Prinsessapäiväkirjat: Megara, osa 1

Elokuvasta Herkules (Hercules, 1997)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Kuolemanjumala Haadeksen vangiksi ja kätyriksi aikoinaan päätynyt kyynistynyt neito rakastuu puolijumalan voimilla varustettuun sankari Herkulekseen.

Herkules kuuluu niihin Disneyn klassikoihin, jotka paranevat silmissäni jokaisella katselukerralla. Pidän leffan yksinkertaista rakennetta hyvin onnistuneena, sillä kaikki tapahtumat on pohjustettu tehokkaasti. Leffa ei yleisesti ottaen tunnu kuuluvan Disneyn kaikkein rakastetuimpien animaatioiden piiriin, vaikka sillä onkin omat uskolliset tykkääjänsä. Monesti kritiikin kohteeksi päätyy räiskyvä tyyli, joka kirjoittaa huolettomasti uusiksi koko kreikkalaisen jumaltaruston ja sekoittaa yhteen moderneja komiikkaviittauksia ja vakavaa legendaa. Usein on kuulunut, ettei leffa osaa päättää, haluaako se olla vakavasti otettavaa draamaa vai pelkkä viittauspelleily, mutta minun makuuni Herkules on onnistunut löytämään aivan erityisen hyvän tasapainon näiden kahden ulottuvuuden välille. Erityisen rakkaaksi leffa on noussut rempseän skeptisen naispääosansa ansiosta.

1. Persoonallisuus

Megara erottuu hyvin selkeästi Disneyn sankarittarien yleisestä tyylistä. Hänessä ei ole hitustakaan sitä herkän tyttömäistä viattomuutta ja epäitsekästä viehkeyttä, joka on perinteisesti leimannut hiiritalon tärkeitä neitoja. Sen sijaan häntä määrittävät hahmona erityisesti hänen synkeän skeptinen ajattelutapansa, katkeruutensa ja etääntyneisyytensä.

Megaran päällimmäinen reaktio muihin on aina negatiivinen. Hän työskentelee Haadekselle, mutta ilmaisee tätä ja tämän kätyreitä Piinaa ja Paniikkia kohtaan vain inhoa ja halveksuntaa, josta ei tihku ripaustakaan arvostusta. Tämä on toki luonnollinen reaktio, sillä Haades ei lakkaa muistuttamasta häntä omistusoikeudestaan häneen. Herkuleksen sankarivalmentaja Philin hän työntää ihan oikeutetusti sylistään jorpakkoon, kun tämä kokee oikeudekseen istua hänen syliinsä, eivätkä Megara ja Phil tulekaan toimeen ennen aivan leffan loppuhuipennusta.

Tavatessaan Herkuleksen ensimmäisen kerran Megaralla ei kuitenkaan ole mitään näin ilmeistä syytä suhtautua tähän epäileväisesti. Kohtauksessa Megara yrittää pitää jättimäisen Nessos-kentaurin poissa pöksyistään, ja Herkules saapuu paikalle pelastamaan neitoa pulassa.

Herkules käyttäytyy parin ensitapaamisen aikana ihastuneen tohelosti. Poikaparka tumpeloi pelastustouhunsa (vaikka lopulta saakin tyrmättyä Nessoksen), ei saa sanaa suustaan kun pitäisi esittäytyä, eikä varsinkaan ymmärrä Megaran leikillistä avautumista miehistä. Herkules on kohtauksessa viattomuuden peilikuva, vaikka yrittääkin huonolla menestyksellä vähän esittää kokeneempaa ja määrätietoisempaa kuin on.

”Noh, miehet on sellasia. Niistä ’ei’ on ’kyllä’ ja ’häivy’ on ’ota minut’… Toi pukki voi varmaan selittää sen sulle.”

Kaikesta tästä todistusaineistosta huolimatta Megara maalaa Herkuleksen välittömästi epärehelliseksi lurjukseksi: ”Se esitti viatonta maalaispoikaa, mut näin sen läpi ensihetkestä alkaen!” Megara haluaa suorastaan väkisin ajatella ihmisistä ja kenties varsinkin miehistä negatiivisesti. Kaikilla on taka-ajatuksia eikä kukaan ole vilpitön.

