Hyvää itsenäisyyspäivää, vaikka päivän muistosarja ei siihen liitykään!
Servamp
Vampyyriseikkailussa on riittävästi hahmoja.
Mangaka: Strike Tanaka
Julkaisulehti ja -aika: Comic Gene (Media Factory), 2011-
Pokkareita luettuna: 5/6+
Milloin löysin: 2013
Mistä kertoo: Lukiolaispoika Mahiru tekee vahingossa sopimuksen laiskuuden kuolemansyntiä edustavan Kuro-vampyyrin kanssa. Sitten pitäisi kerätä kaikki seitsemän kuolemansyntivampyyriä yhteen pistämään loppu kaaosta kylvävän antagonistin touhuille.
Tarkoituksenani oli olla ottamatta kalenteriin sarjoja, joita ei ole järkevää määrää saatavilla ihmisten kielillä eli suomeksi tai englanniksi. Teen kuitenkin nyt poikkeuksen Strike Tanakan Servampin kanssa, sillä vaikka fanikäännöksiä löytyy vain pokkarin verran, on Seven Seas aloittamassa maaliskuussa virallisen englanninkielisen julkaisun (itse olen lukenut sarjaa ranskaksi).
Sarjan juoni vaappuu jatkuvasti vähän hassuihin suuntiin vähän päämäärättömästi, eikä kyseessä ole muutenkaan maailman hallituin teos. Ensimmäinen pokkari ei vielä oikein vakuuttanutkaan, mutta sen loppu jättää ihan kivan koukun lukea seuraavakin. Pian sarjan pokkarit nousivat odotetuimpien julkaisujeni listalle, eikä putoamisen merkkejä ole näkyvissä.
Servamp on miellyttävän vilpitön sarja ja löytää melko omanlaisensa tasapainon koomisen ja dramaattisen kerronnan välillä. Se tekee ihan mitä huvittaa, ja onnistuu juuri tästä syystä olemaan hurmaava ja viihdyttävä. Neoshounen-tropeet lentelevät iloisesti joka suuntaan, ja uutta nättipoikaa tai pariakin pukkaa kuvioihin tasaisesti joka pokkarissa. Vampyyrien menneisyydestä paljastuu kihelmöivän hitaasti jännyyksiä, jotka tekevät hahmoista mielenkiintoisia, ja varsinkin tylsähkönä flegmaatikkona aloittanut Kuro kiehtoo yhä enemmän ja enemmän.
Suuri kiitos sarjan vetävyydestä kuuluu Tanakan hyperdynaamiselle piirrostyylille, joka onnistuu samaan aikaan näyttämään letkeän venyvältä ja pitämään hahmomallinsa luontevasti kasassa. Ääriviivojen paksuutta runsaasti vaihteleva tussausjälki lisää taiteeseen omaleimaisen kulmikkuuden sävähdyksen, ja Tanaka hurjastelee hahmojen ilmeiden kanssa muikean estottomasti. Hahmodesigneissakin nähdään kaikkea hauskaa ja chuunia, kuten siipireppuja, hakaneuloilla napitettuja paitoja ja tyyppi, jonka päähän on pinottu kolme paperipussia (kuvassa toinen vasemmalta).
Servamp ei ole välttämättä aikamme suurin mestariteos, mutta letkeässä arvaamattomuudessaan se on ilahduttanut elämääni suuresti. Uuden pokkarin lukeminen tuntuu aina vähän samalta kuin lahjapaketin avaaminen.