BL-bingo

BL
BL-bingo

BL-bingo: Ennead 1-4

Ennead on eteläkorealainen webtoon mangan sijaan, mutta lasketaanpa silti joukkoon. Ihan hauska kokeilla välillä tällaistakin, ja juttelimme Petterin kanssa Mangakartassa lukukokemuksesta pidemminkin.

Enneadin printtijulkaisun kannet muodostuvat kahdesta kolmen kannen kuvasarjasta, joissa kussakin kannessa on yksi hahmo. Kansissa 1-3 Seth uhkaa Osirista, joka kurottaa kättään hipeltämään Sethin Sethin lantiota, ja Horus hipeltää Sethin hiekaksi muuttuvaa päähinettä. Kansissa 4-6 Seth nappaa kiinni keihäästä, jolla hänen poikansa Anubis uhkaa häntä. Ja Horus hipeltää tällä kertaa Sethin nyrkissä olevaa kättä. — Egyptin jumaltarustoon nojaavassa fantasiatarinassa Seth on aikoinaan tappanut veljensä Osiriksen ja varastanut tältä Egyptin hallitsijuuden. Sethiltä karannut Osiriksen vaimo Isis palaa vuosia myöhemmin vaatimaan oikeutta poikansa Horuksen kanssa, ja Horus ja Seth päätyvät kisaamaan Egyptin valtaistuimesta kolmessa koitoksessa.

Tekijä: Mojito
Julkaisu: Useilla webtoon-alustoilla, englanniksi webtoon-muodossa Tappytoon, printtimuodossa Seven Seas
Julkaisuaika: 2018–
Luettuna: 4/6+ (kuusi printtikirjaa julkaisuna, webtoonia on melkein tuplasti enemmän)

Apua nyt ei voi enää loppuvuonna lukea mitään mistä tulee yabai-olo, kun sen ruutu on täynnä! — *Uudet osumat Sethin taustavärin kunniaksi punaisilla tähdillä.*

Fantasiamaailma:

Egyptin jumaltarusto on varsin hauska maaperä fantasiamaailman rakentamiselle, kun voi ammentaa valtavasta myyttialtaasta, jossa jumalat sanailevat ja ottavat yhteen keskenään. Sarjassa onkin paljon kiinnostavaa tästä näkökulmasta, ja Egypti-henkisyys on hauska mauste.

Toisaalta maailma toimii lopulta vähän kummallisesti. Lukijalle kerrotaan, että maailmassa on sitä tavallista kuolevaista kansaakin jumalien armoilla, mutta tätä ihmisporukkaa ei vain missään oikein näy. Siksi ei tule myöskään selväksi, miten ihmiset ja jumalat ovat tekemisissä toistensa kanssa. Tämä tuntuisi mielestäni olennaiselta asiasta tuoda jotenkin esiin, kun kyse on kuitenkin jumaltarustosta. Sarjassa toki viitataan siihen, että ihmiset ovat jumalten oikkujen armoilla, mutta on vaikea hahmottaa, ovatko ihmiset ja jumalat esimerkiksi olemassa samalla hahmotuksen tasolla, vai toimivatko jumalat sarjan maailmassa enemmän niin, etteivät ihmiset kykene varsinaisesti näkemään heitä.

Tämä on onneksi aika pieni murhe, mutta syö muuten kiinnostavaa maailmanrakennusta hieman.

Setämies:

Seth on Horukselle niin kirjaimellinen setämies, että oli pakko antaa osuma, vaikkei Sethiltä setämiesenergiaa löydykään. Toisaalta Osiris on kyllä aika hälyttävän daddy.

Setämiehisyys liittyy toki siitäkin näkökulmasta sarjan loreen, että aika lailla kaikki jumalat ovat melko läheistä sukua toisilleen, kuten kanonisestikin. Tämä ei toki hidasta sarjan menoa sen enempää kuin oikeassakaan mytologiassa, eivätkä hahmot yleensä tunnu millään tavalla sukulaisilta.

Vanhempi uke, yabai ja non-con:

(Tämä kohta sisältää spoilereita luetuista neljästä ensimmäisestä kokoomakirjasta.)

Vähän hämmensi, kun aloin lukea ensimmäistä kirjaa, eikä siellä näkynyt muita BL-elementtejä kuin yksi hieman vihjaileva kohtaus miesten välillä. Kakkoskirjassa päästiin sentään vedenalaiseen suusta-suuhun-happisuudelmaan, mutta edelleen fokus oli jossain ihan muualla kuin poikain välisessä kipinöinnissä. Kolmannessa ja neljännessä kirjassa sitten lunastettiin BL-lupaukset ja ensimmäisten kirjojen vihjailu aika erikoisen inhalla tavalla.

Sethiä on seurattu tarinassa jo pitkälle aika epämiellyttävänä, kaikkea vihaavana pahisprotagonistina. Lukijalle on kuitenkin alusta saakka myös vihjattu, ettei Osiriskaan ehkä ollut niin viaton aikoinaan tapahtuneen tragedian osalta kuin tarinan alku antaa ymmärtää. Kolmas ja neljäs pokkari sitten posauttavatkin eteen kumpikin yhden aika veret seisauttavan ja hillittömän pitkän ja raa’an raiskauskohtauksen, jotka maalaavat kuvan etenkin Sethistä ja Osiriksesta hahmoina aivan uudella tavalla, jota kerronta on kuitenkin täkyttänyt sen verran nätisti, ettei käänne hahmojen esittämisessä tuntunut tulevan puun takaa, vaan se päinvastoin toi tarinaan varmuuden tapahtumista, joita olinkin jo ounastellut.

Narratiivisesti tämä epäluotettavan kerronnan shokeeraava murentaminen toimii tosi jännästi, ja se myös tekee Sethistä sympaattisemman hahmon. Toisaalta jäin toivomaan, että Seth saisi tulevaisuudessa myös hahmonrakennusta, joka ei perustu siihen, että häntä raiskataan. Tarina on toki vielä ihan kesken, joten toivottavasti hahmo pääsee kasvamaan muillakin tavoilla, nyt kun hänen kipeimmät kohtansa on paljastettu.

Luin sarjasta K18-version, ja ihmettelin vähän, miten K16-versio on toteutettu, kun yhtäältä raiskauskohtaukset ovat tosiaan niin häkellyttävän suuressa roolissa tarinassa, mutta toisaalta kerronta on jo valmiiksi aika hyvällä maulla toteutettua, eikä siellä esimerkiksi japanilaisen standardikäytännön mukaan olisi oikeastaan mitään, mikä vaatisi sensuuripalkkeja kuvan päälle. Onneksi sarjan vähän kökkö wiki-sivusto tuli apuun ja valaisi, että vähemmän hurjan version ero K18-versioon muodostuu enimmäkseen hienovaraisista visuaalisista pehmennyksistä ja lukijan huomion ohjaamisesta vähemmän sensuellisti.

Jännä piirrostyyli:

Mojiton piirrostyyli näyttää aika hauskan erilaiselta tyypilliseen BL-mangaan verrattuna. Tussausviiva on aika paksua ja selkeää, ja hahmojen kehojen piirteet erottuvat tosi kivasti. Hahmodesigneissa on virkistävää, miten seksikkäinä ja lihaksikkaina myös sarjan lukuisat naishahmot kuvataan.

Ja toki erottuvaan ulkomuotoon tuo osansa sekin, että sarja on julkaistu kokonaan väreissä – joskaan värit eivät monessakaan kohtauksessa ole erityisen nättejä, vaan tosi paljon näkyy ruskeaa ruskealla. Värit tuovat lisäarvoa eniten egyptiläisten seinämaalausten hengestä inspiraatiota ottaneessa hahmojen meikkityylissä, Sethin päähineen alta välillä paljastuvissa punaisissa hiuksissa ja Osiriksen kelmeänvihervässä ihossa. Erityisesti meikit tuovat erinomaisen Egypti-fiiliksen sarjaan.

Lukukokemuksena Ennead oli varsin jännä kokeilu minulle, koska eteläkorealaiset webtoonit ovat taloudessani vielä aika uusi juttu. Enneadin luin tosin turvallisesti paperilta, mikä oli vähän hassu kokemus, kun selvästi sarjaa ei ole visuaalisen kerrontansa puolesta tarkoitettu luettavaksi paperisivuilta.

Törkeän päheä kansidesign kuitenkin, kun kukin kolmen kannen kuvasarja yhdistyy yhdeksi isoksi kuvaksi, jossa kutakin yksittäistä kanssa koristavat hahmot ovat mielenkiintoisesti vuorovaikutuksessa keskenään!

Mieleenpainuva hahmo:

Katkeruudessaan rypevä ja pahaa ympärilleen levittävä Seth on ehdottomasti sarjan valovoimaisin hahmo. Hänestä tekee mielenkiintoisen se, ettei hän selvästi ole aina ollut kamala kusipää, vaan on muovaantunut sellaiseksi hirveiden kokemusten myötä, ja katkeruus on ajanut hänet vihaamaan jopa rakkaitaan. Hänessä onkin aika paljon samaa erään suosikkihahmoistani kanssa, nimittäin Vanitaksen kirjan nimihahmon. Rikkinäisyyttään karseilulla peittävät ikävät pojat ovat vähän heikko kohtani.

Varma uusintaluku:

Luin sarjaa kirjaston antimina, mutta alkoi kyllä kiinnostaa ostaa sarjaa omaankin hyllyyn uusintalukemista varten, kun siinä oli sen verran mielenkiintoisia juttuja, sekä kerronnallisesti että ihan prefesenssimielessä. Jokin valitettava osa sydämestäni tykyttelee sille, että itsensä karseiksi tyypeiksi vääntäneitä hahmoja kurmuutetaan, ja he joutuvat sitä kautta kohtaamaan oman hirveytensä.

