Aiemmissa osissa juttelin vuoden 2019 parhaista alku- ja lopputunnareista ensin siitä näkökulmasta, mitkä tunnarit onnistuivat tuomaan parhaat positiiviset energiat, sitten sen osalta, mitkä pätkät ilmaisivat sarjojensa keskiössä olevia ristiriitaisia tunteita parhaiten, ja sitten avauduin vielä muutamasta pätkästä, jotka ihan liian hyviä sarjoilleen.
Tänään vuorossa ovat tämän tunnarikimaran viimeisessä postauksessa viime vuoden kaikista parhaat OP:t ja ED:t – ja ne kaikki sattuivat iskemään sydämeeni samasta sarjasta! Olen ollut Vinland Sagasta mangana vaikuttunut jo pitkään, ja anime sovittaa mangan ensimmäisen isomman tarinakaaren erinomaisesti. Sarjan voimakas keskustematiikka, kiinnostava hahmokirjoitus sekä brutaalia, kyynisyyttä, tummansävyistä huumoria ja toiveikkuutta yhdistävä tunnelmamaailma luovat mainiot edellytykset pitkälle eepokselle täynnä priimasisältöä.
Vinland Sagan ensimmäinen animekausi oli onnistunut ja laadukas tuotanto kaikin puolin, ja erityisesti mieleen jäivät tosiaan mahtavat tunnarit. OP:t ovat Wit Studion ehdoton vahvuus – Witin sarjojen alkutunnarit tekevät usein vaikutuksen, ja ne on keskimääräistä useammin rakennettu todella korostamaan sarjojensa vahvuuksia ja heijastelemaan sarjojensa tarinaa ja tematiikkaa mitä mielenkiintoisimmilla ja tehokkaimmilla tavoilla.
Titaanien sodan ikoniset OP:t ja ED:t ovat tietysti ensimmäisenä mieleen tuleva esimerkki. Toisaalta myös esimerkiksi Velhon morsiamen ensimmäinen OP, Seraph of the Endin ensimmäinen OP ja After the Rainin OP ovat todella vaikuttavia paitsi vetävän musiikkivalinnan ansiosta ja musiikkivideollisesti, myös tarinankerronnallisesta näkökulmasta.
Vinland Sagan tunnarien kohdalla tuntuu erityisesti siltä, että Wit on ylittänyt itsensä. Kolme neljästä tähän mennessä nähdystä tunnarista syöksyi suoraan kaikkien aikojen suosikkieni kärkeen (OP-biisit ovat muuten myös ihan parasta tsemppimusiikkia treenin taustalle).
Tekstin osalta kannattaa huomioida, että vaikka varsinaisia täsmällisiä spoilereita ei ole luvassa, kirjoitan ylätasolla sarjan merkittävien hahmojen hahmokaarista animen ensimmäisen kauden ajalta siinä määrin kuin ne heijastuvat käsiteltävistä tunnareista.
Vinland Saga OP 1
1100-luvun Pohjois-Euroopassa nuori viikinkipoika Thorfinn liittyy isänsä tappaneeseen palkkasoturijoukkoon kostaakseen sen johtaja Askeladdille.
Kappale: Mukanjyo (Survive Said The Prophet)
Emo-rokkibändi Survive Said The Prophet teki myös Banana Fishin ensimmäisen OP:n, joka pääsi vuoden 2018 top-listalleni, ja myös tässä bändin soundi lävisti sydämeni. Epäilin previkan nähdessäni ja siellä pätkän kappaletta kuullessani, sopisiko kappale sarjaan. Kuitenkin varsinaisen OP:n nähtyäni olin täysin myyty. Sillä mikä muka voisi sopia kuvaamaan Vinland Sagan ensimmäisen tarinakaaren vihajumi-Thorfinnia paremmin kuin Survive Said The Prophetin mahtipontinen emo-rääkynä? Ah niin hyvää!
OP onkin pitkälti hahmokuvaus Thorfinnista. Ensimmäinen kolmannes kertoo siitä, missä tilassa nuori Thorfinn on tarinan varsinaisesti alkaessa, hänen kasvettuaan sisukkaasta pikkupojasta välinpitämättömäksi teinitappajaksi, jota ajaa eteenpäin vain etäinen ajatus mahdollisuudesta kostaa läheisen kuolema. Alkuosio limittää Thorfinnia kuvaavia pätkiä taistelukuvauksien väliin. Thorfinnia kuvaavissa välähdyksissä hänellä on aina veitset käsissään, ja vuodenajat vaihtelevat taustalla. Näin OP kertoo yleisölle, että Thorfinnin elämä ja maailma ovat pelkkää taistelua ja tappamista. Mitään muuta hänen elämästään ei näytetä.
