Otokoyakut eli miesrooleja näyttelevät naiset ovat tunnetusti yleinen ilmiö animen äänitysskenessä. Tältä saralta onkin tullut kuultua jos jonkinmoista suoritusta, joiden kauheimmistosta (ja vastapainoksi paremmistostakin) on nyt ajankohtaisen potutuksen vuoksi aihetta avautua.
Olen huomannut reagoivani toistuvasti hyvin negatiivisesti miespuolisiin hahmoihin, joita näyttelevillä naisilla ei ole minkäänlaista kapasiteettia saada itseään kuulostamaan edes etäisesti teinipojalta. Tällainen räikeä virheroolitus on jo useampaan kertaan animea katsoessani osoittautunut tunnelman tappajaksi laajemmin kuin pelkästään kyseisen hahmon osalta. Mitä keskeisempi rooli on, sitä suurempi negatiivinen vaikutus sillä on koko sarjalle.
Tämän talven Fractale ei muutenkaan ole paras sarja ikinä koskaan, mutta viimeistään Yuu Kobayashi päähenkilö Clainin roolissa naulaa arkun kiinni ja lujasti. Se ihminen, joka Kobayashin rooliin valitsi, ei varmaan ole koskaan kuullut teinipojan puhetta. Läpi täysin selvästi kuuluva tyttömäisyys vain korostaa Clainin hajuttomuutta ja mauttomuutta ja vie lopunkin uskottavuuden muutoinkin latistetusta hahmosta. Melko vähärepliikkisessä sivuroolissa kuten Higurashi no Naku koro ni -sarjojen Satoshina Kobayashi ei häiritse lainkaan yhtä paljon, mutta pääroolia hänen tyttömäinen äänensä ei kanna.
Viime vuonna tismalleen sama efekti iski muiltakin osiltaan monin puolin umpityhmässä Heroman -supersankarianimessa. Mikako Komatsun tulkinta Joey Jones -pojasta on niin tappavan tyttö, että koko sarjan uskottavuudelta putoaa heti alkumetreillä pohja pois. Hahmodesign ei toki myöskään auta – itsehän petyin kovasti kun sain selville päähenkilön olevan poika eikä tyttö, vaikka ulkonäkö olisikin antanut olettaa muuta. Joeyn ja Clainin hahmojen epämukavuutta vain korostaa se, että kumpikin pääsee sankarillisesti suojelemaan oikeaa tyttöä, joka kuitenkin vaikuttaisi olevan kaikin puolin pääpojua pätevämpi yksilö.
Hieman kaukaisempi mutta sitäkin ikimuistoisempi tapaus on Hikaru no Gon animeversio. Muuten ihan kelpo kamaa, mutta äärimmäisen äänekkäästi kimittävä Tomoko Kawakami nimihahmo Hikaruna häiritsi katsomistani aivan kohtuuttomasti. Kawakami toimii ihan hyvin Hikarun ollessa ala-asteella alkujaksoissa, mutta useamman vuoden ajanjaksoa kuvaavan sarjan loppupuoliskolla Hikaru on kasvanut niin henkisesti kuin fyysisesti täysin ulos korkeana piipittävästä äänestään. Sarjan keskivaiheiden paikkeilla rupesin ajattelemaan, että kaiken järjen ja varsinkin huomattavasti aikuistuneen hahmodesignin mukaan Hikarun pitäisi ihan uskottavuuden takia kokea äänenmurros mielellään mahdollisimman pian. Valitettavasti koko ajan oli täysin selvää, ettei anime aikonut tehdä mitään Hikarun tyttöäänelle, ja tämä ärsytti aivan anteeksiantamattoman paljon. Lisäksi on aika hölmön näköistä, kun Light Yagamin pikkuveljen näköinen heebo puhuu Kawakamin miukumaukuäänellä.
Kaikki näistä kolmesta seiyuusta yrittävät kovasti pitää äänensä matalana, mutta eivät kykene siihen kuin korkeintaan hetkittäin. Heidän suorituksensa jäävät epätasaisiksi, eivätkä ne saavuta tarvittavaa luontevuutta. Lopputulos on suunnilleen yhtä vakuuttava kuin Mulan ensimmäistä kertaa miehenä esiintyessään.
Samaan rasittavuuden luokkaan kuuluu vähän hienostuneempiakin poikia, kuten Fruits Basketin Yukia ja Utenan Mikiä esittänyt Aya Hisakawa. Koska kyseiset pojat ovat muutenkin vähän söötin neitipoikamaisia ilmestyksiä, Hisakawa ei ilmeisesti ole katsonut tarpeelliseksi edes yrittää pitää ääntää matalalla. Hänen äänensä on niin stereotyyppistä hentoisen neitosen vikinää, etteivät hänenkään hahmonsa mene läpi poikina lainkaan. (Hisakawa on tosin silti parempi Miki kuin jenkkidubin Spike Spencer, yh.)
Junko Minagawa edustaa sitten jo siedettävämpää otokoyakuremmiä. Tuskin kukaan Prince of Tennisin Ryouman tai Pandora Heartsin Ozin seiyuuta erehtyisi mieheksi luulemaan, mutta edellä mainituista ääninäyttelijöistä eroten Minagawa onnistuu pitämään yllä illuusion siitä, että kyseinen hahmo voisi olla ihan oikea poika sarjan maailmassa. Tässä auttaa hänen vähän rosoinen äänensä ja kykynsä pitää se oikeasti matalana ja kohtuullisen luontevana. En erityisemmin pidä hänen poikaäänestään, mutta sen kuunteleminen ei sylkäise minua välittömästi ulos katsomastani sarjasta.
