Auttamattoman myöhässä, mutta eipähän jää kokonaan välistä. Itse asiassa suurin osa suomalaisista animeihmisistä sai kirjoituksensa kevään sarjoista ilmoille vasta uusimman Anime-lehden myötä, joten enpä ole heistä edes paljon jäljessä! Enkä toki ole koskaan ollut säntillisen ajankohtainen muutenkaan.
Kevään tärkeimmät palat, Sakamichi no Apollonin ja varsinkin Tsuritaman kerkesinkin jo käsitellä, mutta kevätkaudelta tuli katsottua aika paljon muutakin. Tässäpä linkkejä myös ensivaikutelmiin: 1, 2 ja 3. Huomaa, että innostustasoasteikko kuvastaa sitä, miten hypessä olen sarjasta ja millä intensiteetillä nautin sen katsomisesta, eikä niinkään sitä, miten hyvänä sitä pidän.
Heti kättelyssä katselulistalta putosivat odotetusti vaisu kauhukomediailu Dusk Maiden of Amnesia ja shounenhömpötys Medaka Box, joihin en ensikatsastusten jälkeen palannut enää lainkaan. Zetman olisi periaatteessa voinut kiinnostaa, mutta innon löytäminen kakkosjaksonkin katsomiseen oli työn ja tuskan takana, joten droppasin suosiolla. Lupaavalta vaikuttanut ääninäyttelyköörikään ei tuntunut saavan mitään aikaan. Eipähän tarvinnut lopulta kärsiä uutta Rainbowta, jollainen sarjasta kovasti uhkasi tulla. Hyoukastakaan en saanut kovin paljon irti ensimmäisten neljän jakson perusteella, mutta kepoisia mysteerejä selvittävän koulukerhon pariin saatan tulevaisuudessa vielä palata – jos ei muuten niin ihanan Pussukka-kunin vuoksi!
Saint Seiya Omega
Dropattu: 3/?? jaksoa
Innostustaso: laskenut pakkasen puolelle sitten ensivaikutelmien
Saint Seiya Omegaa yritin tosissani katsoa, mutta neljäs jakso ei vain lähtenyt pyörimään, sillä sarjan mitätön dramatisointi ja täysin puuttuva kunnianhimo vain masensivat liikaa. Esittelynä Saint Seiya -franchiseen Omega toimii valitettavan kehnosti, sillä aihetta ja hahmoja tuntemattomana en jaksanut kiinnostua ruudulla yhtään mistään. Pahinta onkin, että sarja ei tuntunut edes yrittävän saada minua kiinnostumaan tarinastaan, maailmastaan ja hahmoistaan. Se käyttää niin stereotyyppisiä ja yksinkertaisia kerronnan keinoja ja toistaa omia kaavojaan niin häpeilemättömästi, että jopa minä pystyin ennustamaan kaikki tulevat kohtaukset minuutteja etukäteen, vaikka yleensä en oikein tykkää spekuloida siitä, mitä sarjoissa tulee tapahtumaan. Edes valtavat fabukertoimet eivät nyt siis pelastaneet.
Eureka 7: AO
Oudon pojan mechaseikkailut eivät tee oikeutta alkuperäiselle sarjalle.
Dropattu: 5/24
Innostustaso: 1,5/5 (ensivaikutelmissa 3/5)
Uusi E7 ei vain tuntunut pääsevän liikkeelle. Tämä saattoi johtua joko tarinan sisäisestä hitaudesta tai ihan vain sarjan flegmaattisen oloisesta dramatisoinnista. Sinänsä parempaa katsottavaa sarja tuntuisi olevan kuin mikään noista edellä mainituista, sillä se on toteutettu ja rakennettu reippaasti huolellisemmin. Tämä kaikki on kuitenkin lähes yhtä tyhjän kanssa, kun sarjasta puuttuu sisäinen into ja koukku. Se ei tunnu olevan edes itse kauhean kiinnostunut itsestään, vaan etenee ainakin alkuun tunnelöyhillä oletusasetuksilla.
