Aki unelmoi rakentavansa valmiiksi isosiskonsa aikoinaan suunnitteleman jättirobotin.
Robotics;Notesin alkaessa katsojien odotukset olivat aikaisemman samaan jatkumoon kuuluvan mutta tarinallisesti itsenäisen Steins;Gates-sarjan menestyksen jäljiltä aivan kohtuuttoman korkealla. Mielestäni Robonoto ei kuitenkaan jäänyt pettymykseksi ainoastaan verrattuna Steins;Gateen, vaan sarja pitkälti epäonnistuu myös itsenäisenä teoksena, vaikka siinä on myös paljon hyvää ainesta.
Hyvinä puolina sarjasta on ensimmäisenä mainittava sujuva ja kirkas, joskin vähän mitäänsanomaton animaatiotyyli sekä useimmiten erittäin tehokkaasti kohtausten tunnelmaa tukeva musiikki. Myös sarjan maailman tekniset mahdollisuudet pohjustetaan erittäin hyvin. Pääpoika Kaiton nähdään jo alkujaksoista lähtien leikkivän Iru-O-tablettinsa filtteriohjelmilla, joilla pystyy asettamaan liikkuvan ihmisen ylle vaikkapa realistisesti tämän päällä istuvan kissankorvameidoasun tabletin läpi tätä katsottaessa. Tämän jälkeen sarjan maailman tuhoutumista enteilevän mysteerijuonen liikkeelle tönäisevä ja Kaiton tablettiin asuttautuva söpö virtuaalityttö Airi tuntuu uskottavalta tekniseltä viritykseltä. Airi istuu sarjan maailmaan luontevasti, eikä nouse esiin epärealistisen oloisena käänteenä. Sarjan edetessä Iru-O-tablettien käyttömahdollisuuksia avataan pikkuhiljaa enemmänkin varsin pätevästi, mikä toimii loistavana maailmanrakennuksena.
Säätiedotuksia mielellään selostava Airi on aika ihana hahmo, vaikka asustaakin vain virtuaalitodellisuudessa.
Robonoton puitteet ovat siis erittäin hyvässä kunnossa, ja siitä olisikin ollut hirveän helppo tykätä, jos se ei väkisin yrittäisi olla niin kauhean tylsä. Sarjan tuskastuttava puuduttavuus on mielestäni lähinnä peräisin käsikirjoituksesta, joka matelee eteenpäin hidastakin hitaammin suurimman osan sarjasta. Toimiva ohjaus yrittää parhaansa mukaan pelastaa mitä kykenee, ja useimpiin sellaisiin yksittäisiin hetkiin, joiden aikana jotain merkittävää peräti tapahtuu, onkin saatu kunnolla henkeä ja voimaa. Varsinkin karmivat kohtaukset ovat oikeasti vaikuttavia. Ne vain on ripoteltu liian harvaksiin kaiken käsikirjoituksellisen haahuilun sekaan.
Tarinassa on periaatteessa vaikka kuinka paljon ainesta, ja sen puitteissa rakennetaankin monia rinnakkaisia juonikaaria. Yhtäällä kerätään robottikerhoon jäseniä jättirobottia rakentamaan, toisaalla selviää suositun mecha-animen viimeisen jakson kohtalo, kolmannessa juonikaaressa metsästetään suosittua tappelupeliä piinaavia huijareita, neljännessä suoritetaan hassuja pikku tehtäviä lisätiedon saamiseksi maailman tuhoa enteilevistä auringonpilkuista, viidennessä yritetään päästä kommunikoimaan yhteydenpidon lopettaneen isosiskon kanssa, kuudennessa muistetaan aikoinaan sattunut onnettomuus, jonka jäljiltä pääpari Aki ja Kaito kärsivät stressitilanteissa kivuliaista ajantajua vääristävistä kohtauksista ja niin päin pois. Juonia on paljon ja niistä luulisi myös löytyvän reippaasti materiaalia 22 jakson sarjaan, mutta jostain syystä näin ei ole. Kerrassaan mitään ei tunnu tapahtuvan, eikä mistään tahdo saada kunnon otetta. Ongelmallista on myös se, että että juonikaarten keskinäinen kommunikaatio jää heikoksi, eivätkä ne useimmiten nivoudu toisiinsa sulavaksi kokonaisuudeksi.