Mutta sitten on onneksi niitä ihan oikeasti vakuuttavia otokoyakusuorituksia, jotka eivät edes kuulosta asiaankuulumattoman tyttömäisiltä. Maaya Sakamoto yllätti minut Black Butlerin Cielinä kuulostamalla kerrassaan täydelliseltä kuivakan ylimielisenä aristokraattipoikana. Romi Pakun Edward Elric on tietysti suorastaan legendaarisen pidetty äänirooli. Park kuulostaa ihan autenttiselta FMA:n poikasankarina, vaikka Edin rääkyminen saakin minut kiristelemään hampaitani (ja vaikka itse fäppään enemmän Parkin femme fatale -äänelle). Megumi Ogatan Evangelion-tähti Shinji taas ei ole ehkä sitä GAReinta ja energisintä poikapäähenkilösatoa, mutta Ogata ei missään vaiheessa saa hahmoa kuulostamaan tytöltä, vaikka käyttääkin melko pehmeää ääntä tämän kuvaamiseen. Sen sijaan Shinji vakuuttaa sulkeutuneena 14-vuotiaana poikana erittäin kiitettävästi ja Ogata vetää jopa hahmon useat kirkumiskohtaukset kunnialla läpi (kiitos Megumi, kirkunasi on hunajaa korvilleni ~<3).
Erikseen on tietysti mainittava kaikkien rakastama Mitsuki Saiga, jolla on tapana vetää jokainen roolinsa napakymppiin – myös ja melkeinpä erityisesti ne miesroolit. Jopa Saiga-hypestä ja seiyuukuvioista muutenkin tietämätön ystäväni kehui hiljattain erikseen Saigan äänenkäyttöä Nabari no Oun Yoite-ninjana. Neidin ääni taipuu moneksi ja epäluontevan kuuloinen Saiga-rooli puuttuu omasta kokemuspiiristäni ainakin toistaiseksi. Niin Kuragehimen itsevarma ristiinpukeutujanättipoika Kuranosuke kuin Gurren Lagannin vakavahenkinen tiedenuorukainen Rossiukin luonnistuvat vallan mainiosti. Naishahmojen puolelta on pakko vielä mainita Star Driverissa ilahduttanut galaktinen nättipoikatyttö Kou, jolle Saiga antaa epätavallisen syvän ja mahtipontisen maskuliinisen naisäänen.
Otokoyakuja on siis moneen lähtöön, mutta itse harkitsisin ennen naisen palkkaamista miesrooliin kaksi kertaa, että kyseinen seiyuu nyt varmasti kykenee tuottamaan edes kohtalaisen uskottavan poikaäänen. Vähän on sukupuolittunutta nyt meininki, mutta jotain on pielessä, kun koko sarjaa on hankala ottaa tosissaan avainseiyuun ohiammunnan takia (tai sitten vain ylireagoin). Miesseiyuutkaan eivät juuri koskaan saa ihan valideista syistä naisrooleja – tosin nyt kun rupesin asiaa ajattelemaan niin olisikin todella hienoa kuulla miestä vetämässä naisroolia yhtä hienosti kuin nuo viimeisissä kappaleissa ylistämäni naiset vetävät miesroolinsa. Miespuolisille naisten ääninäyttelijöille vain ei taida juuri löytyä kysyntää, kun otokoyaku-trendi on käsittääkseni saanut jalansijaa fysiologisten (poikien äänenmurrosta edeltävä aika) ja kulttuuristen (kaunispoikaidolisointi) seikkojen kautta. Tällaisia argumentteja ei taas löydy niin helposti miesten käyttämiseen naisten rooleissa.
(Joku voisi tehdä animen Wandering Sonin reverse-idealla niin että naisseiyuut näyttelevät kaikki miesroolit ja miesseiyuut näyttelevät kaikki naisroolit. Jos lähdettäisiin osaavalla porukalla liikkeelle ja roolitus tehtäisiin todella huolella niin lopputulos voisi hyvinkin olla eeppistä onnistumista.)
14 vastausta aiheeseen “Ennen äänenmurrosta”
Olen aina halunnut kuulla enemmän miehiä naisten rooleissa, ihan vain, koska tiedän, että monet tunnetutkin näyttelijät todellakin pystyisivät siihen täysin ongelmitta. Kaikki äänen vääntely kun on sydäntä niin kovin lähellä, samoin sukupuolivammailu.
