Maaliskuun Zero-Sum-koonti on reippaasti myöhässä, mutta tässä kuitenkin. Sama Storify-tarina löytyy myös tämän linkin takaa. Huhtikuun koonti seuraa huomenna.
Kategoriat
Kategoria: Manga
Olen koko bloggaajaurani ajan raportoinut ahkerammin katsomastani animesta kuin lukemastani mangasta, joten ajattelin voivani petrata hieman sarjakuvaosastollakin. Mangahyllyn uumenista -kirjoituksissa kertoilen tästä lähtien hiljattain lukemistani sarjoista.
Girl Friends (Milk Morinaga)
Parhaaseen ystävään ihastumisesta seuraa supersöpöjä yurikiemuroita.
Luettuna 5/5 pokkaria (2/2 Seven Seasin omnibus-pokkaria)
Ujon kirjatoukka Marin ja pirtsakan muotitietoisen Akkon suhdetta alkavasta ystävyydestä syvempiä tunteita kohti kasvattava söpöilylukioromanssi osoittautui kaikin puolin varsin miellyttäväksi lukukokemukseksi. Koko ajan superpörröisenä säilyvä fiilis sai minut muutamaankin otteeseen kieriskelemään sängyllä hihitellen tai tunteiden selvittelyn awkwardiudesta myötähäpeillen.
Sarjan kolmanteen potenssiin ammuttu tyttömäisyys toisaalta myös hämmensi tällaista oman lukioaikansa enemmän kirjallisuuskritiikin kuin meikkien ja vaateostosten parissa viettänyttä ihmistä, mutta ei varsinaisesti häirinnyt lukukokemusta. Vaikka hahmot tuntuvatkin täysin omistani eriävien kiinnostuksenkohteittensa takia välillä vähän tyhjäpäisiltä, pidän siitä, miten jokaisella sarjan keskeisen ystäväporukan jäsenellä on selvästi omat intohimonsa ja kiinnostuksenkohteensa elämässä, oli kyse sitten muodista, mangasta tai seurustelusta. Romanssipuolen lisäksi Marin ja Akkon suhteet varsinkin yhteiseen ystäväpiiriin ovat suuressa roolissa, kun koulupäivät kuluvat tyttöporukan kesken.
Tänään puriloin läpi ruutu ruudulta viime vuoden aikana minuun kaikkein suurimman vaikutuksen tehneen fiktiokohtauksen. Kyse on Jun Mochizukin Pandora Hearts -mangan pokkarin 12 luvusta 49: Night in Gale, jonka keskiosa keskittyy pikkuriikkisen niljakkaan, mutta silti niin kovin ihanan hämyhyvis Xerxes Breakin ja tämän palveleman perheen tyttären, ulkonäköään vanhemman lady Sharon Rainsworthin suhteeseen. Kohtaus on koskettavimpia ja ihanimpia hetkiä oman animangaharrastukseni historiassa, ja esittelee myös näpsäkästi Mochizukin pienieleisen tyypillistä, mutta äärimmäisen tehokasta kerrontatekniikkaa. Kirjoitus paljastaa hieman Breakin hahmoon liittyvästä kehityksestä pokkarista 11 eteenpäin, mutta ei muuten spoilaa sarjaa.
Ensin on selviteltävä hieman taustoja seurapiirijuhliin sijoittuvalle kohtaukselle. Break on aikoja sitten menettänyt toisen silmistään, ja viime aikoina hänen ainoan silmänsä näkökyky on yllättäen heikentynyt lähes sokeuden asteelle. Muiden aistiensa terävyyden avulla Break on tähän mennessä pystynyt pitämään etenevän sokeutumisensa salassa. Eräät läheiset ovat kuitenkin tietoisia asiasta ja he ovatkin yrittäneet patistella Breakia kertomaan terveydentilastaan Sharonille. Break empii, koska Sharon on hänelle valtavan rakas ystävä ja pikkusiskohahmo, eikä hän hennoisi aiheuttaa tälle huolta ja surua, sillä pelkää uutisen olevan liikaa neidolle.
