Lukiolainen Yuuya on päätynyt jokin aika sitten outoon seksisuhteeseen vanhemman Kiriyan kanssa ja on vähän rakastunutkin tähän, mutta homma menee hankalaksi, kun Kiriya paljastuukin opettajaksi, joka päätyy sijaistamaan Yuuyan luokkaa.
Alkuperäisnimi: Ano kado wo magatta tokoro Tekijä: Touko Kawai Julkaisu: Magazine Be x Boy (Libre Shuppan), englanniksi 801 Media ja ranskaksi Taifu Comics nimellä Juste au coin de la rue (joskin molemmat painokset lienevät loppu) Luettuna: 1/1
Uudet osumat merkitty kannen muratinlehtien kunniaksi tummanvihreällä.
Vanhempi uke:
Jos Solfègeen oli piilotettu reversible-pariskunta, joka vain lukijoiden mieliksi larppasi sitä, että olisi vanhempi uke ja nuorempi seme, niin Just Around the Cornerissa nähdään vanhempi opettaja-uke ja nuorempi oppilas-seme ihan ilman dynamiikkajännyyksiä. Heidän välinen suhteensa on myös kuvattu juuri sillä tyypillisemmällä opettaja-oppilas-kuviolla, jota pohdiskelin edellisessä postauksessa Solfègesta. Kiriya yrittää lopettaa suhteen, kun selviää, että poika, jonka kanssa oli syntynyt epämääräinen suhde, olikin kertomaansa nuorempi ja sattui vieläpä hänen sijaistamalleen lukioluokalle — mutta tietysti Yuuya saa lopulta käännettyä hänen päänsä, koska heidän välilleen jo rakentunut yhteys olikin odotettua tärkeämpi myös Kiriyalle.
Olen aina tykännyt Touko Kawain tarinoista, ja vaikka opettaja-oppilas-tarinat eivät olekaan yhtään juttuni, tämä on jäänyt mieleen positiivisesti. Se romantisoi suhdetta aika toimivalla tavalla, ikäero- ja riippuvuussuhteen ongelmat myöntäen, mutta kuitenkin ihan toimivan romanttisen kompromissipäätöksen löytäen.
Suudelma työpaikalla:
Tämä suudelma oli pokkarin kulminaatiopiste, kun sen myötä pari joutuu toden teolla miettimään suhdettaan, ja sitä, onko heillä mahdollisuutta yhteiseen tulevaisuuteen. Joskin hulvattominta oli tätä edeltävä tapaus, kun söpön ja ujon oloinen luokkakaveripoika paljastuukin salaiseksi supersemeksi, jota ei suuremmin kiinnosta, onko opettaja ilahtunut lähentelystä vai ei. Nautin täysillä viatonta esittävästä yllärilimapojasta, tosi hauska käänne!
Tuhannen kännissä:
Kuten tyypillistä, tuhannen kännit johtavat siihen, että pääpari päätyy vällyjen väliin. Ihan hauska lähestymiskulma kuitenkin, että tällä kertaa kännit on juotu jo ennen ensimmäistä kohtaamista, koska kyseessä on panosta parisuhteeseen -kaavan sarja.
Varma uusintaluku:
Vastaavasti kuin Solfège, tämäkään tarina ei saanut ”uusi tarina suosikkitekijältä” -osumaa, koska tämä ei ole ensimmäinen lukukertani. Touko Kawai on varhainen tekijäsuosikki, joka onnistuu aina löytämään mainion tasapainon romantiikan, melankolian ja sielua kaivertavan tuskan välillä.
Vaikka edellisestä kerrasta on vuosia, olen lukenut Just Around the Cornerin varmasti ainakin kahdesti ennen tätä kertaa, joten eiköhän seuraavakin kerta vielä joskus tule. Ei missään nimessä suosikkini Kawailta, mutta ihan hyvä tarina kuitenkin, ja aika lailla muodostunut opettaja-oppilas-tarinoiden ideaaliksi mielessäni. Jos niitä on pakko lukea, niin voisivat olla mieluusti tällaisia.
Muita huomioita:
Eääh on niin vaikea vetää rajaa bi-hahmon ja gay for you -tropeen välillä. Tarinan alussa Yuuya miettii, että ei ole ennen kokenut vetoa miehiin, mutta ehkä se ei nyt riitä bi-osumaan tällä kertaa.