Mutta, tuo tyttömäinen tyttöääni poikahahmolla on mulle vähän sellanen tapauskohtainen asia. Toisinaan tykkään siitä paljonkin, koska se tavallaan tuntuu tekevän hahmon sukupuolesta epäolennaisen, mikä on aina jees, ja myös ylipäänsä epäselvä sukupuoli on mun mielestä aina positiivista hahmossa. Ehkä ärsyttävää siitä tulee silloin, kun se ei tavallaan tuo siihen hahmoon mitään lisää – kuten juuri Fractalessa, jossa Clainin mimmiääni ei tee oikeastaan muuta, kuin korostaa, kuinka nyhverö koko hahmo on, ja se kyllä tulisi selväksi ilmankin. Eli äänen ja hahmon välille ei edes muodostu mitään kontrastia tai mitään millään tasolla mielenkiintoista. Voisi verrata vaikka Summer warsin Kazumaan, jonka kohdalla näyttelijä ei ole selvästikään edes yrittäny kuulostaa pojalta, ja juuri se on yksi hahmon mielenkiintoisimmista piirteistä (mulle) – helvetin kickass palvottu taistelija virtuaalimaailmassa, tosimaailmassa tyttöääninen ja ulkoisesti melko säälittävänoloinen lapsi. Huomionarvoista myös, että Kazuma ei virtuaalimaailmassa puhu lainkaan…
Sinällään Kobayashin ääni on aika mielenkiintoinen sillä itse olen pitänyt hänen suorituksista näissä lapasiksi luokitelluissa hahmoissa kuten Clain, sekä se jannu Ookami kakushissa.
Oma mielipide on, että siellä kyllä löytyy tiettyä maskuliinisutta perusäänessä, mutta se, että Kobayashista saisi kaiken irti vaatii kyllä ohjaajaltakin jotain.
Yuu’n tapauksessa pitäisi ehkä esimerkiksi kalibroida ääninäyttely Yui Horiehen joka ei pahemmin edes yrittänyt Otome wa bokuni koishterussa, kun taas Kobayashi revitelee aika riehakkaasti roolin mukaisesti kahdessa eri äänilajin ääripäässä samantyyppisessä (tosin kyllä samalla täysin erilaisessa) roolissa Mariana, Maria + Holicissa.
Tietty on myös se ikuisuuspohdinta, että kuulostaako nämä länsimaiselta teinipojalta, vaiko aasialaiselta teinipojalta. Kun veikkaan että tuskinpa ne pojat sielläkään ihan Akio Ohtsukia ole peruskoulussakaan.
Otokoyakut on tunnetusti animemaan suola =D Ei ole mitään ihanampaa kuin kuulla naiselta pojan roolissa uskottava ja korkeatasoinen roolisuoritus – ja päin vastoin huono sellainen kilahtaa korvaan niin että pahimmillaan koko sarjan katselunautinto menee pilalle. En ollut uskoa silmiäni (enkä korviani) kun tulin tutustuneeksi Otoboku-haaremisarjaan pari kuukautta sitten, tytöksi tyttökouluun naamioituvaa päähenkilöpoikaa kun esittää siinä Horie Yui (jonka kaikki tuntevat Fruits Basketin päätyttö Tooruna). Horie on kovan luokan ääninäyttelijä, mutta myös sellainen piipittäjä etten todellakaan voi kuvitella häntä esittämään 8-vuotiaita vanhempia poikia, saati sitten haaremisarjan teinipäähenkilöä! Sarjan ratkaisu oli kummallinen: pojasta oli (tyttökouluun joutumisesta johtuen) tehty niin 100% feminiininen kuin vain pystyy, mikä sai sen oikeastaan näyttämään ennemmin yurisarjan alulta. Flashbackissa Horie kuitenkin näyttelee pääpoikaa ihan yhtä kimittävästi kuin tyttövalepuvussakin, minkä takia en jaksanut ensimmäistä jaksoa pitemmälle :p
Niinhän me DesuTalksissa hehkutimme, ei ole MITÄÄN seksikkäämpää kuin Ogata ja hänen huutonsa <3 Ogata lienee tehnyt enemmän poika- kuin naisrooleja kun hänen matalahko äänensä sopii sellaisten esittämiseen niin hyvin. Mielestäni kaikkien Ogatan fanien tulisi nähdä edes yksi jakso ensimmäistä Yu-Gi-Og!-animea, siinä kun pääsee kuulemaan vuorotellen Ogatan piipittävän vauvaäänen ja seksikkäimmän mandollisen äänensävyn. Shinjin lisäksi Ogatan ikimuistoisimpia hahmoja on Sailor Moonin poikatyttö Tenjo Haruka, joka hieman vaihtelee pojan ja naisen roolien välillä ja on suhteessa toisen naisen kanssa. Rooli poiki Ogatalle maineen "naistenkaatajana", hän on siis nainen joka hurmaa sekä miehet että naiset äänellään. =D (kai se ehdotus Shinji-luennosta on vielä voimassa?)
Itse tunnen Kawakamin parhaiten Utenan pääroolista (debyyttinsä kuulemma), missä hän mielestäni teki varsin hyvää työtä naisena, joka haluaa todistaa pystyvänsä siihen mihin miehetkin. Hikaru-ääntä en siis voi kommentoida, mutta Kawakamin korkeahko ääni sopisi poikarooleista kyllä parhaiten pikkulasten esittämiseen – Fushigi Yuugissa hänen hahmonsa Chiriko oli kuulemma 13-vuotias, vaikkei näytä päivääkään yli 10-vuotiaalta..
