Olen koko bloggaajaurani ajan raportoinut ahkerammin katsomastani animesta kuin lukemastani mangasta, joten ajattelin voivani petrata hieman sarjakuvaosastollakin. Mangahyllyn uumenista -kirjoituksissa kertoilen tästä lähtien hiljattain lukemistani sarjoista.
Girl Friends (Milk Morinaga)
Parhaaseen ystävään ihastumisesta seuraa supersöpöjä yurikiemuroita.
Luettuna 5/5 pokkaria (2/2 Seven Seasin omnibus-pokkaria)
Ujon kirjatoukka Marin ja pirtsakan muotitietoisen Akkon suhdetta alkavasta ystävyydestä syvempiä tunteita kohti kasvattava söpöilylukioromanssi osoittautui kaikin puolin varsin miellyttäväksi lukukokemukseksi. Koko ajan superpörröisenä säilyvä fiilis sai minut muutamaankin otteeseen kieriskelemään sängyllä hihitellen tai tunteiden selvittelyn awkwardiudesta myötähäpeillen.
Sarjan kolmanteen potenssiin ammuttu tyttömäisyys toisaalta myös hämmensi tällaista oman lukioaikansa enemmän kirjallisuuskritiikin kuin meikkien ja vaateostosten parissa viettänyttä ihmistä, mutta ei varsinaisesti häirinnyt lukukokemusta. Vaikka hahmot tuntuvatkin täysin omistani eriävien kiinnostuksenkohteittensa takia välillä vähän tyhjäpäisiltä, pidän siitä, miten jokaisella sarjan keskeisen ystäväporukan jäsenellä on selvästi omat intohimonsa ja kiinnostuksenkohteensa elämässä, oli kyse sitten muodista, mangasta tai seurustelusta. Romanssipuolen lisäksi Marin ja Akkon suhteet varsinkin yhteiseen ystäväpiiriin ovat suuressa roolissa, kun koulupäivät kuluvat tyttöporukan kesken.
Normipäivä koulussa – tänään puheenaiheena pojat, huomenna hiukset ja meikit.
Sarjan kuva ystävyydestä onkin kaunista luettavaa, ja ystävyyden merkitystä korostamalla Morinaga väistää valtaosan teinidraamailun yleisimmistä sudenkuopista. Vaikka väärinkäsityksiä ja kuohuvia tunteita pörrää sivuilla jatkuvasti, ystävyys on Marille ja Akkolle aina etusijalla, ja siksi kumpikin heistä yrittää pitää vaikeitakin tunteita käsitellessään kiinni heidän välilleen kasvaneesta ystävyyssuhteesta ja varjella sitä. Hankalan paikan tullen toiselle annetaan mieluummin tilaa kuin syytellään ja suututaan, vaikka itsestä tuntuisikin pahalta. Ylireagoinnit jäävät siis aivan minimiinsä, eikä ikävää oloa pureta muille kiukuttelemalla, vaan ongelmat selvitetään lopulta hetken yksinäisen angstauksen jälkeen aina nätisti ja fiksusti.
Yksi sarjan vahvimmista puolista romanssina on juuri se, että tytöt oikeasti makustelevat ja pohtivat tunteitaan varsin paljon. Suhteen rakentamiselle on varattu oikeaoppisen paljon tilaa, kun konfliktien selvittäminen ei suju nopeasti kliimaksiutuvien teatraalisten tunneräjähdysten kautta vaan enemmän itsetutkistelun, keskusteluiden ja epävarmojen sovinnoneleiden avulla. Vaikka tämä saa sarjan tempon tuntumaan vähän liiankin hitaalta, on tuloksena tarinan edetessä helppo ymmärtää, miksi tytöt tykkäävät toisistaan ja miksi muuttuvien tunteiden käsittely on heille hankalaa.
Temaattisella tasolla Girl Friends pureutuu ihastuttavan syvälle ystävyyden ja romanttisen rakkauden välisen eron kysymyksiin ja tarjoaa lukijallekin muutaman aika maukkaan palasen pohdittavaksi tällä saralla. Johtuvatko mustasukkaisuuden tunteet muiden ihmisten lähestyessä toista enemmän itselle tärkeään ihmiseen kohdistuvasta omistushalusta vai heräävistä tunteista? Entä miten seurustelu eroaa ystävyydestä, jos kumpiakin toteutetaan samalla tavalla yhdessä shoppailemalla ja halailemalla, eikä kielletystä rakkaudesta voi edes kertoa ihmisille?
Omien tunteiden tunnistamiseen ja käsittelyyn käytetään reippaasti aikaa.
Kaikki hahmot ovat söpöjä ja sympaattisia, vaikkeivät ehkä hirveän muistettavia. Suhteeni heihin ei muodostunut erityisen läheiseksi, mutta Morinagan rakkaus hahmoja kohtaan huokuu mangan sivuilta ja herättää nämä eloon toimivasti. Pääparista tuodaan myös varsin näppärästi esiin erilaisia puolia. Pidin varsinkin kohdasta, jossa normaalisti huithapeli Akko suhtautuukin yllättävän kypsästi ja käytännöllisesti jatkokoulutuksen valintaansa omien kiinnostustensa ja tulevaisuudensuunnitelmiensa ohjaamana. Samalla yleensä järkevä Mari taas heittäytyy lapselliseksi samassa asiassa ja yrittää änkeä samalle linjalle Akkon kanssa halutessaan opiskella yhdessä, vaikkei itse olekaan kyseisestä alasta innostunut.
Morinagan valtavasilmäisen shoujohenkinen piirrostyyli ei ole henkilökohtaisia suosikkejani, mutta toimii teknisesti ja sopii sarjan söpöilyfiilikseen kuin vaniljajäätelö vastapaistetun omenapiiraan päälle ja saa myös lukijan sydämen sulamaan samalla tavalla. Hahmojen tunteet välittyvät lautassilmien kautta tarpeeksi hyvin, eivätkä yksinkertaistetummat koomiset ilmeilyt pomppaa yleensä perustyylistä liikaa esille. Hahmojen poskilla usein tunteita korostamassa helottava puna tuo koko kasvot eloon mukavasti. Visuaalinen ilmaisu on äärimmäisen selkeää puhe- ja ajatuskuplatulvista huolimatta, eikä koskaan tarvitse jäädä arvailemaan, mitä kohtauksessa tapahtui tai kenen suusta mikäkin repliikki on kuultu.
Kauniinpirteä ja valoisa romanssidraama ei ole ihan sydäntäni rajuimmin pampauttava genre, ja siksi koko paketista jäi kaikesta huolimatta jossain määrin hieman yhdentekevä fiilis. Toisaalta vaikka tyttöystävät eivät onnistuneet sykähdyttämään kauhean pitkäkestoisesti, oli sarja lukukokemuksena läpiseilaamisen arvoinen ja aiheutti pörröisyydellään paritkin hyvät dokidokit rinnassa. Sarjan suurimmaksi ansioksi itselleni nousi sen kiitettävän hallittu ja koko ajan tekijän hanskoissa tukevasti pysyvä draamankirjoitus joka antoi välistä turhauttavan verkkaisuutensa vastaspainoksi ehdottomasti enemmän sisältöä kuin olisin pinnallisella tasolla näin häpeilemättömän söpöstelevältä sarjalta odottanut.