Osa 0: Esittely
Osa 1: Sankarit
Osa 2: Neidot pulassa
Osa 3: Pahikset
Osa 4: Kolmiodraamat
Penguindrumin pingviinit näyttämötouhussa.
Ennen luvattuja pohdintoja sarjojen koko hahmokaartista ja sen käytöstä käsittelenkin vielä nopeasti Revolutionary Girl Utenan, Star Driverin ja Mawaru Penguindrumin söpöt maskottielukat.
Kaikissa kolmessa sarjassa pyörii varsinaisten hahmojen toiminnan ympärillä hassu pikku öllerö tai muutamakin. Nämä ötökät tepastavat päähenkilöiden perässä kaikkialle, heiluvat omiaan taustalla ja seuraavat sivusta tarinan tapahtumia. Yksikään otuksista ei kuitenkaan ole tällä kertaa ihan normaali söpönhöpö keventävä eläinystävä, vaan niillä on kaikilla vähän erikoinen tarinankerronnallinen tehtävänsä sarjassaan. Ne tarkkailevat tarinan tapahtumia, mutta eivät pääasiallisesti vaikuta niihin aktiivisesti tai tehokkaasti.
Chu-Chu omana epäviehättävänä itsenään. Reaktiosta päätellen lahjan antajalla ei ole aivan puhtaat jauhot pussissa.
Utena nostaa pelastettavan neitonsa Himemiyan apinaystävä Chu-Chun tärkeälle paikalle ilmaisemaan yksinkertaistaen mimiikan ja komedian keinoin hahmojen välillä kuvattuja kanssakäymisiä. Ötökän tekemiset ovat aina toisintoja muiden hahmojen toiminnasta tai tuntemuksista. Chu-Chu on sarjojen elukoista selkeästi ällöin tapaus. Yleisesti ottaen sitä ei käsittääkseni pidetä erityisen söpönä tai hauskana otuksena, vaan sen taustatoilailuille on sopivaa lähinnä nyrpistää nenää.
Silti apinaötöllä on ehdottomasti paikkansa sarjassa, sillä sen merkitys tarinan tapahtumien pienen mittakaavan ilmaisijana on ilmeinen. Fanit ovat spekuloineet vuosikausien ajan Chu-Chun todellista luonnetta – onko se täysin neutraali hahmojen välisten tilanteiden peilaaja, vai heijastaako se kenties päällepäin tunteettoman oloisen Himemiyan todellisia tuntemuksia? Pahiksen käskyläinen, neidon suojelija, sankarin roolin varjo vai ohjaajan alter ego? Chu-Chu on jäänyt näistä eläinsidekickeistä mystisimmäksi, ja pikku apinan vahvuudesta hahmona (tai pikemminkin hahmonkaltaisena tarinankerrontavälineenä) kertoo jonkin verran se, että sen olemusta ja tarkoitusta on tosiaan pohdittu fanipiireissä hyvinkin paljon.
Vice President seisoo päälaellasi ja näyttää söpöltä.
Star Driver korostaa söpöä elukkaansa, pikkuruista Fukubuchou/Vice President -kettua selkeästi vähemmän kuin toiset sarjat. Vice President ei varsinaisesti tee mitään taustalla, toisin kuin Chu-Chu ja Penguindrumin pingviinit. Se vain kiehnää ja kiipeilee ihmisten harteilla käyttäytyen muutenkin varsin eläimellisesti. Paradoksaalisesti sen paljastetaan olevan elukoista kaikista vähiten eläimellinen. Tämä on toki jännä, mutta myös hieman omituinen ja äkkinäinen käänne sarjan kontekstissa. Tavallaan se toimii, mutta toisaalta jää hieman irralliseksi.