Flegmaattinen peliaddikti Kaito toipumassa mysteerinratkaisuaarteenmetsästyksessä sattuneen hengenvaarallisen tilanteen laukaistua sairaskohtauksen.
Viimeisten jaksojen aikana kirmataan sitten huimaan loppuspurttiin, jonka aikana osa rinnakkaisista juonikaarista sidotaan toisiinsa, osaa ei ja jotkut vain yksinkertaisesti unohdetaan. Sarja on siis kokonaisuudessaan varsin kömpelösti rytmitetty, kun 80 prosenttia tapahtumista on tungettu muutamaan viimeiseen jaksoon. Lähes kaikki tätä loppurutistusta edeltävä jää pelkäksi pohjustukseksi, joka ei aina edes johda mihinkään. Vauhdikkuudestaan huolimatta sarjan lopetuskin jää mielestäni juonellisesti melko heikoksi esitykseksi etenkin latteiksi hyytyvien isosiskoon liittyvien käänteiden takia.
Myös sarjan pääjuoni eli robotinrakennus toimii valitettavan kehnosti. Katsojille ei konkretisoida kunkin robokerhon jäsenen roolia rakennusprosessissa tarpeeksi, kun robotin rakentamista ei oikeastaan juuri näytetä, vaikka sen juuri pitäisi olla sarjan ykkösjuttu. Tämän takia myös hahmot jäävät kokonaisuudessaan melko kaukaisiksi. Kun emme näe heitä hommissa, emme opi mitään heidän heikkouksistaan ja taidoistaan.
Sarjan hahmonrakennus olisi tuntunut heti vahvemmalta, jos itse robotin fyysiseen rakentamiseen olisi liittynyt henkilökohtaisia konflikteja. Robopuuhilla ei ole mitään tekemistä hahmonkehityksen kanssa, kun budjettiongelmat selviävät sponsorin nopealla löytymisellä ja voimanlähdeongelmat taivaalta randomisti tippuvalla energiakappaleella. Emme pääse näkemään hahmoja aidosti pistämässä itseään likoon ja pinnistelemässä intohimojensa toteuttamiseksi, vaan tämä puoli urakasta jää lähinnä viitteelliselle tasolle.
Akia ei nähdä muutamia harvoja hetkiä lukuun ottamatta tekemässä mitään konkreettista rakkaan mechansa eteen.
Erityisen ärsyttävästi tämä pätee sinänsä potentiaalisena hahmona sarjan aloittavaan pirtsakkaan päätyttö Akiin, josta tykkäsin alkujaksoissa hyvinkin paljon. Aki puhkuu intoa ja vetää robonrakennusta, mutta valitettavasti katsojille ei ikinä näytetä, mikä tämän varsinainen panos mechan kasaamisessa on. Ainoat kerrat, kun katsojakin saa todistaa Akin tekevän jotain rakkaan robottinsa eteen, ovat niitä, kun hän ulisee siitä, miten robolla on pakko olla Gunvarrel-animen nimimechan naama ja miten sen sisällä on pakko olla ohjaamo.
Akilla ei myöskään ole mitään roolia mysteerinratkaisujuonessa, sillä pääpoika Kaito ei missään vaiheessa kerro mysteerin olemassaolosta tälle. Näin hahmo jää selkeästä päähenkilöroolistaan huolimatta ajelehtimaan irrallisena, kun häntä ei sidota minkään ison juonikaaren kerrontaan kunnolla. Isosiskoonsakaan hän ei saa missään vaiheessa itse kontaktia, vaan senkin puolen hoitaa Kaito, joka päinvastoin on sotkeutunut kaikkiin juonikaariin, vaikkei olekaan niistä ihan hirveän kiinnostunut.