Hymähdin myös pilkallisesti päähenkilön lapsuudenystävälle, joka korostaa alkuperäisen E7:n isointa ikävyyttä eli naishahmojen aktiivista tyttöistämistä – sekä alkuperäisen sarjan tunnekylmä nimihahmo Eureka että tämän epävakaa peilikuva Anemone aloittavat hyvin jänninä ja mielenkiintoisina hahmoina, mutta eheytyvät sitten kilteiksi ja onnellisiksi, mutta täysin särmättömiksi tytöiksi. AO taas heittää heti alkumetreillä päähenkilön virkaa toimittavan Ao-pojan suojelua kaipaavaksi love interestiksi pahan astman takia lähes toimintakyvyttömän kilttityttösen, jonka pienikin voimanponnistus tai emotionaalinen järkytys saa yskimään avuttomasti.
Tämä lähestymistapa jäi ärsyttämään, koska astmaatikkohahmo voisi olla äärimmäisen mielenkiintoinen lisä toimintasarjassa, jos raukka saisi sairaudesta huolimatta jonkinlaisen aktiivisen roolin. Tietysti lapsuudenystävän rooli on hyvinkin saattanut myöhemmissä jaksoissa vahvistua ja aktivoitua, mutta hahmon lähtökohdat saivat nyrpistelemään.
Lupin III: The Woman Called Fujiko Mine
Kaikki maailman aarteet ovat miehiä suloillaan manipuloivan mestarivarkaan ulottuvilla.
Jaksoja katsottu: 13/13
Innostustaso: 3/5 (ensivaikutelmissa 2,5/5)
Lupin III -tuoteperheen uudelleenlämmittely ei iskenyt aivan niin kovaa kuin jännittävyydessään muikea animaatiotyyli olisi antanut toivoa. Ensivaikutelmissanikin valittelemani turhan maskuliinisesti vinksahtanut voimatasapaino mistään hämmästymättömän mestarivaras Lupinin ja selvästi haavoittuvaisemman Fujikon välillä häiritsi loppuun asti. Nautinkin sarjasta eniten jaksoissa, joissa Lupin itse ei esiinny lainkaan. Sen sijaan Fujikon tasapainoisemmat ja siten mielenkiintoisemmat voimasuhteet Lupinin tulevien rikoskumppanien Goemonin ja Jigenin kanssa olivat paljon fiksumman tuntuista katsottavaa.
Sarjan suurin ongelma Lupinin ärsyttävyyden lisäksi on se, että finaaliseikkailut hajoavat joka suuntaan ja mopo karkaa tekijöiden lapasesta ja rysähtää seinään. Kirjaimellisesti pöllöpäiset antagonistit ja näiden fiksaatio Fujikoon, sekä seinän takaa katsojan naamaan viimeisten jaksojen aikana tuon tuosta läiskähtävät shokkipaljastukset vetävät koko tarinan aivan plörinäksi. Yksittäiset jakson pituiset pikkutarinat taas eivät usein lievästä herttaisuudestaan huolimatta jaksaneet juuri kiinnostaa, varsinkaan kun en juuri välitä veijaritarinoista.
Rakenteellisesti sarja siis jää jatkuvan päätarinansa kannalta sekavaksi ja muilta osiltaan turhan yhdentekeväksi. Missään nimessä en voi sarjaa huonoksi väittää, sillä tyyliratkaisut ja onnistunut ääninäyttelypuoli tekevät siitä käsikirjoituksen haahuilunkin keskellä aivan tarpeeksi nautittavan kokemuksen. Näin rohkeaa visuaalista kikkailua näkisin mieluusti useamminkin animessa.
Fate/Zero
Piiloidealistisen ammattitappajan mielestä tarkoitus pyhittää keinot taistelussa Graalin maljasta.
Jaksoja katsottu: 25/25
Innostustaso: 3/5
(Kommentoin sarjan alkupuolta täällä.)
Sarjan viime syksynä airannut alkupuolisko asetti toisiaan vastaan mielenkiintoisesti monta hyvin erilaista toiveet toteuttavasta Graalin maljasta taistelevaa master-servant-tiimiä ja kuvasi näitä ilokseni yllättävän tasa- ja monipuolisesti asettumatta varsinaisesti kenenkään puolelle. Jälkimmäinen puolisko siirtää kuitenkin fokuksen vahvasti nuutuneen oloiseen palkkatappaja Kiritsuguun, joka ei jäykkyydessään oikein kykene kannattelemaan koko sarjan painoa harteillaan. Alkupuoliskollaan sarja hurmasi nimenomaan dynaamisuudellaan, joka ei korostanut juurikaan ketään taisteluun osallistujaan liikaa ylitse muiden.
