Ainoa aspekti Kurozukassa, joka säilyy koko sarjan ajan upeana, on sen varsin tyylikäs ja erikoinen introvideo. Olikin erityisen hauskaa huomata, miten Kurozukan ohjaaja on koonnut sarjan intron suurelta osin aineksista, joita aiemmin käytti Death Noten kahdessa introssa.
Silmiinpistävimmät rakenteelliset samanlaisuudet tulevat Death Noten kakkosintrosta; musiikkityyli on kovaa ärjyntämetallia, ja jopa biisin soundi muuttuu kummankin intron puolivälin paikkeilla dramaattisesti jakaen introt kahteen osaan. DN OP2 hidastuu ja laulutyyli muuttuu selkeämmäksi ja tällaisen metallille nyrpistelevän tyttösen korvaan miellyttävämmäksi kohdassa 0:42, jolloin videopuolikin rauhoittuu kuvaamaan Lightin kävelyä muiden sarjan pelaajien ohi. Kurozukassa vaihto tapahtuu 0:47, jälleen paljon kuunneltavampaan suuntaan saadessaan lisää pontta ja laulunomaisuutta alun epäselkeän rääkymisen tilalle, ja video muuttuu samalla toiminnallisemmaksi. Viimeisten sekuntien aikana tapahtuu molemmissa vielä toinen selkeä vaihto joka palauttaa rytmin alkupuoliskon malliin – Death Notessa vauhti hektistyy ja Kurozukassa tasaantuu.
Kurozukan intron värimaailma taas on melko tarkasti DN-introjen välimaastosta. Jo ensimmäisen Death Note -intron väriskaala on selkeän synteettinen ja koostuu kylmistä, metallinkatkuisista sävyistä (niille on epäilemättä olemassa ihan oikeakin termi, mutta minä en tunne sitä), joilla intron visuaalinen puoli leikittelee, muttei läheskään yhtä rajusti kuin DN OP2, jossa värien kääntäminen, vilkkuminen ja nopeatahtinen liukuminen toisiksi väreiksi ovat keskeisiä tyylielementtejä. Kurozukan intro on jossain määrin hillitympi kuin DN OP2 – siinä ei esimerkiksi käytetä äkkijyrkkää siirtymistä mainituista väritempuista silmiä syövyttävään hehkuvaan siniseen (kyseinen kohta 0:42 sai aikoinaan ainakin allekirjoittaneen kavahtamaan vähän taaksepäin tuolillaan) tai mitään aivan yhtä rajua. Toisiinsa kietoutuneet mustalla pohjalla kiiluvat värit tanssivat Kurozukankin introssa paikoittain reippaasti enemmän kuin kauttaaltaan hillitymässä DN OP1:ssä, mutta pienemmällä volyymillä ja vähemmällä shokkiefektifloodauksella kuin DN OP2:ssa.
Selvin yksittäinen yhtäläisyys Death Noten ensimmäisen intron kanssa – joka sai minut yhdistämään Death Noten ja Kurozukan introt toisiinsa jo ennen kuin tiesin yhteisestä ohjaajasta – on ehdottomasti päähenkilö räväyttämässä silmänsä ammolleen kummankin pätkän alussa ja vielä Kurozukan intron lopussa. Melko vähän openingeissa käytettynä dramaattisena efektinä se toimii oikein komeana lyhtypylväänä introjen välillä ja nappaa samalla palkkiota onnistuneen säpsäyttävästä aloituksesta; ketä ei muka kiinnostanut anime ensimmäisen silmälähikuvan jälkeen?
Muuten Kurozukan intro ottaa sävynsä suoraan Death Noten ensimmäisestä introsta. Sen asenne on hyytävä, pahaenteinen ja kalmanvakava, kun taas DN OP2 kulkee räväkästi kieli poskella heitellen mikseriin tietoisen huvittavia aineksia omenaa jahtaavasta Ryukista capoeirapotkivaan L:ään ja antaa niiden vallata intron alkuosan ja jäädä maustamaan sen vielä ykkösintroakin pahaenteisempää loppupuoliskoa. DN OP1 ja Kurozukan OP käyttävät lisäksi hyvin samalla tavalla kolkkoja auringonsäteitä tunnelman tehostamiseen.
Hassua, kuinka hyvin näinkin erilaisten sarjojen näin samanlaiset introt toimivat näin hyvin oman sarjansa yhteydessä. Tässä kohtaa on kuitenkin vielä huomautettava, että vaikka Kurozukan OP onkin koottu pitkälti DN-introjen osasista, se onnistuu kuvastamaan sarjaansa varsin erinomaisesti ja toimii yksittäisenäkin introna. Sarjan visuaalinen ilme saa oikein hyvän edustuksen ja Kuro-protagonistin hämmentyneet fiilikset valuvat intron hallitusta harhailusta juuri niin kuin pitääkin. Samoin hänen jatkuva Kuromitsu-vampyyrin etsintänsä tulee esille hienosti naisen välähdellessä taustalla (0:34) ja tämän kasvojen vääristyessä surrealistiseksi ja pelottavaksi sekamelskaksi (0:55). Erityisen kuvaavana yksityiskohtana sarjan tapahtumien ja niiden toteutuksen kannalta pidän intron alkuun nähdyn silmäreväytyksen toistoa intron lopussa.
Vuoden 2008 syksy oli hyvää aikaa introvideoille. Pelkästään minun katsomistani sarjoista Kurozukan lisäksi aivan erityisiksi ja varmasti pitkäkestoisiksi suosikeiksi ovat jääneet Kuroshitsujin ensimmäinen OP ja Shikabane Himen OP. Näiden edustamista sarjoista valitettavasti vain viimeiseksi mainittu onnistui vakuuttamaan kokonaisvaltaisemmin, mutta hieno intro ansaitsee aina kehuja jo siitäkin syystä, että on lyhyydessään paljon toistettavampi tuttavuus kuin kokonaiset sarjat.