Tällä viikolla suomalaista animeyhteisöä on kuohahduttanut vuonna 2014 järjestettävää Desucon Frostbiteä koskeva kokeiluluontoinen ikärajajulkistus, jonka mukaan alle 18-vuotiailla ei ole pääsyä tapahtumaan.
Kokeilun syy löytyy Desucon-tapahtumien alati kasvavasta kysynnästä. Liput tämän kesän Desuconiin myytiin loppuun muutamassa päivässä ennen ohjelma- ja kunniavierasjulkistuksia, eikä itse tapahtumassa näyttänyt riittävän yleisöä puheohjelmaa kuuntelemaan yhtä sankoin joukoin kuin edellisissä coneissa. Ikärajallisuuden avulla on tarkoitus rajata yleisöä paremmin ihmisiin, jotka olisivat nimenomaan kiinnostuneet ohjelmasta, jonka laatuun Desuconissa on aina pyritty panostamaan.
Alaikäiset ovat luonnollisesti pettyneet skenen ainoan ison talviconin jättäessä heidät ulkopuolelle, ja kokeilua on vastustettu äänekkäästi. En välitä itse ruveta kuohimaan tässä ikärajan syitä, seurauksia ja oikeutusta, koska aihetta on puitu blogeissa ja kaikkialla muualla somessa koko alkuviikon ajan.
Sen sijaan ajattelin tarttua erääseen keskustelussa useaan otteeseen esille nousseeseen argumenttiin. Monet ovat nimittäin huomauttaneet, että puheohjelmaa kyllä käytäisiin katsomassa enemmän, jos se olisi kiinnostavampaa.
Tämä on mielestäni toisaalta ymmärrettävä, mutta toisaalta myös hieman ongelmallinen väite. Jokaisessa conissa on vahvempia ja heikompia luentoja ja muita muuta puheohjelmaa. Jos harvoin ohjelmasaleihin eksyvä conittaja päätyy tarkastamaan conissa yhden tai kaksi ohjelmaa, saattaa hyvinkin käydä niin, ettei kumpikaan niistä ole kovin onnistunut tai viihdyttävä.
Välillä hyväkin luennonpitäjä saattaa epähuomiossa vieraannuttaa yleisöään möläyttämällä heti alkuunsa, että tämä setti tuli väsättyä viime yönä kauheassa paniikissa. Tämä saattaa ymmärrettävästi saada luennon vaikuttamaan hutiloidulta. Yleisön ei kuitenkaan kannata tätä letkautusta uskoa sellaisenaan, sillä se ei useinkaan kerro koko totuutta. (Puhujankaan ei toisaalta välttämättä kannata mennä näin julistamaan, sillä ”tästä nyt tuli tämmönen koska kiire ja laiskuus” ei ole koskaan hyvää esiintymistä.)
Yleensä ”väsäsin viime yönä” -disclaimeri nimittäin tarkoittaa lähinnä, että luentoslaidit valmistuivat ja lopullinen rakenne hioitui samalla viime yönä kiireessä. Itse sisältöä on hyvin todennäköisesti mietitty jo pitkään etukäteen ja siitä keskusteltu lähipiirin kanssa – vaikkei se olisikaan saanut konkreettista muotoaan hyvissä ajoin ennen ohjelmaslottiaan.
Hyvien puhujien ei välttämättä tarvitsekaan käyttää valtavasti aikaa settiensä muodon valmisteluun, jos muoto tulee melko helposti, kunhan vain asia on selvillä. Suurin osa luennon tekemisestä on aiheen pohtimista ja rajaamista ja mahdollista taustatyötä. Tämän ajatustyön konkreettiseen muotoon kokoaminen on toki yleisön kannalta näkyvin ja siksi hyvin tärkeä elementti, mutta sen jääminen viime tinkaan ei välttämättä kerro definitiivistä totuutta koko ohjelmantekoprosessista.
Olen itse kokenut puheohjelman hyvin tärkeäksi osaksi conikokemustani ensimmäisestä conistani eli vuonna 2004 Jyväskylässä järjestetystä Animecon III:sta lähtien. Intensiivinen ringissäseisominen – jonka joku saattaa tuntea myös sinä pahamaineisena conihengaamisena – on toki myös tärkeä osa conittamistani. Puheohjelmasta on aina mukava seilata tuttujen luokse kertomaan, mitä luennosta pidin ja millaisia ajatuksia se herätti. Pelkkä conihengaaminen ei ole kuitenkaan koskaan maistunut minulle, sillä mielestäni conipaikka on monesti vähän turhan epämääräinen ja levoton ympäristö pelkkään kaverien kanssa jutteluun – sille aktiviteetille kun löytyy mukavampiakin puitteita.