OP:n keskiosa palaa Thorfinnin lapsuuteen ja käsittelee hänen lämmintä perhettään sekä traumaattisten tapahtumien myötä hahmossa tapahtunutta rajua muutosta. Hän ei ole aina ollut tuima ja tyhjä yhden ajatuksen mies, vaan oli joskus tulevaisuuteen positiivisesti suhtautunut lapsi. Keskiosion päättävä komea kasvumontaasi (1:09) itsessään kertoo traagisen ja todella surullisen tarinan Thorfinnin varhaisista vaiheista. Lapsuuden ihmetys, innostus, uteliaisuus ja lähimmäisistä välittäminen katoavat silmissä, ja tilalle jää vain silmitöntä vihaa ja raivoa.
Loppuosio keskittyy esittelemään sarjan alkuosan muut tärkeät hahmot. Onneksi siinä näytetään Björn syömässä myrkkysieniä laukaistakseen berserkkivaihteensa, koska jostain syystä kyseinen kohta oli tosi epäselvästi kuvattu alkujaksoissa, joissa näin kävi. (Voi Björn – niin hyvä poika, vaikka berserkkisienet olivatkin tosi kummallinen juttu, eivätkä lopulta sopineet häneen hahmona kauhean hyvin.)
Anime muokkaa tarinan aggressiivisen kronologiseksi, ja Thorfinnin lapsuusvaiheita seurataan monta jaksoa ennen kuin päästään tilanteeseen, josta manga alkaa. OP kuitenkin lupaa paljon Thorfinnin kehityksestä myös mangaa tuntemattomille.
Ennen kaikkea OP on tosi siisti. Valtavasti kamera-ajoja, kamera liikkuu liioittelematta ihan koko ajan. Kappaleen ja videon huippukohta (0:30) on todella vaikuttava, kun kamera kiitää Askeladdin laivan keulan ympäri kiertäen Askeladdin ja hänen uskollisen kakkosmiehensä Björnin ja siirtyessä sitten laivan perään, jossa Thorfinn pudistaa isältä saamaansa veistä. Thorfinn ei osallistu laivan soutamiseen, koska ei katso olevansa osa Askeladdin joukkoa, vaan tekevänsä vain palveluksia Askeladdille saadakseen uusia mahdollisuuksia voittaa tämä reilussa kaksintaistelussa.
Toisaalta kappaleen lyriikat tavoittelevat koko sarjan kantavaa teemaa haaveesta rakentaa parempi, väkivallaton maailma, ja esittelevät siksi sarjaa Thorfinnin näkökulmaa laajemmin. Kappale pohtii, mikä meni vikaan ja miksi maailma on tällainen, että vain vahvimmat selviävät. Kappale myös väläyttelee sarjan nimessä mainittua Vinlantia, ihmeellistä uutta maata, jossa ei ole väkivaltaa, vaikka Thorfinn itse on oikeastaan unohtanutkin koko asian. Kappale päättyy Thorfinnin tuskaisena huutavaan siluettiin ruumiiden keskellä, ja lyriikat kirkuvat, että vastatkaa joku: onko tämä nyt se maailma, jonka puolesta taistelemme? Täydellistä!
Vinland Saga OP 2
Kappale: Dark Crow (MAN WITH A MISSION)
Kakkos-OP:n esittää aina animetunnareissa ilahduttava Man With A Mission suklaisen kumealla ja miehekkäällä soundillaan.
Vinland Sagan ensimmäinen OP keskittyy vahvasti Thorfinniin, kun taas kakkos-OP esittelee laajemmin sarjaa kokonaisuutena ja sen maailmaa sekä muita hahmoja. Viikinkien valloitusretket näkyvät kartoilla, taiteesta tutut näkymät muuttuvat ruudulla todeksi, kristinuskon symboleita ja sille kontrastina orjuuden konseptia väläytellään sopivissa raoissa. Kartalla leviävät valloitusretkien reitit pääsevät lopulta myös sarjan lopulliseen tavoitteeseen, Vinlantiin.