Hahmopuolella sarjan kirkkaimpana tähtenä loistaa ihana hikkynero Kona, jonka virnuilevasta ja kaikelle mahdolliselle fanservicelle hönkivän asenteen rinnalla koko muu sinänsä ihan miellyttävä hahmokaarti kalpenee. Kona on selvästi Robonoton vastine Steins;Gaten lähtemättömästi mieleenpainuvalle päähenkilö Okabelle, jonka jatkuvaa ja suuruudenhullua tiedemiesspektaakkelia oli ihan pakko rakastaa. Okabe kantoi omaa sarjaansa harteillaan hyvin voimakkaasti, ja Steins;Gate olisikin voinut päätyä lähelle Robonoton pliisuutta, jos loistelias hullu tiedemies olisikin ollut vain sivuosassa, kuten ihana Kona.
Ihana Kona onnesta soikeana robokerhon nättien tyttöjen ympäröimänä.
Kaikkiaan sarjasta jäi tyytymätön olo ennen kaikkea siksi, että siitä olisi voinut tulla hieno kokemus. Monessa kohtaa sarja onnistuu herättämään kiinnostusta ja innostusta vain palatakseen heti tapahtumaköyhään ja epäpalkitsevaan pohjustustyöhönsä. Jos se olisi älynnyt jättää pohjustuksen vähemmälle ja antaa käännetapahtumille ja nyt valitettavan syrjäiseen ja painottomaan sivuosaan jääville hahmojen tarinoille enemmän tilaa, Robonotolla ei olisi monien erillisten juonikaarien aiheuttamista ongelmista huolimatta ollut hätää ohjauksen onnistuneisuuden ansiosta. Huonosta sarjasta ei missään nimessä ole kyse, mutta kelvollisen viihteen tasolle jääminen on aina pettymys, kun sarjalla olisi ollut kaikki mahdollisuudet olla loistava.
2 vastausta aiheeseen “Syksyn 2012 satoa: Robotics;Notes”
Aamen. Aika hyvin tiivisti omatkin fiilikset tästä sarjasta, lisäksi pettymystä ja turhaumaa aiheutti väkinäinen päähenkilöiden loppuparitus ja typerän naiivi taustajuoni salaliitosta. Siinä missä alkupuolella iru-O ja eka robotti oli vielä hyvinkin uskottavan oloisia teknisesti, loppupuolella sarjaa oli sitten jotain massahypnoosilaitteita ja ties mitä. Konastahan tämä sarja tullaan muistamaan jos mistään. Kuinkahan mahdoton olisi sarja, jossa päähenkilö(t) olisivatkin oikeasti ”naisnörttejä”…
Itse en pitänyt paritusmeininkiä mitenkään huonona käänteenä, kun olihan niitä keretty koko sarjan ajan pedata toisilleen ja ihan söpö pari syntyikin. Suhteen pysyminen status quossa olisi ärsyttänyt enemmän.
Salaliittojutut sen sijaan tuntuivat minustakin aika kököiltä. Koko kuvio Kimijiman ja isosiskon ympärilläkin revittiin jännäksi loppukäänteeksi tosi kiirehditysti ja kankeasti pohjustetusti.
Ihana Kona! ;_____; Vaikka toki esim Lucky Starin Konatakin taitaa olla pahemmanlaatuinen otaku ainakin kuulopuheiden perusteella (itse en ole sarjaa katsonut), mutta olisihan se kiva saada tällaiseen ei-komediseenkin settiin Konan tyyppisiä ihania nörttineitoja. Kona oli myös siitä kiva, että ei huohottanut pelkästään otakusarjojen ja söpöjen tyttöjen perään, toisin kuin nörttitytöt otakusarjoissa käsittääkseni yleensä, vaan BL ja muunkinlainen fanservisu maistui kovasti.