Mangahaaste: Dystopia

30.12.2018 kello 19:41

Hanna-chanin kirjallisuushaasteen (jonka muokkasin mangahaasteeksi) osalta olen saanut käsiteltyä jo jännityksen, kauhun ja viimeksi utopian. Itse haasteaika on jo kulunut loppuun pari kuukautta sitten, mutta utopia-teksti kaipaa ainakin dystopia-tekstin vielä tuekseen. Näitä tekstejä on ollut tosi mielenkiintoista kirjoittaa näin genrenäkökulmasta, sillä tietty näkökulma auttaa aina näkemään teoksesta vähän erilaisia asioita kuin pelkkä yleistason arvio teoksen onnistuneisuudesta. Kenties jaksan siis ensi vuoden puolellakin kirjoittaa vielä muutamasta teoksesta samalla linjalla.

Tarkastaja Akane Tsunemori

kannet

Vaikka sarjan fokus on toiminnassa ja yhteiskunnallisessa sanomassa, se esittää sanottavansa vahvasti hahmojen kautta, ja hahmot nousevat tärkeimpään rooliin myös vaikuttavissa kansikuvissa.

Kuten utopia-postauksessa alustavasti mietin, utopian ja dystopian raja on usein hiuksenhieno. Jonkun utopia voi olla jonkun toisen dystopia, kuten Psycho-Pass-animen mangasovituksessa, Hikaru Miyoshin Tarkastaja Akane Tsunemorissa (Kanshikan Tsunemori Akane).

Tarinan maailmassa Sibylla-niminen tekoälyjärjestelmä pystyy mittaamaan ihmisten rikostaipuvaisuuden. Kun tämä rikoskerroin nousee henkilöllä liian korkeaksi, hänet julistetaan latentiksi rikolliseksi ja eristetään yhteiskunnasta. Sibylla-järjestelmä päättää myös kansalaisten soveltuvuuden ammatteihinsa. Akane Tsunemori (yllä kuutoskannessa) on luokkansa priimus, joka aloittaa sarjan alussa työn julkisen turvallisuuden viraston tarkastajana. Tarkastajan tehtävänä on valvoa toimeenpanijoita, jotka ovat latentteja rikollisia ja joiden on tarkoitus hoitaa poliisityön likaiset hommat, jotta tarkastajien rikoskertoimet eivät kasvaisi ja psyykepassit samenisi.

Sibylla-järjestelmän käyttöönotto on vähentänyt rikollisuutta ja tehnyt muusta maailmasta eristäytyneestä Japanista entistä turvallisemman paikan elää. Minority Report -henkisen maailman on kuitenkin tarkoitus näyttää lukijan silmään selkäpiitä karmivalta ihmisoikeuksien polkemiselta, kun ihminen tuomitaan eristysseuraamukseen ennaltaehkäisevästi rikospotentiaalin eikä varsinaisten tekojen seurauksena.

Sarja rakentaa alkumetreiltään lähtien kuvaa dystooppisesta yhteiskunnasta, jonka alkuun virheettömäksi kehutusta oikeusjärjestelmästä alkaakin paljastua monia aukkoja. Sibylla-järjestelmään sokeasti luottava yhteiskunta on myös avuton, kun tarinan pahis Makishima astuu kuvioihin. Makishima kuuluu harvinaiseen vähemmistöön, jonka rikoskerroin ei nouse, vaikka hän suorittaisi kuinka kamalia rikoksia.

akane5

Sibylla-järjestelmää ja sitä kyseenalaistamatta tottelevia kansalaisia kritisoiva Makishima pyrkii järkyttämään yhteiskunnan perusteita.

Lainvalvojat eivät käytä perinteisiä aseita, vaan julkisen turvallisuuden viraston aseet eli dominaattorit ovat Sibylla-järjestelmän kontrolloimia ja toimivat ainoastaan kohteen rikoskertoimen ollessa tarpeeksi korkea. Julkisella vallalla on siis vain rajallisesti keinoja saada Makishima vastaamaan teoistaan. Perinteisistä oikeudenkäynneistäkin on luovuttu, ja Sibylla-järjestelmä on korvannut koko vallan kolmijaon. Hahmoille on selvää, että Makishima tekee vääryyksiä alhaisesta rikoskertoimestaan huolimatta, mutta kun Sibylla-järjestelmä tuomitsee ainoastaan rikoskertoimen eikä lainkaan toteutuneiden tekojen perusteella, on epäselvää, olisiko Makishimaa edes mahdollista tuomita rikollisena.

