Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 21. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Colors of the Wind / Tuulen värit (Pocahontas)

[englanninkieliset lyriikat]

Jälleen yksi legendaarinen kappale, jota ei yksinkertaisesti voi jättää pois tällaiselta listalta. Legendaarisen tästä tekee – paitsi toki se maailmaa avartava suvaitsevuuden ja kahden maailman kohtaamisen viesti – etenkin taiteellisten elementtien salakuljetus kohtauksen kerrontaa ryhdittämään.

Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 20. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Heaven’s Light/Hellfire / Taivaan valo/Helvetin liekit (Notre Damen kellonsoittaja)

[englanninkieliset lyriikat]

Quasimodon Heaven’s Light -kappale on varsin söpö ja kaunis, mutta mitäänsanomaton synkän vertailukohtansa rinnalla siihen mittaan asti, etten pitkään aikaan edes älynnyt, että Quasin nätti pikku luritus kuuluu samaan kokonaisuuteen Frollon veret seisauttavan rukoushetken rinnalla. Hellfire on ehdottomasti tästä kokonaisuudesta se merkittävämpi osuus kaikessa komeudessaan ja ennen kaikkea rohkeudessaan. Toista sisällöltään yhtä uskaliasta kohtausta ei tule ihan heti mieleen koko perheen animaatioiden kirjosta. Viileänleppeä Heaven’s Light toimiikin lähinnä vastaparina Hellfiren palavalle intohimolle. Tämä kahtiajako puolestaan on merkittävä osa Notre Damen kellonsoittajan mies ja hirviö –teemaa ja siksi varsin iskevä rinnastus.

Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 19. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

I’m Still Here / Tänne jään (Aarreplaneetta)

[englanninkieliset lyriikat]

Jee, välillä jotain muutakin kuin ysäriä.

Sanoitusten kannalta tässä on Disneyn monisäikeisimpiä kappaleita. Hyvin usein Disney-kappaleet nimittäin ovat funktioltaan melko simppeleitä – ne kertovat yhdestä tietystä asiasta, oli se sitten kaipuu/rakkaus/yksinäisyys/ilkeä suunnitelma/hassut sidekickit laulamassa hassua sidekick-laulua/tms. I’m Still Here käsittelee ensisijaisesti Jimin suhteita isäänsä ja Long-John Silveriin, joihin liittyen esiin tuodaan esimerkiksi aikuistumisen, pettymysten käsittelyn, luottamuksen, kokemusten ja rooliodotusten teemat. Periaatteessa kappale on merkittävä siksi, että se käsittelee kohteena olevia ihmissuhteita vaikutuksineen kokonaisuuksina, ei vain tiettyä puolta niistä. Tämä musiikkinumero heijastaakin todella hyvin Disneyn siirtymistä 2000-luvulla rakkaustarinoista perhettä kuvaaviin tarinoihin. Erityistä huomiota antaisin kappaleen sanoituksille, joissa ei tehdä mitään erottelua Jimin isän ja Silverin välillä (malliin ”Hän oli niin tyhmä byhyy / mutta olet tosi kiva jei!”), vaan isään ja Silveriin liittyvät lyriikat liimautuvat toisiinsa aika fiksun projektiiviseksi kokonaisuudeksi, kun Jim selvästi siirtää tunteitaan isäänsä kohtaan Silveriin ja molempiin viitataan samoilla pronomineilla.

Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 18. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

I Won’t Say (I’m in Love) / En saa rakastaa (Herkules)

[englanninkieliset lyriikat]

Ah, Disneyn kulkevin balladi, ja ehdottomasti enemmän minun tyyliäni kuin se toinen sinisenä hehkuva lauluromanssi. Romantikon sydämeni takoo rakkautensa kieltävälle Megaralle (mihin saattaa toki vaikuttaa sekin, että särmikäs antiikkimissi on ensimmäinen tosirakkauteni ikinä). Megaran vahva persoonallisuus ja karisma kantavat kappaletta helposti – hänellä on varmasti Disney-maailman ekspressiivisimmät skeptiset kulmakarvat.

Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 17. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Court of Miracles / Ihmeiden aukio (Notre Damen kellonsoittaja)

Tämä kohtaus on hyvin omaa laatuaan Disney-kappaleiden joukossa, sillä vaikka se päällisin puolin muistuttaa kovasti hassun hahmon veikeää lauluspektaakkelia (sarjassamme Baloo ja Bare Necessities, Henki ja Friend Like Me, Sebastian ja Under the Sea), paljastuu Clopin-klovnin ja muiden mustalaisten hilpeän sanailun alta paljon synkempi konteksti. Ehkä Court of Miracles ei juuri tästä pirteään rytmiin istutetun synkkyytensä vuoksi ole saavuttanut vertailukohtiensa veroista suurta suosiota, mutta minuun hassuiluksi naamioidut hirttäjäiset purevat juuri hämärien moraaliyhteyksiensä ansiosta.

Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 16. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Poor Unfortunate Souls / Onnettomat sielut [1990, 1998] (Pieni merenneito)

 

[englanninkieliset lyriikat]

(Tuubivideoissa vuodet ovat -89 ja -99, mutta luotan enemmän omiin muistikuviin ja wikipediaan. Olisiko kenelläkään antaa vahvistusta suuntaan tai toiseen?)

Tämä musiikkinumero saa voimansa suurimmaksi osaksi Ursulasta, tuosta legendaarisesta Disney-pahisten aatelisesta. Hän on suuri nainen paitsi kooltaan myös kokonaisolemukseltaan. Kellekään muulle ei jää kohtauksessa lainkaan tilaa, Arielkin saa vain hädin tuskin pakotettua muutaman sanan kurkustaan.

Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 15. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Just Around The River Bend / Virta minne veneen vie (Pocahontas)


Savages-kappaleen yhteydessä mainitsin, että juokseminen on merkittävä Pocahontasin hahmoa rakentava ja luontoon liittävä elementti. Se on esillä kaikissa muissa hänen lauluissaan, samoin kuin leffan upeassa päätöskohtauksessakin, mutta vaikka tässä musikaalinumerossa hän ei varsinaisesti juokse, on kovassa virrassa kanootteilu mielestäni täysin verrattavissa jalkojen vispaamiseen. Sama tunne välittyy Pocahontasista antamassa kaikkensa juoksuun ja hurjan pelottomassa koskenlaskussa; hän on villi ja vapaa, täynnä tunnetta ja elämää, kuten koko kappalekin.

Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 14. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua pääsemme, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

A Whole New World / Se on kuin yö (Aladdin)

[englanninkieliset lyriikat]

Aladdinin ja Jasminen hurmaava ja tunteikas kappale toimii liian sokerisuuden raja-asteen paremmalla puolella, sillä se ei ole pelkästään tai oikeastaan edes ensisijaisesti rakkauslaulu (toisin kuin hyvin samantyyppinen Leijonakuninkaan Can You Feel the Love Tonight). Sen suurimpana objektiivinä tietysti on saattaa pääpari yhteen, mutta tämä tapahtuu enemmän Jasminen ihmetyksensekaisen innostuksen kautta, jota Aladdinin kosiskelu lähinnä maustaa.

Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 13. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua pääsemme, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Strangers Like Me / Sano pois (Tarzan)

[englanninkieliset lyriikat]

Miksi tuubi laiminlyö Tarzania näin? Edelleen Phil Collinsin käheä ääni on upein, mutta originaaliääniraidan kanssa tarjoillaan vaan rakeista videota, joka ei tee oikeutta Tarzanin ilmeikkyydelle. Suomiversiosta en pidä ollenkaan, laulaja käy erityisesti tässä kappaleessa hermoilleni, sillä hän onnistuu välittämään Tarzanin tunteiden aitoutta vain hyvin rajallisessa määrin, kun taas Collinsin versio kulkee saumattomasti apinamiehen kokemusten mukana ja siivittäjänä.

—————–

Tämä kappale nappaa minut täysin mukaansa heti ensimmäisistä sävelistä lähtien. Melodian vetävyys ja kaunis rytmitys todella avaavat kuvan siihen, kuinka Tarzan kokee Sir Henryn ja Janen välittämän tiedon ihmiskulttuurista. Hän on ihastuttavan tosissaan ja rehellinen tunneilmaisussaan; jokainen uusi asia näkyy hänen kasvoillaan hellyyttävän vilpittömänä ihmetyksensekaisena innostuksena tai veikeänä matkimisena.

Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 12. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua pääsemme, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Beauty and the Beast / Tyttö sekä hän (Kaunotar ja Hirviö)

En erityisemmin ole koskaan välittänyt Rouva Pannun vanhahtavasta laulutyylistä, olkoonkin että Angela Lansbury on loistava laulaja (Angela Lansbury onnistuu jollain keinolla olemaan loistava ihan kaikessa mitä tekee). Sen sijaan säestys valloittavine jousineen hakee edelleen vertaistaan.