Lyhyet alkufiilikset lopuista tarkastetuista sarjoista.
Suisei no Gargantia
Avaruudesta pakkolaskeutunut taistelija tutustuu Maapallon asukkeihin.
Jaksoja katsottu: 3
Innostustaso: 3,5/5
Gargantia ei mielestäni alkanut mitenkään järisyttävästi, vaan puolet ensimmäisestä jaksosta vievä avaruustaistelu lähinnä haukotutti epähenkilökohtaisuudellaan. Taistelun tapahtumista oli vaikea välittää, kun hahmoilla ei tuntunut olevan mitään pelissä, eikä heitä tunnettu tuossa vaiheessa lainkaan.
Avaruustaistelija Ledin päätyminen unohdettuun, veden peittämään Maahan toimii kuitenkin, ja kulttuurien välinen kuilu on kurottu varsin mukavaksi. Molemminpuolisen epäileväinen suhtautuminen avaruustulokkaan ja laivayhdyskunnan väen välillä on saatu tuotua esiin erittäin kivasti. Kumpikaan puoli ei kuitenkaan suhtaudu toiseen varsinaisesti vihamielisesti, vaan enemmän varautuneen hämmentyneesti. Vieraasta ja tämän kehittyneestä teknologiasta kiinnostunut avoinmielinen laivatyttö Amy toimii ihan näppäränä siltana Ledin ja laivastoväen välillä.
Visuaalisesti Gargantia on nätti ja toimiva, ja maailmakin on onnistunut herättämään kiinnostuksen. Hahmot tuntuvat kuitenkin vielä melko kaukaisilta, mutta sinänsä potentiaalia on. Aloitus on hyvä ja vahvakin, mutta tähän mennessä etäisehköksi jäävän hahmopuolen takia ei millään tavalla aivan mieltäräjäyttävä.
Ginga kikoutai Majestic Prince
Päähenkilötiimin geneettinen perimä on muunneltu synkkaamaan ihmiskunnan pelastamiseen suunniteltujen jättirobojen kanssa.
Jaksoja katsottu: 2
Innostustaso: 2,5/5
Tässä aloituksessa ensimmäisenä huomio kiinnittyi jännittävään ja erittäin erottuvaan ohjaukseen. Varsinkin ensimmäisessä jaksossa ruutua leikataan jatkuvasti osiin ja kamera kirmaa jokaisessa kohtauksessa viiden päähenkilön reaktiot tapahtumiin yksi kerrallaan läpi antaen näin yllättävän paljon yksinomaista valokeilaa kullekin tiimin jäsenelle. Tällainen jokaisen hahmon reaktiot erikseen huomioiva ohjaustapa vei huomion näppärästi pois siitä, että jakson tapahtumat periaatteessa etenivät hyvin hitaasti. Kakkosjaksossa ohjaus hidastuu ja tasaantuu selkeästi, mutta jännittävää liikkuvaa kameraa nähdään sielläkin.
Toinen huomiota heti alkuunsa herättänyt seikka löytyi animen tuotannolliselta puolelta, sillä sen liike näyttää erittäin jännittävältä. Katsoessamme ensimmästä jaksoa husbando jopa epäili sarjan olevan kokonaisuudessaan 3D-animoitu, ja että animaation päälle on vain istutettu sen perinteisen animaation näköiseksi naamioiva layeri. Jännältä joka tapauksessa näyttää, vaikka tämäkin puoli tasoittuu selvästi kakkosjaksossa.
Tähän mennessä asenteikas ohjaustapa ja erottuva animointityyli ovat kuitenkin oikeastaan ainoat maininnan arvoiset asiat sarjasta. Hahmot eivät vaikuta erityisen kiinnostavilta, eivätkä he edes reagoi mitenkään saadessaan tietää robottiyhteensopivaksi muokatusta DNA:staan. Ensimmäisen jakson ”ensimmäistä kertaa tositaisteluun päätyvä päähenkilötiimiin keskeisin tyyppi ajaa vihollisjoukot yksin pois pelastaakseen loukkuun jäävät siviilit, jotka taistelunjohto olisi ollut valmis hylkäämään” -juonikin tuntui äärettömän laiskalta aloitukselta. Mechatoiminnan Tiger & Bunny -henkinen sponsorimainostuspuoli saattaa toisaalta oikein käsiteltynä osoittautua mielenkiintoiseksi teemaksi.
Kakumeiki Valvrave / Valvrave the Liberator
Avaruusvampyyrejä, supermechoja ja valtataisteluita.