Fate/Zerosta kehkeytyi lopulta ihan kelpo sarja, mutta kolossaalisia odotuksia houkuttaviin lähtökohtiinsa nähden se jäi liian vaisuksi tapaukseksi. Sarjan suurin ongelma on ehkä se, että se käyttää enemmän aikaa suurien lupailuun kuin näiden lupausten lunastamiseen. Jännitteitä rakennetaan yli kaksikymmentä jaksoa, mutta konfliktit laukeavat melko matalalentoisesti ja etäisesti.
Monet ovat valittaneet sarjassa olevan liian vähän tappelua ja liian paljon puhetta, mutta mielestäni suuremmaksi ongelmaksi nousi se, että sen emotionaalinen puoli jää valitettavan vajaaksi. Näin näyttävällä budjetilla ja osaavan oloisella tekijätiimillä pohjustetulla tragedialla olisi kaiken järjen mukaan pitänyt riittää rahkeita luoda voimakkaampiakin tunnereaktioita ja moraalisia dilemmoja. Tällaisenaan sen sinänsä tervetulleen kyyninen asenne ja tragedia jäävät hiukan tehottoman toteutuksen vuoksi maistumaan ikävän haaleasti. Sarja ei tunnu lainkaan antaneensa kaikkeaan sen enempää tragediana kuin toimintana tai draamanakaan, vaikka varsin viihdyttäväähän teurastuskilpajuoksua pahantahtoiselle toiveentoteutuskupposelle oli seurata.
Space Brothers
Sympaattiset astronauttikokelaat tsundereilevat toisilleen.
Jaksoja katsottu: 26/?? (jatkuu)
Innostustaso: 4/5 (ensivaikutelmissa 4,5/5)
Pikkuveljen jalanjälkiä tallomaan lähteneen jokamies Muttan koetukset astronauttikoulutuksen valintakokeissa innostivat alkuun varsin kivasti. Fiilikset kuitenkin taantuivat nopeasti, kun Muttan luuseriutta tunnuttiin korostavan ensimmäisen jakson jälkeen vähän turhankin kanssa. Onneksi valintakokeiden kolmas vaihe, jossa kokelaat jaetaan pienryhmiin, jotka suljetaan avaruusalusta simuloiviin parakkeihin kahdeksi viikoksi tarkkailuun, onnistui tuomaan Muttaan ja muihinkin hahmoihin mukavasti eloa.
Pienryhmätyöskentely vaikuttaa tuovan Muttan parhaita piirteitä esiin, kun hänen roolinsa omassa ryhmässään muodostuu nopeasti yhteishengen pääasialliseksi ylläpitäjäksi. Sarja tekee kiitettävän hienovaraisesti ja liikoja alleviivailematta selväksi, että vähän hömelö Mutta toimii koko ajan aktiivisesti sen eteen, että kaikki ryhmässä nauttisivat olostaan. Hän ei syyttele muita ongelmatilanteissa, eikä puolustaudu aggressiivisesti syytösten kohdistuessa häneen. Tiimin muiden nuorten miesten kanssa naljailukin on aina ystävällismielistä, sillä Muttan rakastettava toope -luonne on niin rehellinen, ettei edes pippurinen nuori simpanssitutkija Furuya pysty tosissaan häntä inhoamaan, vaikka vähän uhota täytyykin.
Olin melko skeptinen sarjan kyvystä päästä enää uudestaan kiipimään lukitun parakin tasolle, mutta seuraavatkin jaksot ovat toimineet varsin kivasti, joten usko säilyy edelleen vahvana. Toisaalta suureksi harmikseni uusimmissa jaksoissa koko kolmannen vaiheen ajaksi hyvin kauas taustalle jäänyt jo astronauttiuraansa aloittelemaan päässyt pikkuveli Hibito on alkanut saada enemmän valokeilaa. Hibiton puhtaaksi täydellisyydeksi tislattu Gary Stu -persoona ei ole minulle edes neutraali ja helposti sivuutettava ärsytys, vaan ihan oikeasti koko sarjan heikoin lenkki ja suurin vihaamisen aihe. Sekin kismittää kivasti, että Muttan kokelaskaveri Kenji on aivan yhtä pirun täydellinen tyyppi kuin Hibitokin.