Usein suurin tunku on sensaatiomaisimpiin ohjelmiin, jotka myös iskevät ohjelmakartasta silmään ensimmäisenä. Tissipantsuluennot ja naistenkaatoluennot menevät järjestään täyteen. Ne edustavat usein myös ohjelmakattauksen kevyempää päätä, sillä sensaatioaiheita käsitellään harvoin vakavasti ja syvällisesti. Keveys ei missään nimessä tee luennosta huonoa, vaan ne saattavat olla hyvinkin viihdyttäviä. Silti kävijän, joka toivoo luennoilta ja paneeleilta timmiä ja asiallisuuteen painottuvaa sisältöä, kannattaa vilkaista myös sellaisia slotteja, joilla käsitellään aiheita, jotka on helpompi ottaa vakavasti.
Desuconissa oli aika paljon ohjelmaa kesällä 2013. Klik klik isommaksi.
Tämän kesän Desuconista löytyi mielestäni varsin monipuolinen ja tasapainoinen kattaus ohjelmaa. Yhteen sarjaan tai tekijään keskittyviä luentoja oli suunnilleen yhtä paljon kuin tiettyyn laajemman sarjakirjon kattavaan aiheeseen keskittyvää ohjelmaa. Yhden sarjan ohjelmistosta löytyi niin uusia sarjoja ajankohtaisia seuraaville kuin universaalimpiakin tapauksia kuten Death Notea, Evangelionia ja Pokémonia. Osa ohjelmasta haki selvästi jo ohjelmakuvauksen perusteella esittelevämpää sävyä, toisissa ote oli lähtökohdiltaan analyyttisempi. Esimerkiksi vähemmän tunnetusta Simounista puhuttiin toisaalta ansiokkaasti näitä tyylejä yhdistellen, mikä teki luennosta mielekästä katsottavaa sekä sarjan nähneille että sitä vielä katsomattomalle yleisölle.
Erityisesti mangaan painottuvaa ohjelmaa oli tarjolla vähänlaisesti mutta jonkin verran silti. Esimerkiksi suomennoksiakin saaneet ja siten todennäköisesti suomalaisten manganlukijoiden tiedossa olevat Ai Yazawa ja Moyoco Anno saivat oman vertailevan luentonsa, joka jäi korkeasta laadustaan ja hyvästä ohjelmapaikastaan huolimatta omituisen tyhjäksi. Animeteollisuuden toimintaa sen sijaan avattiin avokätisesti ohjaajakunniavieraan sekä ohjaajiin ja käsikirjoittajiin keskittyvän luennon voimin. Tarjolla oli myös keskustelupiirejä niin sarjakohtaisista kuin yleisemmistäkin aiheista.
Mielestäni conin ohjelmakattaus ei tästä enää juuri parane monipuolisuudeltaan, vaikkakin manga-aiheita voisi omaan makuuni ollakin enemmän. Jos kiinnostavaa ohjelmaa ei kuitenkaan löydy, on vika todennäköisesti siinä, että ohjelmaa tuottavat puhutuista asioista kiinnostuneet conikävijät. Sama selitys pätee usein myös ohjelmasta jääneeseen huonoon jälkimakuun, sillä ohjelmaa teemme me harrastajat, eikä ohjelman suunnittelu ja toteuttaminen ole kaikille meistä aivan helppoa. Lopputulos saattaa siis välillä olla toivottua ja yritettyä heikompi esimerkiksi kokemattomuudesta, tietämättömyydestä, ajattelemattomuudesta, ajanpuutteesta, ajatusvirheistä, stressitasoista tai muista inhimillisistä tekijöistä johtuen. Kannattaa huomata, että puhujat kehittyvät harjoituksen myötä ja ottavat toisistaan mallia parantaakseen ohjelmiaan.
