihin ja saavat katsojan kyseenalaistamaan omat odotuksensa, varsinkin kun sarja lähtee edetessään yhä surumielisempään suuntaan.

Rakastan nykyisin sitä, kun sarjat ja leffat ohjaavat yleisön odotuksia ja leikittelevät visuaalisilla kontrasteilla. Synkkä taikatyttösarja Madoka Magica ja söpöjen tyttöjen kerhotouhuja ja zombimaailmanloppua yhdistävä School-Live tekevät sitä ehkä vielä Princess Tutua korostuneemmin ja ihastuttivat myös tällä tyylivalinnallaan. Ylipäänsä aloin Princess Tutun myötä arvostaa enemmän ja kiinnittää huomiota visuaalisen toteutuksen suunnitelmallisuuteen.

Buffy the Vampire Slayer

buffykuva

Buffy on kohtalon valitsema vampyyrintappaja, jonka on määrä puolustaa maailmaa pimeyden voimilta. Samalla pitäisi saada ystäviä, selvitä koulussa ja olla rakastumatta vampyyriin.

Utenan ja Tutun lisäksi kolmas minuun suuresti vaikuttanut sarja oli nykyään vähemmän trendikkään ohjaaja Joss Whedonin kulttisuosikkisarja Buffy the Vampire Slayer. Myös Buffy luottaa varsinkin alkukausillaan metaforiseen tarinankerrontaan tarjoten kuvia nuoruuden kokemuksista hirviötarinoilla kuorrutettuna. Buffyssä minua eivät kiehtoneet tosin niinkään ne metaforat. Sen sijaan sarja sai minut kiinnostumaan sarjarakenteesta. Puoliepisodisena ja puoliksi jatkuvarakenteisena sarjana Buffy onnistuu leikittelemään jaksorakenteellaan hyvin mielikuvituksellisesti.

Monet sarjan mieleenpainuvimmista jaksoista yrittävät jotain siistiä ja erilaista kerronnallista strategiaa ja käyttävät rakenteellista kikkaansa myös tarinan edistämiseen. Kakkoskauden Passion ottaa kertojakseen kauden pahiksen, jonka runolliset kertojapohdinnat hyytävät selkäpiitä ja viettävät tarinan hurjaan käännepisteeseen. Kolmoskauden The Zeppo taas keskittyy humoristisesti porukan hyödyttömimmän hahmon pikkuseikkailuun samalla, kun muiden hahmojen taistelu maailmanlopun estämiseksi jää taustalle – jolloin jakso kehystää maailmanloppukuviot höpsöksi melodraamaksi.

Neloskauden mykkäjakso Hush kertoo kauhuelementtien kautta kommunikoinnin vaikeudesta, ja viidennen kauden Fool for Love rakentaa Spike-vampyyrin hahmoa tämän ihmiselämään ja varhaisiin vampyyripäiviin kurkistavien takaumien avulla. Kuudennen kauden huikea musikaalijakso Once More, with Feeling taas pakottaa monet aikaisempien jaksojen aikana kyteneet hahmovastakkainasettelut käännepisteisiinsä laulun kautta.

Ennen Buffyä en ajatellut samalla tavalla sarjojen rakennetta kokonaisuuksina, jotka koostuvat jaksoyksiköistä, tai että yksittäisillä jaksoilla olisi välttämättä mitään erityistä sanottavaa muuten kuin osana sarjaa. Buffy onnistui kuitenkin puhaltamaan ajatukseni ihan toiseen suuntaan ja auttoi katsomaan sarjaa kokonaisuuden lisäksi myös jaksoittain ja tarinakaarittain sekä sen mukaan, mikä on kunkin jakson tai tarinan osan merkitys kokonaisuudelle ja miten yksittäiset hienot jaksot voivat käyttää erikoisia kerronnan keinoja sitomatta koko tarinaa kuitenkaan kyseiseen kikkaan.

Buffy herätti myös sen ajatuksen, että sarja on mielestäni paljon tehokkaampi kerrontatapa kuin leffa. Elokuva on yksittäinen kokonaisuus, jonka on parissa tunnissa rakennettava kokonainen tarina ja hahmot kehityskaarineen pääasiassa valmiiksi asti. Sarjaformaatti taas sallii paljon pitkäjänteisemmän hahmonkehityskuvauksen ja antaa mahdollisuuden keskittyä eri hahmoihin tarpeen mukaan myös erilaisten kerrontatekniikkojen kautta.

***

Utena, Princess Tutu ja Buffy ovat muovanneet minua vahvasti fiktion kuluttajana ja ajattelijana. Jokaisessa näistä naisvetoinen, monipuolinen ja voimakas hahmokaarti teki vaikutuksen. Hahmokeskeisenä fiktion kuluttajana olen saanut sarjoista sitä, mitä haen kaikista eniten viihteeltäni – eli kilokaupalla hahmonrakennusta ja merkityksellisiä hahmosuhteita.

Sarjojen nimihahmot itse ovat minulle hyvin rakkaita fiktiohahmoja, joista kukin tutkii ja rakentaa sankarin rooliaan omalla tavallaan. Tavoitekeskeiselle Utenalle sankaruus on jalo ihanne, jota hän toteuttaa kyseenalaisista syistä. Empaattiselle Tutulle sankaruus on voima auttaa hänelle rakasta henkilöä, vaikka tarinankertoja määrää, ettei hän voi koskaan tunnustaa tälle tunteitaan. Vastahakoiselle mutta velvollisuudentuntoiselle Buffylle sankaruus on hänet muista eristävä taakka, vaikka hän ei osaakaan luopua sen tuomasta erityisyydestä.

Vahvojen päähenkilöjen kasvutarinoiden ja vahvan ensemble-tyyppisen hahmokerronnan kautta kukin näistä sarjoista sai kiinnostukseni heräämään ja onnistui opettamaan minulle, miten suuri merkitys muodolla on sisällön vahvistajana.

 

Kuvat:
Revolutionary Girl Utena © Be-Papas, Chiho Saito, Shogakukan, TV Tokyo
Princess Tutu © HAL • GANSIS/TUTU
Buffy the Vampire Slayer © Jo Chen

Avainsanat: , , , ,

Aiheet: Anime, Hahmot, Länsiviihde, Meta  Tagit: , , , , RSS 2.0

« »


2 kommenttia

  1. Vilhelmiina

    Mahtava postaus – kuten aina! Ihana kun tartuit tähän haasteeseen vielä! :D

  2. Arana

    Kiitos Vilhelmiina! Tämä postaus on ollut työn alla kyllä jo haastepostauksestasi lähtien, mutta sen rakentaminen sanoiksi osoittautui yllättävän vaikeaksi, varmaan siksi kun nämä sarjat ovat olleet minulle niin supertärkeitä. Sitten puolivalmis postaus jäi uinumaan melkein vuodeksi ennen kuin sain palattua sen pariin ja viimeisteltyä. Mutta tämä oli tosi tärkeä teksti minulle itselleni, joten kiitos vielä haasteesta ja inspiraatiosta!

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.