Kategoriat
Analyysi Anime Arvostelu Hahmot Musiikki

Animevuoden 2020 mieleenpainuvimmat: Re:Zero

Re:Zero – Starting Life in Another World (Re:Zero kara hajimeru isekai seikatsu) toimitti taas toisella kaudellaan erittäin hyytävää kamaluutta ja intensiivistä hahmosisältöä. Poimin alle sarjasta päällimmäiseksi mieleeni jääneet huomiot.

ReZeroEchidna

Toisella tuotantokaudella fantasiamaailmaan imaistu Subaru jatkaa kamppailuaan pelastaakseen puolihaltijaneito Emilian ja muut ystävänsä kyvyllään palata ajassa taaksepäin aina kuollessaan.

Noidat

Olemme aiemmin kuulleet paljon puhetta myyttisistä seitsemän kuolemansynnin noidista, mutta vasta nyt pääsimme oikeasti tutustumaan heihin. On valitettavaa, että suurin osa noidista tuntuu täysin turhilta tyypeiltä, eivätkä he istu Re:Zeroon kovin hyvin. He ovat vain värikkäitä animetyttöjä, joilla on värikkäät animetyttöpersoonallisuudet, mutta ei kunnollista liityntäkohtaa meneillään oleviin tapahtumiin. Vain kaksi noidista, ne kaikkein tärkeimmät, erottuvat edukseen ja tuovat sarjaan uutta huumaa.

Sarjan uudessa vetonaulahahmossa, ahneuden noita Echidnassa on erityisen jännittävää se, ettei hänestä persoonana tai hänen luotettavuudestaan tai tavoitteistaan ole helppo saada kiinni. Hän esiintyy päähenkilö Subarulle hyvin auttamishaluisesti ja kerjää Subarulta huomiota vähän höpsönsöpösti ja kaikin tavoin yllättävän letkeästi.

Kuitenkin hänen hahmodesigninsa on hyvin aikuinen, tietäväisesti hymyilevä ja äärimmäisen dramaattinen, ja näiden piirteiden kautta koko hahmo tuntuu kovin arveluttavalta. Hän ei myöskään selvästi kerro kaikkea salaperäisen käytöksensä alla, eikä paljasta todellisia motiivejaan. Onko hän lopulta ystävä vai vihollinen? Miksi hän on niin auttavainen? Hahmon ristiriitaisuus tekee hänestä vetovoimaisen ja vangitsee mielenkiinnon aina hänen esiintyessään.

Echidnan suurin miinuspuoli minulle on toisaalta hänen luomansa teekutsumaailma, joka muistuttaa epäilyttävästi klassista Windows-taustakuvaa, jossa vihreä niitty jatkuu loputtomiin sinisen taivaan alla. Tämä tärkeä miljöö, jossa Subaru ja Echidna käyvät jännitteisiä keskustelujaan, ei valitettavasti ole kauhean mielenkiintoinen tapahtumapaikka. Se ei ole millään tavalla ahdistava tai muullakaan tavalla vaikuttava, vaan lähinnä tylsän aurinkoinen. Jäin kaipaamaan loputtomaan ruohoniittyyn jotain epämukavaa vivahdetta siitä, että siellä ei ole kaikki kohdillaan, mutta aina se oli vain se ihan sama Windows-nurmikko.

Sarjassa alusta asti läsnä olleen mutta vasta nyt hahmon saavan kateuden noita Satellan ensiesiintyminen taas oli niin julmetun hyytävä, että tärisen vieläkin, kun mietin sitä. Voi juku, minkä epätoivon ja tislatun kauhun hyhmän hahmo tuo mukanaan. Hetki otti itseä rinnasta melkein yhtä kovasti kuin Subarua, ja jäi yhdeksi sarjan ja koko animevuoden ikimuistoisimmista kohtauksista.

Garfiel

Garfiel

Hahmo, jolla on fashion statement jaettavana maailmalle.