Muita huomioita:

Horus taitaa olla sarjan pääasiallinen semehahmo, ja hän on toistaiseksi vielä jäänyt stoalaisen hiljaisena hahmona räiskyvämpien Sethin, Osiriksen ja Isiksen varjoon. Koska sarjassa ei ole vielä oikein järkeviä romansseja näkynyt, vaan lähinnä tosi yksipuolisia myrkyllisiä tunteita ja niistä seuraavia kamaluuksia, en oikein vielä kokenut oikeaksi antaa tälle myrkyllisen romanssin osumaa. Toivottavasti jossain vaiheessa päästään johonkin romanttiseenkin ja eteenpäin pakottamiskauheuksista, koska näiden neljän kirjan jälkeen meno tuntuu vähän lohduttomalta.

Kuvat © Mojito ja mahdolliset muut oikeudenomistajat

BL-bingo: Au fond de l’océan (Umi no soko)

Kannessa pääpari syleilee aaltojen alla. Selvästi mangaka tykkää muhkummasta.

Rannikon valloittajaheimon johtajan kuopus Wakashion täytyy pitää piilossa suhteensa vuoristokylän kaupparatsu Yakazeen, mutta eräänä päivänä hänen isänsä ja isoveljensä yhyttävät heidät kesken lemmiskelyn, iskevät Yakazen kuoliaaksi ja heittävät ruumiin kirotun luolapoukaman veteen. Yakaze palaa kuitenkin Wakashion luokse merenmieshirviönä, ja haluaisi viedä Wakashion pois raakalaismaisen klaaninsa kynsistä luokseen meren pohjaan.

Alkuperäisnimi: Umi no soko
Tekijä: JNNKLECHE
Julkaisu: Equal (Kasakura Shuppansha), ranskaksi Boy’s Love IDP
Julkaisuaika: 2017-2020
Luettuna: 1/1

Bingokortti. Hitsi, tänä vuonna olisi ruudussa tilaa enää yhdelle yabai-teokselle... — *Uudet osumat Wakashion hipiän kunniaksi ruskeilla tähdillä.*

Fantasiamaailma:

Olin tosi innoissani tämän tarinan maailmasta. Wakashion valloittajaheimo ihannoi voimaa ja miehisyyttä ja ilmaisee asemaa heimossa päheillä tatuoinneilla ympäri kehoa ja etenkin poskiin tehtävillä hainhammaskuvioilla. Rakastavaiset kohtaavat salaa tuhottujen heimojen kiroamassa luolapoukamassa, ja kirous paljastuu todeksi, kun Yakazen ruumis viskataan poukamaan ja hän muuttuu synkäksi vetten hirviöksi. Toisaalta vetten syvyyksistä löytyy tuhotun heimon kostonhimoisia sieluja, jotka ovat jääneet kiikkiin kauas kotoa.

Yakazen delfiinipyrstöinen hirviödesign on tosi kekseliäs ja osuvan hyytävä. Wakashion isä ja veli tappavat hänet iskuilla otsaan ja rintaan, joista hirviömuodossa tursuaa infernaalisia lonkeroita ja ravunjalkoja ja ties mitä milloinkin, ja niistä ja hänen silmistään valuu koko ajan verta. Hän pystyy käyttämään lantionsa ällöjä räpyläulokkeita vähän kuin käsinä tai jalkoina, ja lonkerokieli ulottuu luikeroimaan vaikka minne. Hahmo näyttää todellakin siltä, että kaikennäköiset lonkeronsa liikkuvat ja elävät koko ajan.

Samperin hyviä juttuja, ja ehdottomasti tarina ihmisille, jotka kaipaavat hahmoiltaan vähän jännempää ulkokuosia!

En pääse yli siitä, miten pervolta Yakazen räpyläläpsyttimet näyttävät. — *Yakaze yllättää Wakashion palaamalla kuolleista ja ilmoittaa vievänsä Wakashion meren pohjaan kanssaan.*

Mieleenpainuva hahmo:

Tämä oli ehdottomasti Wakashion tarina, ja hänelle rakentuu sen aikana todella kaunis hahmonkehityskaari. Hänen lempeää luonteenlaatuaan ei ole koskaan klaanin parissa arvostettu, ja siksi hän on tarinan alussa täynnä epävarmuuksia, vaikka saakin voimaa herkkyyttä ymmärtävästä Yakazesta. Wakashio ei kuitenkaan Yakazen toistuvista pyynnöistä huolimatta uskalla karata tämän kanssa tämän vuoristokylään sukunsa koston pelossa.

Yakaze haluaa hirviöksi muututtuaan viedä hänet jälleen pois klaaninsa luota, tällä kertaa kuoleman kautta, jotta hänkin voisi muuttua kirotun poukaman vedessä merihirviöksi. Wakashio kuitenkin edelleen epäröi, tällä kertaa vastuuntunnosta. Klaanin muut miehet ovat lähteneet valloitusmatkalle, mutta häntä on pidetty liian pehmeänä ja jätetty naisten kanssa kylään, ja hän kokee, että hänen täytyisi pitää kylästä huolta ainakin muiden paluuseen asti, vaikka muuten odottaakin lähtöään Yakazen mukaan.

Wakashiolla on kuitenkin ankea olo siitä, miten ei koskaan kykene pitämään omia tai rakkaidensa puolia hirviömäistä isoveljeään vastaan. Hän pohtii koko sarjan ajan, miten voisi tulla vahvemmaksi, ja tarina avaa kauniisti hänelle hienon kehityskaaren, jonka aikana hän alkaa hahmottaa hänelle toimivia tapoja olla vahvempi ja nojata omaan selkärankaansa ja toteuttaa elämässään omia arvojaan.

Silti Wakashio ei edes sarjan alussa tunnu minulle lukijana heikolta hahmolta, vaan hänen suorasukainen itsevarmuutensa omasta seksuaalisuudestaan tekee hänestä koko ajan myös tosi hauskan ja inspiroivan hahmon. Wakashio jäi ehdottomasti mieleen yhtenä tämän vuoden parhaista BL-pojista!

Pylly hehe. — *Wakashio haluaa voittaa epävarmuutensa ja päättää korjata vääryyden itse, kun kokee tukeutuvansa Yakazen apuun liikaa*.

Hempeä kansikuva:

Jäin miettimään tätä osumaa, ja kun kysyin puolisolta mielipidettä siitä, onko kansikuva hänen mielestään hempeä, hän kysyi epäileväisenä: ”Mikä toi facehuggeri ton toisen rinnassa on?” Tämä sananvaihto kuvaa mielestäni kannen ja koko tarinan keskeistä estetiikkaa suorastaan runollisesti. Kun selitin hirviömerenmiestarinan, hän vähän epäröiden myöntyi siihen, että kai tämä kansi nyt sitten on aika hempeä.

Ja kyllähän se on, nyt kun oikein katson. Hitsin läheistä ja hymyileväistä halimista on siinä, vaikka herrat ovatkin muhkeita ja veden alla ja toinen muuttunut tarinoiden hirviöksi, jonka rinnasta ja otsasta ryöppyää kaikenlaista, mikä ei sinne kuulu.

Yabai ja wholesome:

Tämä on ehdottomasti pokkari lihaksikkaampien poikien ystäville. Molemmat päähenkilöt ovat niin täynnä pullistelevaa massaa, että heikompaa voi hirvittää. Lisäksi he länttäytyvät keskinäisiin touhuihinsa usein ja hartaasti, Yakazen moninaisten demonisten ruumiinosien ominaisuuksia ilolla esitellen. Hämmentävää, miten yhteen pokkariin on saatu mahtumaan näin runsaiden seksikohtausten lisäksi myös niin paljon tarinaa ja maailmanrakennusta.

Ja kaikki heidän välillään tapahtuva on sellaisella kivan kasuaalilla tavalla hirmu romanttista. Harvemmin näkee näin paljon ja näin intensiivistä ja kokeilunhaluista panemista, joka on samalla näin täydellisen kauniilla tavalla suostumuksellista ja toista kunnioittavaa. Pääparilla näyttää olevan tosi hauskaa keskenään.

Varma uusintaluku ja uusi tekijä jolta haluan lukea lisää:

Badassin kohdalla harmittelin sitä, miten sarjan rakentama fantasiamaailma oli kiinnostava, mutta itse tarina ei onnistunut yhtä hyvin. Onneksi tämä tarina riensi pelastamaan tilanteen tuomalla minulle huolella mietityn fantasiamaailman lisäksi myös tosi kovan tarinan!

Myyttien kiroukset sidottiin Wakashion kasvutarinaan kiitettävästi, pääparin pahkirakastunut ja toisiaan kunnioittava dynamiikka on suorastaan ihanaa seurattavaa, ja tekijän mielikuvitus lentää hirviödesigneissa ja seksikohtauksissa.

Tosi turhauttavaa, että JNNKLECHEllä ei ole toistaiseksi kuin yksi toinen tarina, eikä sitäkään ole lisensoitu millekään sellaiselle kielelle, jota käyttöliittymäni tukee. Koska haluaisin ehdottomasti lukea häneltä kaiken! Toivottavasti hamassa tulevaisuudessa tulee vastaan parempia mahdollisuuksia.

Non-con:

Isoveli oli kauhea ällösika, mutta kerrankin pääparin välillä ei ollut mitään non-coniin hengähtävääkään vaan olivat hirmu söpöinä rakastuneita ja ihania toisilleen.

Kuvat © JNNKLECHE / Kasakura Shuppansha

BL-bingo: Just Around the Corner

Tällä kertaa alkuperäinen kansi, koska en löytänyt järkevän laatuista jenkki- tai ranskakantta. Yuuya ja Kiriya seisovat tienhaaraa reunustavan tiiliaidan kulman molemmin puolin. Jostain syystä kuvan alareunassa on koira.

Lukiolainen Yuuya on päätynyt jokin aika sitten outoon seksisuhteeseen vanhemman Kiriyan kanssa ja on vähän rakastunutkin tähän, mutta homma menee hankalaksi, kun Kiriya paljastuukin opettajaksi, joka päätyy sijaistamaan Yuuyan luokkaa.