Megara on Peter Panin Helinän tavoin erityisen seksualisoitu Disney-hahmo, mikä tulee esille toki hänen hyökkäävän flirttailevasta käytöksestään Herkulesta kohtaan, mutta myös siitä, miten leffan muut mieshahmot suhtautuvat häneen. Herkuleksen osalta kyse on häkeltyneen kiltistä ihastumisesta, mutta Nessos, Haades ja Phil ottavat Megaraan kontaktia epämiellyttävän intiimisti ja omistavasti, ja vähemmästäkin syntyisi nihkeä vastareaktio. Megaran miesnegatiivisyys tuntuukin hyvin luontevalta, kun tähän joukkoon ynnätään vielä entinen heila, joka hylkäsi Megaran sen jälkeen, kun neito oli pelastanut hänet oman vapautensa kustannuksella.

Koska Megara ajautuu väistämättä ajattelemaan muista pahaa, hänellä on myös suuria vaikeuksia kiintyä kehenkään tai päästää muita lähelleen. On selvää, että hänen lähestymistapansa kaikkeen on etäännyttäminen. Innoton tuhahdus tai välinpitämättömän sarkastinen virne ovat hänen aseensa olla avaamatta itseään muille – tällaiset eleet toimivat merkkinä siitä, etteivät asiat vaikuta häneen tai ole millään tasolla henkilökohtaisia.

Tämä ajattelutapa tekee Megarasta Disneyn traagisimpia hahmoja. Hän ei halua päästää mitään tai ketään sydämeensä eikä ole leffan alussa valmis laittamaan itseään likoon enää toista kertaa, kun edellinen yritys päätyi pilaamaan hänen elämänsä. Kaiken tämän tuloksena Megara on kertakaikkiaan etääntynyt elämästä.

Luonnollisesti kyse on vain kovasta ulkokuoresta, joka on rakennettu suojaamaan sisäistä haavoittuvuutta. Megaraa ei esitetä missään vaiheessa ikävänä tyyppinä, vaan leffa näyttää huolellisesti, että Megarasta tuntuu joka kerta pahalta petkuttaa Herkulesta ja johtaa tätä suden suuhun, vaikka palkintona olisikin vapaus Haadeksen palveluksesta. Houkuteltuaan Herkuleksen Hydran luolalle Megara mutisee vaikeana itsekseen, että tämän tulisi häipyä paikalta vielä kun voi.

Erityisen osuvasti Megaran sisäisiä ristiriitoja kuvaa Herkuleksen kanssa käyty sananvaihto, kun Megara on kiehnännyt sankarin treffeille selvittääkseen Haadeksen juonia varten tämän heikon kohdan.

Vanha kunnon heijastusmetafora toimittaa aina.

Herkules: Kun olin lapsi olisin antanut mitä vain ollakseni samanlainen kuin muut…
Megara: Ai epärehellinen ja kade?
Herkules: Ei kaikki ole sellaisia.
Megara: Ovatpas.
Herkules: Sinä et ole.
Megara: Mistä sä sen tiedät?

Ensimmäisen repliikkinsä hän murahtaa täynnä huonoista kokemuksista kumpuavaa katkeruutta. Kun Herkules väittää vastaan, Megara tyrmää tämän lannistuneen surumielisesti samalla kun katsoo pettyneen näköisenä vesilähteen pinnasta heijastuvaa kuvajaistaan. Kun Herkules keksii sanoa, että Megara nyt ainakaan ei ole ”epärehellinen ja kade”, Megara kuulostaa suorastaan murtuneelta.

Tässä kohtaa leffaa hän on jo tajunnut kristallinkirkkaasti, ettei Herkules vain esitä viatonta maalaispoikaa, vaan tämä oikeasti on juuri niin vilpitön ja kiva poika kuin miltä vaikuttaa. Megara tietää, ettei hänen oma epärehellisyytensä Herkulesta kohtaan ole missään määrin susilta puolustautumista, vaan tässä suhteessa hän on ainoa moitittava osapuoli.