Saigan lisäksi yksi parhaimpia otokoyakuja on ehdottomasti myös Matsumoto Rica, jonka BL-fanit tuntevat FAKE OVAn Bikky-pojan roolista ja joka on myös esittänyt Pokemon-animen päähenkilöä alusta alkaen. Matsumoto saa vaivatta äänestään niin vahvan ja energisen kuin nuorten poikien esittämiseen tarvitaan, eikä tunteikkuuskaan kärsi äänenmuuntelusta (melko samaan pystyi mielestäni myös Satoshin ensimmäinen suomiääni Sari Moilanen, joka myöskin saa äänestään karsittua rooliin melko lailla kaiken liian feminiinisyyden). Pieni näyte ihanasta yhtä aikaa feminiinisestä ja poikamaisesta Matsumotosta:
http://www.youtube.com/watch?v=MvVGTL5Miqc
~C
Wolf: Itseänikin kutkuttaisi kuulla mies naisroolissa. Miesnäyttelijöitä kun näkee vakavissa naisrooleissa harvemmin kuin Kaminaa paita päällä, mutta koomisissa ja sukupuoleltaan häilyvissä rooleissa miehiä on kuultu tasaisesti; niissä ainakin tämä meidän Mitsuyamme on kunnostautunut. Irino Miyu, Miyata Kouki ja Yuuki Hiro menisivät taatusti läpi tyttöinä, jos varteenotettavia rooleja sellaisina koskaan saisivat. Usein butchiinkaan naisosaan ei kuitenkaan haluta miestä vaan joku vähän butchimpi nainen, kuten Kujira, Saiga tai Takano Urara. (Kannattaa ehkä vilkaista Five Star Storiesia, jos saat käsiisi – erittäin feminiinistä päähenkilöä esittää mies, mutta silti tämän suhde oikeaan tyttöön näyttää niin kovasti yurilta, että pahaa tekee. Bonuksena hyvis-Wakamoto Norio.)
Hassua Kawakamin osalta; kuulin häntä taannoin jonkun videopelin pääosassa ja olin todella hämmästynyt, kun pätevältä kuulostanut nuori mies olikin hän.
Matsumoto meinaa lipsua jo sellaiselle puolelle, että kuuntelen häntä mieluummin poika- kuin tyttöroolissa. Ainakin Combustible Campus Guardressin pääosassa hän vaikutti jotenkin luonnottomalta, mutta toisaalta miespääosassa oli Ishida Akira, joten sukupuolibalanssi oli muutenkin hyvin kyseenalainen. Ehkä Matsumoton naisroolien parhaimmat eivät ole tavoittaneet vielä korviani.
Ogatasta on yleensä pelkkää hyvää sanottavaa (Shinji = taidetta), mutta ihan aina hänkään ei mene läpi napista; CCS:n Yukitoa hän esitti tarpeettoman tyttömäisesti ja Landlockin (joka oli kyllä muutenkin täyttä kuraa) naispääosaa kumman karskisti.
Nämä lainkaan pojilta kuulostamattomat ”otokoyakut” vaikuttavat olleen nosteessa vuosituhannen taitteessa ja nolkytluvulla täydellisenä vastakohtana 80-luvulle, jolloin Suzuoki Hirotakoja ja Hashimoto Kouicheja castattiin ihan surutta 14-vuotiaiden ääniksi. Oikeastaan klassinen naisääninen shounensankari taisi syntyä vasta 90-luvulla… Siihen saakka Nozawa Masakon ja Tanaka Mayumin esittämät poikapääosat olivat hyvinkin nuoria, alle 10-vuotiaita.
Wolf: Itsekin tykkäilen kaikenlaisesta sukupuoliväännöstä, mutta noiden animen poikasankareiden kanssa sitä tuntuu esiintyvän kovin vähän. Tuo pointti siitä, että tyttöääni poikahahmolla voisi tehdä hahmon sukupuolesta epäolennaisen tai riitauttaa sen muulla tavalla on todella hyvä. Olisi todella upeaa, jos sitä käytettäisiin enemmänkin, mutta tosi sääli, että usein kyse tuntuu olevan nimenomaan siitä, että poikalapsen aataminomena ei ole vielä täysin kehittynyt.
Nyt kun mietin, niin Wandering Sonissa äänityyppejä kyllä käytetään ihan kiitettävän tehokkaasti tässä mielessä, mikä toisaalta on transaiheen huomioon ottaen suurin piirtein perusedellytys sarjan ääninäyttelyn minkään tasoiselle onnistumiselle.
Kazuma vääntää omia pedotätivipujani aika tehokkaasti, vaikka ääni onkin kimitystä. Vähän otti kyllä katsoessa korviin, mutta toisaalta ihan kuten sanoit, poitsun suuri viehätys on hänen reaaliolemuksensa ja virtuaaliolemuksensa välinen kontrasti. King Kazma ei tosiaan olisi puoliksikaan niin tyylikäs tappelijapupu, jos puhuisi – itse asiassa minkäänlaisella äänellä. Hahmon hiljaisuuden kautta välittyvä tarkkaavainen kuivakkuus on siitä huolimatta tosi hyvin synkassa Kazuman reaalipersoonallisuuden kanssa. Tähän aiheeseen pitääkin uusintakatselun aikana kiinnittää erikseen huomiota.
finnleo: Itse taas en ole tykännyt Kobayashin poikaäänestä edes silloin ajoittain, kun se kuulostaa vähän poikamaisemmalta. Olen koko ajan kuulevinani tyttömaneereita hänen puheessaan.