Alkuperäisnimi: Ano kado wo magatta tokoro
Tekijä: Touko Kawai
Julkaisu: Magazine Be x Boy (Libre Shuppan), englanniksi 801 Media ja ranskaksi Taifu Comics nimellä Juste au coin de la rue (joskin molemmat painokset lienevät loppu)
Luettuna: 1/1

Tuhannen kännissä on haastamassa myrkyllistä romanssia, molemmilla kuusi osumaa. Wholesome on jäänyt kauas taakse neljällä osumallaan. — *Uudet osumat merkitty kannen muratinlehtien kunniaksi tummanvihreällä.*

Vanhempi uke:

Jos Solfègeen oli piilotettu reversible-pariskunta, joka vain lukijoiden mieliksi larppasi sitä, että olisi vanhempi uke ja nuorempi seme, niin Just Around the Cornerissa nähdään vanhempi opettaja-uke ja nuorempi oppilas-seme ihan ilman dynamiikkajännyyksiä. Heidän välinen suhteensa on myös kuvattu juuri sillä tyypillisemmällä opettaja-oppilas-kuviolla, jota pohdiskelin edellisessä postauksessa Solfègesta. Kiriya yrittää lopettaa suhteen, kun selviää, että poika, jonka kanssa oli syntynyt epämääräinen suhde, olikin kertomaansa nuorempi ja sattui vieläpä hänen sijaistamalleen lukioluokalle — mutta tietysti Yuuya saa lopulta käännettyä hänen päänsä, koska heidän välilleen jo rakentunut yhteys olikin odotettua tärkeämpi myös Kiriyalle.

Olen aina tykännyt Touko Kawain tarinoista, ja vaikka opettaja-oppilas-tarinat eivät olekaan yhtään juttuni, tämä on jäänyt mieleen positiivisesti. Se romantisoi suhdetta aika toimivalla tavalla, ikäero- ja riippuvuussuhteen ongelmat myöntäen, mutta kuitenkin ihan toimivan romanttisen kompromissipäätöksen löytäen.

Suudelma työpaikalla:

Tämä suudelma oli pokkarin kulminaatiopiste, kun sen myötä pari joutuu toden teolla miettimään suhdettaan, ja sitä, onko heillä mahdollisuutta yhteiseen tulevaisuuteen. Joskin hulvattominta oli tätä edeltävä tapaus, kun söpön ja ujon oloinen luokkakaveripoika paljastuukin salaiseksi supersemeksi, jota ei suuremmin kiinnosta, onko opettaja ilahtunut lähentelystä vai ei. Nautin täysillä viatonta esittävästä yllärilimapojasta, tosi hauska käänne!

Tuhannen kännissä:

Kuten tyypillistä, tuhannen kännit johtavat siihen, että pääpari päätyy vällyjen väliin. Ihan hauska lähestymiskulma kuitenkin, että tällä kertaa kännit on juotu jo ennen ensimmäistä kohtaamista, koska kyseessä on panosta parisuhteeseen -kaavan sarja.

Varma uusintaluku:

Vastaavasti kuin Solfège, tämäkään tarina ei saanut ”uusi tarina suosikkitekijältä” -osumaa, koska tämä ei ole ensimmäinen lukukertani. Touko Kawai on varhainen tekijäsuosikki, joka onnistuu aina löytämään mainion tasapainon romantiikan, melankolian ja sielua kaivertavan tuskan välillä.

Vaikka edellisestä kerrasta on vuosia, olen lukenut Just Around the Cornerin varmasti ainakin kahdesti ennen tätä kertaa, joten eiköhän seuraavakin kerta vielä joskus tule. Ei missään nimessä suosikkini Kawailta, mutta ihan hyvä tarina kuitenkin, ja aika lailla muodostunut opettaja-oppilas-tarinoiden ideaaliksi mielessäni. Jos niitä on pakko lukea, niin voisivat olla mieluusti tällaisia.

Muita huomioita:

Eääh on niin vaikea vetää rajaa bi-hahmon ja gay for you -tropeen välillä. Tarinan alussa Yuuya miettii, että ei ole ennen kokenut vetoa miehiin, mutta ehkä se ei nyt riitä bi-osumaan tällä kertaa.

Lisäksi myrkyllisen romanssin osuma jäi tältä tarinalta keräämättä, koska vaikka tarinan käsittelemä ikäero- ja opettaja-oppilas-romanssi on lähtökohdiltaan ongelmallinen, hahmojen välistä suhdetta ei kuvata tahallaan tai vahingossa myrkyllisenä, enkä näe siinä samanlaisia selkeitä hyväksikäytön elementtejä kuin Solfègessa.

Olin muistellut, että Solfège ja Just Around the Corner olisivat olleet suunnilleen vastaavat tarinat. Selvästi en ole silloin aikoinaan nuorempana ihan hahmottanut, miten Solfège esittää romanssinsa kyynisen ja suorastaan irvokkaan epäromanttisena hyväksikäyttötarinana. Just Around the Corner taas on paljon suorasukaisempi, hieman reaalimaailmaa sivuava mutta kuitenkin hyvällä maulla romantisoitu opettaja-oppilas-romanssi, joka tapahtuu omassa pienessä BL-kuplamaailmassaan, jossa on ok uskoa, että päähenkilöt tulevat onnellisiksi yhdessä, kunhan oppilaspuoli vähän vielä varttuu ja kypsyy.

Kuva © Touko Kawai, Libre Shuppan

BL-bingo: Solfège

Pokkarin kannessa Tanaka suutelee Kuganumaa poskelle intiimissä lähikuvassa.

Ala-asteen musiikinopettaja Kuganuma on ottanut suojatikseen entisen oppilaansa Azuma Tanakan, joka pyrkii musiikkikouluun. Tanakan vaikeiden perheolosuhteiden takia Kuganuma ottaa pojan väliaikaisesti asumaan luokseen, ja siitähän ei sitten seuraa mitään hyvää.

Tekijä: Fumi Yoshinaga
Julkaisu: Alunperin Houbusha, myöhemmin Hakusensha, englanniksi Digital Manga Publishing (Juné)
Luettuna: 1/1

Bingokortti — *Solfègen osumat merkitty oranssilla kolmiolla Kuganuman kansikuvassa pitämän ruman poolopaidan kunniaksi.*

Myrkyllinen romanssi:

Olen lukenut tämän tarinan kauan sitten, ja se on jäänyt mieleeni vaikuttavana teoksena, mutta en aivan muistanut miksi. Kun kyseessä on Fumi Yoshinagan sarja, niin tietysti voi aina olettaa, että varmasti sen takia, että tarina oli täynnä kypsää ihmissuhdedraamaa, voimakasta visuaalista kerrontaa ja kaikkea sellaista hyvää, jonka takia hän on yksi suosikkimangakoistani.

Mutta hitsi miten hajosin sille, miten aivan hillittömän junaturmainen tarina Solfège lopulta oli. Toisin kuin monet idealisoidummat opettaja-oppilas-romanssit, Solfège tekee täysin selväksi, että vaikka Tanaka on tosi pitkä ja harteikas poika, hän on myös tosi nuori, naiivi, herkässä tilanteessa ja siten altis hyväksikäytölle.

Tyypillisesti BL-genren opettaja-oppilas-romansseissa se oppilas on kaikin puolin tosi semekoodattu ja aloitteen tekevä hahmo, ja opettaja taas väritetään fyysisesti pienemmäksi ja suhdetta toppuuttelevaksi ukeksi. Dynamiikka tekee ikäero- ja riippuvuussuhde-romanssista helpommin nieltävän.

Tässä tarinassa ei perinteikästä kaavaa kuitenkaan noudateta. Vaikka tässä tarinassa Kuganuma pitää pitkään välit Tanakaan asiallisina, niin homma ryöstäytyy ihan käsistä, kun Tanaka tunkee yllättäen pyytämään majoitusta kesken Kuganuman kalsarikänni-illan, ja Kuganuma sitten heikon arvostelukyvyn hetkellään aivan sumean häikäilemättömästi viettelee pojan. Ja vaikka jälkikäteen kaduttaa, hän vähän ihmissuhdelaiskana tyyppinä vain antaa itsensä vajota kiellettyyn suhteeseen alaikäpojan kanssa, kun se tuntuu helpommalta kuin alkaa tehdä vaivalloisia päätöksiä, ja sitä paitsi maitohan on jo lattialla, niin ei sitä siitä enää takaisin tölkkiin saa.

Tarina ei millään tavalla romantisoi keskussuhdettaan, vaan sen on selvästi tarkoituskin olla karua luettavaa. Kuganuma on yhtä aikaa tosi tärkeä Tanakalle, mutta myös tosi vahingollinen, kun luotettavan aikuisen ja häikäilemättömän seksikumppanin roolit menevät hänellä aivan sekaisin.

En ole aivan perillä, oliko tuo yllä kuvattujen romantisoidumpien opettaja-oppilas-tarinoiden kirjo vielä sarjan ilmestymisen aikaan 1990-luvun jälkipuoliskolla ollut niin esillä kuin nolkytluvun alussa, josta ne ovat minulle tutumpia, mutta ajatuksellisesti Solfège tuntuu vähän sellaiselta keskarinnäyttöhenkiseltä vastaukselta kyseiselle tarinatyypille. Teos artikuloi varsin kattavasti kaikki ne asiat, miksi opettaja-oppilas-romanssit ovat minulle aina aika vaikeita sulattaa.

Vaikuttava ja mielenkiintoisesti kerrottu tarina, mutta ei kyllä yhtään kiva sellainen lukea.

Yabai!

Aika usein BL-manga toimittaa hyviä yabai-tärinöitä, mutta tällä kertaa oli tällainen negatiivisempi versio. Tarina ei niinkään ollut visuaalisesti graafinen, mutta opettaja-oppilas-suhde oli vaan kuvattu niin inhorealistisen etovasti, että lukemisesta jäi suorastaan likainen olo.

Tuhannen kännissä:

Jeesus nyt näiden kännimiesten kanssa, irvistin koko kohtauksen ajan kun oli niin kauheaa luettavaa, kun Kuganuma nimenomaisesti lähtee kännipäissään viettelemään suojattiaan. Tämän takia se opettajahahmo ei näissä ope-oppilas-romansseissa yleensä ole aloitteentekevä viettelijä, vaan enemmän uhkean semeoppilaan hieman vastentahtoinen uhri.

Mutta jälleen kerran kaatokänni toimi suhdetta eteenpäin puskevana katalyyttinä. Olisi kyllä voinut olla toimimattakin, hyh.

