Ja tässä loput alkutunnot kevään animesarjoista.
Food Wars! Shokugeki no Soumasta ja Blood Blockade Battlefrontista katselin myös ensimmäisen jakson kummastakin, mutta niistä ei jäänyt juurikaan sanottavaa. Food Wars! vaikutti ihan viihdyttävältä tapaukselta, mutta jätin överikokkauksen taakseni jo luettuani pari pokkaria Iron Wok Jania. Siinä lusikallinen soppaa laihdutti miestä muutamassa sekunnissa kilokaupalla, tässä taas vaatteet räjähtävät metaforisesti päältä, kun ruoka on niin mannaa. Ensimmäinen jakso oli tyylittömällä tavalla ihan hauska, mutta pitemmän päälle varmaan vain rasittuisin, kun olen allerginen Jump-sarjoille.
Blood Blockadesta taas olen kuullut lähes yksin hyvää, mutta itse ensimmäisen jakson katsottuani en enää muistanut juuri mitään sen loppupuoliskosta. Kenties vain katsoin väärässä mielentilassa, mutta luovun tästä suosiolla, koska sarjoja on jo ilmankin liikaa.
Punchline
Pääpojan henki päätyy ulos ruumiistaan, ja maailma tuhoutuu, jos hän kiihottuu liikaa nähdessään kahdet pantsut peräkkäin. Lisäksi asuntolahöpöilyä.
Jaksoja katsottuna: 2/??
Innostustaso: 2/5
En ollut etukäteen kovin innostunut Punchlinen maailmanlopun aiheuttavista pantsujenvilautteluista, koska konsepti kuulostaa täydeltä tyhjänpolkemiselta. Kaksi ensimmäistä jaksoa eivät ole nähneet kovin paljoa vaivaa ennakko-odotusteni kääntämiseksi positiivisen puolelle. Sarja on kyllä oikein kivan näköinen, ja muutamia oikeasti hauskoja juttuja, kuten kakkosjakson piristystanssi, on tullut vastaan. Tarinapuolella mikään ei kuitenkaan oikein innosta.
Hahmoissa voisi olla potentiaalia, mutta toistaiseksi heillä ei ole tehty mitään. Kaksi jaksoa on käytetty päämäärättömän oloiseen tutustumishömpöttelyyn, joka tanssii enimmäkseen tropeepiirteiden tahdissa. Sarjassa ei ole vielä esitetty minkäänlaisia panoksia – maailma toki tuhoutuu jos pääpoika kiihottuu liikaa, mutta mitä väliä sillä on, jos hän voi vain palata ajassa taaksepäin, kun niin käy? Kaikenlaisia hassuja konsepteja on heitelty esille; supersankarinaapurintytöstä, pääpojan ruumiin vallanneesta hengestä, hassunimisen taikakirjan etsimisestä ja henkien näkemisestä voisi kuvitella syntyvän ihan jännänkin sopan. Mutta missä viipyy tarina? Mitä hahmoilla on pelissä? Ei kai sarja meinaa tyytyä vain seuraamaan jaksokaupalla sitä, kun pääpojan sielu vakoilee naapurineitosten arkea?
Kaikki toivo ei ole vielä menetetty, koska kaikenlaisia ihan jänniä juonielementtejä tosiaan on esitelty. Ehkäpä sarja jaksaa vihdoin todella alkaa kolmosjaksossa ja ryhtyä sitomaan yksittäisiä höpöilyjään yhdeksi tarinaksi?
The Labyrinth of Grisaia ja The Eden of Grisaia
Yksityiskouluun saapuvan tarkkuusammuntaässän synkkä menneisyys paljastuu.
Jaksoja katsottuna: Labyrinth-spesiaali + 1/??
Innostustaso: 3/5
Alun perin olin jo dropannut The Fruit of Grisaian puolivaiheilla, mutta tulihan se sittenkin katsottua loppuun alkuvuodesta. Sarjasta jäi kaikkiaan hyvin ristiriitainen ja epätasainen fiilis, eikä kaikkivoipainen gary stu -pääpoika Yuuji ollut mieleeni. Tuplapituinen The Labyrinth of Grisaia -telkkarispesiaali kuitenkin teki ihan hyvää työtä hahmon taustojen avaamiseksi, ja sai minut taas kiinnostumaan siitä, mitä spesiaalista jatkavalla jatkokausi The Eden of Grisaialla on tarjottavanaan. Eden alkoikin suoraan siitä, mihin Labyrinth jäi, ja sielätäkin paljastui ihan passelia överitragediasta toipumista.
Ykköskauden tavoin Labyrinth ja Eden ovat kerronnallisesti kaikin puolin täysin ylilyötyjä tuotantoja vailla minkäänlaista hienovaraisuutta. Yuujin tragediat paukutetaan ruudun läpi säälimättömän suorasukaisesti, mikä toisaalta tuo sarjaan tiettyä kömpelöä dramaattista voimaa. Jatkotarinan alku onnistuu myös avaamaan Yuujin hahmoa varsin kiitettävästi, ja hänen synkeät lapsuudenvaiheensa onnistuivat jopa herättämään jotain sympatianhippusia sekä inhimillistämään ykköskaudella rasittavan täydellistä poitsua jonkin verran.
En odota jatkoa ihan suurella innolla, mutta jos husbando haluaa katsoa, niin eiköhän tämä alas mene.