Echidnan lisäksi Garfiel on toinen erittäin onnistunut lisäys Re:Zeron hahmokaartiin. Hän on tämän tarinaosion pääasiallisen tapahtumapaikan, Kremaldy-turvapaikan keskeinen suojelija, joka suhtautuu ulkopuolisiin epäileväisesti. Hän on vihainen poika, josta tekevät räjähdysalttiin hahmon hänen pullotetut hylkäämiskokemuksensa ja raivo omasta kyvyttömyydestään suojella lähimmäisiään riittävästi.

Garfielin rooli sarjassa on erityisen mehevä, koska tämä räjähdysherkkyys tarkoittaa, että pienikin erilainen ele voi tehdä eron sen välillä, onko hän Subarun kunkin yrityksen kohdalla vihamielinen vai ystävällishenkinen hahmo. Samalla katsojille on selvää, ettei hän ole paha tai julma tyyppi, vaan rämäpäinen nuorukainen, joka toimii aina tavalla, jolla kokee pystyvänsä suojelemaan kotiaan ja läheisiään parhaiten. Niinpä hänestä nähdään sarjan mittaan monia eri puolia ja hän toimii tehokkaana villinä korttina, jonka läsnäolo monimutkaistaa Subarun koetosta.

Garfielin hahmo on myös selvästi luotu hyvin täsmällisesti minua miellyttämään. Ai vihainen poika, jolla on terävät hainhampaat, äksy mutta välittävä ja uskollinen luonne, puhuu itsestään oresamana eli mahtimeikänä, häijyt silmät, paljon lihaksia, mauttoman höpsöt vaatteet jotka jättävät rinnan paljaaksi, ja naamassa arpi, johon liittyy kivuliaita muistoja? Ja värikartta, jossa ei ole mitään järkeä – miksi vihreät silmät ja blondit hiukset musta-pinkki-violettien vaatteiden kanssa (eiii ei sovi ollenkaan mutta silti niin hyvää tyhmääää)? Kyllä kiitos!

Ääninäyttely

Re:Zero on alusta asti noussut erityiseksi suosikikseni ääninäyttelynsä osalta. Jokaisella hahmolla on todella persoonallinen ääni ja puhetapa. Herkullisia ääniroolisuorituksia toki löytyy jokunen joka sarjasta, mutta vastaani ei ole tullut kovin montaa toista sarjaa, joissa jokainen merkittävä puherooli on tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja jonka jokaisen merkittävän hahmon puhetavan ja äänenkäytön saan mieleeni tuosta vain ilman, että erityisesti mietin asiaa.

Subarun rahisevan pirteä perusääni ja tarvittaessa epätoivon alhossa kärisevä rimpuilu, Emilian epävarma mutta pehmeänsilkkinen puhe, Ramin hiljainen mutta nokkava ylenkatseisuus, Garfielin vihaisenkompensoiva ärjyminen, Echidnan kypsänmairea pehmeys, Beatricen kyyninen narina, Roswaalin itsevarma ja kiusoitteleva, feikin venyttelevä puhetapa, joka väistyy ainoastaan tarkoin harkituissa tilanteissa tasaisemman ja luontevamman äänenkäytön tieltä… Jokaisella hahmolla on tässä sarjassa aivan oma, persoonallinen äänensä, ja sitä on hienoa kuunnella.

Kenties kyse on siitä, että kunkin hahmon puhetapa on melko kärjistetty nimenomaan sellaisella tavalla, joka vivahtaa vahvasti dramaattiseen. Kärjistetty puhetapa tuo kunkin hahmon puheeseen karikatyyrimäistä tunnusomaisuutta, joka naturalistisemmalla äänenkäyttötyylillä ei olisi mahdollista. Samalla kukin näyttelijä pystyy kuitenkin ilmaisemaan aitoja, vakavastiotettavia tunteita ja huikean määrän dramaattisia sävyjä.

