Kategoriat
Anime Arvostelu

Miniarvostelussa talven 2011 sarjat

Blogin arkistoja kaivellessani huomasin viime keväänä kirjoittaneeni tällaisen setin kuvia vaille valmiiksi. Olin ansiokkaasti unohtanut koko tekstin syystä tai toisesta, mutta pistetään se nyt tänne osana vuodenloppukatsaustani.

Ensivaikutelmat viime talven sarjoista löytyvät täältä.

Level E

Baka toimittaa vuoden asenteikkaimman ansailun.

Suunta ensivaikutelmasta: alaspäin.

Level E putosi minun näkökulmastani samaan sudenkuoppaan kuin komediat yleensä; se ei onnistunut hauskuuttamaan minua loppuun saakka. Color Rangers -tarinakaari onnistui vielä huvittamaan ja viihdyttämään, mutta sen jälkeen en muista pitäneeni mitään kohtaa sarjan jälkipuoliskosta juuri millään tasolla hauskana, vaikka se monessa kohtaa yrittääkin olla hauska. Aluksi oivaltavaksi kehumani huumori siis väljähtyi juuri sellaiseksi väsähtäneeksi slap-stickiksi, jota en jaksa sietää.

Ehdin jo alkuun toivoa tapahtumien takapiruna pyörivästä alienprinssi Bakasta vähän monisyisempää hahmoa kuin komediapäähenkilöltä on aiheellista odottaa.Valitettavasti jo ensimmäinen tarinakaari paljastaa kaikki kortit, joita sarjalla on hihassaan Bakan suhteen. Ensivaikutelmien vihjaama syvyys onkin pelkkää trollausta – prinssi on superälykäs ja epämiellyttävä kiusanhenki, eikä missään vaiheessa yritäkään olla mitään muuta.

Onneksi sarjan itsenäisistä tarinakaarista osa keskittyy johonkin aivan muuhun kuin Bakaan, jonka katselu rupesi nopeasti käymään hermoilleni. Bakan huvituksekseen supersankareiksi värväämän poikaviisikon Color Rangers -seikkailut ilahduttivat. Samoin olin iloinen siitä, että osa tarinoista painottui aivan muunlaiseen tunnelmaan kuin komediaan. Silti todennäköisesti juuri sarjaa vainoavan komediahengen vuoksi läpeensä huumoriton merenneitotarinakaan ei oikein saa kunnolla tulta alleen, sillä sarjan puhtaan komediaton draama taas jää melko flegmaattiseksi elämykseksi. Tämän takia yksikään hahmoista ei jäänyt mitenkään erityisemmin mieleen, tietenkin ärsyttävyydellään erottuvaa Bakaa lukuun ottamatta. Hahmojen mitäänsanomattomuus ei suuremmin häirinnyt katsoessa, mutta se varmistaa sarjan helpon unholaan uppoamisen.

Kaikesta huolimatta Level E:n otteessa on 90-luvun puolivälissä pyörineen alkuteoksen jossain määrin vanhentuneesta fiiliksestä ja aihepiiristä kumpuavaa virkistävyyttä. Retrous on tässä suhteessa valttia, sillä sarja tuo sen ansiosta markkinoille aidosti muista komedioista erottuvan genreteoksen. Level E on niin vanha, että se tuntuu suorastaan uudelta.

Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Talven 2011 ensivaikutelmia: Level E, Wandering Son & Fractale

Tässä koko talven ohjelmistoni. Lupaavalta näyttää, vaikka mikään ei aivan satakympillä kolahdakaan vielä ensimmäisen jakson perusteella.

Level E

Kaunista tunnelmointia komedian keskellä.

Kun blondilta bishiltä näyttävä avaruusolento saa ujutettua jalkansa paikkakunnalle juuri muuttaneen urheilijalukiolaisen oven väliin, voi tuloksena olla ainoastaan komediaa (tai poikarakkautta, mutta tämä sarja ilmestyi alun perin Shounen Jumpissa). Kuten tunnettua, sietokykyni kyseisen genren kanssa on melko alhainen, mutta Level E:n hyveeksi on luettava, että ainakaan vielä sarja ei näytä eikä tunnu mitenkään puhtaalta komedialta. Sen hauskat hetket ovat hauskoja, mutta ainakin pilotti osaa näyttää vakavampaakin naamaa, mitä arvostan suuresti.

Outo tyyppi tulee normaalin tyypin elämää sotkemaan -lähtöasetelma on ehkä animeteollisuuden väsyneimpiä juonikuvioita, mutta Level E:ssä se toimii yllättävän pirteällä tavalla. Huumori on oivaltavampaa tavaraa kuin pelkkä slap-stick, eikä raatele hahmoja ja tarinaa ympäriinsä, kuten varsinkin chibeilykomiikalla on tapana. Se myös sidotaan vakavammin otettavaan sisältöön varsin nätisti, kun esimerkiksi tavispäähenkilö katsoo ensin järkyttyneenä, kun alien-blondi hyppää viidennen kerroksen parvekkeelta kadulle täysin vahingoittumatta ja törmää siitä suoraan ohi ajavan auton alle. Turmaa ei näytetä visuaalisesti, eikä äänitehosteistakaan saada muuta kuin törmäystä indikoiva vaimea ”tum”. Hetki onnistuu olemaan hauska juuri pienieleisyytensä ansiosta. Sitä seuraa näppärä ja osuvan dramaattinen parantumiskohtaus, joka ei edes yritä olla hauska, mutta ei myöskään piehtaroi vakavuudessaan. Tuloksena on ensin toimiva komediakohtaus, jonka jälkeen seuraa ilman häiritsevän suurta tunnelmanmuutosta toimiva fiilistelykohtaus.

Pidin siis kovasti jakson huumoripuolen ja vakavamman sisällön tasapainotuksesta, mutta suhtaudun lopputuotteeseen vielä varovaisesti, sillä sarja on listattu kaikkialle nimenomaan komediana. Toivottavasti löytyy tulevissakin jaksoissa maltetaan esitellä muutakin kuin hauskaksi tarkoitettua sisältöä, mutta tässä vaiheessa ainakin vaikuttaa hyvältä. Toisaalta en uskalla olla ylitsevuotavan optimistinen sen takia, että jakso muistuttaa tavassaan sekoittaa huumoria vakavaan hyvin paljon Kuroshitsujin ensimmäisen kauden loistavaa pilottia, ja junaonnettomuushan siitä lopulta kehkeytyi.