Otus näyttää ihan somalta, mutta tuntuu merkityksettömän roolinsa puolesta melko tyhjältä lisältä sarjaan. Sen tarkoituksena on ilmeisesti olla lähinnä hahmojen passiivinen tarkkailija, joka ei ota mitään kantaa näiden tekemisiin. Chu-Chu ja pingviinit sen sijaan tulkitsevat jatkuvasti hahmojen toimintaa katsojille ja ovat siksi mieleenpainuvampia ja aktiivisempia tapauksia yleisön silmissä, vaikkeivät pääsekään suuremmin itse tarinan kulkuun vaikuttamaan. Toisaalta Star Driverissa on ihan hauskaa, että koko sarjan ajan kuvioissa taustalla pyörinyt täysin merkityksettömäksi oletettu karvapallura osoittautuukin joksikin ihan muuksi kuin sitä on luultu.
Esmeralda ryövää Kolmoselta pikkusiskoperuukin samalla kun pingviinien emännät juovat teetä vakavan keskustelun merkeissä.
Star Driver häivyttää elukkaansa ja Utena nostaa ötönsä valokeilaan häpeilemättä, mutta Penguindrum suorastaan ikonisoi omat eläintähtensä. Kumilelun näköiset, päähenkilöitä alati seuraavat ja näiden persoonallisuutta heijastavat tyylitellyt pingviinit Ykkönen, Kakkonen, Kolmonen ja Esmeralda jäävät takuulla katsojien mieliin voimakkaimpana muistona sarjasta. Toisissa kahdessa eläinmaskotit ovat lisämauste, mutta Penguindrumissa ne nousevat aivan olennaiseksi ainesosaksi – viemättä silti liikaa huomiota tarinan varsinaisilta tapahtumilta ja ”oikeilta” hahmoilta, joiden puuhia ne pikemminkin tuovat omalla temppuilullaan enemmän esille.
Chu-Chun tavoin pingviinien touhut heijastavat aina isäntänsä tai emäntänsä tuntemuksia ja hahmojen välisiä suhteita. Ohjaaja onkin selvästi halunnut toistaa Chu-Chun roolin, mutta vielä olennaisempana osana sarjaa. Koska maskotteja on tällä kertaa neljä kappaletta, ne pystyvät pukemaan hahmojen suhteet yksinkertaisempiin ja alleviivatumpiin ilmauksiin tehokkaammin ja monipuolisemmin kuin Chu-Chu yksin Utenassa. Ne ovat myös oikeasti välillä aika söpöjä ja hauskojakin, ja toisinaan myös jokseenkin karmivia tapauksia. Varsinkin alkuun pingviinejä seuraa pieni pahaenteisyyden varjo, kun katsoja ei vielä aivan tiedä, millä asialla elukat liikkuvat.
Penguindrumin pahiksen seurassa kulkevat mustat, välillä ihmispoikien hahmossa nähtävät kanipoikakaksoset lisäävät entisestään sarjan sidekick-volyymiä. Ne toimivat hyvin samalla mekaniikalla kuin pingviinitkin, sillä niiden tarkoitus on kuvastaa pahista, ja siinä ne onnistuvatkin erittäin hyvin tuomalla esille tämän olennaiset piirteet, lempeän kiusoittelevuuden ja kylmän pahaenteisyyden. Poikina ne piipittävät hilpeästi kuorossa ja ylistävät isäntäänsä; pupuina ne kököttävät painostavan hiljaa kuin kaksi pientä mustaa aukkoa. Niiden yllätyksellisesti paljastuva todellinen luonne on myös sidottu tarinaan tiiviimmin kuin Vice Presidentin paljastus.
Tässä kohtaa lienee selvää, että Penguindrumin elukat luuttuavat lattioita muilla eläinmaskoteilla. Chu-Chu ei ole mielenkiintoisen ja kiistellyn roolinsa ansiosta huono sidekick-ötökkä, mutta se ei ole missään määrin yhtä tykättävä ja voimakas tapaus kuin oman sarjan identiteettiä määrätietoisesti vahvistavat pingviinit ja puput. Star Driverin Vice President puolestaan jää tuttuun tapaan viimeiseksi, sillä sen kunnianhimottomuus ja pakkosöpötysvääntö näyttää pingviinien ja Chu-Chun rinnalla entistäkin kalpeammalta ja unohdettavammalta esitykseltä.