En tiedä onko ansio enemmän roolituksen vai ääniohjauksen puolella vai jonkinsorttinen yhdistelmä näitä, mutta joka tapauksessa Re:Zero puristaa valtavan vaikuttavan suorituksen jokaisesta ääninäyttelijästään. Näin sarja rakentaa ääninäyttelyn kentällä niin käsittämättömän mieleenpainuvan kokonaisuuden, että ansaitsee hatunnoston.

OP3

ReZeroOP3

Taas oli hyvää tunteen paloa ja itsensä yli pääsemistä.

Kappale: Realize (Konomi Suzuki)

Re:Zeron toisen kauden uusi OP on ehdottomasti sarjan paras tunnari tähän mennessä, sillä se ilmaisee sarjan ytimen pettämättömällä tarkkuudella. Siksi on kamalan sääli, että sarjalla on niin paljon sovitettavaa, että sillä oli aikaa näyttää OP vain muutamassa jaksossa. Ja sama näyttää olevan kakkoskauden jälkimmäisen puoliskon kohtalona.

Echidna kehystää pätkää sekä avaamalla että sulkemalla sen. Hahmon perhosteema on myös mukana alussa ja lopussa, ja sama jatkuu vahvasti myös sarjan kauniin kohtalokkaassa ED-pätkässä. Tämä on soveliasta, koska Echidnan läsnäolo määrittää myös sarjan kakkoskauden alkupuoliskoa voimakkaasti.

Echidnan avauksen ja muiden noitien väläyttämisen jälkeen OP3 marssittaa hyvin nopeasti estradille Subarun, joka kävelee tuiman määrätietoisena menneiden kuolemiensa ohitse. Subaru saa pätkässä valtavasti huomiota, sillä myös sarja kiertyy vahvasti päähenkilön ympärille – vähän jopa liiankin kanssa. Sarja kokonaisuutena keskittyy omaan makuuni turhan paljon rakentamaan Subarun kärsivän sankarin myyttiä ja antaa muille hahmoille liian vähän tilaisuuksia todella loistaa.

Sarjan ensimmäisessä OP:ssa Subarun Return by Death -kykyä palata aina kuoltuaan edelliseen ”tallennuspisteeseen” ilmaistaan sillä, miten neuvoton Subaru nykii ahdistuneena ja paikallaan pysähtyneenä, mutta kokeneempi ja määrätietoisempi versio hänestä kävelee itsevarmasti hymyillen ahdistuneen epätietoisen version ohitse, taputtaen tätä kannustavasti olkapäälle kuin sanoen: ”Hyvin hoidettu, olet tehnyt tarpeeksi, minä jatkan nyt tästä!” (linkitetyn videon kohta 0:36).

Sarjan toisessa OP:ssa Return by Death -kykyä ei valitettavasti kauheasti korosteta, mutta tässä kolmannessa OP:ssa jatkuvan kuolemisen ja uudelleen yrittämisen teema palaa. Sävyero ensimmäiseen on kuitenkin herkullisen käsin kosketeltava ja tekee tästä alkutunnarista hurjan synkeän. Subaru on kokenut tuskallisen kuoleman ja nähnyt läheistensä kohtaamat kauheudet tässä vaiheessa sarjaa niin monesti, että vahdinvaihdossa kuoleman jälkeen korostuu enemmän silkka tuskainen sinnikkyys kuin toive onnistumisesta.

OP:n ruumisvuoren ohi kävelemisen painava tunnelma heijastuu etenkin siihen kohtaan sarjassa, kun Subaru joutuu näkemään, miten hänen aikaisempien kuolemiensa jälkeen aika olisi ehkä jatkunut – eli näkemään hänen läheistensä reaktiot hänen kuolemiinsa. Vaikka kuolema on Subarulle väliaikaista, on viesti selvä: hänen ei tule kohdella elämäänsä kertakäyttöisenä. Myös kappaleen lyriikat muistuttavat, ettei kerran tapahtunutta pysty ottamaan takaisin. Tämä on myös nähty sarjan myötä moneen kertaan siinä, miten jatkuvat traumaattiset kokemukset vaikuttavat Subaruun.