Maria Holicissa muistan tosin pitäneeni Kobayashin esitystä hyvänä, mutta en saanut koskaan katsottua kuin sen ensimmäisen jakson, joten tarkempi mielipide puuttuu. Tuonkaltaiset vilkasta vaihtelua vaativat roolit ovat tietysti haasteellisia kelle tahansa ääninäyttelijälle ja kunnialla selviytyminen on aina suoritus. Nyt tekisi kyllä mieli ihan vertailumielessä vilkuilla parin jakson verran Horien ja Kobayashin suorituksia, mutta tuskinpa sitä tulee lopulta tehtyä, koska Otoboku vaikuttaa edustavan itselleni epämieluisaa animetarjontaa
Cilla: Evan kirkumisjaksoja piti luupata jo yläasteella kun ne oli vaan jotain niin tajuttoman hienoa. Hassua kyllä en ole kauheasti Ogatan rooleja tullut kuulleeksi enkä ainakaan mitään, missä hän olisi ollut yhtä ihana kuin Shinjinä. Tein sitten työtä käskettyä ja katsoin Yu-Gi-Oh!:n ensimmäisen jakson, kun olen aikaisemmin vain mangaa lukenut. Tällaiset roolit, joissa sama seiyuu joutuu tasapainoilemaan useammalla erityyppisellä äänellä, ovat tosiaan parhaimmillaan kovasti herkkua vaikka Yugin piipitys riipikin hermojani.
(Kyllä edelleen Shinji-luento ehdottomasti.)
Kawakamista tykkään itsekin Utenana, koska hän tuo rooliin sen kaipaamaa äänekkyyttä ja lapsekasta optimismia. Samat ominaisuudet nousevat hallitseviksi piirteiksi hänen Hikaru-äänessään, mikä toimii Hikarun ollessa kuudesluokkalainen äänekäs pikkupoika, mutta ei enää lähempänä lukioikää, kun hahmon habitus, asenne ja käyttäytyminen ovat muuttuneet paljon hillitymmiksi ja aikuisemmiksi. Sarjan viimeisen OP:n Hikarun kasvua nostalgisoiva alkupuolisko kuvaa muutosta varsin hyvin.
Mutta ei helvetti miten seksikkäästi Matsumoto laulaa Poke-tunnarin tuossa. Nyt pitää käydä työntämässä pää pakastimeen hetkeksi etteivät aivosolut saostu. Sääli kun on tullut katseltua niin vähän Pokemonia originaaliääniraidalla, lähinnä olen jokusen leffan vilkuillut. Sari Moilasen olin tosin itse asiassa meinannut mainita postauksessakin positiivisessa valossa, mutta en sitten jaksanut. Garyn alkuperäinen seiyuu taas on jäänyt mieleen ihan häiritsevän pikkutyttönä (tosin ei se suomalainenkaan versio tärykalvoja hivele).
Myy: Woah, tähystin Five Star Stories -jampan kuvan ja olin ihan järkyttynyt. Nyt kiinnostaa, jospa jaksaisi vaikka katsoa kasarianimua taas jossain vaiheessa tuollaisen sukupuolihämmentävän hottispöksyn voimin…
Mutta ohhoh, ehkä Kawakami vain piilottelee osaamistaan Hikarun roolissa kimityksen takana. Nyt hämmentää. O_ô Toisaalta jos Ogatakin saa aikaan kehnompia rooleja niin ihan luonnollista että Kawakamikin saa aikaan toimivan pojan jossain roolissa.
Lol 80-luku. Ja 90-luku. Ja nolkytluku. Jännä minihistoriikki kyllä, niin ne trendit muuttuvat.
Ogatan ääni pikku-Yuugina on kyllä sellaista piipitystä että naisen ääni ei siitä varmaan enää korkeammalle mene (kyseistä sarjaa on vähän hankala katsoa, kun kaikki pikku!Yuugin pieksemiskohdat kuulostavat tosi epäilyttävästi seksuaaliselta pahoinpitelyltä), Yami-Yuugi taas sulattaa korvat ja pään. Shinji on kyllä loistokkuudessaan vertaa vaille – nyt piti vielä tarkistaa, että olethan kuullut sen vanhan Ogatan laulaman live-version Evangelionin alkulaulusta? Jos et, niin haluat ehdottomasti kuulla kohdan 1:36-1:46:
http://www.youtube.com/watch?v=bH3nnz2iOtY
Tuo oli pitkään ainut olemassa oleva Ogatan versio Zankokusta, mutta siitä julkaistiin lopulta ihan levytetty versio muutama vuosi sitten – harmi vain, että kyseinen keskikohta puuttuu siitä. ;_;
Minun on kyllä ehdottomasti näytettävä sinulle joskus Bakuretsu Hunter OVA, jos et ole sitä vielä nähnyt! Pirtsakka, kaikkia kähmivä ristiinpukeutuja on yksi Ogatan hauskimpia roolisuorituksia ja niin ihanan erilainen tämän normirooleihin verrattuna.