Kohtauksessa Break ja Sharon chillailevat kaksin parvekkeella ja miettivät juhlien aikana meneillään olevaa peiteoperaatiotaan ja vähän henkilökohtaisempiakin juttuja. Sharon pyytää Breakia tanssimaan kanssaan, mutta tämä kieltäytyy vedoten surkeaan tanssitaitoonsa. ”Ah, aivan. Olet tuollainen yksinäinen susi, joten et osaa mukautua tanssipartnerisi rytmiin”, Sharon toteaa kuivasti. Sitten hän kehottaa Breakia katsomaan mallia eräästä sisällä tanssivasta parista. Break vie kätensä poskiluulleen silmäkulmansa alle, ja läheisten ihmisten painostus kertoa Sharonille sokeudesta palaa mieleen.
Pandora Hearts ch. 49, s. 23, ruutu 1
Seuraava aukeama alkaa suurikokoisella, kolmanneksen sivusta valtaavalla ruudulla, jonka tyhjänä paistava oikea puolisko pysäyttää lukijan katseen kuin tiilimuuri sitä päin pläsähtävän polkupyöräilijän. Aikaisemmat sivut ovat olleet Mochizukin normaaliin tyyliin sopivasti täytettyjä, vailla erityisen silmäänpitäviä rytmityskeinoja, joten niiden aikana lukijan katse on soljunut normaalisti tilanteen mukana ilman pysäytyksiä tai häiriöitä. Tässä kohtaa lukija törmääkin voimakkaaseen ja odottamattomaan negatiiviseen tilaan, joka poksauttaa päässä huutomerkin: seis heti paikalla ja jakamaton huomio tänne, sillä nyt on tapahtumassa jotain emotionaalisesti merkittävää. Suuri tyhjä tila katkaisee katseenkuljetuksen ja pakottaa lukijan katsomaan ruudun vasemman puoliskon täyttävää Breakia oikein kunnolla ennen eteenpäin siirtymistä.
Breakin koko olemus paljastaa lukijalle, että tämä tietää totuuden hetken olevan käsillä, sekä kuinka vaikeaa ja pelottavaa tämän totuuden paljastaminen kaikista ihmisistä juuri Sharonille on Breakin mielestä. Otsahiukset peittävät silmät ja samalla tunnetilan mitä traditionaalisimmalla mangatavalla. Asento on jäykän oloinen, ja mies on aseteltu ruutuun niin, että hän näyttää kirjaimellisesti nurkkaan ahdistetulta. Kokonaisuudessaan ruutu tekee siis lähtemättömän selväksi, että näön menetyksestä kertominen Sharonille on vaikeimpia asioita, joita normaalisti joka tilanteessa niskan päällä virnuileva, mutta nyt äkkiä kovin epävarma Break on ikinä joutunut kohtaamaan.
Kategoriat
Nollasummausta: Tammi-helmikuu 2013
Aika kerätä yhteen taas Zero-Sum-projektin kuulumiset, tälläkin kertaa Storify-muodossa.
Kokeilenkin nyt vähän uudenlaista tapaa blogata viime kuussa ilmoittamani Comic Zero-Sum -toimintajoseilehden sarjojen lukemisprojektini kanssa. Alla on Storify-kooste twitter-kommenteistani kyseisessä lehdessä pyörivään, Yun Kougan kynäilemään Loveless-sarjaan ja niiden tiimoilta syntyneestä keskustelusta. Väleihin olen lisäillyt vähän laajempia huomioita sarjasta.
Toimiiko tällainen blogitusformaatti ja voisiko sitä jotenkin vielä parantaa? Palautetta saapi antaa jos jotain sanottavaa on.