Dystopia-elementti tulee esille eri tavoilla monen hahmon kautta. Akanen oma psyykepassi on jatkuvasti kirkuvan kirkas hurjienkin kokemusten jälkeen. Sarja vihjaakin rivien välistä, että Akane saattaisi itsekin kuulua niihin harvalukuisiin yksilöihin, joiden rikoskerroin ei nouse. Tämä tekee hänestä onnekkaan ja etuoikeutetun ja samalla aika naiivin henkilön, joka pystyy uskomaan vallitsevaan yhteiskuntajärjestykseen. Toisaalta Akanen psyykepassi ei samene, vaikka hän oppii tuntemaan tiimin toimeenpanijat hyvin eikä välttele näiden kanssa kaveeraamista rikoskertoimen kasvun pelossa. Hän uskaltaa sekä luottaa järjestelmään että tehdä omia päätöksiään, ja hän kohteleekin toimeenpanijoita arvokkaina työtovereinaan.

Tiimin toinen tarkastaja Ginoza (yllä kakkoskannessa) sen sijaan suhtautuu toimeenpanijoihin vihamielisesti ja välttämättömänä pahana. Pelko oman psyykepassin samenemisesta latenttien rikollisten kanssa vietetyn ajan takia säteilee Ginozasta kauas. Lukijoille paljastetaankin, että hänen rikoskertoimensa on ollut jo jonkin aikaa huolestuttavassa nousussa, vaikka ei vielä ylitäkään kriittisiä raja-arvoja. Sibylla-järjestelmä hallitsee Ginozaa pelolla, mikä estää häntä näkemästä kanssatyöntekijöitään ihmisinä. Lukijan silmissä tämä lamauttava pelko ja muiden alaspäin katsominen näyttäytyy Ginozan omaa ihmisyyttä ja psyykepassia jäytävänä heikkoutena. Se estää häntä katsomasta eteenpäin ja näkemästä ihmisiä psyykepassien ja rikoskerrointen takana.

Ginozan peloille on myös hyvä syy, sillä hän on nähnyt entisen työparinsa Koogamin (yllä ykköskannessa) syöksylaskun tarkastajasta toimeenpanijaksi. Myös keski-ikäinen Masaoka (yllä viitoskannessa) on toiminut etsivänä ennen Sibylla-järjestelmän käyttöönottoa ja oppinut työssään samaistumaan rikollisten ajattelutapaan, mikä nosti hänenkin rikoskerrointaan ja johti uraan toimeenpanijana. Sarja kritisoi Koogamin ja Masaokan kautta yhteiskuntajärjestelmäänsä näyttäessään heidät pätevinä etsivinä ja etenkin sympaattisina hahmoina, jotka kykenevät paljon merkityksellisempään inhimilliseen kanssakäymiseen kuin omaa statustaan kunnon kansalaisena neuroottisesti vahtiva Ginoza.

akane4

Sarjassa pohditaan useaan otteeseen lainvalvojan roolia ja merkitystä, kun tehtävät rajoittuvat dominaattorien kantamiseen ja liipasimen painamiseen, ja tilanteen arvioiminen jätetään Sibylla-järjestelmän vastuulle.

Itselleni eniten korostuva merkki Sibylla-järjestelmän kuvottavuudesta on se, että yhtenä tiimin toimeenpanijoista toimiva Kagari (yllä kolmoskannessa) on luokiteltu latentiksi rikolliseksi viisivuotiaana. Ajatus siitä, että aivan pienelle lapselle opetetaan, ettei hän ole yhteiskuntakelpoinen, tuntuu erityisen julmalta ja ihmisarvoa alentavalta tavalta ohjata yhteiskuntaa.