Lisäksi myrkyllisen romanssin osuma jäi tältä tarinalta keräämättä, koska vaikka tarinan käsittelemä ikäero- ja opettaja-oppilas-romanssi on lähtökohdiltaan ongelmallinen, hahmojen välistä suhdetta ei kuvata tahallaan tai vahingossa myrkyllisenä, enkä näe siinä samanlaisia selkeitä hyväksikäytön elementtejä kuin Solfègessa.
Olin muistellut, että Solfège ja Just Around the Corner olisivat olleet suunnilleen vastaavat tarinat. Selvästi en ole silloin aikoinaan nuorempana ihan hahmottanut, miten Solfège esittää romanssinsa kyynisen ja suorastaan irvokkaan epäromanttisena hyväksikäyttötarinana. Just Around the Corner taas on paljon suorasukaisempi, hieman reaalimaailmaa sivuava mutta kuitenkin hyvällä maulla romantisoitu opettaja-oppilas-romanssi, joka tapahtuu omassa pienessä BL-kuplamaailmassaan, jossa on ok uskoa, että päähenkilöt tulevat onnellisiksi yhdessä, kunhan oppilaspuoli vähän vielä varttuu ja kypsyy.
Ala-asteen musiikinopettaja Kuganuma on ottanut suojatikseen entisen oppilaansa Azuma Tanakan, joka pyrkii musiikkikouluun. Tanakan vaikeiden perheolosuhteiden takia Kuganuma ottaa pojan väliaikaisesti asumaan luokseen, ja siitähän ei sitten seuraa mitään hyvää.
Tekijä: Fumi Yoshinaga Julkaisu: Alunperin Houbusha, myöhemmin Hakusensha, englanniksi Digital Manga Publishing (Juné) Luettuna: 1/1
Solfègen osumat merkitty oranssilla kolmiolla Kuganuman kansikuvassa pitämän ruman poolopaidan kunniaksi.
Myrkyllinen romanssi:
Olen lukenut tämän tarinan kauan sitten, ja se on jäänyt mieleeni vaikuttavana teoksena, mutta en aivan muistanut miksi. Kun kyseessä on Fumi Yoshinagan sarja, niin tietysti voi aina olettaa, että varmasti sen takia, että tarina oli täynnä kypsää ihmissuhdedraamaa, voimakasta visuaalista kerrontaa ja kaikkea sellaista hyvää, jonka takia hän on yksi suosikkimangakoistani.
Mutta hitsi miten hajosin sille, miten aivan hillittömän junaturmainen tarina Solfège lopulta oli. Toisin kuin monet idealisoidummat opettaja-oppilas-romanssit, Solfège tekee täysin selväksi, että vaikka Tanaka on tosi pitkä ja harteikas poika, hän on myös tosi nuori, naiivi, herkässä tilanteessa ja siten altis hyväksikäytölle.
Tyypillisesti BL-genren opettaja-oppilas-romansseissa se oppilas on kaikin puolin tosi semekoodattu ja aloitteen tekevä hahmo, ja opettaja taas väritetään fyysisesti pienemmäksi ja suhdetta toppuuttelevaksi ukeksi. Dynamiikka tekee ikäero- ja riippuvuussuhde-romanssista helpommin nieltävän.
Tässä tarinassa ei perinteikästä kaavaa kuitenkaan noudateta. Vaikka tässä tarinassa Kuganuma pitää pitkään välit Tanakaan asiallisina, niin homma ryöstäytyy ihan käsistä, kun Tanaka tunkee yllättäen pyytämään majoitusta kesken Kuganuman kalsarikänni-illan, ja Kuganuma sitten heikon arvostelukyvyn hetkellään aivan sumean häikäilemättömästi viettelee pojan. Ja vaikka jälkikäteen kaduttaa, hän vähän ihmissuhdelaiskana tyyppinä vain antaa itsensä vajota kiellettyyn suhteeseen alaikäpojan kanssa, kun se tuntuu helpommalta kuin alkaa tehdä vaivalloisia päätöksiä, ja sitä paitsi maitohan on jo lattialla, niin ei sitä siitä enää takaisin tölkkiin saa.
Tarina ei millään tavalla romantisoi keskussuhdettaan, vaan sen on selvästi tarkoituskin olla karua luettavaa. Kuganuma on yhtä aikaa tosi tärkeä Tanakalle, mutta myös tosi vahingollinen, kun luotettavan aikuisen ja häikäilemättömän seksikumppanin roolit menevät hänellä aivan sekaisin.