Jännä piirrostyyli:

Tämä bingokohta on aiheuttanut minulle vähän päänvaivaa, kun mikään tosi kivankaan näköinen teos ei ole lopulta saanut osumaa. Olen hakenut jännällä piirrostyylillä jotain sellaista, mitä en odottaisi näkeväni BL-mangassa, en niinkään vain tosi komeaa tyyliä.

En ollut etukäteen ajatellut yhtään, että Yoshinaga kuittaisi tästä osuman, mutta hänen töitään lukiessa tulee aina kiinnitettyä huomiota siihen, miten uniikki piirrostyyli hänellä on. En ole koskaan nähnyt mangaa toiselta tekijältä, joka muistuttaisi hänen tyyliään.

Piirre, joka kerta toisensa jälkeen tekee minuun vaikutuksen Yoshinagan kerronnassa, on se, miten ilmiömäisen tehokkaasti hän käyttää ruutupareja tai -joukkoja, joissa sama hahmo nähdään lähes samassa asennossa kerta toisensa jälkeen niin, että hahmon asennossa tai ilmeessä tapahtuu vain aivan äärimmäisen hienovarainen muutos. Tämän nimenomaisen kerrontakikan käytössä kukaan ei ylitä Yoshinagaa, ja tässä pokkarissa sen käyttöä ei ole säästelty.

Huomaa myös tehokas varjojen käyttö. — *Mutta tosiaan kivaa luettavaa tämä ei silti ole, kun aikuinen mies käyttää häikäilemättömästi nuoren suojattinsa hätää hyväkseen…*

Muita huomioita:

Mietin pitkään, antaisinko tälle tarinalle vanhempi uke -osuman vai en, ja päädyin kuitenkin siihen, että vielä jäi tämä osuma saamatta. Solfègessa näkyy se erikoisuus, että vaikka Kuganuma on parista selvästi se ukekoodatumpi osapuoli, ja sivuilla nähdään seksiä vain niin, että hän on bottomin roolissa, implikoidaan tarinassa vahvasti Kuganuman ja Tanakan olevan pikemminkin reversible-pari kuin vakiintuneiden roolien pari.

Tuntuu kuitenkin siltä, että kerronta haluaa nimenomaisesti tehdä tämän selväksi, mutta kuitenkin häivyttää taustalle. Veikkaan, että tämä johtuu siitä, että japanilainen BL-yleisö ei perinteisesti ole ollut kauhean innoissaan reversible-pariskunnista, ja siksi tarinan kerronnallinen ratkaisu tuntuu vähän siltä, että kenties kustannustoimittaja on saattanut vähän toppuutella Yoshinagan alkuperäistä visiota, joka on siksi jäänyt vähän oudon hämääväksi.

Puhkuin koko tarinan läpi Mangakartan jaksossa 115, josta voi halutessaan käydä kuuntelemassa kaikki käänteet.

Kuvat © Fumi Yoshinaga, Hakusensha

BL-bingo: Wandering Border

Kirkuvanvihreä kansi, jossa päähenkilö Hiroharu makaa selällään ja nuoruuden heila Kazuaki hivuttautuu suutelemaan häntä, mutta hän työntää kätensä tämän suun eteen. Toisella kädellään Hiroharu pitää kiinni kuvan reunan takaa rinnalleen kurottavasta poikaystävä Natsuroon kädestä.

Hiroharu törmää lukioaikaiseen exäänsä Kazuakiin, joka on juuri muuttanut takaisin kotikaupunkiin asuttuaan pitkään Tokiossa. Hiroharu päätyy sänkyyn Kazuakin kanssa tämän aloitteesta, eikä saa tätä mielestään, vaikka he ovat kummatkin jo parisuhteessa muiden kanssa.

Alkuperäisnimi: Wonder Border
Tekijä: Aki Ueda
Julkaisu: Qpa (Takeshobo), englanniksi Renta! nimellä Wandering Border ja ranskaksi Boy’s Love IDP nimellä Wonder Border
Luettuna: 1/1

Bingokortti. Uusi kohta avattu jee! — *Wandering Borderin tykittämät lukuisat osumat merkitty kannen taustan kunniaksi vaaleanvihreillä kolmioilla.*

Uusi tekijä jolta haluan lukea lisää ja varma uusintaluku:

Ensimmäinen lukukokeilu Aki Uedalta oli ihan sokkovalinta huomiota herättävän vihreän kannen ja tosi kivan piirrostyylin perusteella, ja tarina tekikin sen verran ison vaikutuksen, että uskon palaavani tämän pariin – en ehkä ihan heti, mutta varmasti ennen pitkää. Tarinan pettämisaihe on hankala, mutta Ueda käsittelee sitä erittäin kiinnostavalla kypsyydellä.

En ajatellut heti tarinan luettuani sitä mitenkään ihan erityisen superhyvänä, mutta tämä olikin sellainen tarina, joka vain paranee, mitä enemmän ajattelen sitä. Ja nyt kun pääsin rakentamaan aiemmin kirjoittamani raakatekstin postaukseksi, tulikin mieleen kaikkea lisäasiaa, joka piti saada vielä sanottua, koska joka käsittelyllä tarinasta näyttää irtoavan lisää onnistuneen hienovaraista kerrontaa. Tämmöiset yllätykset ovat aina mieluisia, ja olen erittäin valmis lukemaan tältä uudelta BL-mangakatuttavuudelta lisää.

Kypsä tasapainottelu näkyy etenkin siinä, miten yllättävän sympaattinen päähenkilö Hiroharusta leivotaan ikävästä pettämiskuviosta huolimatta. Häntä käy sääliksi aika kovasti, kun hän riutuu kahden miehen loukussa, tietäen tekevänsä tosi väärin poikaystäväänsä Natsuroota kohtaan ja kokien siitä hirvittävän pahaa oloa. Tarinassa kuvataan hyvin se, miten hän järjellä ja moraalilla tietää, että hänen pitäisi tehdä päätös miesten välillä ja nimenomaisesti valita turvallinen ja luotettava Natsuroo, mutta hän ei vain saa pitkään aikaan aikaiseksi, koska hänen ristiriitaiset tunteensa repivät häntä molempiin suuntiin.

(Tämä olikin ensimmäinen osuma kohtaan ”uusi tekijä jolta haluan lukea lisää”, toivottavasti näitä tulee lisääkin! Ja samalla muodostuivat vuoden toinen ja kolmas bingorivikin. Ensimmäinen napsahti jo aikaa sitten heti toiseksi BL-bingoteokseksi päätyneen The Crumbling Balancen myötä. Yllättävän moni kohta bingosta antaa vielä odottaa itseään, mutta onhan tässä vielä vuotta jäljellä!)

Lapsuudenystävät:

Lapsuudenystävyys ei ole mikään suosikein suosikkitropeeni BL-genressä, mutta tykkään siitä eniten käytettynä kuten Wandering Borderissa, eli lapsuudenystävät, jotka syystä tai toisesta menettivät aikoinaan yhteyden, mutta törmäävät toisiinsa aikuisina uudestaan ja joutuvat miettimään miten he ihmisinä ovat muuttuneet sillä välin ja mikä heidän suhteensa nyt on, kun he olivat kerran läheisiä mutta eivät enää. Vastaavanlainen tapa käyttää lapsuudenystäviä muistuu mieleen esimerkiksi myöskin erinomaisen vahvasta Harun 4gatsu no Tokyo wa… -tarinasta, jonka epäsuorasta jatko-osasta kirjoitin aiemmin bingopostauksen.

Wandering Borderissa lukioaikainen seurustelusuhde katkesi aikoinaan tosi tylysti siihen, kun viimeisenä koulupäivänä Kazuaki vain ilmoitti, että muuttaisi seuraavana päivänä Tokioon, eli parempi lopettaa seurustelu ja heippa. Hiroharu oli ollut tilanteesta niin pöllämystynyt, ettei ollut saanut sanottua vastaan, vaikka Kazuaki oli hänelle todella tärkeä.

Myrkyllinen romanssi:

(Tämä kohta sisältää spoilereita tarinan päätöksestä.)

Pettämistarinat eivät ole yhtään juttuni, mutta tässä oli saatu siitä pettämiskulmasta varsin paljon hyvää pohdintaa irti, joten annan anteeksi ankean fokusaiheen.

Tarinassa oli tietysti aika ikävä meininki, kun kumpikaan vanhasta parista ei ollutkaan vapaana uudelleenlämmittelyn aikana. Hiroharu seurustelee herrasmiesmäisen huolehtivaisen, vanhemman Natsuroon kanssa, ja Kazuakillakin on tokiolainen tyttöystävä. Silti Kazuaki käyttää aika inhottavalla tavalla hyväkseen kaikki tilaisuudet saada ryöstettyä intiimejä hetkiä Hiroharulta, vaikka tämä kieltäytyy yksiselitteisesti ja käskee jättämään rauhaan. Kazuakista on tämän vuoksi aika hankala pitää suuren osan tarinaa.

Mielenkiintoinen näkökulma Kazuakiin on, että hän on hieman autismikoodattu hahmo siinä, miten hän hyvin suoraviivaisesti miettii seurustelukumppaneiden osalta, että parempi olla häiritsemättä heidän elämäänsä, kun itsellä on edessä muutto toiseen kaupunkiin. Tarina tekee selväksi, että Kazuaki toimii näin, koska ei halua olla vaivaksi muille, vaan haluaa vapauttaa seurustelukumppaninsa. Toisaalta hänen tylyn oloinen lähestymistapansa sai aikoinaan Hiroharun ajattelemaan, ettei heidän suhteensa merkinnytkään Kazuakille mitään. Mielenkiintoisesti Kazuaki oli takaisin kotikaupunkiinsa muuttaessaan yrittänyt samalla tavalla jättää myös tokiolaisen tyttöystävänsä, mutta he eivät olleet lopulta eronneet, koska toisin kuin Hiroharu, tyttöystävä oli ehdottanut, että entä jos ei erottaisikaan, vaan oltaisiin kaukosuhteessa.

