Kuroshitsuji OP1.5 ja ED2

Katsoin jokin aika sitten Kuroshitsujin neljännentoista jakson, ja olin erittäin iloisesti yllättynyt openingiin tehdyistä muutoksista ja uudesta endingistä.

Uudesta endingistä olen tiennyt jo vaikka kuinka pitkään, joten sitä osasin odottaa, mutta introvideon hienoisiin muutoksiin en ollut varautunut. Ja kuten alkuperäinen OP, uusi versio on huolella rakennettu ja tyylikäs. Pidän erityisesti vain hyvin vähän alkuperäisestä eroavasta ratkaisusta, sillä, kuten aiemmin hehkutin, Kuroshitsujin OP on introvideoiden aatelia, joka paitsi kuulostaa ja näyttää hyvältä, myös sisältää runsaasti kieroa symboliikkaa. Kokonaan uuden intron olisi ollut hankala lyödä itseään läpi täydellisyyttä hipovan Monochrome Kissin jälkeen. Lisäksi uudelle openingille ei olisi ollut edes tarvetta, eikä sellaisen tekemisessä olisi ollut järkeä, koska alkuperäinen esittelee jo koko sarjan ytimen summaavan tarinan (tai ainakin sen tarinan, mitä ensimmäisissä jaksoissa lupailtiin ennen alastomia demonikoiranättipoikia ja suklaakakulla maustettuja curryekskursioita).

Muutokset on tasapainotettu niin, että alkupuoliskolla käytetään saman kappaleen eli SIDin Monochrome Kissin eri säkeistöä ja osa loppupuoliskon kuvamateriaalista on vaihdettu. Uudistusten hienovaraisuus näkyy ja kuuluu parhaiten juuri siinä, että OP tuntuu pohjimmiltaan samalta kuin ennen, mutta siinä on sarjan puolivälipisteen kunniaksi tuore vivahde, joka ilahduttaa tällaista katsojaa, joka jättää intron väliin vain harvoin. Muutokset saavat openingin antamaan Sebastianin ja Cielin suhteesta vielä hieman alkuperäistä pahaenteisemmän kuvan. Huono puoli on tietysti se, että ehdin juuri oppia ensimmäisen intron sanat ennen uudistuksia.

Että rakastan tämän intron uuden osan unenomaista väritystyyliä. Ja alla olevan kakkoskuvan kohta on mahtavan kuvottava niin monella tapaa.

En ole nähnyt tällaisia osauudistuksia intro- ja outrovideoissa kovin usein, lähinnä mieleen tulee Code Geassin ensimmäisen intron toinen versio, jossa musiikki pysyy samana, mutta kuvamateriaalin järjestystä on muutettu niin, että laadultaan alun perin ihan okei OP muuttuu totaaliseksi sillisalaatiksi, josta on hankala keksiä paljonkaan hyvää sanottavaa. Onnistunut esimerkki olisi sitten Shikabane Hime: Akan ED, joka rakentuu pikku hiljaa sarjan edetessä. Kuroshitsujin OP pärjää kaikista parhaiten, koska se oli alkujaankin loistava kokonaisuus.

Uusi ED eli Kalafinan esittämä ja Yuki Kajiuran sanoittama ja säveltämä Lacrimosa puolestaan toimii uutena outrona oikein hyvin. Todella synkeän kauniina asetelmana se sopii yhteen intron kanssa paremmin kuin ensimmäinen outro, amerikkalaisen Beccan I’m Alive –kappaleeseen pilke silmäkulmassa tehty chibikertaus Phantomhiven asukkien peruspäivästä. I’m Alive toisaalta toi sympaattisen edustavasti esiin sarjan ei-vakavaa puolta. Jos parhaillaan menossa oleva Intia-tarinakaari ei olisi niin rasittavan kevyt, Lacrimosa saisi minut kovastikin toivomaan, että Kuroshitsuji alkaisi painottaa jälkimmäisellä puoliskollaan enemmän synkeää puoltaan ja jättäisi kohellushuumorin omaan arvoonsa. En kuitenkaan usko, että näin tapahtuu ainakaan ennen sarjan viimeistä tarinakaarta (finaalit kun tuppaavat kevyemmissäkin sarjoissa olemaan vähän vakavamielisempiä – katsokaa vaikka Ourania), sillä hömellyshuumori on ainakin tähän mennessä ryöstänyt valtavasti käyttökelpoista materiaalia ja lähetysaikaa gootti-/kauhusävytteiseltä vakavuudelta. Mikäli sarja aikoo säilyttää nykyisen linjansa vakavuuden ja huumorin painotuksissa, uusi ED ei oikein toimi Kuroshitsujin kokonaisfiiliksen kannalta, vaikka yksinään hieno pätkä onkin.

ED1 vs. ED2 – chibit olivat söpöjä, mutta vakavoituminen tekisi sarjalle hyvää.

Lacrimosassa tökkii vähän myös se, etten pahemmin välitä pelkästään stilleihin zoomaavista endingeistä. Taloudellisiahan ne toki ovat, mutta yleensä myös suhteellisen tylsiä. Kappaleen hienous ja täydellinen yhteensopivuus Tuonelan soutajana toimivan Sebastianin (olen aika varma, että sille ruumiita joen yli veneellä kuljettavalle ukkelille on joku oma nimitys suomen kielessä, mutta en nyt saa millään päähäni, miksi mokomaa viikatemiestä pitäisi kutsua) ja veneessä ruusujen keskellä silmät kiinni makaavan Cielin kanssa riittävät onneksi nostamaan Lacrimosan paljon korkeammalle kuin minne keskiverto pelkkiin stilleihin perustuva outro pääsee kirjoissani. Varsinkin kappaleessa käytetty selkäpiitä karmiva (latinankielinen?) messuaminen on vaikuttavaa kuultavaa, mutta lyriikatkin ovat juuri niin kauniit kuin Kajiuralta odottaisi.

Myös eyecatchit ovat muuttuneet Viiltäjä-Jack-tarinakaaressa esiteltyyn shakkipelimetaforaan sopiviksi. Nättiä symboliikkaa siitä, miten Sebastian ja Ciel ovat toisilleen manipuloitavissa/ohjattavissa/liikuteltavissa olevia shakkinappuloita, mutta pelaavat kuitenkin periaatteessa samalla puolella.

Tietysti on vähän harmi animen kannalta, että introt ja outrot ovat sen vahvin puoli ja pesevät lattioita suurimmalla osalla varsinaisesta sisällöstä, mutta ainakin ne myös näkyvät joka ikisessä jaksossa. Pientä noottia tulee siitä, että uudet alku- ja lopputekstivideot olisivat olleet symmetrisemmät, jos ne olisi otettu käyttöön jo jaksossa 13, kun uusi tarinakaari alkoi, ja se olisi ollut enemmän keskellä sarjaa. Olin aika pettynyt viime jakson lopussa, kun uusi ED ei pyörähtänytkään käyntiin, kun sen hienoutta on ihan kohtuullisen paljon hehkutettu. Tapanani ei kuitenkaan ole katsella uusia introja ja outroja etukäteen.