En ole aivan perillä, oliko tuo yllä kuvattujen romantisoidumpien opettaja-oppilas-tarinoiden kirjo vielä sarjan ilmestymisen aikaan 1990-luvun jälkipuoliskolla ollut niin esillä kuin nolkytluvun alussa, josta ne ovat minulle tutumpia, mutta ajatuksellisesti Solfège tuntuu vähän sellaiselta keskarinnäyttöhenkiseltä vastaukselta kyseiselle tarinatyypille. Teos artikuloi varsin kattavasti kaikki ne asiat, miksi opettaja-oppilas-romanssit ovat minulle aina aika vaikeita sulattaa.
Vaikuttava ja mielenkiintoisesti kerrottu tarina, mutta ei kyllä yhtään kiva sellainen lukea.
Yabai!
Aika usein BL-manga toimittaa hyviä yabai-tärinöitä, mutta tällä kertaa oli tällainen negatiivisempi versio. Tarina ei niinkään ollut visuaalisesti graafinen, mutta opettaja-oppilas-suhde oli vaan kuvattu niin inhorealistisen etovasti, että lukemisesta jäi suorastaan likainen olo.
Tuhannen kännissä:
Jeesus nyt näiden kännimiesten kanssa, irvistin koko kohtauksen ajan kun oli niin kauheaa luettavaa, kun Kuganuma nimenomaisesti lähtee kännipäissään viettelemään suojattiaan. Tämän takia se opettajahahmo ei näissä ope-oppilas-romansseissa yleensä ole aloitteentekevä viettelijä, vaan enemmän uhkean semeoppilaan hieman vastentahtoinen uhri.
Mutta jälleen kerran kaatokänni toimi suhdetta eteenpäin puskevana katalyyttinä. Olisi kyllä voinut olla toimimattakin, hyh.
Jännä piirrostyyli:
Tämä bingokohta on aiheuttanut minulle vähän päänvaivaa, kun mikään tosi kivankaan näköinen teos ei ole lopulta saanut osumaa. Olen hakenut jännällä piirrostyylillä jotain sellaista, mitä en odottaisi näkeväni BL-mangassa, en niinkään vain tosi komeaa tyyliä.
En ollut etukäteen ajatellut yhtään, että Yoshinaga kuittaisi tästä osuman, mutta hänen töitään lukiessa tulee aina kiinnitettyä huomiota siihen, miten uniikki piirrostyyli hänellä on. En ole koskaan nähnyt mangaa toiselta tekijältä, joka muistuttaisi hänen tyyliään.
Piirre, joka kerta toisensa jälkeen tekee minuun vaikutuksen Yoshinagan kerronnassa, on se, miten ilmiömäisen tehokkaasti hän käyttää ruutupareja tai -joukkoja, joissa sama hahmo nähdään lähes samassa asennossa kerta toisensa jälkeen niin, että hahmon asennossa tai ilmeessä tapahtuu vain aivan äärimmäisen hienovarainen muutos. Tämän nimenomaisen kerrontakikan käytössä kukaan ei ylitä Yoshinagaa, ja tässä pokkarissa sen käyttöä ei ole säästelty.
Mutta tosiaan kivaa luettavaa tämä ei silti ole, kun aikuinen mies käyttää häikäilemättömästi nuoren suojattinsa hätää hyväkseen…
Muita huomioita:
Mietin pitkään, antaisinko tälle tarinalle vanhempi uke -osuman vai en, ja päädyin kuitenkin siihen, että vielä jäi tämä osuma saamatta. Solfègessa näkyy se erikoisuus, että vaikka Kuganuma on parista selvästi se ukekoodatumpi osapuoli, ja sivuilla nähdään seksiä vain niin, että hän on bottomin roolissa, implikoidaan tarinassa vahvasti Kuganuman ja Tanakan olevan pikemminkin reversible-pari kuin vakiintuneiden roolien pari.
Tuntuu kuitenkin siltä, että kerronta haluaa nimenomaisesti tehdä tämän selväksi, mutta kuitenkin häivyttää taustalle. Veikkaan, että tämä johtuu siitä, että japanilainen BL-yleisö ei perinteisesti ole ollut kauhean innoissaan reversible-pariskunnista, ja siksi tarinan kerronnallinen ratkaisu tuntuu vähän siltä, että kenties kustannustoimittaja on saattanut vähän toppuutella Yoshinagan alkuperäistä visiota, joka on siksi jäänyt vähän oudon hämääväksi.
Puhkuin koko tarinan läpi Mangakartan jaksossa 115, josta voi halutessaan käydä kuuntelemassa kaikki käänteet.