Nykyajassa Kazuaki ajaa seksisuhdetta Hiroharun kanssa aivan säälimättömästi. Hiroharu sanoo jatkuvasti, ettei halua jatkaa suhdetta, mutta Kazuaki on hänen perässään tosi määrätietoisesti. Hiroharu päätyy yhä syvemmälle itseinhon kuiluun, kun ei lopulta koskaan pysty vastustamaan Kazuakin lähentelyä.

Pokkarin kansikuva ilmaisee sarjan ydinkonfliktin kauniisti – Kazuaki tunkee Hiroharun lähelle, Natsuroon käsi taas kurottaa häntä kohti kuvan ulkopuolelta. Hiroharu yrittää toisella kädellä pitää Kazuakin etäällä ja toisella kädellään pitää kiinni Natsuroosta, koska Natsuroo on ilmiselvä järkevä ja hyvä valinta, kun taas Kazuakista on vaikea saada selvää, ja sitä paitsi hänen tapansa painostaa Hiroharua seksiin on todella nihkeä.

Kazuakista tekee kuitenkin sympaattisemman hahmon se, että tarina tekee selväksi, että hän alkaa vasta hyvän ajan päästä oikeasti hahmottaa, että satuttaa käytöksellään Hiroharua. Ja kun hän ymmärtää tämän, hän alkaa myös miettiä, mitä voisi itse tehdä asialle. Selvästi muiden tunteiden ja sosiaalisten odotusten hahmottamisen on hänelle usein hankalaa. Hän ei luo tarinassa konflikteja ilkeyttään, vaan tuntuu monesti olevan aidosti aika ulalla siitä, miksi muut hahmot ovat tyytymättömiä häneen, koska tarvitsisi suorempaa palautetta ymmärtääkseen.

Yksi pokkarin mieleenpainuvimmista kohtauksista on hetki, kun Natsuroo on kaljoittelun jälkeen nukahtanut ja Hiroharu polttaa tupakkaa parvekkeella, ja naapurissa asuva Kazuaki tulee tapansa mukaan flirttailemaan. Hän huomauttaa, että Hiroharu näyttää alakuloiselta, ja Hiroharu väittää olevansa vain töistä väsynyt. Kazuaki kutsuu kasuaalisti Hiroharun kylään, mutta tämä kieltäytyy ärtyneenä. Sitten Natsuroo kutsuu Hiroharua sisältä ja Hiroharu vastaa tälle lempeän rakastavasti hymyillen. Kazuaki yllättyy nähdessään näin pehmeän ilmeen Hiroharun kasvoilla.

Tässä kohtauksessa myös illan pimeys ja sisältä parvekkeelle kantautuva varjo rakentavat tunnelmaa tosi hienosti. — *Hahmojen ilmeet etenkin vasemmanpuoleisella sivulla ovat tosi mestarillisen paljonpuhuvia.*

Kohtaus tuntuu avainhetkeltä tarinassa parillakin tavalla. Yhtäältä Kazuaki tajuaa, etteivät Hiroharun tunteet Natsuroota kohtaan ole yhtä kepeät kuin hänen omat tunteensa tyttöystäväänsä kohtaan näyttävät olevan – koska Kazuaki on jo tehnyt oman valintansa, joka kohdistuu Hiroharuun, vaikka hän vähän inhasti tuntuukin pitävän tyttöystäväänsä varalla. Toisaalta kohtaus tekee selväksi, ettei Hiroharun ja Natsuroon ongelma ole, että Hiroharu ei rakastaisi Natsuroota, vaan että hänen vanha kaipauksensa Kazuakia kohtaan vain on hänen suureksi harmikseen suurempi.

Koska Kazuaki on päässyt kanteen asti, kun taas Natsuroosta nähdään kansikuvassa vain käsi, on melko selvää alusta asti, että Hiroharu valitsee lopussa Kazuakin. Itse olisin kannattanut ehdottomasti ihanan pehmeää Natsuroota, mutta pidin lopulta tosi paljon siitä, miten sekä Hiroharu että Kazuaki toisistaan tietämättä päättävät nykyiset parisuhteensa – eivät niinkään välttämättä ollakseen yhdessä keskenään, koska kumpikaan ei erotessaan seurustelukumppanistaan tiedä, onko heillä kahdella mitään yhteistä tulevaisuutta. Sen sijaan Hiroharu ei halua valehdella Natsuroolle tekemisistään tai siitä, että hänen tunteensa viettävät muualle, ja Kazuaki taas tajuaa, ettei hänen kiinnostuksensa Hiroharuun tunnu tästä vilpittömältä, kun hän pitää samalla tyttöystävää kaukosuhteessa, vaikka Hiroharusta onkin tullut hänen ykkösvalintansa.

Ueda saa kaikkiin hahmoihin tosi paljon eloa – jopa Kazuakin tyttöystävään, jota nähdään sarjassa vain hyvin lyhyesti.

Setämies ja mieleenpainuva hahmo:

(Myös tämä kohta sisältää spoilereita tarinan päätöksestä.)

Epäröin vähän, että kuuluuko Natsuroolle setämies-osumaa. Hänen tarkkaa ikäänsä ei taideta tarinassa mainita, sanotaan vain, että on vanhempi kuin Hiroharu, ja vähän näkyy ikäuurretta väsähtäneenlempeiden silmien alla (oikein hyvät väsyneet silmät!). Teknisesti ottaen hän on ehkä vasta setämiesiän rajalla, varmasti yli kolmekymppinen mutta tuskin vielä ollenkaan neljäkymppinen. Mutta olen aina ollut sitä mieltä, että setämiehisyys on enemmän energia kuin numero. Myös puolisoni peukutti setämies-osuman puolesta, joten päädyin sen hänelle antamaan.

Ja Natsuroolla onkin parhaimman mallinen setämiesenergia menossa. Hän on olemukseltaan aivan ihastuttavan seesteisen lempeä ja täynnä introspektiivistä ajattelua. Suuri osa pokkarin hurmaavuudesta kiteytyy hänen kypsyyteensä, ja tarina tuntui lopulta siltä, että se käsitteli kaikkien hahmojen tunteet loppuun asti, ja erityisesti Hiroharun ja Natsuroon välillä.

Etenkin mieleen jäi kohtaus, jossa Hiroharu lopulta kertoo Natsuroolle haluavansa erota ja tunnustaa pettäneensä tätä. Natsuroon surullisenlempeä hymy on aika raastava, kun miesraukka soimaa itseään siitä, että hänen olisi pitänyt olla määrätietoisempi eikä vain pelkurimaisesti antaa suhteen ajautua virran mukana. Hänen sydämensä on selvästi särkynyt, mutta hän jaksaa silti löytää voimaa miettiä, missä on itse epäonnistunut.

Yhyy Natsuroo lennä vapauteen, ansaitset jonkun joka rakastaa sinua täydestä sydämestään ja epäröimättä! — Kohtauksessa Hiroharu on kutsunut Natsuroon puistoon, jossa he tapasivat ensimmäistä kertaa, aikoen erota tästä. Kun hän ei meinaa saada sanaa suustaan, Natsuroo auttaa häntä toteamalla, ettei ole hänen tehtävänsä pyytää eroa, vaan Hiroharun on sanottava asiansa itse. Ja niin hän sitten tekee, vaikka tuntuukin kauhean pahalta.

On tosi harvinaista, että BL-tarinassa muu hahmo kuin toinen pääparista nousee muistettavimmaksi hahmoksi, mutta tässä niin kävi. Onneksi pokkarin irtokansien alta löytyy pieni sarjakuva, jossa implikoidaan, että Natsurookin löytänee vielä uuden rakkauden.

(Piti tietysti heti mennä katsomaan, että löytyykö Natsuroon tarinalle jatkoa, ja löytyyhän sitä! Kunhan seuraavan kerran laitan mangatilausta Ranskaan, niin täytyy napata After the Rain koriin.)

Tuhannen kännissä:

Natsuroo oli poikkeuksellisen söpö tuhannenkänniläinen nukkuhassu. Ja vaikka hän lähinnä nukahtaa söpösti, tämäkin holitteluhetki suorittaa perinteisen BL-tehtävänsä eli johtaa seksiin, kun Hiroharu päättää yrittää kääntää pettämiskelkkaansa, kun Natsuroo on järjestänyt kotikaljoitteluhetken häntä piristääkseen ja on niin kovin suloinen tyyppi.

Yabai!

Oikein hyviä kuumotuksia. Pokkarissa oli hienosti sidottu myös eroottisiin kohtauksiin se pettämiskuviosta ja Kazuakin epämääräisyydestä syntyvä inha fiilis, joka varjostaa koko tarinaa.

Lisäksi Hiroharun pisamat ja resting bitch face ovat tosi hyvä yhdistelmä, toimii myös kuumissa kohtauksissa erinomaisesti!

Bi-hahmo:

Kazuakilla ei näytä olevan suurta väliä, seurusteleeko tyttöjen vai poikien kanssa.

Muita huomioita:

Vähän kummastelin, kun tarinan alkuperäinen (ja ranskalaisen kustantajan, jonka julkaisun itse luin, käyttämä) nimi Wonder Border ei tuntunut mitenkään liittyvän sisältöön. Mutta tässä taitaa olla kyseessä sellainen tapaus, että japanilainen tekijä on ottanut teokselleen siistin kuuloisen englanninkielisen nimen, mutta ei ole ollut ihan perillä oikeasta kirjoitusasusta. Ja ranskalainen Boy’s Love IDP on vain toistanut nimen sellaisenaan. Kenties toimituksella ei sielläkään ole ollut kieli niin vahvasti hallussa, tai sitten siellä on muuten vain haluttu pysyä uskollisena alkuperäisnimelle. Näin on käynyt ennenkin, ja siksi Boy’s Love IDP on julkaissut ranskaksi muun muassa tarinat Old Fashion Cupcake (SuBLime julkaissut englanniksi korjatulla nimellä Old-Fashioned Cupcake) ja Drag-less Sex (Renta julkaissut englanniksi korjatulla ja vähän siistityllä nimellä Drugless Intercourse).

Tässäkin tapauksessa englanninkielinen kustantaja Renta on korjannut nimen muotoon Wandering Border, joka käy heti paremmin järkeen, koska tarina nimenomaan kertoo siitä, miten Hiroharu harhailee asiallisen käytöksen reunalla eikä meinaa osata valita, kumman miehen puolelle aitaa hyppäisi.