Askeladd on OP:ssa suuressa osassa, kun ruudulla kuvataan mainion symbolisesti hänen ambitioitaan ja menneisyyttään. Askeladd esitelläänkin pätkässä ennen Thorfinnia, mikä ilmaisee, että ensimmäisen tuotantokauden jälkipuolisko on oikeastaan enemmän Askeladdin tarina kuin Thorfinnin. Askeladd onkin jälkipuoliskon ehdoton tähti. Kakkos-OP suorittaa oivallista fanipalvelua mangan ystäville esittelemällä tärkeimmät hahmot iskevillä versioilla muutamasta mangan kansikuvasta.
Mangan pokkarin 8 kansi (ja Kodansha Comicsin omnibusjulkaisun neljännen osan kansi) on päätynyt hyötykäyttöön iskevänä ja voimakkaasti varjoitettuna kuvana Askeladdista, joka roikottaa kruunua miekkansa kärjessä käärmeen luikerrellessa taustalla. Kuva esittelee Askeladdin hahmon ytimen upean voimallisesti. Hän tavoittelee valtaa keinolla millä hyvänsä – mutta ei itselleen, vaan etsimälleen, tukensa arvoiseksi katsomalle kuninkaalle.
Samoin prinssi Knuut, hänen taustansa ja kasvunsa sarjan aikana sekä suhteensa neuvonantaja Ragnariin saavat paljon huomiota, myöskin ennen Thorfinnin esittelyä. Knuutin esittelyssä hyödynnetään mangan pokkareiden 4 (omnibusjulkaisun nide 2) ja 7 kansia, jotka esittävät prinssistä hyvin erilaiset puolet. Taka-alalle jäävä pokkarin 4 Knuut on Ragnarin selän takana piilotteleva herkkä nössö, etualalla oleva pokkarin 7 Knuut taas tuiman määrätietoisesti ympäristöään tarkkaileva, maailmaan pettynyt vallantavoittelija.
Mangan pokkarin 6 kansi (omnibusjulkaisun kolmannen niteen kansi) taas esittelee ensimmäistä kertaa Thorfinnin vasta pätkän puolivälissä. Myös tämä on äärimmäisen iskevä kuva, jossa yltä päältä veren tahrima Thorfinn seisoo taistelutantereella selviytyjänä kylmä ilme kasvoillaan. Taustalle pyrähtää lumimyrsky, ja sitä seuraa kuva symbolisesta yksinäisestä sudesta. Myöhempi kohta saa melkein palan kurkkuuni, kun maassa ruhjottu Thorfinn on näkevinään isänsä: hetkestä tulee sellainen tunne, että Thorfinn on melkein tavoittamassa muistoa siitä, miten tärkeänä isä piti nimenomaan rauhaa ja rakkautta, eikä vihaa ja tappamista. Mutta sitten leikataan taas tappelukohtaukseen, koska vihan kierre on traagisesti muistoja vahvempi kahle.
On aika ihanaa, miten Askeladdin joukkoon kuuluva tyhmä veljeskaksikko saa oman pienen hetkensä, jossa he tekevät tyhmänpirtsakan veljesposeerauksensa (0:55). Ihan tyhmiä poikia molemmat, mutta silti koen heitä kohtaan vain lämpimiä tunteita.
Muutenkin OP tunkee nopeassa tahdissa ruudulle tärkeitä, mahtavia Avainkohtauksia. Thorfinnia vastaan kaksintaisteleva vuoren kokoinen Thorkell (1:04; niin iloinen höpsö Thorkell!), sotureiden piirittämä Askeladd, jonka silmiä ei näytetä kunnolla (niin cool vaarallinen mahti-Askeladd!!), berserkkaava Björn (niin uskollinen Björn!!! ;___;) ja uuden vakaumuksen löytänyt Knuut (niin… Knuut).
Pätkän lopetus heijastaa Thorfinnin temaattista matkaa ensimmäisen tarinakaaren lopussa, kun hän raahautuu lumessa täysin runnottuna ja yrittää pysyä Knuutin ja Askeladdin perässä lumimyrskyssä, joka on koko ajan kehystänyt OP:ta. Nämä kuitenkin haihtuvat näköpiiristä jättäen ilmaan kysymyksen – voisiko Thorfinnilla olla vielä joskus muutakin elämää ja tavoitetta kuin sielua syövyttävien vanhojen päähänpinttymien seuraaminen?