Projekti Zero-Sum
Tässä jokunen viikko sitten etsiessäni kivoja mangasarjoja ranskalaisesta mangaensyklopedia manga-news.comista sain päähäni yhden vuoden hienoimmista ajatuksista. Päätin ryhtyä keräämään hyllyyn kaikkia Ichijinsha-kustantamon fantasiatoimintajosei-lehti Comic Zero-Sumissa ilmestyneitä sarjoja, joita julkaistaan ihmisten kielillä eli minun tapauksessani siis englanniksi ja ranskaksi – suomeksi ja ruotsiksi kun näistä ei vielä mitään saa.
En tunne lehden tuotantoa erityisen hyvin, enkä ole lukenut kovin monia siinä ilmestyneitä sarjoja, mutta vähän vilkuillessani ranskankielistä tarjontaa huomasin entistä konkreettisemmin seikan, johon olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota. Kaikki lehdessä ilmestyvä tavara tapaa olla aivan järkyttävän nättiä – ainakin pintapuolin kansien perusteella vilkaistuna ja varsinkin näin nuoren naislukijan näkökulmasta. Androgyyniset kaunispojat juoksevat kannesta kanteen ja väritystyylit vaihtelevat hirveän kivan ja suoranaisen visuaalisen euforian väliltä. Ja koska sulan kaikelle kauniille, huomasin, että kaikki ranskamarkkinoilla julkaistavat Zero-Sum-sarjat vähän kuumottelivat. Siispä päätin että hankitaan nyt sitten omaan hyllyyn kaikki, mitäs tässä kursailemaan.
Postista pitäisi siis parin viikon päästä hakea muun muassa Shinobu Takayaman Amatsukia, Naked Apen Dollsia ja Touya Mikanagin Karnevalia, joista viimeisintä saadaan pian tirkistellä animenakin. Tällä hetkellä luvussa on Yun Kougan Loveless, jonka Tokyopop-julkaisut tuli hankittua lukiokaverilta halvalla viime vuonna, mutta jota en ole aikaisemmin saanut luettua.
Lovelessin lisäksi hyllystä löytyy jo valmiiksi Akin visuaalisesti häikäisevä, mutta tarinallisesti tylsämys kreikkalaisesta mytologiasta ammentava Olympos, joka piti hommata ihan glitterkansien takia. Lisäksi kunniapaikalla pönöttävät suursuosikkini Kazuya Minekuran Saiyuki Reload sekä keväällä Zero-Sumin komeaan bishikaartiin liittyvä, aikaisemmin Tokuma Shotenin BL-painotteisessa Chara-lehdessä ilmestynyt Wild Adapter, joista kummastakin löytyykin jo tekstiä tämän blogin syövereistä.
Mutta monia mysteerejä on siis vielä edessä. Onko Minekura lopulta lehden ainoa loistomangaka ja jääkö valtaosa lehden sisällöstä sitten geneeriseksi nättihutuksi, vai voisiko sen uumenista löytyä muitakin helmiä? Entä löytyykö kivojen kansien takaa vain sotkuista ja epäpätevää visuaalista tarinankerrontaa, vai ulottuuko nätteily sisäsivuille asti? Sen luulisi ennen pitkää selviävän!
Tarkoituksena olisi siis matkata mangavuorille treenaamaan itseni Suomen kovimmaksi toimintajoseiasiantuntijaksi. Yritän tänne blogiin raportoida edistymistäni tämän pitkän ja mahdollisesti tuskaisen, mutta toivottavasti elämyksellisen matkan aikana.
Eri kustantajat tekevät varsin erilaisia valintoja mangajulkaisujensa kustomoimiseksi kotimaan markkinoille käypään kuosiin. Nämä ratkaisut vaikuttavat väistämättä jossain määrin lukukokemukseen, vaikka sitä ei välttämättä aivan helposti huomaa – yleensähän yhdestä sarjasta ei päädy yhdelle ihmiselle lukuun kuin yksi versio.