Kuvat © Aki Ueda, Takeshobo

BL-bingo: Unexpectedly Naughty Fukami

BL-animea tulee harvemmin katsottua, mutta nyt mahtui sellainenkin mukaan, ja vieläpä yllärihauska!

Sarjan promokuvassa Fukami vetää Kajia kohti itseään solmiosta ja hymyilee ovelasti kameralle silmälasiensa sankaa vihjailevasti purren. Kaji tarraa hämmentyneenä Fukamin hartiaan.

Komistusseme Kaji, joka on varma oman haluttavuusprosenttinsa olevan täysi sata, saa kokea tuskastuttavan yllätyksen, kun nörttimäinen nollan prosentin rillipäätyökaveri Fukami onkin ihan sairaan seksikäs, kun vaatteet otetaan pois – mutta Fukamipa kehtaa olla olematta yhtään lääpällään Kajiin!

Alkuperäinen nimi: Yatara yarashii Fukami-kun
Alkuteos: Animesovitus Ayaka Matsumoton samannimisestä mangasta
Katsottuna: 8/8 kymmenminuuttista jaksoa

Bingokortti. Yabai jatkaa etumatkaansa seitsemännellä osumalla. — *Fukamin osumat merkitty nimihahmon ruutupuseron kunniaksi tummansinisellä.*

Mieleenpainuva hahmo:

Kun puoliso löysi uuden, eroottiseen sisältöön keskittyvän animesuoratoistopalvelu OceanVeilin, vilkaisimme ensimmäisen jakson Unexpectedly Naughty Fukamista ilman mitään odotuksia – olihan jakso vain kymmenen minuutin pituinen, niin mikäs siinä. Sarjan itseään täynnä oleva semehahmo Kaji kuitenkin nappasi meiltä välittömästi monet ääneennaurut, ja hänen vetämänään katsastimme saman tien kaikki siinä kohtaa OceanVeiliin siunaantuneet neljä jaksoa, minkä jälkeen palasimme innoissamme viikoittain katsomaan loputkin jaksot.

BL:ssä on edelleen aika tyypillistä, että semehahmo on se vähän mystinen ja cool tyyppi, mutta sarjan näkökulmahahmona Kaji ilahdutti suuresti olemalla täysi katastrofimies viileä-asenteisen Fukamin rinnalla. Kun pitää keksiä jotain sanottavaa randomin yhden yön jutun jälkeen, että saisi puheyhteyden Fukamiin, lörpsäyttää hän hätäisenä iskurepliikkinä, että ”saat ruveta seksikaverikseni, jos oikein kovasti tahdot!” Fukami vastaa, että ”no kyllähän se eka kerta oli ihan kiva niin käyhän se, kunhan vain et rakastu minuun.” Kaji vakuuttaa runsaasti hikoillen sekä Fukamille että itselleen, että siitä ei ole pelkoa.

Sarjan edetessä Kaji tuskailee aivan hersyvän hauskasti, miten Fukami oli taas niin seksikäs sängyssä, mutta ei se oikeasti voi olla niin ihana. Ja asiahan pitää todistaa esimerkiksi menemällä yhdessä baariin, ja varmasti ei sydän yhtään sitten sykähtele! Ja sitten taas hikoiluttaa, kun ennen pitkää vähän sykähtelee kuitenkin.

Sarjaa voisi hyvin jatkaa manganakin, mutta iso osa Kajin hauskuudesta hahmona tuli kyllä ääninäyttelijä Chasuken huikean heittäytyvästä roolisuorituksesta (josta saa makustelun vaikkapa sarjan promovideosta). K18-tuotannoissa käytetyn Chasuke-salanimen takaa taitaa pienen selvitystyön perusteella löytyä ääninäyttelijä Masayuki Katou.

Vilkaisimme piruuttamme sarjan ykkösjakson myös OceanVeilistä löytyvästä dubbiversiosta, ja yllätykseksemme myös Kajin jenkkiäänenä kiekuva Marquiz Moore otti roolista kaiken irti ja oli tosi hauska (promovideo ei ehkä anna parhainta kuvaa, mutta linkataan se nyt kuitenkin).

Suudelma työpaikalla:

Työpaikkaromanssin ollessa kyseessä yksi suudelma työpaikalla lienee vähimmäisvaatimus, vaikka aika unohdettava osa sarjaa olikin.

Tuhannen kännissä:

Tässä sarjassa tuhannen kännissä -hetki ei niinkään toiminut katalyyttinä ekalle kerralle, vaan kyse oli enemmän siitä, että hahmot oppivat tuntemaan toisensa paremmin ihmisinä. Ja toki myös siitä, että Fukami voi olla Kajin mielestä törkeän seksikäs myös kännissä.

Herkullinen voimasuhde:

Suuri osa sarjan hauskuutta syntyy siitä, miten Kaji ajattelee olevansa isokin kiho, ja normaalisti onkin suhteissaan sitä ollut, mutta sitten hän vaan valuu ihan höpöksi, kun Fukami alkaa dominoida hänen olemassaoloaan.

Seksikohtauksetkin ovat siitä jänniä, että vaikka päällisin puolin niiden voimadynamiikka on aika perinteisen oloinen (määrätietoisia sanoja semeltä ja voihkintaa ukelta), niin Kaji joutuu aina miettimään, että hitsi kun ei saa oikein kuvioitaan kasaan, kun aina tuntuu jotenkin kuitenkin siltä, että Fukami on se, joka määrää tahdin.

Vaikka animesarjan loppuhuipennus on suorastaan tylsän perus, se kuitenkin jättää pääparin varsin mielenkiintoiseen paikkaan tarinan jatkoa ajatellen. Kaikki kannustukseni on höpsön Kajin puolella, etenkin jos hän oppii olemaan ajattelematta miehiä prosenttilukuina.

Tuhma kansikuva:

Postauskuvaksi kelpasi vähemmän tuhma versio, mutta kyllä tämä tuhmempi versio on paljon hauskempi – Kaji on niin söötin eksyneen näköinen, kun kaikesta huolimatta Fukami vain vie häntä kuin pässiä narussa.

Pisteet Fukamille railakkaan sähköisenpinkeistä boksereista!

Tuhmempi versio sarjan promokuvasta. Fukami vetää yhdellä kädellään Kajia solmiosta kohti kielaria ja toisella Kajin kättä lantiolleen.

Yabai!

Tulin tämän animen myötä siihen tulokseen, että kenties BL-erotiikkakohtaukset eivät ole animemuodossa ihan minua varten. Etenkin lortsis-lurpsista täynnä oleva äänimaailma tuntui aika kiusaannuttavalta mangaan tottuneelle poikarakkauden kuluttajalle.

Sarjasta olisi ollut tarjolla myös pari minuuttia lyhyempi safe for work -versio, josta seksikohtaukset on tiputettu pois, mutta olisihan se ollut ihan kummallinen tapa katsoa sarjaa, jossa seksi on kuitenkin keskiössä. Ja sitä paitsi pisteet Fukamille heittäytyvänä power-bottomina.

BL-bingo ja mangasuosikki 2017: Inside Full Bloom

Vaikka juuri vasta pääsin postaamasta vuoden 2022 mangasuosikista, oli pakko Inside Full Bloomin myötä vähän hypätä vuosissa taaksepäin, koska kyllä tämä tarina täytyy nostaa vuoden 2017 suureksi suosikiksi. Joten olkoon tämä postaus yhdistettu BL-bingotus ja vuosimangasuosikkipostaus.

Pokkarin kannessa Keigo ja Kana loikoilevat sylikkäin eivätkä oikein näytä hahmottavan itsekään, miksi niin tekevät. Ympärillä näkyy valkoisia ja punaisia tulppaaninkukkia sekä niistä irronneita terälehtiä.

Yliopisto-opiskelijat Kana ja Keigo eivät voi sietää toisiaan mutta päätyvät siitä huolimatta epämääräiseen vihaseksisuhteeseen.

Tekijä: Wakame Kuki
Julkaisu: Qpa (Takeshobo), ranskaksi Boys Love IDP
Luettuna: 1/1

Bingokortti. Mikään muu osuma ei toistaiseksi pysty haastamaan Yabaita, jolla on jo 6 osumaa, mutta Wholesome ja Non-con tulevat perässä kumpikin neljällä osumalla. Onko Maaretin lukemisto enemmän wholesome vai enemmän non-con? Se selvinnee ennen pitkää! — *Inside Full Bloomin osumat merkitty bingokorttiin valkoisilla tähdillä kannen valkoisten tulppaanien kunniaksi.*

Varma uusintaluku:

Halusin vain vähän kurkata uudestaan epäsuoran jatko-osa No Doubt Lilacin jälkeen, että mihinkäs kohtaan siinä sivuroolissa esiintyvät Kana ja Keigo olivat oman tarinansa lopussa päätyneet, mutta luinkin tarinan sitten puolivahingossa kokonaan. Ja näin yhteensä kolmen läpilukemisen jälkeen uskallan tosiaan sanoa, että tämä on yksi BL-tarinasuosikeistani, ja voi hyvin olla, ettei vuonna 2017 alkaneista sarjoista löydy itselleni tärkeämpää mangaa. Eli eiköhän tämä tule luettua ennen pitkää taas uusiksi!

Myrkyllinen romanssi:

Kanan ja Keigon konflikti lähtee siitä, että Keigo esittäytyy illanistujaisissa avoimesti homona, mikä sätkäyttää Kanan, joka on visusti kaapissa. Kanaa ärsyttää se, että Keigo voi vain marssia sisään ja olla oma itsensä, ja lisäksi täysi kusipää häntä kohtaan. Keigoa taas ärsyttää se, että Kana piilottelee omilta ystäviltäänkin.

Molemmat heijastavat menneitä ikäviä kokemuksiaan toisiinsa. Kana kamppailee sisäistetyn homofobian kanssa, Keigo taas viiltävän itseinhon. Heidän yhteisiä kohtauksiaan ei ole kiva katsoa valtaosassa tarinaa. Keigo on verhotun vihamielinen Kanaa kohtaan, ja haluaa selvästi kanssakäymisellään vain satuttaa tätä (henkisesti, ei fyysisesti). Kana taas on avoimen vihamielinen Keigoa kohtaan, mutta on liian kiinnostunut siitä, mitä Keigolla on häntä vastaan, ettei pysty pysymään poissa.