Vinland Saga ED2
Kappale: Drown (milet)
Vinland Sagan ensimmäinen lopputunnari ei oikein jäänyt mieleen millään tavalla, mutta kakkos-ED pärähti puolestaan tosi kovaa. Pätkään on valittu aika poikkeuksellinen visuaalinen tyyli, ja sen väräjävällä luonnosviivalla animoidut viikinkisotahetket värittyvät nostalgisen rakeiseen seepiaan. Samalla videota säestää luuytimessä asti kaikuvan vainoava kappale.
Pätkä on tematiikaltaan ja sävyltään melankolisensurullinen, ja se rakentaa tarinansa katkerankauniisti. Se alkaa sotilaita taisteluun seuraavista valkyyrioista ja päättyy kuvastoon valkyyrioista, jotka noutavat kaatuneita sotilaita mukaansa Valhallaan. Soturin kuolema taistelukentällä on sarjan viikingeille mahtavin tapa siirtyä eteenpäin, mutta tästä taistelukuoleman ihannoinnista tulee kappaleessa hyytävä olo.
Lähes kaikki alun ja lopun valkyyrioiden välillä on pelkkää sotaa ja väkivaltaa. Kappale ja esitystapa eivät ole ylentäviä, vaan surullisella tavalla intensiivinen laulu säestää kuvakerrontaa, joka tuntuu kuvaavan tapahtumia kaukaa pettymyksensekaisen kriittisyyden läpi. Välissä nähdään ripaus myös taistelun taustalla hehkuvaa vallankäyttöä, kun kuningas Sven Haaraparran hovi vilahtaa ruudulla upean kauemmaszoomauksen saattelemana pätkän ehkä muistettavimpana hetkenä (0:54).
Mielenkiintoisena elementtinä pätkän puolivälissä vilahtaa myös kristinuskon symboleita. Kristinusko esitetään sarjassa asiana, joka pyrkii ideologiana tuomaan järjestystä maailmaan tappamisen sijaan rakkauden ja pasifismin kautta. Krusifiksi saa kuitenkin karusti veriroiskeet päälleen – vaikka Askeladdin viikinkisoturit ovatkin vähän kiinnostuneita kristinuskon lähimmäisenrakkausteemasta, he lähestyvät sitä enemmän hassuna hihhulikuriositeettina kuin varteenotettavana maailmankatsomuksena.
ED keskittyy enemmän sarjan maailmaan ja ajatukseensa väkivallan ihannoimisen surkeudesta kuin sarjan hahmoihin, mikä toimii hyvin hahmokeskeisten alkutunnarien vastapainona. Pätkä onnistuu kuitenkin tuomaan kuvastoonsa paljon lisämielenkiintoa väläyttämällä tärkeitä hahmoja osana sanomaansa.
Kukin hahmo heijastelee ED:ssä perimmäistä olemustaan. Askeladd ja miehistö hyökkäävät innoissaan taisteluun, Askeladd ja Björn lahtaavat porukkaa, Thorkell läväyttää tusinan verran miehiä matalaksi valtavalla paalulla leveästi hymyillen ja Thorfinn suorittaa pakolliset tapporutiinit niin kuin vain angstinen synccäkostaja-Thorfinn osaa. Knuut taas näytetään ensin rukoilemassa, ja hetki hänen isänsä Svenin hovissa leikkaa suoraan määrätietoisesti kypäränsä laskevaan Knuutiin.
(Aah uuh ah uhh kohdan 1:05 Askeladd tuiman tuijotuksensa kanssa, älä nyt sydän hyvä lyö läpi rinnasta…)
Kokonaisuutena ED sanoo sanottavansa, ja oikeastaan koko sarjan perimmäisen sanoman, tylyn toteavasti. Onhan se ihan törkeän coolia, kun suosikkihahmot vetävät taistelukentällä turpaan, mutta kontrastina sille joka puolella näkyvät ihmisraadot ja sokea Valhallan tavoittelu jättävät sisään onton tunnun. Tämä onkin oikeastaan kaikkea sitä, mikä tekee Vinland Sagasta niin mahtavan sarjan. Se on viihdyttävä sympaattisine, karismaattisine hahmoineen, mutta muistuttelee myös (hahmoilta pistävän usein unohtuvasta) viestistä siitä, että ehkä rauha ja rakkaus olisivatkin paremmat peruspilarit yhteiskunnalle.
Kuvat: © Makoto Yukimura, Kodansha / VINLAND SAGA Project