Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.
Guu (Haré+Guu)
Omituisen otuksen monet kasvot tekevät komediasta hauskaa.
Humoristisesti yksinkertaistetut hahmodesignit eivät yleensä vetoa minuun, sillä en ole suuri komedian ystävä, vaan sytyn paremmin dramaattiselle draamalle. Hare+Guu (Jungle wa itsumo Hare nochi Guu) on kuitenkin jäänyt mieleen kovin viihdyttävänä absurdina komediana; ei vähiten kaiken vastaantulevan syövän ja kertojapoika Harea mielellään piinaavan sankarittarensa ansiosta. Lähtöasetelma on suunnilleen sama kuin Maria Holicissa. Söpö tyttönen ilmestyy 10-vuotiaan Haren elämään, kun hänen äitinsä yhtäkkiä adoptoi tämän. Haren hurmannut suloinen ilmestys kuitenkin paljastuu pian omituiseksi olioksi nimeltä Guu.
Guu on hahmosuunnittelullisesti mielenkiintoinen sikäli, että hänellä on kolme toisistaan melko suuresti eroavaa olomuotoa. Sarkasmia uhkuva perus!Guu muuntautuu ruudulla välistä söpötyttö!Guuksi ja muutamaan otteeseen myös aikuismuotoiseksi Guuksi. Kaikilla näillä muodoilla säilyvät tietyt peruspiirteet, jotka tekevät Guun äärimmäisen tunnistettavaksi hahmoksi: tuo iki-ihana kelta-vaaleanpunainen olkaimeton kesämekko ja hailakan vaaleanpunaiset hiukset (huomatkaa, miten kauniisti väriskeema sointuu yhteen).
Sen sijaan Guun fyysinen inhimillisyyden taso vaihtelee olomuodon mukaan. Perus!Guu eroaa muista sarjan hahmoista kuolleenhuvittuneella deadpan snarker -ilmeellään ja muovailuvahamaisilla raajoillaan, jotka kuvataan usein niin, että niistä puuttuvat sormet, varpaat ja nivelet. Tästä syntyy näppärästi kestovaikutelma siitä, ettei Guu ole aivan ihminen, vaan jokin ihan muu olento, vaikka hänen alkuperänsä mysteeri ei sarjan aikana ratkeakaan. Hänen ulkonäkönsä on jokseenkin yliyksinkertaistettu, mutta hän ei silti eroa liian silmiinpistävästi sarjan muutenkin vahvasti tyylitellystä lapsimallista. Ulkonäkönsä puolesta hän on juuri niin erilainen, että sen huomaa, mutta ei niin suuressa määrin erilainen, että se tuntuisi päällekäyvältä. Erikoisuudestaan huolimatta hän siis sopii sarjan maailman muiden ihmisten joukkoon.
”En tiä miks, se vaan tapahtuu.”
Söpötyttömuodossa nämä fyysiset omituisuudet katoavat ja hän näyttää aivan normaalilta pikkutytöltä. Söpötyttöilyn funktiona tuntuu yleensä olevan Haren ärsyttäminen ja hämmentäminen. Vähemmän tyylitelty ja vielä perus!Guutakin ilmeettömämpi, suorastaan dramaattisen vakava aikuis!Guu taas tulee esiin hyvin harvoin ja vain tiukoissa paikoissa, kuten karhun hyökätessä tai lääkärintarkastuksen uhatessa. Aina odotuksen arvoinen aikuis!Guu on muuten näin sivumennen sanoen aika helkkarin kuuma. Guumekko muuntautuu hienosti aikuiseenkin kroppaan sopivaksi.
Dramaattinen tuuli lisää eeppisyyskertoimia.
Guun designin suurin hyve on sen komediallinen tehokkuus. Olomuodosta toiseen vaihdellaan välistä järkevissä paikoissa ja välistä aivan sattumanvaraisen oloisesti. Muodonmuutos luo aina huvittavan käänteen kohtaukseen – tai joskus harvoin jopa komedisesti sävytetyn dramaattisen käänteen. Myös Guun muovailuvaharaajat ja loputtomiin venyvä suu toimivat varsin onnistuneena absurdin ja vähän makaaberinkin huumorin lähteenä. Samalla Guun pokerinaama kuivattaa sarjan huumorin sellaiselle tasolle, että jopa tällainen komediavihaaja kuin minä pystyy siitä nauttimaan.
”Oho, pilkoin vahingossa käteni viipaleiksi… Hops kitaan vain – huomasitko että pystyn kasvattamaan uuden käden kolmessa sekunnissa?”
Möllöttävät ja elottomat, mutta silti teräväkatseiset ja tarkkaavaiset silmät tuovat hyvin esille sitä, että Guu on enemmän tarkkailija- kuin toimijahahmo. Hän saa hupinsa psykologisesta sodankäynnistä – siitä että saa manipuloitua muita reagoimaan omiin outouksiinsa ja viisauksiinsa. Tarinallisesti hän toimiikin enemmän katalyyttinä, joka nälvimisestään ja kiusanteostaan huolimatta usein vähintään epäsuorasti auttaa Harea tämän perhepulmien selvittämisessä.
Guun tehokkuutta lisää hänen hempeä värimaailmansa, joka on jyrkässä kontrastissa paitsi ruskettuneiden kyläläisten, myös hänen oman persoonansa kanssa. Guu ei hämmenny tai ylläty mistään, vaan latelee elämänviisauksia ja kylvää kuivalla huumorillaan kauhua eläväisemmän kansan keskuudessa. Vaikka hänen värimaailmansa näyttäisi viittaavan hentoiseen vaaleahipiäiseen neitokaiseen, onkin nättisöpö mekko puettu alfatason kyynisen sedän ylle. Ja sittenkin nimenomaan eteensä tietäväisen tylsistyneesti tuijottavassa Guussa on jotain järjellä selittämättömän söpöä.
Onks tää nyt sitä gappi-moee?
Yksi vastaus aiheeseen “Joulukalenteri 2011: 5. päivä – tuntematon muuntautuva kohde”
[…] Vastakohdat tunnetusti vetoavat, ja näin on asia niin luonteenpiirteiden kuin hahmodesignin osalta. Hazel on lyhyt ja hentorakenteinen mies, Gat taas vuoren kokoinen jättiläinen. Hazel on vaalea ja sliipattu, Gat ruskettunut rastatukka. Hazelin huulilla leikittelee lähes koko ajan itsevarma puolihymy tai sitten hän vitsailee iloisasti, mutta Gat ei hymyile koskaan. Hazel jutustelee rakastettavasti, Gat seuraa sivusta ja sanoo vain välttämättömyydet. Tähän on erikseen kiinnitetty huomiota lukuisilla Gatin päähuivin alta pälyileviin silmiin zoomaavilla ruuduilla muiden hahmojen keskustelujen välissä. Näin ilmaistaan Gatin olevan samanlainen tarkkailijasielu kuin Guu. […]