Hiroharu törmää lukioaikaiseen exäänsä Kazuakiin, joka on juuri muuttanut takaisin kotikaupunkiin asuttuaan pitkään Tokiossa. Hiroharu päätyy sänkyyn Kazuakin kanssa tämän aloitteesta, eikä saa tätä mielestään, vaikka he ovat kummatkin jo parisuhteessa muiden kanssa.
Alkuperäisnimi: Wonder Border Tekijä: Aki Ueda Julkaisu: Qpa (Takeshobo), englanniksi Renta! nimellä Wandering Border ja ranskaksi Boy’s Love IDP nimellä Wonder Border Luettuna: 1/1
Wandering Borderin tykittämät lukuisat osumat merkitty kannen taustan kunniaksi vaaleanvihreillä kolmioilla.
Uusi tekijä jolta haluan lukea lisää ja varma uusintaluku:
Ensimmäinen lukukokeilu Aki Uedalta oli ihan sokkovalinta huomiota herättävän vihreän kannen ja tosi kivan piirrostyylin perusteella, ja tarina tekikin sen verran ison vaikutuksen, että uskon palaavani tämän pariin – en ehkä ihan heti, mutta varmasti ennen pitkää. Tarinan pettämisaihe on hankala, mutta Ueda käsittelee sitä erittäin kiinnostavalla kypsyydellä.
En ajatellut heti tarinan luettuani sitä mitenkään ihan erityisen superhyvänä, mutta tämä olikin sellainen tarina, joka vain paranee, mitä enemmän ajattelen sitä. Ja nyt kun pääsin rakentamaan aiemmin kirjoittamani raakatekstin postaukseksi, tulikin mieleen kaikkea lisäasiaa, joka piti saada vielä sanottua, koska joka käsittelyllä tarinasta näyttää irtoavan lisää onnistuneen hienovaraista kerrontaa. Tämmöiset yllätykset ovat aina mieluisia, ja olen erittäin valmis lukemaan tältä uudelta BL-mangakatuttavuudelta lisää.
Kypsä tasapainottelu näkyy etenkin siinä, miten yllättävän sympaattinen päähenkilö Hiroharusta leivotaan ikävästä pettämiskuviosta huolimatta. Häntä käy sääliksi aika kovasti, kun hän riutuu kahden miehen loukussa, tietäen tekevänsä tosi väärin poikaystäväänsä Natsuroota kohtaan ja kokien siitä hirvittävän pahaa oloa. Tarinassa kuvataan hyvin se, miten hän järjellä ja moraalilla tietää, että hänen pitäisi tehdä päätös miesten välillä ja nimenomaisesti valita turvallinen ja luotettava Natsuroo, mutta hän ei vain saa pitkään aikaan aikaiseksi, koska hänen ristiriitaiset tunteensa repivät häntä molempiin suuntiin.
(Tämä olikin ensimmäinen osuma kohtaan ”uusi tekijä jolta haluan lukea lisää”, toivottavasti näitä tulee lisääkin! Ja samalla muodostuivat vuoden toinen ja kolmas bingorivikin. Ensimmäinen napsahti jo aikaa sitten heti toiseksi BL-bingoteokseksi päätyneen The Crumbling Balancen myötä. Yllättävän moni kohta bingosta antaa vielä odottaa itseään, mutta onhan tässä vielä vuotta jäljellä!)
Lapsuudenystävät:
Lapsuudenystävyys ei ole mikään suosikein suosikkitropeeni BL-genressä, mutta tykkään siitä eniten käytettynä kuten Wandering Borderissa, eli lapsuudenystävät, jotka syystä tai toisesta menettivät aikoinaan yhteyden, mutta törmäävät toisiinsa aikuisina uudestaan ja joutuvat miettimään miten he ihmisinä ovat muuttuneet sillä välin ja mikä heidän suhteensa nyt on, kun he olivat kerran läheisiä mutta eivät enää. Vastaavanlainen tapa käyttää lapsuudenystäviä muistuu mieleen esimerkiksi myöskin erinomaisen vahvasta Harun4gatsu no Tokyo wa… -tarinasta, jonka epäsuorasta jatko-osasta kirjoitin aiemmin bingopostauksen.
Wandering Borderissa lukioaikainen seurustelusuhde katkesi aikoinaan tosi tylysti siihen, kun viimeisenä koulupäivänä Kazuaki vain ilmoitti, että muuttaisi seuraavana päivänä Tokioon, eli parempi lopettaa seurustelu ja heippa. Hiroharu oli ollut tilanteesta niin pöllämystynyt, ettei ollut saanut sanottua vastaan, vaikka Kazuaki oli hänelle todella tärkeä.
Myrkyllinen romanssi:
(Tämä kohta sisältää spoilereita tarinan päätöksestä.)