2. Hahmonkehitys

Megaran menneisyys käydään läpi muutaman lauseen kertomuksena, jossa Haades muistuttaa neitoa siitä, ettei miehiin kannata luottaa: ”Myit sielusi minulle pelastaaksesi poikaystäväsi. Ja kuinka se renttu kiitti sinua? Karkaamalla jonkun kinkun kanssa. Joo, se sattu suhun tosi pahasti.” Mitään muuta Megaran tilanteesta ennen leffaa ei kerrota, mutta näinkin yksinkertainen selitys nousee täysin uskottavaksi sen takia, että Megaran ilmeet tarinan aikana tekevät enemmät yksityiskohdat tarpeettomiksi. Meidän tarvitsee tietää vain Haadeksen kertoma summaus ja nähdä Megaran kasvoilta, miten kovasti rakkaan petos on häneen vaikuttanut ja miten se on saanut hänet sulkemaan sydämensä.

Oli Megara kuinka sähäkkä kyynikko tahansa, Haades tietää mistä manipulointinappuloista painelemalla saadaan haluttuja tuloksia.

Megaran kehitystarina leffassa on pohjimmiltaan romanssin muotoon puettu parantumistarina. Tavattuaan Herkuleksen hän oppii vähitellen taas ajattelemaan ihmisistä positiivisesti ja luottamaan muihin. Hän ei halua antaa itsensä lämmetä Herkulekselle, ja hänen skeptinen puolensa vastustaa ajatusta viimeiseen asti I Won’t Say (I’m in Love) -musikaalikohtauksen aikana.

Kappale on tärkeä käännekohta, sillä siihen asti Megara on ollut Haadeksen kätyri ja pettänyt Herkulesta, vaikka ei olekaan tehnyt niin mielellään. Kappaleen aikana hän taistelee itsensä kanssa siitä, saako antaa itsensä rakastua mieheen. Kun rakkaus lopulta voittaa, Megara tekee päätöksen olla auttamatta Haadesta Herkuleksen kukistamisessa, vaikka hinta tulisi kalliiksi ja hän ymmärtää menettävänsä vapautumisensa mahdollisuuden kenties lopullisesti.

Kun Haades kuitenkin Megaran yhteistyöhaluttomuudesta päättelee, että Megara itse on Herkuleksen heikko kohta, vaikuttaa melkein siltä, että Megara on löytänyt itsensä ja tunteensa liian myöhään. Haades painostaa Herkuleksen luopumaan jumalvoimistaan yhdeksi vuorokaudeksi Megaran vahingoittumattomuutta vastaan. Sopimuksen toimeenpanon jälkeen Haades muistaa tietysti hekumoida sillä, että Megara on huijannut Herkulesta koko ajan vieden sankarin luottamuksen neitoon ja uskon itseensä.

Hetken näyttääkin siltä, että Megaran päätös olla satuttamatta Herkulesta on jäänyt merkityksettömäksi, kun hän päätyy siitä huolimatta Haadeksen suunnitelmien välikappaleeksi. Hänestä on tullut osittain omasta päätöksestään ennen kuin Herkules sulatti hänen sydämensä, mutta viimekädessä myös tahtomattaan se henkilö, joka hänen edellinen poikaystävänsä oli: joku joka on valmis uhraamaan ja pettämään häntä rakastavan ihmisen oman selviytymisensä takia.

Päätös olla auttamatta Haadesta Herkuleksen tuhoamisessa on kuitenkin Megaran hahmonkehityksen kannalta erityisen merkittävä sen takia, että hän ottaa samalla ihan huomaamatta elämänsä takaisin omiin käsiinsä, kun kieltäytyy tanssimasta Haadeksen pillin mukaan. Hän päättää, ettei halua olla sellainen ihminen, eikä halua Herkuleksen kärsivän hänen edestään. Tästä eteenpäin hän yrittää koko loppuelokuvan ajan sovittaa oman roolinsa Herkuleksen ahdingosta.