Ja juu, Matsumoto tekee sen että häntä kuunneltuaan on pöksyt ja pää ihan tulessa. Tuollainen konsertti kelpaisi suomaliseenkin coniskeneen! Garyn/Shigerun japanilaisäänestä pidän kovasti vaikken montaa jaksoa ole japaniksi nähnyt, missä hän esiintyy – ja suomidubissa nyt hänellä tuntui olevan eri ääninäyttelijä joka jaksossa. Itse pidin ekojen kausien vaihtoehdoista eniten siitä äänestä, mikä hänellä oli jaksossa, missä Satoshi pieksee (Shigerun nolosti feilattua) Rakettiryhmäläiset näiden pomon salilla ja voittaa kahdeksannen salimerkin, se ääni oli huomattavasti nuorekkaamman kuuloinen muihin verrattuna – tai sitten minut hurmasi se kohtaus missä Satoshi pitelee tajutonta Shigerua käsivarsillaan, haha :,D
Shinji-luento tapahtuu vielä!
~C
”Jopa Saiga-hypestä ja seiyuukuvioista muutenkin tietämätön ystäväni kehui hiljattain erikseen Saigan äänenkäyttöä Nabari no Oun Yoite-ninjana.”
Tunnen itseni niin koe-eläimeksi, niin koe-eläimeksi, että ;___;
(Mitä tarkoitat, että se on nainen? Oletko nyt ihan varma? Kuinka luotettavia lähteesi ovat…? o.O Onko mahdollista, että kyseessä on käännösvirhe tai jotain, koska tuo ääni ei tasan ole naisen… o.o)
Muuten unohdin sanoa, että linkeistä Kuranosuke ja Kou eivät toimi. Kuranosuke voi tosin johtua nykyisestä sijainnistani, mutta Koun kohdalla YouTuben viesti sanoo, että koko käyttäjän tili on poistettu.
Cilla: Ohoos, enpäs ole tuota Ogatan versiota kuullut, pari muuta kyllä. Ah, mitä herkkua. NIGETE DAMEDA!
Niinjoo, Ogata tekee Mille Feuillen. Hitsi en tiedä kestänkö enää Bakuretsu Huntersia kun olen kerran mangan lukenut, mutta tuo Ogatan suoritus kyllä houkuttaisi…
Ah, se kohtaus, tuo kaikkien palletshippaajien suosikki! En kyllä muista Garyn ääntä siinä, mutta muuten hetki on luonnollisesti painunut ikuisiksi ajoiksi mieleeni. :D
En ole itse asiassa kauheasti kuullut Garyn alkuperäisääntä, mutta niiden näkemieni klippien perusteella se ei tuntunut ollenkaan sopivan poitsulle. Tosin tässäkin on ehkä vaikuttajana, että suomidubeissa G on aina kuulostanut niin räkäjätkältä, että se japanilainen hienostunut leidiääni vain rupesi hämmentämään kovasti. Pitäisi varmaan putkittaa joskus taskuhirviöitä japaniksi vähäsen pitemmin että saisi paremman touchin.
P.S. Gary oli täällä Ash on luuseri.
Denelis: Ikävä murentaa todellisuutesi, mutta Saigan sukupuolesta vallitsee aika varteenotettava konsensus. (Niin ja sori sun esimerkistäminen, se vain sattui niin hyvin demoamaan miten kaikki ovat homona Saigaan oli ennakkohypeä eli ei.)
Mutta yhyy, miksi se Kou-klippi on poistettu, hieno hetki ja hyvin jännä tapa näytellä naishahmoa. ;___; Noh ei sitten, Kuranosuke-näytteitä kyllä pitäisi löytyä tuubista jos sarjan nimellä hakee, vaikka tuo linkittämäni video on ilmeisesti Eurooppa-koodattu tai jotain.
Arana: Todellisuuteni. Se on murennettu. Le nyyh. :D No, srsly, se on murennettu.
Mutta tarkalleen ottaen en siis ole ”homona Saigaan” kuten asian ilmaisit vaan Yoiten ääneen, joka siis eroaa Saigasta ja tämän äänestä siinä, että se oletettavasti ei ole Saigan normaalipuheääni eikä Saiga luultavasti näyttele kaikkia roolejaan samalla äänellä. Yoiten ääntä voi siis pitää jonain, joka on ominaista nimenomaan Yoitelle eikä tämän ääninäyttelijälle. Irrottaisin siis hahmon äänen tämän ääninäyttelijän äänestä, sillä vaikka hahmon ääni on kieltämättä ääninäyttelijän tuottama, se on luotu hahmoa varten ja ennen kaikkea osaksi hahmoa eikä sen tarkoitus suinkaan ole edustaa ääninäyttelijää.
Toivon, että tämä selvensi sitä, miksi minua ei juurikaan kiinnosta, kuka minkäkin hahmon ääninäyttelijä on (ja miksi en ollut koskaan edes kuullut Saigasta), sillä en näe ääninäyttelijää osana hahmoa samalla tavalla kuin en näe käsikirjoittajaakaan osana hahmoa, vaikka tällä todennäköisesti onkin suurempi rooli siinä, millaiseksi katsojat hahmon mieltävät. Jokaisen hahmon takana on joka tapauksessa valtava määrä eri osapuolien tekemää enemmän tai vähemmän luovaa työtä, mutta jos nämä ovat onnistuneet hommassaan ja kaikki on mennyt hyvin, katsojan ei pitäisi nähdä näitä hahmon lävitse vaan nähdä pelkästään itse hahmo ja harha tämän itsenäisestä olemassaolosta.