Jaksoja katsottu: 2
Innostustaso: 4½
Kaikkein suurimman mielenkiinnon tämän kauden sarjoista on herättänyt Valvrave silkalla energiallaan ja valppaudellaan. Se onnistuu heti alkuunsa luomaan mielenkiintoisemmat ja tuoreemman oloiset konfliktit kuin Gargantia ja varsinkin Majestic Prince. Vaikka tavallinen lukioilaismöllykkä päähenkilöpoika ei tähän mennessä ole iskenyt lainkaan, hänen vastapoolikseen asetettu hyökkäävän valtion agentti ja tämän muutaman ensimmäisen jakson aikana hankalaksi muotoutunut tilanne on herättänyt kiinnostukseni hyvin kiitettävästi.
Valtataistelujen kummallekin puolelle on kirjoitettu hahmoja, jotka tulevat tähän mennessä käsitellystä kuvauksestaan ja hahmodesigneistaan päätellen nousemaan keskeisiksi toimijoiksi. Tämä taas tuntuisi ilokseni viittaavan siihen, että sarja aikoo käsitellä sotakonfliktiaan kummankin osapuolen näkökulmasta.
Muutama siisti yllättävä käännekin sarjaan on jo keretty upottaa, vaikka osa niistä vedetäänkin vähän halvan oloisesti takaisin ja nollataan. Pohjustus toimii kuitenkin yllättävän näppärästi. Ensimmäisen jakson lopussa esimerkiksi oli varsin siistiä huomata, että päähenkilön vampyroitumista olipedattu nätisti aikaisemmin jakson aikana tämän saadessa mechansa käyntiin vasta painettuaan kyllä-nappua kysymykseen ”Oletko valmis luopumaan ihmisyydestäsi?”
Dansai Bunri no Crime Edge / The Severing Crime Edge
Ainoastaan pojan kirotut sakset pystyvät leikkaamaan tytön kirotut hiukset.
Jaksoja katsottu: 2
Innostustaso: 3
Päähenkilöt ja sarja itsessään vaikuttavat varsin söpöiltä. Hämmennyin kuitenkin kakkosjaksossa ihan aidosti, kun kevyeltä kieli poskessa -henkiseltä romcomhassuttelulta ensimmäisen jaksonsa perusteella vaikuttanut sarja ottikin jyrkän käänteen grimdarkkia toimintaa kohti. Crime Edge tuntuu ottavan itsensä ja toimintansa ihan vakavasti, mistä syntyy jännä dissonanssi sen kanssa, että sarjan melko ylivedetty asetelma hömelöine periytyvine kirouksineen tuntuu kuitenkin siltä kuin aikoisi vetää näyttämölle itseironisia vitsejä. Ilmeisesti se ei ole kuitenkaan näin tekemässä, mikä nosti mielenkiintoani sitä kohtaan melko reippaasti.
Visuaalinen ilme toimii erittäin hyvin, ja ensimmäinen jakso oli pakkomieleisen screencappaajan iloksi täynnä erinomaisia screencappeja (toisin kuin esimerkiksi sinänsä kivalta näyttävä Karneval, josta oli vaikea löytää edustavaa kuvaa ensivaikutelmia elävöittämään). Sarja, josta löytyy paljon sen fiilistä hyvin ilmaisevia ja miellyttävän näköisiä kuvakaappauksia, on usein vahva visuaalisen asettelun kannalta.
Yahari ore no seishun Love Come wa machigatteiru.
Sosiaaliset derpit derppaavat sosiaalisesti ja yrittävät auttaa koulunsa muita kömpelyksiä.
Jaksoja katsottu: 3
Innostustaso: 3
Oregairu osoittautui nopeasti varsin näppäräksi sarjaksi katsoa. Päähenkilö on hauskalla ja sympaattisella tavalla kyyninen energiansäästäjäpoika, joka on hengannut yksin niin kauan, että on alkanut olla yksinäisyydestään suorastaan ylpeä ja ottanut sen merkittäväksi osaksi identiteettiään. Hän selvästi menettänyt kiinnostuksensa solmia läheisiä suhteita ilmeisesti muutaman huonon kokemuksen jälkeen. Hän ei aktiivisesti pyri saamaan ystäviä tai olemaan minkäänlaisessa kanssakäymisessä muiden lukiolaisten kanssa, ja muistaa aina tilaisuuden tullen mainita ystävyydettömyydestään kuin se olisi hänen siisti oma juttunsa. Hahmo on kuitenkin hirveän suloinen ilmestys sikäli, että omasta passiivisuudestaan ja julistetusta yksineläjyydestään huolimatta hän kuitenkin reagoi aina ihan mukavasti ja asiallisesti aina muiden ottaessa kontaktia häneen.
Oregairu ei tee toisaalta mitään kauhean erikoista. Se on hyvin mukava ja usein jopa ihan aidosti hauska sarja katsoa, mutta en ole itse saanut siitä mitään ihan suurenmoisia kicksejä, toisin kuin esimerkiksi Sakurasousta, jonka ystävyyden voimaa pitemmälle ulottuva temaattinen syvyys vakuutti. Oregairu sen sijaan tuntuu aikovan jäädä tutulle ja turvalliselle ystävystymisvyöhykkeelle.