Tavallaan Herkulekselle lämpeneminen johdattaakin Megaran luottamaan myös muihin hahmoihin. Koska Herkules ei enää luota Megaraan Haadeksen paljastettua neidon työskennelleen sankarin pään menoksi, Megara päättää sankarin itsensä sijaan lähestyä Herkuleksen lentävää ratsu Pegasosta ja Herkuleksen kanssa riitautunutta Philiä, jotta saisi nämä Herkuleksen tueksi.

Megaran ja Herkuleksen välit ovat aina olleet ystävälliset neidon epäilyksistä huolimatta, mutta Philin ja Pegasoksen kanssa hän ei ole missään vaiheessa tullut toimeen, ja negatiivinen suhtautuminen on ollut erittäin molemminpuolista. Siksi näiden hahmojen puoleen kääntyminen ei mielestäni ole mikään pikkujuttu, vaan suuri askel Megaralle, joka on valmis ottamaan vastaan näiden vihamielisyyden, jos vain pystyy edes jotenkin auttamaan Kykloopin riepottelemaa voimatonta Herkulesta. Samaan syssyyn Megara uhmaa yhtään epäröimättä myös korkean paikan pelkoaan, kun Phil on etsittävä ilmasta käsin Pegasoksen selässä.

 Tykkään siitä, miten nopeasti Megara ajattelee vaikeassa tilanteessa ja päättää, että jos hänestä ei ole apua Herkulekselle niin ainakin hän voi hakea paikalle sellaisen henkilön, joka voi auttaa.

Tämä toimijan rooliin astuminen tiimin kokoamisen muodossa on myös tärkeää sikäli, että Megara toimii ensimmäistä kertaa elokuvassa oma-aloitteisesti ja omasta tahdostaan, eikä Haadeksen vastahakoisena pelinappulana. Sen takia Megara ei ole enää itsensä kaikesta etäännyttävä hahmo, joka ei halua päästää mitään lähelleen tai myöntää minkään aidosti koskettavan häntä. Hänestä on tullut tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta itsenäisesti toimiva hahmo.

Kenties Megara on alussa karttanut muiden päästämistä sydämeensä juuri sen takia, että tietää sykkivänsä voimakkaasti, kun niin tapahtuu. Etäännyttämisen on ehkä tarkoitus nimenomaan piilottaa hänen todellisuudessa intohimoinen persoonansa, joka on valmis suuriinkin panostuksiin jonkin hänelle tärkeän asian puolesta ja siksi myös altis särkymään. Edellisellä kerralla hän antautui Haadeksen orjaksi pelastaakseen rakastamansa miehen. Leffan lopussa taas hän on valmis vähintään yhtä suureen uhraukseen Herkuleksen takia, kun työntää sankarin turvaan kaatuvan pylvään alta ja päätyy itse sen murskaamaksi.

Kun myöhemmin Herkules on valmis panemaan oman henkensä peliin herättääkseen Megaran henkiin, hän saa kuolemattomuutensa takaisin. Hera kertoo myöhemmin, että Herkules osoitti olevansa todellinen sankari ja voittaneensa sen takia paikkansa jumalten joukossa takaisin, olemalla valmis uhraamaan oman henkensä toisen vuoksi. Vaikka leffa ei asiaa rummuta (tai välttämättä edes tiedosta), niin saman logiikan täytynee päteä myös toisin päin – ainakin minun silmissäni Herkuleksen henkensä kaupalla pelastanut Megara täyttää sankaruuden mitat yhtä lailla kuin nimihahmokin.

Disneyn sankarittarien hahmonkehityskaaret ovat ennen 90-lukua olleet pääpiirteissään hyvin pienisävyisiä ja 90-luvultakin alkaen varsin hienopiirteisiä. Tämän vuoksi Megaran kaari erottuu joukosta poikkeuksellisen mutkikkaana ja dramaattisena. Hän aloittaa pahiksen kätyrinä ja päätyy hyvittämään tekojaan myöhemmin. Hän aloittaa itsensä maailmasta etäännyttävänä kyynikkona ja päätyy lopulta tekemään kaikkensa pelastaakseen rakastamansa miehen. Suuri muutos on kuitenkin muodottu uskottavasti, sillä Megaraan on alusta asti rakennettu tarpeeksi herkkyyttä, jotta kehitys kohti uutta alkua tuntuu uskottavalta.