Pettämistarinat eivät ole yhtään juttuni, mutta tässä oli saatu siitä pettämiskulmasta varsin paljon hyvää pohdintaa irti, joten annan anteeksi ankean fokusaiheen.
Tarinassa oli tietysti aika ikävä meininki, kun kumpikaan vanhasta parista ei ollutkaan vapaana uudelleenlämmittelyn aikana. Hiroharu seurustelee herrasmiesmäisen huolehtivaisen, vanhemman Natsuroon kanssa, ja Kazuakillakin on tokiolainen tyttöystävä. Silti Kazuaki käyttää aika inhottavalla tavalla hyväkseen kaikki tilaisuudet saada ryöstettyä intiimejä hetkiä Hiroharulta, vaikka tämä kieltäytyy yksiselitteisesti ja käskee jättämään rauhaan. Kazuakista on tämän vuoksi aika hankala pitää suuren osan tarinaa.
Mielenkiintoinen näkökulma Kazuakiin on, että hän on hieman autismikoodattu hahmo siinä, miten hän hyvin suoraviivaisesti miettii seurustelukumppaneiden osalta, että parempi olla häiritsemättä heidän elämäänsä, kun itsellä on edessä muutto toiseen kaupunkiin. Tarina tekee selväksi, että Kazuaki toimii näin, koska ei halua olla vaivaksi muille, vaan haluaa vapauttaa seurustelukumppaninsa. Toisaalta hänen tylyn oloinen lähestymistapansa sai aikoinaan Hiroharun ajattelemaan, ettei heidän suhteensa merkinnytkään Kazuakille mitään. Mielenkiintoisesti Kazuaki oli takaisin kotikaupunkiinsa muuttaessaan yrittänyt samalla tavalla jättää myös tokiolaisen tyttöystävänsä, mutta he eivät olleet lopulta eronneet, koska toisin kuin Hiroharu, tyttöystävä oli ehdottanut, että entä jos ei erottaisikaan, vaan oltaisiin kaukosuhteessa.
Nykyajassa Kazuaki ajaa seksisuhdetta Hiroharun kanssa aivan säälimättömästi. Hiroharu sanoo jatkuvasti, ettei halua jatkaa suhdetta, mutta Kazuaki on hänen perässään tosi määrätietoisesti. Hiroharu päätyy yhä syvemmälle itseinhon kuiluun, kun ei lopulta koskaan pysty vastustamaan Kazuakin lähentelyä.
Pokkarin kansikuva ilmaisee sarjan ydinkonfliktin kauniisti – Kazuaki tunkee Hiroharun lähelle, Natsuroon käsi taas kurottaa häntä kohti kuvan ulkopuolelta. Hiroharu yrittää toisella kädellä pitää Kazuakin etäällä ja toisella kädellään pitää kiinni Natsuroosta, koska Natsuroo on ilmiselvä järkevä ja hyvä valinta, kun taas Kazuakista on vaikea saada selvää, ja sitä paitsi hänen tapansa painostaa Hiroharua seksiin on todella nihkeä.
Kazuakista tekee kuitenkin sympaattisemman hahmon se, että tarina tekee selväksi, että hän alkaa vasta hyvän ajan päästä oikeasti hahmottaa, että satuttaa käytöksellään Hiroharua. Ja kun hän ymmärtää tämän, hän alkaa myös miettiä, mitä voisi itse tehdä asialle. Selvästi muiden tunteiden ja sosiaalisten odotusten hahmottamisen on hänelle usein hankalaa. Hän ei luo tarinassa konflikteja ilkeyttään, vaan tuntuu monesti olevan aidosti aika ulalla siitä, miksi muut hahmot ovat tyytymättömiä häneen, koska tarvitsisi suorempaa palautetta ymmärtääkseen.
Yksi pokkarin mieleenpainuvimmista kohtauksista on hetki, kun Natsuroo on kaljoittelun jälkeen nukahtanut ja Hiroharu polttaa tupakkaa parvekkeella, ja naapurissa asuva Kazuaki tulee tapansa mukaan flirttailemaan. Hän huomauttaa, että Hiroharu näyttää alakuloiselta, ja Hiroharu väittää olevansa vain töistä väsynyt. Kazuaki kutsuu kasuaalisti Hiroharun kylään, mutta tämä kieltäytyy ärtyneenä. Sitten Natsuroo kutsuu Hiroharua sisältä ja Hiroharu vastaa tälle lempeän rakastavasti hymyillen. Kazuaki yllättyy nähdessään näin pehmeän ilmeen Hiroharun kasvoilla.