Legend of Korra
Kansojen yhdistäjän symbolisen tehtävän perinyt Avatar Korra päätyy yhteiskunnallisen konfliktin keskelle.
Jaksoja katsottu: 12/52
Innostustaso: 5/5 (ensivaikutelmissa 5/5)
Rakastetun jenkkianimaatio Avatar the Last Airbenderin jatko-osa ei pettänyt ensivaikutelmissanikin kehumani maailmansa puolesta. Yhteiskunnan kehittymisen luonnollisena tuloksena syntynyt elementtien taitajien ja normiväen välinen eriarvoistumisen konflikti luo varsin herkulliset puitteet tarinalle. Maailmaa on elävöitetty oivallisesti myös tuomalla esiin, miten tulikansan tiukan kontrollin hajoamisen myötä myös elementtien taitaminen on päässyt kehittymään muikeasti. Alkuperäisessä sarjassa vasta lapsenkengissä olevat metalbending- ja lightning generation -tekniikat on esimerkiksi otettu uskottavasti modernistuvan yhteiskunnan hyötykäyttöön, edellinen poliisivoimien apuvälinestandardina ja jälkimmäinen sähkön tuottamisessa.
Sarja kykeni monessa suhteessa lunastamaan lupauksensa, vaikka ensimmäisen puolikauden lopetus jäikin tuntumaan sitä edeltävien toinen toistaan rohkeampien tarinallisten ratkaisujen jälkeen hieman vesitetyltä. Toisaalta ehkä Korra nuorehkon kohdeyleisön huomioiden tarvitsikin jotain valoa viimeisten jaksojen aidosti varsin rankan meiningin vastapainoksi. Ensimmäinen puolikausi toimii tarinallisestakin näkökulmasta varsin kauniisti, sillä rajattu jaksomäärä pakottaa käsikirjoituksen huolelliseen tiivistämiseen. Toivottavasti tulevat tarinakaaret vain onnistuvat rakentamaan sisältönsä tämän ensimmäisen päälle luontevasti, eivätkä siirry kokonaan toisiin aiheisiin.
Eniten ensivaikutelmien aikaan huolestuttamaan jäänyt hahmotyöskentelykin toimii, tosin ei samalla tasolla kuin AtLA:ssa. Teiniromanssijutut ovat saaneet paljon vihaa niskaansa, mutta sinänsä kolmiodraamakuviot on mielestäni toteutettu ihan kelvollisesti, vaikken niistä kauheasti saanutkaan irti. Romanssien tönkköys johtuu mielestäni ennen kaikkea siitä, ettei sarja tunnu oikein saavan otetta nuorista mieshahmoistaan. Vastuuntuntoinen ja taitava isoveli Mako jää lähinnä angstiseksi, mutta täydelliseksi love interest -nättipojaksi, kun taas lapsellinen pikkuveli Bolin jumiutuu melko harmittomaksi ja hyödyttömäksi comic relief -hahmoksi. Jäänkin odottamaan tulevilta jaksoilta etenkin veljesten kehittämistä.
Ihanat varttuneemmat herrat Tenzin ja Iroh tuntuvat sen sijaan reippaasti eläväisemmiltä ja monipuolisemmilta tyypeiltä. Sarjan kovat tappelijanaiset taas toimivat kaikin puolin erittäin moitteettomasti. Sähäkkä Avatar Korra itse, tyylikäs motoristineiti Asami ja rautainen vanhempi lainvalvoja Lin Beifong tuovat sarjaan suurimman osan sen energiasta.
Rakastan sarjan maailmaa, joten odotukset ovat äärimmäisen korkealla nyt, kun lisäjaksoja on luvattu kiitettävä määrä. Parannettavaa löytyy, mutta tekijätiimi näyttää myös selvästi kykeneväiseltä kehittämään niillä alueilla, joilla kehitettävää on. Hahmokaartiinkiin ollaan todennäköisesti saamassa kaivattua syvennystä, kun siihen voidaan varata kunnolla aikaa.