3. Hahmodesign

Herkuleksen visuaalinen ilme on Disneyn portfolion vahvimmin tyyliteltyjä ja rohkeimmin erottuvia. Tyyli yhdistelee pyörteitä ja teräviä kulmia, ja nämä piirteet välittyvät voimakkaasti myös Megaran hahmosuunnitteluun. Hahmon vartalossa ei ole mitään järkeä realistisuuden näkökulmasta (mihinkäs niitä kylkiluita edes tarvittaisiin…). Hänen keskivartalonsa on vain hieman kaulaa paksumpi ja suhteettoman pitkä, ja siihen suhteutettuna pyöreä mutta siro lantio ja sojottavat rinnat muodostavat aika hurjan yhdistelmän. Design on kuitenkin pidetty sen verran dramaattisena, ettei hahmon karrikoitu vartalo näytä groteskilta, vaikka ihan paljon ei puutukaan.

Eniten Megarassa minua säväyttävät tämän kaikin tavoin terävät kasvonpiirteet. Jopa korkeat poskipäät näyttävät pyöreästä kaarestaan huolimatta ponnahtavan kasvoista terävästi. Terävyyden lisäksi Megaran kasvonpiirteet ovat kaikki hyvin laajoja. Silmät ovat erittäin leveät, niitä dramaattisesti kehystävät kulmakarvat jatkuvat ikuisuuteen ja erityisesti hänen suutaan käytetään hurmaavan suuresti luomaan ilmeisiin tuoreuden tuntua.

Megara ei ilmehdi niin kuin valtaosa muista Disney-sankarittarista – sievästi ja hallitusti – vaan hänen suunsa leviää joka suuntaan korostamaan ilmeiden nenäkkyyttä, itsevarmuutta ja räväkkyyttä. Erityisesti terävä alahuuli törröttää vallankumouksellisesti ja tuo siten Megaran ilmekieleen tunneparkkiintuneen hahmon kärkevää diivamaisuutta. Toisaalta neidon hymyt ovat usein säihkyvän leveitä.

Hahmot kuin päivä ja yö.

Sähäkän Megaran pienirakenteinen kulmikkuus toimii ennen kaikkea vastaparina luonteeltaankin pehmeämmälle ja naiivimmalle Herkulekselle, jonka design on puolestaan rakennettu suurien ja pyöreiden muotojen ympärille. Hahmojen täysin vastakkaiset ulkomuodot korostavat näiden henkisen tason vastakohtaisuutta ja luovat myös onnistuneen vastakkainasettelun parin välille. Tämä korostaa paitsi eroa hahmojen persoonallisuuksissa myös sitä, että Megara toimii valtaosan leffasta antagonistin lukuun.

Lisäksi hahmojen värimaailmat ovat kontrastissa. Herkules on ruskettunut ja vaatemaailmaltaan lämpimän ruskea-oranssi. Kirkkaansininen viitta antaa fiiliksen sinitaivaalla loistavasta auringosta. Megara taas on kalpea, ja kylmänsävyinen violetti väripaletti luo mielleyhtymän yöhön (ja näyttää tosi hyvältä iltakohtauksissa).

Hauskana yksityiskohtana kuitenkin Megaran olkainkoristeet ovat Herkuleksen asun väriset. Herkuleksen sandaalit, vyö ja rannekkeet taas ovat lähellä Megaran hiusten sävyä. Pieni värivaihto saa hahmot näyttämään hyvältä yhdessä ja samalla kertaa sekä pehmentää että korostaa näiden välistä vastakkainasettelua.

————

Seuraava osa seuraa tuttuun tapaan viikon sisään.

Kuvat © Disney