Hahmojen ilmeet etenkin vasemmanpuoleisella sivulla ovat tosi mestarillisen paljonpuhuvia.
Kohtaus tuntuu avainhetkeltä tarinassa parillakin tavalla. Yhtäältä Kazuaki tajuaa, etteivät Hiroharun tunteet Natsuroota kohtaan ole yhtä kepeät kuin hänen omat tunteensa tyttöystäväänsä kohtaan näyttävät olevan – koska Kazuaki on jo tehnyt oman valintansa, joka kohdistuu Hiroharuun, vaikka hän vähän inhasti tuntuukin pitävän tyttöystäväänsä varalla. Toisaalta kohtaus tekee selväksi, ettei Hiroharun ja Natsuroon ongelma ole, että Hiroharu ei rakastaisi Natsuroota, vaan että hänen vanha kaipauksensa Kazuakia kohtaan vain on hänen suureksi harmikseen suurempi.
Koska Kazuaki on päässyt kanteen asti, kun taas Natsuroosta nähdään kansikuvassa vain käsi, on melko selvää alusta asti, että Hiroharu valitsee lopussa Kazuakin. Itse olisin kannattanut ehdottomasti ihanan pehmeää Natsuroota, mutta pidin lopulta tosi paljon siitä, miten sekä Hiroharu että Kazuaki toisistaan tietämättä päättävät nykyiset parisuhteensa – eivät niinkään välttämättä ollakseen yhdessä keskenään, koska kumpikaan ei erotessaan seurustelukumppanistaan tiedä, onko heillä kahdella mitään yhteistä tulevaisuutta. Sen sijaan Hiroharu ei halua valehdella Natsuroolle tekemisistään tai siitä, että hänen tunteensa viettävät muualle, ja Kazuaki taas tajuaa, ettei hänen kiinnostuksensa Hiroharuun tunnu tästä vilpittömältä, kun hän pitää samalla tyttöystävää kaukosuhteessa, vaikka Hiroharusta onkin tullut hänen ykkösvalintansa.
Ueda saa kaikkiin hahmoihin tosi paljon eloa – jopa Kazuakin tyttöystävään, jota nähdään sarjassa vain hyvin lyhyesti.
Setämies ja mieleenpainuva hahmo:
(Myös tämä kohta sisältää spoilereita tarinan päätöksestä.)
Epäröin vähän, että kuuluuko Natsuroolle setämies-osumaa. Hänen tarkkaa ikäänsä ei taideta tarinassa mainita, sanotaan vain, että on vanhempi kuin Hiroharu, ja vähän näkyy ikäuurretta väsähtäneenlempeiden silmien alla (oikein hyvät väsyneet silmät!). Teknisesti ottaen hän on ehkä vasta setämiesiän rajalla, varmasti yli kolmekymppinen mutta tuskin vielä ollenkaan neljäkymppinen. Mutta olen aina ollut sitä mieltä, että setämiehisyys on enemmän energia kuin numero. Myös puolisoni peukutti setämies-osuman puolesta, joten päädyin sen hänelle antamaan.
Ja Natsuroolla onkin parhaimman mallinen setämiesenergia menossa. Hän on olemukseltaan aivan ihastuttavan seesteisen lempeä ja täynnä introspektiivistä ajattelua. Suuri osa pokkarin hurmaavuudesta kiteytyy hänen kypsyyteensä, ja tarina tuntui lopulta siltä, että se käsitteli kaikkien hahmojen tunteet loppuun asti, ja erityisesti Hiroharun ja Natsuroon välillä.
Etenkin mieleen jäi kohtaus, jossa Hiroharu lopulta kertoo Natsuroolle haluavansa erota ja tunnustaa pettäneensä tätä. Natsuroon surullisenlempeä hymy on aika raastava, kun miesraukka soimaa itseään siitä, että hänen olisi pitänyt olla määrätietoisempi eikä vain pelkurimaisesti antaa suhteen ajautua virran mukana. Hänen sydämensä on selvästi särkynyt, mutta hän jaksaa silti löytää voimaa miettiä, missä on itse epäonnistunut.
Kohtauksessa Hiroharu on kutsunut Natsuroon puistoon, jossa he tapasivat ensimmäistä kertaa, aikoen erota tästä. Kun hän ei meinaa saada sanaa suustaan, Natsuroo auttaa häntä toteamalla, ettei ole hänen tehtävänsä pyytää eroa, vaan Hiroharun on sanottava asiansa itse. Ja niin hän sitten tekee, vaikka tuntuukin kauhean pahalta.