Tarina on tosi mielenkiintoinen, koska se ymmärtää täysin keskussuhteen myrkyllisyyden ja oikein mehustelee sillä. En voi yleensä sietää myrkyllistä käyttäytymistä fiktiossa, jos tarinan kerronta ei itse hahmota sitä myrkylliseksi ja esitä sitä sellaisena. Mutta voi pojat, ihan kermaa minulle, jos sarja tunnistaa myrkyllisen käytöksen ja käsittelee sitä mielenkiintoisilla tavoilla – kuten tämä tekee!

Tuhannen kännissä ja non-con:

Jälleen alkoholin ylikäyttö katalysoi pääparin lihalliseen suhteeseen, mutta tällä kertaa hirveän ankealla tavalla. Tarinan ensimmäinen seksikohtaus, jossa Kana alkaa toeta kaatokännistään kesken panopuuhien, on tarkoituksellisen mega-ahdistava ja luo tosi onnistuneen sekavan ja intensiivisen tunnelman. Keigo ei saanut pisteitä tästä kohtauksesta, mutta sen pelastaa se, ettei Kana koskaan, myöskään tässä kohtauksessa, ihan osaa päättää, onko seksi Keigon kanssa tosi kamalaa vai tosi hyvää.

Kohtauksesta tekee tosi epämiellyttävän ja hyytävän se, että mieleni alkaa kyllä välittömästi vilkkua punavalona, että jospa olisi kannattanut selkeämpänä olevan herran olla työntämättä ruumiinosiaan toiseen, joka on hädin tuskin tajuissaan (vaikka se kaatokänniläinen olisi kuinka ollut aloitteentekijä). Koska apua. Keigo on tarinan antagonisti ja suuren osan tarinaa aivan häikäilemättömän myrkyllinen tyyppi, joka yrittää purkaa omaa pahaa oloaan Kanaa satuttamalla – ja alun välinpitämättömyys on tietysti luonteva ja myös hurjan inhottava osa tätä.

Herkullinen voimasuhde:

Aika pitkälle tarina näyttää siltä, että Keigolla olisi kaikki kortit kädessään ja että hän on tosi ankea tyyppi, joka luikeroi Kanan elämään ongelmaksi. Hänestäkin alkaa tosin kuoriutua sympaattisempi tyyppi tarinan edetessä, kun hänen taustojaan raotetaan.

Tarinan kliimaksikohtaus kuitenkin kääntää kaksikon voimasuhteet päälaelleen tosi muikeasti, kun Kana tulee Keigon luokse selvittämään heidän välinsä kunnolla, ja tämän piikittelyistä huolimatta ottaa tilanteen täysin hallintaansa ihastuttavan kypsästi. Kohtaus on tosi pitkä ja aivan huikea tunnevuoristorata, ja nyt kun kirjoitan siitä niin tekisi mieli lukea se uusiksi taas, kun oli niin hyvä!

Mieleenpainuva hahmo:

Miten voisin vastustaa tunnelukkojensa kanssa kamppailevaa teräväsilmäistä murjottavaa äksypoikaa! Kana on tosi vangitseva hahmo ja ihan just tyyppiäni. Se, miten hän mittailee tilannettaan Keigon kanssa ja yrittää saada tästä selvä, on kuvattu mielestäni tosi taidokkaasti.

Yabai!

Kaikki pokkarin kolme seksi-iltaa ovat ihan hälyttävän kuumia (joskin myönnettäköön, että myös makuni on toisinaan vähän yabai). Kohtaukset on myös integroitu osaksi tarinaa tosi hienosti, kun jokainen niistä merkitsee selkeää käännekohtaa pääparin tarinassa. BL on yleisesti ottaen parhaimmillaan, kun seksikohtaukset eivät ole vain itseisarvoisia, vaan kuljettavat samalla tarinaa eteenpäin, ja tässä ne toimivat erinomaisen kauniina rakenteellisina tukipilareina koko tarinalle sen alkuna, keskikohtana ja loppuna.

Inha toksisuus myös tekee seksikohtauksista myös tunnelmaltaan jänniä, kun kyseessä ei missään vaiheessa ole mikään rakkauden ja romantiikan huipentuma, vaan enemmänkin osa hahmojen keskinäistä koko pokkarin pituista kissatappelua. Superjännitteiset, negatiivissävytteiset tai muuten ristiriitaisia fiiliksiä tarkoituksellisesti herättävät eroottiset kohtaukset ovat vähän heikko kohtani. Yabai parhaalla huonolla tavalla!

Muita huomioita:

Mielestäni on aika hauskaa, että Inside Full Bloom ja sen sivuhahmoista kertova paljon valoisampi No Doubt Lilac (jonka osumat näkyvät bingokortissa violeteilla tähdillä) eivät osuneet bingossa yhteenkään samaan ruutuun. Tämä kertoo aika konkreettisesti siitä, miten täysin eri maailmoista niiden tarinat ja dramaattiset tyylit ovat yhtenäisestä maailmasta ja hahmokaartista huolimatta.

Inside Full Bloom on kaksikosta ehdottomasti se minulle mielenkiintoisempi tarina, mutta molemmista näkyy tekijän vankka tarinankerronnallinen osaaminen. Ihan hykerryttää, että hyllyssä on jemmassa sopivaa mielentilaa odottamassa vielä yksi Kukin tarina, koska näiden kahden edellisen myötä odotukset ovat tosi korkealla!

BL-bingo: No Doubt Lilac

Sarjan edellisessä tarinassa oli kannessa tulppaaneja, tässä taas nimen mukaisesti syreenejä.

Vakava poika Kyousuke on rakastunut lapsuudenystäväänsä, hönttiin ja äänekkääseen Ataruun.

Tekijä: Wakame Kuki
Julkaisu: Qpa (Takeshobo), ranskaksi Boys Love IDP, jatkoa tarinalle Inside Full Bloom
Luettuna: 1/1

Lapsuudenystävät:

Olin vaikuttunut Wakame Kukin edellisestä tarinasta, Inside Full Bloomista, joten halusin lukea tämänkin. Aikaisemmassa postauksessa käsitellyn Tokyo – Quatre saisonsin (Tokyo – Shiki) tavoin tämäkin tarina on epäsuoraa jatkoa edeltäjälleen, jonka pääpariskuntaa nähdään tällä kertaa sivuhahmoina ja kaveriporukan kaksi muuta poikaa ovat tällä kertaa päässeet keskiöön.

Tämä on aika suoraviivainen tarina lapsuudenystävistä, joista toinen on ollut jo kauan salaa rakastunut toiseen, eikä tiedä, mitä tehdä yksipuolisille tunteilleen. Kyousuken ja Atarun vastakohdat viehättävät -tyylinen dynamiikka ei ollut oikein juttuni, vaikka ihan söpöjä olivatkin. Vaikka syvempiä tunteita tarina ei sydämeeni puskenut, niin Kyousuke jopa vähän sykähdytti hahmona, ja kyllä Atarustakin saatiin pellepojaksi aika kivasti irti.

Teos ei ehkä tuo mitään kauhean uutta pöytään, mutta tekee sen simppelin tarinansa kyllä oikein hyvin. Wakame Kukilla on selkeästi erittäin hyvin hallussa ihmissuhdedraama, ja hänen hahmojensa reaktiot ovat tosi sielukkaita ja saavat hahmot tuntumaan kokonaisilta.

Hempeä kansikuva:

Hitsiliini miten supersöpö kansikuva! Tässä on hahmojen läheisyys saatu konkretisoitua tosi nätiksi asetteluksi. Vaikka Kyousuke vähän myrtsisteleekin kuvassa, se on tosi toiveikas ja suloinen, kun Atarulla on niin hyvä meno ja söötti hymy päällä. Kannen violetti värimaailma on myös tosi kaunis ja harmoninen.

Wholesome:

Saatuaan vihdoin kuulla Kyousuken piilotetuista tunteista Ataru kyllä alkuun hyppää aika harkitsemattomiin ja äärimmäisiin tekoihin. Ei yleisesti ottaen ole kovin rakentava tai asiallinen tapa kummankaan hahmon näkökulmasta selvittää omia tunteita vaatimalla seksin kokeilua häneen yksipuolisesti ihastuneelta jäbäraukalta.

Mutta sen sijaan on aika kiva, että Ataru oikeasti sitten (onneksi pieleen menneiden) alkupöllöilyjensä jälkeen laittaa aikaa ja energiaa omien tunteidensa setvimiseen, eikä anna Kyousuken pakoilukäyttäytymisen lannistaa itseään, vaan haluaa kohdata tämän suoraselkäisesti.

Oli myös kiva nähdä, miten Inside Full Bloomin pariskunta oli päässyt eteenpäin ja rakentamaan eheämpää ja terveempää suhdetta oman enemmän pahan mielen tarinansa jälkeen.

BL-bingo: Badass

Kannessa hieman epävarman näköinen lohikäärmemies ja itsevarman oloisena hurmaantunut ruskettunut, neliösilmälaseja käyttävä jäbämies läheisinä. Söpöt teknofamiliaarit pyörivät ympärillä.

Vakavanlempeä lohikäärmemies Alphonse saa siirron yhtiön hirviöidentorjuntayksikköön, jossa hän saa työparikseen vapaamielisen yksikönjohtaja Danten.

Tekijä: Haji
Julkaisu: Canna (Printemps Shuppan), ranskaksi Boys Love IDP
Luettuna: 1/1

*Uudet osumat merkitty pokkarin kansilogon kunniaksi turkoosilla yläkulmatähdellä.*

Fantasiamaailma:

Hajin vahvuus tarinankertojana on selvästi enemmän maailmanrakennuksessa kuin juonenkuljetuksessa. Slowburn-romanssiin pohjaava tarina oli ehkä makuuni vähän jopa tylsänpuoleinen, eikä oikein pitänyt otteessaan tai imaissut mukaansa, minkä takia ekstrapaksun pokkarin lukemiseen tuntui menevän tuhottomasti aikaa.

