Jo kuuden vuoden ajan!

Jep, 2×3 éclairia on juuri hyvä määrä!
(Mainosta ei ole maksettu, mutta jos käyt joskus Pariisissa niin tee itselleni palvelus ja herkuttele kaupungin ihanimmilla leivonnaisilla.)

Tänään on tärkeä päivä. Ensinnäkin Desucon Frostbite 2015 alkaa tänään. Tänään on myös perjantai 13. päivä. Lisäksi tänään Linkki on pyörinyt kuusi kokonaista vuotta, eli paljon pitempään kuin alun perin kuvittelin jaksavani kirjoitella blogiin.

En ole jaksanut kovin usein juhlistaa blogin synttäreitä, viimeksi ihan kunnolla viisi vuotta sitten, kun turinoin historiastani animen ja mangan kanssa. Nyt päätin sitten näinkin erityisen päivän kunniaksi naputella fiiliksiä siitä, mitä blogin pitäminen on antanut elämälleni. En nimittäin silloin kaksikymppisenä osanut arvatakaan, mihin kaikkeen pienen elitismifanityttöilyblogin pystyyn pistäminen johtaisi.

Bloggaaminen on johtanut harrastukseni laajentumiseen. Sen kautta olen saanut paljon uusia ystäviä ja tuttavia, joiden kanssa jutella animesta ja mangasta. Kiitos kaikille teille, olette hienoja tyyppejä! Aiemmin en tuntenut juurikaan aiheista oikein innoissaan olevia harrastajia, vaikka satunnaisemmin kuluttavien kaverien kanssa aina riittikin juttua.

Blogin kautta päädyin myös hätäpaikkaajaksi ensimmäisen Desuconin Yaoin pimeä puoli -paneeliin, ja siitä lähtien olen ollut jokaisessa Desuconissa ja Frostbitessä joko pitämässä ohjelmaa yksin tai kaverin kanssa taikka osallistumassa paneelikeskusteluun. En olisi ikinä ennen voinut mitenkään uskoa, että koskaan kiipeäisin vapaaehtoisesti yleisön eteen puhumaan. Olen nimittäin se tyttö, joka lintsasi yläasteella ilmaisutaidon tunnilta, ettei tarvitsisi pitää äidinkielen tunnilla kirjoitettua 10-minuuttista puhetta, kun pelotti liikaa (jouduin sitten kuitenkin pitämään sen puheen pari viikkoa myöhemmin).

Esiintymisjännitystä riittää edelleen, ja vieläkin ääni tärisee vaivaannuttavasti puhuessa, mutta silti ohjelman pitäminen on ollut niin hauskaa, että aina olen lähtenyt uudestaan leikkiin. Toimii myös oikein tehokkaana esiintymisharjoituksena, ja ainakin toivon vähän kehittyneeni puhujana tässä vuosien varrella.

Huomenna ystävänpäivänä höpöttelenkin Frostbitessä tyttöjen fantasiatoimintamangasta ohjelmassani Kuroshitsujista Karnevaliin – neoshounenin salat. Ohjelmaa silmällä pitäen on tullut syynättyä 60-70 neoshounen-nimikettä, joten orpopäähenkilöt, silmälaput, kadonneet isoveljet ja taikavoimataistelut alkavat olla hyvin hallussa.

Keväällä 2011 liityin myös Twitteriin. Sinne tulee heiteltyä lyhyitä huomioita ja fiilistelyjä melkein kaikesta kuluttamastani fiktiosta, nykyään suunnilleen päivittäin. Blogin raskaampien tekstien ohella on hauska heitellä kevyitä ajatuksenpituisia mikroblogauksia ilmoille aina kun siltä tuntuu.

Kesällä 2012 taas tuli ensimmäisen kerran kirjoitettua juttua Anime-lehteen, kun Punainen Jättiläinen alkoi julkaista isoa sarjasuosikkiani Kuroshitsujia suomeksi (kirjoitus löytyy Animen nettisivuilta). Sittemmin kirjoittelin pariin vuoden 2013 numeroon ja nyt tasaisemmin jokaiseen numeroon lehdestä 77 alkaen. Olen myös päässyt kivasti seuraamaan lehden muotoutumista läheltä päätoimittajan olan yli.