On tosi harvinaista, että BL-tarinassa muu hahmo kuin toinen pääparista nousee muistettavimmaksi hahmoksi, mutta tässä niin kävi. Onneksi pokkarin irtokansien alta löytyy pieni sarjakuva, jossa implikoidaan, että Natsurookin löytänee vielä uuden rakkauden.
(Piti tietysti heti mennä katsomaan, että löytyykö Natsuroon tarinalle jatkoa, ja löytyyhän sitä! Kunhan seuraavan kerran laitan mangatilausta Ranskaan, niin täytyy napata After the Rain koriin.)
Tuhannen kännissä:
Natsuroo oli poikkeuksellisen söpö tuhannenkänniläinen nukkuhassu. Ja vaikka hän lähinnä nukahtaa söpösti, tämäkin holitteluhetki suorittaa perinteisen BL-tehtävänsä eli johtaa seksiin, kun Hiroharu päättää yrittää kääntää pettämiskelkkaansa, kun Natsuroo on järjestänyt kotikaljoitteluhetken häntä piristääkseen ja on niin kovin suloinen tyyppi.
Yabai!
Oikein hyviä kuumotuksia. Pokkarissa oli hienosti sidottu myös eroottisiin kohtauksiin se pettämiskuviosta ja Kazuakin epämääräisyydestä syntyvä inha fiilis, joka varjostaa koko tarinaa.
Lisäksi Hiroharun pisamat ja resting bitch face ovat tosi hyvä yhdistelmä, toimii myös kuumissa kohtauksissa erinomaisesti!
Bi-hahmo:
Kazuakilla ei näytä olevan suurta väliä, seurusteleeko tyttöjen vai poikien kanssa.
Muita huomioita:
Vähän kummastelin, kun tarinan alkuperäinen (ja ranskalaisen kustantajan, jonka julkaisun itse luin, käyttämä) nimi Wonder Border ei tuntunut mitenkään liittyvän sisältöön. Mutta tässä taitaa olla kyseessä sellainen tapaus, että japanilainen tekijä on ottanut teokselleen siistin kuuloisen englanninkielisen nimen, mutta ei ole ollut ihan perillä oikeasta kirjoitusasusta. Ja ranskalainen Boy’s Love IDP on vain toistanut nimen sellaisenaan. Kenties toimituksella ei sielläkään ole ollut kieli niin vahvasti hallussa, tai sitten siellä on muuten vain haluttu pysyä uskollisena alkuperäisnimelle. Näin on käynyt ennenkin, ja siksi Boy’s Love IDP on julkaissut ranskaksi muun muassa tarinat Old Fashion Cupcake (SuBLime julkaissut englanniksi korjatulla nimellä Old-Fashioned Cupcake) ja Drag-less Sex (Renta julkaissut englanniksi korjatulla ja vähän siistityllä nimellä Drugless Intercourse).
Tässäkin tapauksessa englanninkielinen kustantaja Renta on korjannut nimen muotoon Wandering Border, joka käy heti paremmin järkeen, koska tarina nimenomaan kertoo siitä, miten Hiroharu harhailee asiallisen käytöksen reunalla eikä meinaa osata valita, kumman miehen puolelle aitaa hyppäisi.
BL-animea tulee harvemmin katsottua, mutta nyt mahtui sellainenkin mukaan, ja vieläpä yllärihauska!
Komistusseme Kaji, joka on varma oman haluttavuusprosenttinsa olevan täysi sata, saa kokea tuskastuttavan yllätyksen, kun nörttimäinen nollan prosentin rillipäätyökaveri Fukami onkin ihan sairaan seksikäs, kun vaatteet otetaan pois – mutta Fukamipa kehtaa olla olematta yhtään lääpällään Kajiin!
Fukamin osumat merkitty nimihahmon ruutupuseron kunniaksi tummansinisellä.
Mieleenpainuva hahmo:
Kun puoliso löysi uuden, eroottiseen sisältöön keskittyvän animesuoratoistopalvelu OceanVeilin, vilkaisimme ensimmäisen jakson Unexpectedly Naughty Fukamista ilman mitään odotuksia – olihan jakso vain kymmenen minuutin pituinen, niin mikäs siinä. Sarjan itseään täynnä oleva semehahmo Kaji kuitenkin nappasi meiltä välittömästi monet ääneennaurut, ja hänen vetämänään katsastimme saman tien kaikki siinä kohtaa OceanVeiliin siunaantuneet neljä jaksoa, minkä jälkeen palasimme innoissamme viikoittain katsomaan loputkin jaksot.