Lisäksi tässä kohtaa ”tee itse parempi” on oikeasti validi argumentti jopa yksittäiselle ihmiselle, sillä ohjelmanpitämiseen et tarvitse muuta kuin omat aivosi ja jonkinlaisen slaidienteko-ohjelman. Jos conissa ei ollut kivaa ja mielekästä anime- ja manga-aiheista ohjelmaa, voi sellaista tarjota coniin itse.
Suurin osa coneissa järjestettävästä puheohjelmasta ei ole kuulijoilleen korvaamattoman upea ja euforinen kokemus, eikä sen ole tarkoitustaan olla. Suuret tunteet pitäisi mielestäni saada niistä piirretyistä ja sarjakuvista, joiden ympärillä anime- ja mangaharrastus pyörii. Puheohjelman ensisijainen tarkoitus sen sijaan on antaa lisää merkitystä katsotuille piirretyille ja luetuille sarjakuville sekä syventää niiden kuluttamiskokemusta jakamalla ja herättämällä niistä ajatuksia viihdyttävässä muodossa. Puheohjelma antaa kuulijoille mahdollisuuden tutustua muidenkin kuin lähimpien ystävien mietteisiin tietystä sarjasta, tekijästä, konventiosta tai aiheesta. Se on kuitenkin henkilökohtaisempi, välittömämpi ja mahdollisesti myös vaivattomampi tapa tällaiseen ajatustenvälittämiseen kuin esimerkiksi blogipostausten lukeminen.
Luentoformaatti myös antaa puhujalle rauhan käsitellä kiinnostavaa asiaa kokonaisuutena, samaan tapaan kuin blogikirjoitukset. Pitkä, valmisteltu puheenvuoro on kieltämättä jäykempi tapa käydä vuoropuhelua kuin dynaaminen keskustelu, mutta samalla varmistetaan, että puhuja saa oikeasti sanottua sanottavansa. Luentoa valmisteltaessa aihetta myös ajatellaan aivan eri näkökulmasta kuin muuten, sillä sanottavaa pitäisi oikeasti riittää tunnin tai puolentoista ohjelmaslotin täytteeksi. Monet ohjelmanpitäjät myös tekevät taustatutkimusta ja tutustuvat aiheen kannalta olennaiseen uuteen materiaaliin. Normaalista keskustelusta tai esimerkiksi 140 merkin tweetistä (tai edes sellaisten sarjatykityksestä) ei siis useinkaan voi saada yhtä syvällistä ja tutkittua näkökulmaa aiheeseen kuin seuraamalla coniohjelmaa, jossa ääneen pääsevät muutkin kuin bloggaajat.
Tämän takia puheohjelmaa seuraamalla voi oikeasti saada uusia ajatuksia, ja siten enemmän irti animesta ja mangasta katselu- ja lukukokemuksena. Minulle puheohjelma on suuri osa conia ja sitä kautta tärkeä osa harrastustani, koska olen kiinnostunut toisten ihmisten näkemyksistä animea ja mangaa koskevista aiheista. Toisaalta conit tarjoavat mainion tilaisuuden hankkia uutta tietoa harrastuksen vähemmän tutuista puolista ja tutustua uusiin sarjoihin ja tekijöihin. Olen monesti pettynyt luentojen ja paneelien sisältöön, mutta paljon useammin olen astellut ulos ohjelmasalista pää hyrräten tuoretta informaatiota, jänniä oivalluksia sekä uusia sarjasuosituksia. Tällaiset hetket ovat ehdottomasti tuoneet omaan harrastamiseeni lisää sisältöä, joten suosittelen kaikkia muitakin antamaan puheohjelmalle muutaman lisämahdollisuuden, vaikka ajatus tuntuisikin alkuun tylsältä.
Myös Desuconin ohjelmavastaava Hoothoot tarjosi tänään ajatuksiaan ja infoa tulevien conien puheohjelmaan liittyen.
3 vastausta aiheeseen “Hajahuomioita conien puheohjelmasta”
Minua kyllä vähän hämmentää tämä, miten paljon palautetta viime aikoina noista ”heitettiin tää vaan äkkiä kasaan”-jutuista on tullut, itse kun olen aina ottanut ne vitseinä: ainakin madun ja Touniksen luennoista kun on sisällön puolesta hyvin nopeasti käynyt ilmi, ettei sellaista luentoa ole mahdollista vain ”heittää kasaan nopeasti”.