Sen sijaan tykkäsin Badassin maailmasta runsaine yksityiskohtineen tosi paljon, ja olen aiemminkin oppinut odottamaan tällä rintamalla hyvää Hajin teoksissa. Maailmassa turrit ja ihmiset ovat hiljattain oppineet elämään yhteisessä yhteiskunnassa, mutta turrit kohtaavat edelleen säännönmukaisesti rasismia. Kännyköiden sijaan kaikilla on omat kustomoidut AI-ötöt, joita käytetään kommunikaation ja tiedonvaihdon välineinä sekä datapankkeina, mutta jotka ovat muuten vähän kuin lemmikkejä (näkyvät kannessakin).

Päähenkilöt lahtaavat asutuksen lähelle eksyviä jättiläismonsuja työkseen, ja oikeudentuntoinen ja tunnollinen Alphonse on saanut korruptionkatkuisen siirron pahnanpohjimmaiselle osastolle, koska meni taltuttamaan pankkiryöstöjengiä, johon kuului jonkun tärkeän pampun sukulainen. Hänen haluttomuutensa julistaa lohikäärmeiden ylemmyyttä ihmisiin on myös saanut hänen perheensä hylkäämään hänet. Dantella taas on luurankoja kaapissa turrirasistiyhteisösiteidensä takia.

Alphonsen ja etenkin Danten taustat sekä ovat juonellisesti tärkeä osa tarinaa että tukevat maailmanrakennusta tuomalla siihen ajallista syvyyttä. Tarina ei vain tapahdu jossain fantasiamaailmassa, vaan miljöö nousee isosti tarinan pointiksi.

Yabai!

Alphonsen hahmodesign sarvikypärineen, kaksihaaraisine kielineen, ihopanssareineen ja monikäyttöisine piikkihäntineen on normimuodossaankin aika yabai, mutta ihan erityisen huhhuh Devilman-henkisessä berserkkimuodossaan. BL-mangassa harvemmin näkee näin jännää hahmosuunnittelua, ja Alphonsen turritaso on arvostettavan korkealla.

Suudelma työpaikalla ja non-con:

Alphonsen berserkkireaktio ensimmäisen hirviömätön jälkeen työpaikan suihkutiloissa oli pokkarin paras ja jännitteisin kohtaus, ja se ansaitsi osumat sekä työpaikkasuudelmasta että non-conista.

Non-con-osumaa piti vähän miettiä, kun Danten reaktio siihen, että massiivinen lohikäärmemies käy päälle kiimaisena, on niin käytännönläheisen mutkaton ”ei kait tässä nyt sitten muuta voi, ja onhan tämä nyt joka tapauksessa aika kiinnostava tyyppi, joten miksipäs ei”. Onneksi Alphonse lopulta myös saa itsensä tyrmättyä ennen kuin kellekään käy pahemmin. Mutta toisaalta itse tilanne on tosi kuumottava, eikä Dante tiedä, mitä Alphonselle tapahtuu, ja hän joutuu pelkäämään sekä Alphonsen hyvinvoinnin että oman fyysisen turvallisuutensa puolesta, kun tilanteessa on läsnä selkeä palasiksi repimisen uhka. Joten eiköhän osuma ole kuitenkin ihan ansaittu.

Non-con on tuottanut päänvaivaa jo useammassan teoksen kanssa, kun näitä aika epämääräisiä tilanteita tuntuu tulevan vastaan jatkuvasti. Ehkäpä vaan teen rauhan itseni kanssa ja sovin, että riittävän dubiöösi dub-con lasketaan osumaksi, kun muuten non-con-osuman antamatta jättäminen tuntuisi monessa kohtaa vähän turhan väkivalta-apologistiselta.

Pisteet Badassille kuitenkin kotiin siitä, että olipas harvinaisen mielenkiintoinen ja omanlaisensa non-con-kohtaus BL-pääparin välillä – sekä berserkkilohikäärmemiehen että uhrin täähän-on-tavallaan-aika-mielenkiintoista -asenteen takia.

Wholesome:

Vaikka Alphonsen ja Danten suhde lähtee aika hurjasta paikasta, se kehittyy sarjan myötä tosi söpöksi ja mukavaksi romanssiksi, joka perustuu vankkaan keskinäiseen luottamukseen ja yhteistyöhön.

Hahmonrakennus jää omaan mieleeni vähän latteaksi, mutta toisaalta siinä on myös selkeitä vahvuuksia. Etenkin sellainen on pääparin välinen kontrasti siinä, miten Alphonsen epävarmuudet näkyvät kilometrin päähän, mutta hän on lopulta tosi kypsän varma ja vakaa omista tunteistaan ja Dantesta tyyppinä, kun taas päällisin puolin kaikennähneen itsevarma Dante salailee asioita ja häpeää salailuaan. Kaikkiaan parilla on tosi wholesome ja pehmeä dynamiikka.

Aika mid:

Tarinassa oli monia vahvoja elementtejä, mutta niistä huolimatta se ei oikein onnistunut sykähdyttämään. Vaikka hahmot olivat söpöjä ja näistä olisi ollut potentiaalia olla tosi rakastettaviakin, ei pariskunnan buddy cop -seikkailu lopulta tuntunut saavan draamastaan kauheasti irti, eivätkä tuota yllä mainittua suihkukohtausta lukuun ottamatta tärkeimmät tunnekohtaukset tuntuneet riittävän kirkkaalla visiolla toteutetuilta.

Maailmanrakennuksessa ja hahmojen historiassa on niin paljon siistejä juttuja, että olisin halunnut tykätä tästä paljon enemmän, mutta jotenkin tarina ei silti onnistunut kokonaisuutena oikein säväyttämään, joten olkoon tämä vuoden ensimmäinen ”aika mid”.

BL-bingo: Disparais de ma vue! 1 (Nandemo ii kara kietekure)

Limaisen oloinen poika kuiskii vittuuntuneen oloisen pojan korvaan ja hiplaa tämän leukaa toinen käsi tämän hartialla.

Yksin viihtyvä Riku Yatsudo rakastui yläasteella vuotta vanhempaan sosiaaliseen Yooji Shigiharaan ja kuvittelee heidän seurustelevan tosissaan, kunnes selviää, että Yooji paneskelee myös erinäisten tyttöjen kanssa. Vaikka Riku katkaisee välit, pojat tapaavat uudelleen lukiossa, jossa Yooji alkaa taas piirittää häntä.

Alkuperäinen nimi: Nandemo ii kara kietekure
Tekijä: Hinako
Lehti: i Hertz (Taiyo Tosho), ranskaksi Boys Love IDP nimellä Disparais de ma vue!
Luettuna: 1/3+

Myrkyllinen romanssi:

Tämä sarjan ensimmäinen osa ei tehnyt montaa osumaa bingoon, mutta myrkyllinen romanssi olikin sitten aivan pokkarin keskiössä. Riku menee samaan lukioon Yoojin kanssa todistaakseen heille kummallekin, että ei varmana välitä Yoojista enää yhtään. Yooji taas ottaa tämän signaalina siitä, ettei Riku halua kadottaa häntä elämästään.

Vähän jännittää, miten sarja tulee kehittymään, koska harvemmin tällaiset pahan mielen BL-tarinat ovat kovin pitkiä, ja tämä sarja on rakentamassa jo neljättä pokkaria. Tulen kyllä varmasti jossain vaiheessa hankkimaan käsiini jatkoa, koska kyllä välillä on vaan kutkuttavaa lukea tällaista inhaa mustaa romanssisarjaa, joka ei ole yhtään romanttinen, vaan lähinnä ankea.

Yooji on tässä kohtaa sarjan isoin kiinnostuspointti, koska hänen kuvauksensa viittoo vahvasti jonkinlaisen epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön suuntaan. Hän ripustautuu Rikuun, ja selvästi Riku on hänelle erityinen, mutta hän tuntuu osaavan osoittaa kiintymystään lähinnä manipuloimalla ja halulla omistaa ja hallita. Hän ei edes ollenkaan tajua, miksi Riku vihoittelee siitä, että hän harrastaa seksiä kaiken kanssa, mikä liikkuu, eikä häntä kiinnosta myöskään ottaa asiasta selvää.

Riku toisaalta hautoo massiivista katkeruutta ja on tyly Yoojille, koska tietää, ettei tämä lähestymisyrityksistään huolimatta rakasta häntä ainakaan sillä tavalla kuin hän haluaisi, mutta silti hän ei voi olla vähän uppoamatta Yoojin hänelle osoittaman huomion suohon. Eikä Rikuakaan toisaalta kiinnosta yrittää kommunikoida ongelmiaan Yoojille, vaan hän yrittää vuorostaan hallita Yoojia näyttämällä, miten vähän tämä hänelle enää merkitsee. Yooji saa kuitenkin häneltä aina tarpeeksi vastakaikua, että on motivoitunut jatkamaan vänkäämistä.

Yabai!

Tässä sarjassa yabai-fiilis tulee erotiikkaa enemmän siitä epämiellyttävästä tunnusta, että hahmot ovat jumittumassa täysin toksiseen suhteeseen. Ykköspokkari ei vielä lupaa, että tilanteesta olisi mitään sotkutonta ulospääsyä, mutta kiinnostaa nähdä, kallistuuko sarja edetessään yhä vain ankeammaksi kurimukseksi, vaiko enemmän siihen suuntaan, että Yooji alkaisi hahmottaa rakentavampia tapoja ajatella suhdettaan Rikuun kuin manipulointi. Toistaiseksi olen varovaisen varpaillani.

Bi-hahmo:

Kaipa Yooji saa tämän osuman aikaiseksi, kun vähän kuka vaan vaikuttaa sängyssä maistuvan. Toisaalta hän on myös tosi ankea hahmo, joka ei todellakaan uhraa ajatustakaan identiteettijuttujen miettimiselle, ja vaikuttaa juuri siltä mahdollisimman toksiselta panojäbältä, jolla on päivällä naisia kainalossa mutta joka yön pimeydessä himoitsee miehiäkin (tai ainakin sitä yhtä), vaikka tuskin sanoisi tätä ääneen.