BL:ssä on edelleen aika tyypillistä, että semehahmo on se vähän mystinen ja cool tyyppi, mutta sarjan näkökulmahahmona Kaji ilahdutti suuresti olemalla täysi katastrofimies viileä-asenteisen Fukamin rinnalla. Kun pitää keksiä jotain sanottavaa randomin yhden yön jutun jälkeen, että saisi puheyhteyden Fukamiin, lörpsäyttää hän hätäisenä iskurepliikkinä, että ”saat ruveta seksikaverikseni, jos oikein kovasti tahdot!” Fukami vastaa, että ”no kyllähän se eka kerta oli ihan kiva niin käyhän se, kunhan vain et rakastu minuun.” Kaji vakuuttaa runsaasti hikoillen sekä Fukamille että itselleen, että siitä ei ole pelkoa.
Sarjan edetessä Kaji tuskailee aivan hersyvän hauskasti, miten Fukami oli taas niin seksikäs sängyssä, mutta ei se oikeasti voi olla niin ihana. Ja asiahan pitää todistaa esimerkiksi menemällä yhdessä baariin, ja varmasti ei sydän yhtään sitten sykähtele! Ja sitten taas hikoiluttaa, kun ennen pitkää vähän sykähtelee kuitenkin.
Sarjaa voisi hyvin jatkaa manganakin, mutta iso osa Kajin hauskuudesta hahmona tuli kyllä ääninäyttelijä Chasuken huikean heittäytyvästä roolisuorituksesta (josta saa makustelun vaikkapa sarjan promovideosta). K18-tuotannoissa käytetyn Chasuke-salanimen takaa taitaa pienen selvitystyön perusteella löytyä ääninäyttelijä Masayuki Katou.
Työpaikkaromanssin ollessa kyseessä yksi suudelma työpaikalla lienee vähimmäisvaatimus, vaikka aika unohdettava osa sarjaa olikin.
Tuhannen kännissä:
Tässä sarjassa tuhannen kännissä -hetki ei niinkään toiminut katalyyttinä ekalle kerralle, vaan kyse oli enemmän siitä, että hahmot oppivat tuntemaan toisensa paremmin ihmisinä. Ja toki myös siitä, että Fukami voi olla Kajin mielestä törkeän seksikäs myös kännissä.
Herkullinen voimasuhde:
Suuri osa sarjan hauskuutta syntyy siitä, miten Kaji ajattelee olevansa isokin kiho, ja normaalisti onkin suhteissaan sitä ollut, mutta sitten hän vaan valuu ihan höpöksi, kun Fukami alkaa dominoida hänen olemassaoloaan.
Seksikohtauksetkin ovat siitä jänniä, että vaikka päällisin puolin niiden voimadynamiikka on aika perinteisen oloinen (määrätietoisia sanoja semeltä ja voihkintaa ukelta), niin Kaji joutuu aina miettimään, että hitsi kun ei saa oikein kuvioitaan kasaan, kun aina tuntuu jotenkin kuitenkin siltä, että Fukami on se, joka määrää tahdin.
Vaikka animesarjan loppuhuipennus on suorastaan tylsän perus, se kuitenkin jättää pääparin varsin mielenkiintoiseen paikkaan tarinan jatkoa ajatellen. Kaikki kannustukseni on höpsön Kajin puolella, etenkin jos hän oppii olemaan ajattelematta miehiä prosenttilukuina.
Tuhma kansikuva:
Postauskuvaksi kelpasi vähemmän tuhma versio, mutta kyllä tämä tuhmempi versio on paljon hauskempi – Kaji on niin söötin eksyneen näköinen, kun kaikesta huolimatta Fukami vain vie häntä kuin pässiä narussa.
Pisteet Fukamille railakkaan sähköisenpinkeistä boksereista!
Yabai!
Tulin tämän animen myötä siihen tulokseen, että kenties BL-erotiikkakohtaukset eivät ole animemuodossa ihan minua varten. Etenkin lortsis-lurpsista täynnä oleva äänimaailma tuntui aika kiusaannuttavalta mangaan tottuneelle poikarakkauden kuluttajalle.
Sarjasta olisi ollut tarjolla myös pari minuuttia lyhyempi safe for work -versio, josta seksikohtaukset on tiputettu pois, mutta olisihan se ollut ihan kummallinen tapa katsoa sarjaa, jossa seksi on kuitenkin keskiössä. Ja sitä paitsi pisteet Fukamille heittäytyvänä power-bottomina.