En sitten tiedä, onko yleisö muuten niin valaistunutta, että m&T-rytmiryhmän havainnot ovat heille pelkkää pleebien ulinaa, jos sisältö ei vakuuta. Tai sitten minä vain satun olemaan siinä tilanteessa, että tiedän, että nämä ovat oikeasti niitä ajatuksiaan pyöritelleet kuukausia tai vähintään viikkoja, kun irkissä tulee niitä luettua.
Mutta kai sitten joku sellainen, joka ei näitä kavereita tunne, voi oikeasti luulla että ”nyt seuraa jotain kuraa jos tää on oikeesti heitetty parissa minuutissa kasaan”. Mikä ei silti selitä sitä, että usein se sisältö kyllä puhuu ihan omaa kieltään siitä OIKEASTA valmistautumisen tasosta…
Toki jos jotkut muut ovat tällaista juttua heitelleet ja oikeasti eivät ole valmistautuneet, niin voihan se toki näkyä – jolloin tuota ”ei oo yhtään valmistauduttu”-juttua ei tietenkään pitäisi heittää missään tapauksessa. Muutenkin tuollaiset oman arvon nakerrukset ohjelman aluksi (”Emmää oikeestaan tästä mitään tiiä”, ”en mä nyt tiiä oonks mää oikee henkilö tästä puhumaan” jne) pitäisi kieltää kuolemanrangaistuksen uhalla :E
Mielestäni on ihan oikeasti ymmärrettävää, että jos puhuja sanoo että ”lol en nyt käyttänyt tähän yhtään aikaa”, niin sellaiset kuulijat, jotka eivät henkilökohtaisesti puhujaa tunne, saattavat esimerkiksi uskoa, että ohjelma todella on vasemmalla kädellä hutaistu. Joskus ihmiset oikeasti jopa uskovat siihen, mitä toiset ihmiset sanovat.
Varsinkin luennon alussa tuollainen disclaimeri saattaa aiheuttaa negatiivisen ensivaikutelman, joka sitten jää varjostamaan koko ohjelmaa. Ensivaikutelmat ovat kuitenkin iso osa sitä, millainen suhtautuminen yleisölle muodostuu, ja suhtautuminen vaikuttaa siihen, miten asia lopulta koetaan.
Vahva sisältö toki puhuu myös aina puolestaan. Voi kuitenkin olla, että hyvä sisältö koettaisiin vielä positiivisemmin, jos puhuja ei antaisi esitystä aloittaessaan yleisölle mitään syytä kyseenalaistaa sitä perusolettamusta, että esiintymään tullut henkilö on valmistautunut kunnolla. Lisäksi kaikilla ei ole omaa kokemusta coniohjelman tai muunkaanlaisen yleisön edessä pidettävän puheen tai edes blogipostausten tekemisestä, eikä tietynsisältöiseen luentoon tarvittava valmistelun määrä ole välttämättä selvä ilman kokemusta.
Oman työn vähättely ei tosiaan muutenkaan ole esiintymisteknisesti hyvä ratkaisu mielestäni edes vitsillä heitettynä. Ei kai ketään muuta voi vaatia arvostamaan ohjelmaa, jos puhuja ei näytä tekevän niin?
Eri ihmiset toisaalta rekisteröivät sarkasmin ja vakavalla naamalla väännetyt vitsit eri tavoin. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun tällaista läppää heittelee tuntemattomalle yleisölle. Itse olen esimerkiksi sen verran puupää etten välttämättä tunnista sarkasmia ihan herkästi tai ainakaan nopeasti.
En ole tosin itsekään ottanut vakavasti tounismadu-akselin ”väsättiin viime yönä huono tuli” -settejä. Tämä johtuu omalla kohdallani siitä, että tunnen heidät ja tiedän että he yleensä tietävät asiansa ja tekevät taustatyönsä. Se, ettei luentoihin olisi valmistauduttu ei itse asiassa käynyt mielessäni lainkaan, ennen kuin heitä tuntematon mainitsi asiasta. Kaikilla ei kuitenkaan ole samoja taustatietoja, eikä kaikilta pitäisi myöskään niitä edellyttää.
[…] näppärää, ja hän käsitteli hieman vaikeaa aiheettaan kiitettävän asiallisesti. Toissatalven frostigatea ja harrastajakunnan ”hyvän animeharrastajan” niskaan puskemia odotuksia pohdittiin hieman […]