Ylläolevasta voidaan tietysti olla monta mieltä ja sen tarkempi kiistäminen/argumentointi/analysointi kuuluisi varmaan kaikista eniten Myyn, Cillan ja Nitan erikoisalaan. Itseltäni ainakin puuttuu riittävä kokemus ääninäyttelyn käytännöistä, historiasta ja kulttuurisesta merkityksestä Japanissa ja länsimaissa, jotta voisin ruveta kirjoittamaan aiheesta pidemmälti.
PPS: Gary kävi täällä Ash on rääpäle
Anteeksi tuplapostaus, möhlin.
Denelis: Varmasti kaikilla on oma näkemyksenä hahmon ja näyttelijän suhteesta, ja analysointi ja vertailu on takuulla hedelmällisempää kuin debatointi. Itselleni on kauhean tärkeää tietää, ketä kuuntelen – mitä parempi suoritus, sitä tärkeämpää. En osaa täysin selittää, miksi juuri näin… Loistavaakin suoritusta kuunnellessani tiedostan koko ajan kuuntelevani näyttelijää, mutta se ei oikeastaan riko tuotteen illuusiota, vaan ennemminkin säilyttää sen paremmin, kun en koko ajan mieti, että kuka perhana tuossa noin uhkeasti ähiköi. Nita tiivisti asian hyvin sanoessaan, että ”katselukokemus ei ole täydellinen, ennen kuin tiedän, ketä kuuntelen”. Näyttelijäsuoritus nousee kirjoitustakin tärkeämmäksi elementiksi kun itse analysoin hahmoja, ja tulkintani painottaa aina sitä, miten jokin sanotaan, eikä sitä, mitä oikeastaan sanotaan. Samatkin sanat voi ymmärtää niin eri tavoin kun ilmaisutapa muuttuu. Ehkä painotan repliikin ilmaisua sisältöä enemmän siksi, että juuri äänestä, fiktiiviseen hahmoon yhdistetystä ”todellisesta” piirteestä, syntyy minun ja fiktion välille tunneside. Se ei kylläkään selitä, miksi näyttelijän henkilöllisyyden tunteminen on niin tavattoman tärkeää… Hmm…
Denelis: Itse asiassa tarkoitin ilmaisullani juuri sitä, että Saiga on oikeasti todella hyvä ääninäyttelijä joka kykenee todella onnistuneisiin yksittäisiin roolisuorituksiin. Mimmi on niin hyvä, että hänen henkilönsä ympärille kohdistuva hype ei selvästikään ole ratkaiseva tekijä hänen suosiossaan, vaan jopa siltä säästynyt katsoja nappaa heti Saigan tuottaman äänen ylitse muiden.
Hahmon ääni vs seiyuun ääni on kyllä erittäin mielenkiintoinen keskustelun aihe, joten avaudun nyt omasta tavastani katsoa asiaa vähän laajemminkin (fiktion tulkinta on ehkä ihanimpia puheenaiheita ikinä). Olen ihan samaa mieltä siinä, että hahmo pitäisi kyetä näkemään autonomisena kokonaisuutena, eikä vain näyttelijän, käsikirjoittajan, ohjaajan ja muiden luomiseen osallistuvien tahojen hahmoon pistämien taiteellisten panosten summana. Toisaalta mielestäni on ihan aiheellista ottaa myös nämä panokset huomioon.
Katsonkin itse fiktiota yleensä samanaikaisesti kahdesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin siitä teoksen sisäisestä vinkkelistä, joka arvioi teosta nimenomaan itsenäisenä kokonaisuutena. Tähän kuuluu hahmojen tulkinta tarinan sisältä niin että huomioon otetaan pelkkä lopputulos – hahmon toiminnan ja persoonallisuuden tulkinta ilman ulkomaailman kontekstia. Ääninäyttelyn kannalta sisäinen näkökulma siis sisältää ennen kaikkea sen, mitä hahmon ääni kertoo hahmosta, miten se istuu hahmon kokonaisuuteen ja mitä se tuo hahmoon ja tämän ilmaisuun.
Toinen näkökulmani taas lähestyy sarjaa aivan eri suunnasta eli ulkopuolelta. Tässä pohdinnassa taas mietin sitä, mitkä tahot ovat osallistuneet hahmon luomiseen, miksi he ovat päätyneet tällaiseen hahmoon ja miten he ovat onnistuneet tämän toteuttamisessa. Ääninäyttelyn kannalta keskiössä on tästä näkökulmasta erityisesti se, miten seiyuu roolistaan suoriutuu, miten tämä näyttelee hahmon, millainen roolisuoritus on suhteessa kyseisen näyttelijän muihin suorituksiin ja miten esimerkiksi ohjaaja on vaikuttanut seiyuun tapaan näytellä hahmoa.