Lehteen kirjoittaminen on ollut mielenkiintoinen kokemus siksi, että merkkirajoitukset pakottavat tiiviimpään ja täsmällisempään ilmaisuun kuin mihin olen blogitekstejä raapustaessa tottunut. Blogiin voin jaaritella niin paljon kuin jaksan ja lisätä kaikkiin kuviin hassut alt-tekstit, mutta lehteen kirjoittaessa täytyy erottaa tarkasti olennaiset ajatukset epäolennaisista ja kiinnittää muotoon enemmän huomiota. Lehtikirjoittelu on siis kehittänyt minua kirjoittajana – vähintäänkin olen oppinut pitämään kappalejaon lyhyempänä kuin ennen!

Blogin pitäminen itsessään on ollut myös tärkeä kokemus. Se on ajatusarkisto, jonne merkitsen fiiliksiäni ja ajatuksiani paitsi lukijoita myös itseäni varten. Ensinnäkin tekstien kirjoittaminen pakottaa väkisinkin jäsentelemään ja perustelemaan omia ajatuksiani, joten löydän kirjoituksen aiheista yleensä itse kirjoittamisprosessin aikana jotain uutta. Toisekseen minusta on kiva lukea vanhoja postauksia jälkikäteen ja muistaa siten paremmin, mitä olen ajatellut asioista ja miksi.

Blogin puitteissa olen aloitellut erinäisiä postaussarjaprojekteja, joista toiset ovat onnistuneet paremmin kuin toiset. Osa löytyy sivupalkista. Kuuden vuoden aikana olen väsännyt neljä joulukalenteria, jotka ovat olleet työläitä mutta hurjan hauskoja. Vuonna 2012 taas kirjoittelin ahkerasti Utenaa, Star Driveria ja Mawaru Penguindrumia vertailevaa postaussarjaa, joka on jäänyt vähän limboon, mutta aiheesta olisi vielä kirjoitettavaa, joten toivon, että jaksan palata siihen vielä. Tein aikoinaan myös pari koonnosta neoshounen-aiheisista tötteröinneistäni, mutta tämä projekti ei valitettavasti ottanut tulta alleen. Mutta eipä se kovin vakavaa ole, pääasia on, että blogin pitäminen säilyy hauskana ja että pystyn tuottamaan kivaa sisältöä.

Tällä hetkellä uusin innostukseni on Prinsessapäiväkirjat-postaussarja, joka dominoi viime vuoden ajan blogia ehkä vähän liiankin paljon, kun kirjoitin lähes joka kuukausi uudesta Disney-sankarittaresta, eikä sitten aikaa ja jaksamusta jäänyt kauheasti muulle kirjoittelulle. Tänä vuonna aion jatkaa projektia vähän hitaammalla aikataululla ensinnäkin, koska renessanssineidot ovat alkupään sankarittaria työläämpiä käsitellä, ja toisekseen, jotta saisin aikaan myös muita postauksia enemmän. Yritän toimittaa uuden sankaritaranalyysin joka toinen kuukausi. Aiheeseen liittyen tulen pitämään huhtikuussa Popcult-tapahtumassa ohjelmaa Disneyn klassikoiden naiskuvasta ja sen muutoksesta.

Monesti myös kirjoitusteni keräämät kommentit esittävät paitsi rohkaisua myös lisähuomioita, joita en olisi muuten välttämättä tullut itse ajatelleeksi. Olen saanut ihmisiltä palautetta blogista myös muita reittejä, esimerkiksi twitterviestein, kasvokkain ja MyAnimeListin yksäreiden välityksellä. Kiitos kaikille palautetta antaneille ja ajatuksia jakaneille ja kiitos kaikille lukijoille, ilman teitä tämä touhu ei olisi ollenkaan yhtä hauskaa!

Kuusi ihanaa vuotta blogittamista siis takana ja tuntematon määrä vielä edessä. Missing Link on antanut minulle paljon vuosien varrella, ja tuntuu hyvältä olla bloggaaja! Näillä fiiliksillä lähden kohti Lahtea viettämään epäonnen päivää kivassa talviconissa puhujan badge kaulassa, ja ehkäpä ostan synttärin kunniaksi keksipaketin. :3