Subaru päättää OP:ssa määrätietoisen marssinsa vasta päätyessään kuolleena maassa makaavan rakkautensa Emilian eteen. Näky on niin lannistava, että Subaru on jo lähes luovuttamassa sen äärellä. Mutta sitten hänet elämää toistamaan kironnut kateuden noita Satella saapuu hänen luokseen.

OP3 on erityisen mielenkiintoinen siinä, miten se tuo Satellan kokonaan uuteen valoon. Aiemmista sarjan osista tutut violetinhohtoiset mustat rosokädet hapuilevat Subarua, mutta muuttuvatkin kauniin naisen valkoisiksi käsivarsiksi, jotka ottavat Subarun syleilyynsä hahmon kumartuessa kuiskaamaan jotain Subarun korvaan. Huulet on selvästi animoitu sanomaan ”aishiteiru” eli ”rakastan sinua”.

Tästä Subaru saa uutta puhtia ja lähtee tällä kertaa rynnistämään uusia vaaroja päin, vaikka veri lentää ja ruumiinosat tulevat revityksi irti kehosta. Jatkuvista, toinen toistaan raaemmista kuolemista huolimatta hän ei edes pysähdy haukkaamaan henkeä, vaan pinnistää eteenpäin.

Samalla hänen mielessään välähtelee kauniita hetkiä onnellisista ystävistä ja hampaat irvessä kirjoitettuja täriseviä tekstinpalasia, joista muodostuu virke: ”Sinut pelastaakseni kuolen niin monta kertaa kuin täytyy.” Subaru on kerännyt toiseen maailmaan jouduttuaan ympärilleen paljon tärkeitä ystäviä ja erityisesti sydämensä valitun Emilian, joista välittäminen motivoi häntä jatkamaan tuskallista matkaa.

Pätkä luo voimakkaan visuaalisen kontrastin väläyttelemällä vuorotellen kärsimystä ja kuolemaa ja iloisen valoisia yhteisiä hetkiä. Tämä onkin Re:Zeron vahvuus sarjana: se ei unohdu koskaan olemaan pelkkää kärsimyspornoa, vaan muistaa aina antaa hahmoilleen aikaa tutustua toisiinsa ja olla positiivisessa kanssakäymisessä kamaluuksien välissä ja näyttää nämä persoonallisina, sympaattisina henkilöinä. Tämän ansiosta hahmoihin on helppo kiintyä, ja meillä katsojilla on syytä kannustaa ja tsempata Subarua tämän epätoivoisella tiellä.

Subaru on toistanut sarjassa jo monta kertaa OP:n heijastamaa kuviota: Hän etenee uuteen tarinakaareen, solmii uusia tärkeitä yhteyksiä, järkyttyy kohtaamistaan uusista kauheuksista, pinnistelee eteenpäin, on lopulta luovuttamisen partaalla epäonnistuttuaan jatkuvasti – mutta saa sitten voimaa yrittää vielä uudella raivolla ja määrätietoisuudella, ja lopulta onnistuu käyttämään hyväkseen edellisten yritystensä kautta keräämäänsä kokemusta ja saavuttamaan uuden tallennuspisteen. OP3:n raivokkuus kuvastaa hyvin sitä, miten kakkoskauden alkupuolisko asettaa Subarun ehkä tähän mennessä umpikujaisimman tilanteen eteen: hänen pitäisi olla pelastamassa päivää kahdessa paikassa samaan aikaan.

OP3 kerää Re:Zeron punaisen langan todella hienosti ja intensiivisesti puolentoista minuutin pakettiin ja samalla korostaa asioita, jotka tekevät tästä juonikaaresta erityisen.

 

Kuvat @Tappei Nagatsuki, Kadokawa / Re:Zero2 Partners

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *