Syksyn 2010 ensivaikutelmia: Yakumo, Panty&Stocking, Iron Man & Togainu

20.10.2010 kello 23:00

Noniin, jospa saisi heiteltyä vihdoin vähän ensivaikutelmiakin peliin, kun syyskausi on jo vaikka miten pitkällä ja kesälläkin jäivät välistä. Viime keväänä huomasin haukkaavani vähän liian isoa piirakkapalaa, kun yritin pysyä kärryillä suunnilleen kaikkien aloittamieni sarjojen kanssa. Monen sarjan seuraaminen oli hauskaa, kun sain niin kattavan kuvan kevätkaudesta, mutta olin myös koko ajan ties kuinka monta jaksoa jäljessä, mikä taas ahdisti. Vapaa-aikaakin voisin käyttää muuhunkin kuin animun tuijottamiseen, joten nyt lähestyn sarjoja paljon karsivammalla politiikalla. Jokainen josta en löydä tarpeeksi potentiaalia jää tällä kertaa pois.

Bakumanista raivosin jo viikonloppuna, eivätkä tunteeni sarjaa kohtaan ole muuttuneet tässä välissä. En jaksa käyttää nyt aikaani animeversiointiin sen suuremmin, koska adaptaatio on kuitenkin sitä kuvakulmantarkasti alkuperäistä jäljittelevää mallia, joka ei hirveän usein saa sukkia pyörimään jaloissani.

Psychic Detective Yakumo

Alan kyllästyä siihen, ettei henkien tai kuolleiden näkemisestä haluta koskaan ottaa animessa ja mangassa irti kuin aivan minimimäärä draamaa. Yakumo vaikuttaa jatkavan samaa linjaa, eikä niillä kuolleiden hengillä edes ole suurempaa roolia kahden ensimmäisen jakson aikana. Episodimysteeritkin ovat olleet latteita ja epäinspaavia, vaikka kummassakin jaksossa vilauteltu pääpahis näyttäisi voivan potentiaalisesti tuoda isomman tarinakaaren kuvioihin.

Sarja yrittää ehdottomasti liikaa siihen nähden, ettei sillä ole tähän mennessä ollut oikein mitään sanottavaa. Kuolleiden henkiä näkevällä punaisella silmällä siunattu Yakumo-poitsu on yritetty esittää äärimmäisen coolina välinpitämättömänä jätkänä, mutta vaikuttavuus on vähän niin ja näin, kun tekijöiden ”katsokaa miten kuuuu-ul tää on!” -hihkaisujen kuuluessa selvästi ohjelman läpi. Samoin sitä kaikin tavoin persoonattoman ja turhan oloista kivaa ja symppistä päähenkilötyttöä tyrkytään liian kovasti tosi kivana ja södenä normaalina näkökulmahahmona, joka varmaan parantaa Yakumon piinatun sydämen sarjan kuluessa tai jotain. Hahmotarjonta on siis todella meh, vaikka nimihahmo voisi angstin määrästä riippuen kehkeytyä ihan kelpuutettavaksi tapaukseksi sitten kun jatkuva tarina pääsee syrjäyttämään tylsät pikkumysteerit.

Varmaan antaisin tämän suurin piirtein olla, ellei kerrassaan upea, raahaavan painostava intropätkä vähän vihjailisi jotain crawling in my skin -henkistä identiteettikriisiä päähenkilölle. Sellaisen tarinan toivottaisin avosylin tervetulleeksi, joten seurailen varmaankin ainakin jonkin verran pitemmälle hyvin epävakuuttavasta alusta huolimatta. Tähän mennessä mikään muu aspekti sarjassa musiikkia lukuun ottamatta ei kannustaisi kauheasti. Alkuseikkailujen asetelma, eli tyttö tulee pyytämään apua yliluonnollisia keissejä selvittävältä enigmaattiselta dyydeltä ja sitten jää jostain käsittämättömästä syystä hengaamaan sarjaan tämän groopiena, on tismalleen samanlainen kuin vähän aikaa sitten lukemassani Hanako and the Terror of Allegory -mangan ensimmäisessä osassa. Niin samanhenkistä on meno, että tapahtumat sekoittuvat alati mielessäni ja joudun jatkuvasti miettimään, että kummassa nyt olikaan kalamonstereita ja hetkinen eihän Yakumo missään vaiheessa saanut keihästä torsonsa läpi tai tehnyt hienoja kuolonloikkia rakennuksen katolta (tällaisiin stuntteihin nähden kyseinen mangakin on yllättävän pliisu). Pidän nyt joka tapauksessa sormet ristissä, jos Yakumo vaikka pääsisi vielä vauhtiin ja rupeaisi kehittämään psykologista mysteeriä.

Sitä paitsi heterokromia.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , Kommentteja: 3 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.