Eli Maid Marian elokuvasta Robin Hood (1973).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.
Ihanan iloinen ja viehkeä kettuneiti on aika hurmaava hahmo epäkiitollisen passiivisesta roolistaan huolimatta.
Robin Hood on epätasapainoisesta tarinankaarestaan ja ällöimelistä lapsihahmoistaan huolimatta ihan hauska vanhempi klassikko, jota on perusmukava katsoa, mutta joka ei herätä voimakkaita tunteita. Sankaritar-rintamalla se jää niin kalpeaksi, että Marian-neidosta ei riittäisi tekstiä kokonaiseen hahmoanalyysiin, mutta kirjailinpa silti muutamia ajatuksia ylös samoin kuin 101 dalmatialaisen Anitan ja Perditan kanssa.
Marian muistuttaa Prinsessa Ruususen Auroraa siinä suhteessa, että hän on kovin ihanan oloinen hahmo, johon elokuva ei kuitenkaan kerkeä uppoutua kuin muutaman minuutin verran. Kettuneito on huumorintajuinen ja tuntuu tekevän ihan mielensä mukaan rajoista piittaamatta. Aurora toisaalta on ainakin jossain mielessä oman leffansa päähenkilö ja vähintään nimihahmo, mutta Marianin roolina on vain ja ainoastaan toimia love interest -hahmona Robin Hoodin sankarihahmolle.
Marianilla ei ole mitään itsenäistä merkitystä tarinassa, eikä hän tee mitään juoneen liittyvää itsenäisesti. Hän ystävystyy linnaan jousiammuntaleikin timmellyksessä kadonnutta nuolta etsimään hiipivien kylälasten kanssa, mikä tuo esille hänen olevan Sherwoodin jalon varkaan arvoinen ja saa yleisön pitämään hänestä. Hän myös karkaa nysverön pahisprinssi Juhanan jousiammuntakisan jälkikahakan timmellyksessä Robinin kanssa kihloihin seurauksista välittämättä, mutta hänen toimintansa jää näiltä osin vain päähenkilön seuraamiseen vailla oma-aloitteisuutta.
Leffan loppukolmanneksesta Marian kuitenkin puuttuu täysin, ja käsikirjoitus unohtaa hänet kokonaan. Auroraa lukuun ottamatta muut sankarittaret ovat usein passiivisesta roolistaan huolimatta sentään olleet paikalla loppuvälienselvittelyssä. Robin ystävineen touhuaa kuitenkin tärkeämpiä asioita viimeisen Juhanan pahisväen kanssa käydyn välienselvittelyn muodossa, joten emme edes tiedä, mitä Marianille on kihlajaisten jälkeen käynyt. Marian on kaikkiaan niin vanhanaikainen love interest vailla muuta merkitystä kuin olemassaolonsa, että katsominen turhauttaa.
Marianin ja Robinin romanssi on toisaalta Marianin mitättömään rooliin nähden varsin onnistunut ja suloinen. Kumpikin pääsee puhumaan uskotulleen toisesta ja heidän yhteisestä menneisyydestään ja tulevaisuuden toiveistaan. Nämä ovat lempikohtiani leffasta, koska niiden kautta onnistutaan luomaan hyvin epätavallisella keinolla vakaa pohja romanssille ja siihen liittyville epävarmuustekijöille. Dialogi ja animaatio onnistuvat myös välittämään parin tunteet hämmästyttävän aidon tuntuisina.
On myös mielenkiintoista, että Marian ja Robin Hood muodostavat ensimmäisen ja edelleen yhden niistä erittäin harvoista Disneyn romansseista, joissa pariskunnalla on yhteistä historiaa jo ennen elokuvan kuvaamaa aikaa. Leijonakuninkaan Simban ja Nalan sekä Keisarin uusien kuvioiden Pachan ja Chichan voinee laskea jotenkuten samaan joukkoon, samoin kuin Lilon ja Stitchin Nanin ja Davidin.
Perussääntönä Disney-pariskuntien osapuolet kuitenkin tapaavat toisensa vasta elokuviensa aikana, mikä tekee Robin Hoodin romanssista kiinnostavan poikkeuksen. Romanssin kannalta on kuitenkin sääli, että Marian jää niin paljon ohuemmaksi hahmoksi kuin neitoaan reippaasti enemmän ruutuaikaa ja hahmokuvausta saava Robin Hood.
Suojattiaan aktiivisempi seurarouva luuttuaa sheriffillä lattioita.
Myös Marianin uskollinen seuralainen rouva Kotkot on varsin hauska tapaus, jolta sujuvat niin tennis kuin amerikkalainen jalkapallokin. Hahmo ei saa sen enempää syvennystä kuin Mariankaan, mutta hänet esitetään toiminnallisempana hahmona. Toisin kuin Marian, Kotkot ei jää odottamaan miestä pelastamaan. Kanarouva ei myöskään jää kenenkään armoille, vaan puskee eteenpäin ja on täysin kykeneväinen huolehtimaan itsestään. Kotkotin kovat fyysiset taidot muodostavat myös hauskan konstrastin hänen pyylevän ulkomuotonsa kanssa. Hän ja Marian tulevat hyvin juttuun varmaankin samantyylisen veikeän huumorintajunsa ansiosta.