Hyvänä ja selkeänä esimerkkinä näiden näkökulmien toiminnasta käytännössä toimii Utenan sulava punapäähurmuri Touga, joka Utenalle kaksintaistelun aika brutaalisti hävittyään vajoaa yli kymmenen jakson ajaksi täysin dialogittomaan ja tarinan kannalta passiiviseen masennukseen. Sisäisestä näkökulmasta käsin tarkastelen sitä, miksi kyseinen häviö vaikutti Tougaan niin suuresti ja pyrin löytämään tarinan sisäisiä syitä hänen musertumiselleen. Ulkoisesta näkökulmasta taas otan huomioon, että keskeiseen rooliin nähden omituisen pitkään jatkuva hiljaisuus johtuu siitä, ettei Tougan ääninäyttelijä ollut noiden jaksojen teon aikaan käytettävissä. Hahmo oli siis pakko kirjoittaa hiljaiseksi tuotannon etenemisen takia.
Molempien näkökulmien tiedostaminen on omassa tulkintamallissani olennaista. Ulkoisessa näkökulmassa on tietysti se vaikeus, että siinä auttaa kovasti tuotantovaiheihen ja -metodien sekä siihen osallistuvien ihmisten tunteminen. Itse en pitkään aikaan katsonut viihdettä ja varsinkaan hahmoja tällä tavalla ulkoa päin juurikaan, vaan tarkastelin hahmoja lähinnä sisäisestä näkökulmasta. Tämä johtui siitä, että ensinnäkin (ääni)näyttely ei juurikaan konseptina kiinnostanut ja toisekseen siitä, etten tiennyt näyttelyskenestä ja sen vaikuttajista tai näyttelemisestä ja näyttelijöistä tai näiden suorituksista kovin paljoa. Aloin vasta melko vähän aikaa sitten kunnolla tietoisesti kiinnittää huomiota näyttelyyn ja vasta sen jälkeen ääninäyttelyyn.
Sama kehitys on tapahtunut pitkälti kaikilla fiktion luomisen osa-alueilla – olen lähtenyt aina sisäisestä kontekstista ja alkanut säännönmukaisesti kiinnostua ulkoisesta kontekstista enemmän vasta myöhemmässä vaiheessa. Ääninäyttelystä en ole pahemmin tässä blogissakaan aikaisemmin kirjoitellut juuri siksi, etten ole oikein kokenut hanskaavani aluetta vielä kauhean hyvin. Samasta syystä en ole kirjoituksissani keskittynyt esimerkiksi animen ohjaukseen tai musiikkeihin suuremmin – olen alkanut aktiivisesti kiinnittää huomiota näihin elementteihin vasta viime vuosina.
Ulkoisen näkökulman integroituminen fiktion tulkintaani on ehdottomasti tuonut katselu- ja lukemiselämyksiin paljon lisää, mutta loppupeleissä pidän yhä sisäistä näkökulmaa itselleni tärkeämpänä välineenä. Sen merkitys korostuu juuri siinä, ettei se ääninäyttelijä (tai kirjoittaja tai muu taho) hahmon takana nouse ensisijaiseksi kiinnostuksenkohteekseni, vaikka kuinka kyseistä henkilöä ihkuaisin. Sisäisen ja ulkoisen näkökulman kombinaatiota hyödyntämällä pystyn sekä säilyttämään illuusion kokonaisista ja koherenteista hahmoista että tarkkailemaan näitä tuotantoperskeptiivistä.
Myy: Aaaah, rääpälehän se olikin. Hämää taas kun tuubista katsonut englanninkielistä versiota, joka on sitten jäänyt tuoreempana muistiin kuin se suomenkielinen.
Minulle taas ei ole mitenkään välttämätöntä tietää, kuka missäkin roolissa päätään aukoo, kun en ole sillä tavalla ääninäyttelyorientoitunut. En myöskään rupea katsomaan sarjoja tietyn seiyuun takia. Trendi on kuitenkin, että olen menossa yhä ääninäyttelypainottuneempaan suuntaan samaa tahtia kuin touhu käy tutummaksi. Mitä enemmän kuuntelen seiyuita, sitä tärkeämmäksi osaksi katselukokemusta he tuntuvat nousevan. Nykyisin käyn ihan säännönmukaisesti uuden sarjan aloitettuani vilkuilemassa mitä muuta vähintäänkin niiden ääneltään kaikkein erottuvimpien hahmojen ääninäyttelijät ovat tehneet.
Pystyn kyllä samaistumaan hirveän hyvin tarpeeseesi tietää, kuka tarkalleen ottaen siellä hahmon äänen takana on, koska itselläni on aika sama tilanne mangakoiden suhteen. Haluan aina tietää, kuka tietyn mangan tekijä on ja mitä muuta tämä on tehnyt ja erityisesti mitä muuta olen tältä lukenut. Mitä enemmän nimikkeitä olen mangakalta lukenut tai mitä pitemmin tiettyä nimikettä, sitä paremmin pystyn muodostamaan kokonaiskäsityksen tälle ominaisesta tyylistä. Koska kerrontakeinojen tunnistaminen ja erittely on minulle äärettömän hauskaa ajanvietettä, mangakan tunteminen on minulle ehdottoman välttämätöntä. Muuten en saa lukukokemuksesta irti maksimaalista nautintoa.
Aijai, aina kun innostun selittämään omista metatason tulkintamalleistani onnistun kuulostamaan tosi häiriintyneen pakkomielteiseltä.
[…] Heikompien suoritusten lista onkin varsin lyhyt. Nuristavaa löytyy oikeastaan ainoastaan Aya Hisakawan liian hempeän tyttömäisestä Mikistä, ja siitä olenkin jo avautunut aiemmin. […]