Olen siis päässyt harvemmin vertailemaan eri maiden julkaisuja, mutta nyt käsillä olikin äkkiä peräti neljä erimaalaista versiota Yana Toboson hiljattain Suomessakin alkaneesta Kuroshitsujista (yhtään en silti suhtaudu obsessiivisesti kyseiseen sarjaan). Omasta hyllystä löytyvät Punaisen jättiläisen suomenkielinen, Yen Pressin englanninkielinen ja Kanan ranskankielinen versio, ja kämppiksellä oli tarjota Carlsenin saksankielistä julkaisua tutkimuskohteeksi. Tässä postauksessa vertailen eri kustantajien lähestymistapoja pokkareiden muodon ja kansien suunnitteluun sekä erityisesti ääniefektien kääntämiseen.
Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.
Ylävasemmalta myötäpäivään kiertäen Punaisen jättiläisen suomijulkaisu, Yen Pressin jenkkijulkaisu, Carlsenin saksajulkaisu ja Kanan ranskajulkaisu.
Edit 13.5. kolmelta aamuyöstä: lisäsin kaksi kappaletta tekstiä postauksen loppuun, koska vertailulta puuttui loppuyhteenveto. Hups.
Palasinpa tässä hiljattain kahden vanhan tutun BL-teoksen pariin, joista toinen tuntuu heikkenevän jokaisella visiitillä ja toinen sen kun voimistuu. Tällä kertaa huomasin, että näillä kahdella sarjalla on asetelmiensa puolesta kuitenkin paljon yhteistäkin. Kumpaakin myös kansoittavat kovat, miehekkäät miehet ja kummatkin väistävät oivallisesti poikarakkaussarjoille tyypillisen herkänpöhnäisen söpöilyn.
Hyytävä skifikertomus ja polttava vankilatarina ovat yhtenevistä asetelmistaan huolimatta kuin yö ja päivä.
Rieko Yoshiharan 80-luvun jälkipuoliskolla kynäilemää skifiympäristöön sijoittuvaa kevytromaani- eli ranobesarja Ai no Kusabia muistetaan BL-piiressä lämmöllä, sillä siitä vuonna 1992 tehty kaksiosainen OVA on pitkään ollut ainoita kelvollisia BL-animesovituksia. Dystooppisen oloista teknomaailmaa pyörittävät superälykkäiksi modatut pitkät ja arvokkaat ”blondit”, jotka pitävät viihdykkeenään ”lemmikeiksi” kutsumiaan seksikkäitä ihmisyksilöitä. Yhteiskunnan alamaailmaa taas kansoittavat jengijätkät, joilla ei ole elämässä muita valtteja kuin katu-uskottavuutensa. Luonnollisesti tarina kertoo tulisesta jengipomo Rikistä, joka päätyy sattumusten kautta kaupunkia johtavan blondi Iason Minkin lemmikiksi.
Mika Sadahiron yaoimangan Kylmäksi ringiksi tituleeratussa 2000-luvun alkupuolen vankiladraama Under Grand Hotelissa eli napakammin UGHissa jenkkiputkaa pomottava nuori huumekingi Sword Fish taas nappaa uudeksi nartukseen vankilaan juuri naisystävänsä aviomiehen taposta passitetun japanilaissyntyisen Sen Owarin. Syntyperänsä takia slummipukarina yhteiskunnan alinta kastia edustava Riki ja tuoreena, osastonsa ainoana japanilaisena vankilayhteisön pohjasakkaan lukeutuva Sen joutuvat tarinoissa ympäristöjensä karismaattisten johtohahmojen armoille hyvin asetelmallisesti samantapaisiin suhteisiin. Silti näiden rankkojen tarinoiden toteutukset eivät voisi juuri enempää erota toisistaan.
Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.
Madam Red (Black Butler)
Seurapiirien kuningatar osaa erottua massasta.
Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.
Sebastian Michaelis (Black Butler) ja Izaya Orihara (Durarara!!)
Demonibutleri ja tiedonvälittäjänilkki demonstroivat, mikä väri pukee pahista parhaiten.