Sibylla-järjestelmä ei tunnu antavan mitään muita perusteluja tuomiolleen kuin rikoskertoimen, eikä Kagari näytä tarinassa itse hahmottaneen mitään selkeää syytä sille, että hänen rikoskertoimensa ylittää viitearvon. Tämä saa hänet luonnollisesti tuntemaan itsensä väärin ja epäreilusti kohdelluksi, mikä taas estää rikoskertoimen alentumisen ja saa hänet katketoitumaan hänet tuominnutta yhteiskuntajärjestelmää kohtaan.

Se, että ihmiset luottavat Sibylla-järjestelmään niin vankkumattomasti, taas tuntuu entistä karmivammalta, kun on selvää, ettei juuri kukaan itse asiassa tunnu tietävän, millä perusteilla järjestelmä toimii. Sarjassa myös mainitaan muutamaan kertaan, että pelkkä Sibylla-järjestelmää vastaan kapinoiminen johtaa rikoskertoimen nousuun. Järjestelmän kyseenalaistaminen on itsessään rikos, mikä taas indikoi, että sarjan maailmassa vapaata ajattelua on rajoitettu huomattavasti – lähinnä epäpoliittisiin aiheisiin. Ja juuri siksi ainoa vaihtoehto kunnon kansalaisille on totella kyseenalaistamatta.

makishimapyssy

Makishima ja Koogami asettuvat sarjan päävastapariksi, sillä erilaisista moraalisista kompasseista huolimatta heissä on myös paljon samaa. Molemmat ovat valmiita joustamaan yhteiskunnan säännöistä oman oikeudentajunsa toteuttamiseksi.

Kuusipokkarinen Tarkastaja Akane Tsunemori on paljon 22-jaksoista Psycho-Passia lyhyempänä teoksena mutta uskollisena sovituksena jämäkkätempoisempi, mikä tekee siitä näppärän luettavan. Animen kanssa muistan vähän tylsistyneeni alkupuoliskolla muutamaan otteeseen, mutta mangan kanssa sitä ongelmaa ei ollut. Toisaalta mangasta jäi vähän ikävästi joitakin kiinnostavia asioita pois. Tiimin neljäntenä toimeenpanijana toimivan Kunizukan (yllä neloskannessa) tausta ja rooli esimerkiksi jäävät surullisen vähälle huomiolle.

Taide on kaunista, mutta ruutusommittelu ei useinkaan ole kovin iskevää. Erityisesti liian suoraan animesta jäljennetyt toimintakohtaukset tuntuvat usein sekavilta ja olisivat kaivanneet selvästi enemmän sovittamista mangaformaattiin. Tunteiden ilmaisu luonnistuu Miyoshilta kuitenkin hyvin, ja hahmomallit ovat sekä kauniita että riittävän monipuolisia, niin että jokainen hahmo on visuaalisesti omanlaisensa, mikä heijastuu oivallisesti jo kansikuvista. Vaikka tarinan vahvuuksista suurin kiitos lienee paikallaan antaa animen käsikirjoittaja Gen Urobuchille, Miyoshi on tehnyt hyvää työtä mangaversion kanssa, eikä alkuperäistarina ole vesittynyt sovituksessa.

Manga myös onnistuu tuomaan tarinan teemoja esille yhtä hyvin kuin anime, ja se käyttää Sibylla-järjestelmän hallitseman, dystopiaksi korruptoituneen utopian tarkasteluun tehokkaasti sekä maailmanrakennusta että hahmoja. Järjestelmä on parantanut monien elämää tarjoamalla turvallisemman yhteiskunnan ja viemällä osan ihmisten valinnanvaikeudesta, kun se tarjoaa kullekin yksilölle vain hänelle sopivia töitä. Toisaalta vankemman yhteiskuntarauhan vastapainona se latistaa ihmisyydestä jotain olennaista.

Kuvat © Hikaru Miyoshi, Psycho-Pass Production Committee

Avainsanat: , , ,

Aiheet: Analyysi, Arvostelu, Hahmot, Manga  Tagit: , , , RSS 2.0

« »


Ei kommentteja

Ei kommentteja.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.