Kategoria: Vuosimangasuosikit

Vaikka juuri vasta pääsin postaamasta vuoden 2022 mangasuosikista, oli pakko Inside Full Bloomin myötä vähän hypätä vuosissa taaksepäin, koska kyllä tämä tarina täytyy nostaa vuoden 2017 suureksi suosikiksi. Joten olkoon tämä postaus yhdistettu BL-bingotus ja vuosimangasuosikkipostaus.

Yliopisto-opiskelijat Kana ja Keigo eivät voi sietää toisiaan mutta päätyvät siitä huolimatta epämääräiseen vihaseksisuhteeseen.

Tekijä: Wakame Kuki
Julkaisu: Qpa (Takeshobo), ranskaksi Boys Love IDP
Luettuna: 1/1

Varma uusintaluku:

Halusin vain vähän kurkata uudestaan epäsuoran jatko-osa No Doubt Lilacin jälkeen, että mihinkäs kohtaan siinä sivuroolissa esiintyvät Kana ja Keigo olivat oman tarinansa lopussa päätyneet, mutta luinkin tarinan sitten puolivahingossa kokonaan. Ja näin yhteensä kolmen läpilukemisen jälkeen uskallan tosiaan sanoa, että tämä on yksi BL-tarinasuosikeistani, ja voi hyvin olla, ettei vuonna 2017 alkaneista sarjoista löydy itselleni tärkeämpää mangaa. Eli eiköhän tämä tule luettua ennen pitkää taas uusiksi!

Myrkyllinen romanssi:

Kanan ja Keigon konflikti lähtee siitä, että Keigo esittäytyy illanistujaisissa avoimesti homona, mikä sätkäyttää Kanan, joka on visusti kaapissa. Kanaa ärsyttää se, että Keigo voi vain marssia sisään ja olla oma itsensä, ja lisäksi täysi kusipää häntä kohtaan. Keigoa taas ärsyttää se, että Kana piilottelee omilta ystäviltäänkin. 

Molemmat heijastavat menneitä ikäviä kokemuksiaan toisiinsa. Kana kamppailee sisäistetyn homofobian kanssa, Keigo taas viiltävän itseinhon. Heidän yhteisiä kohtauksiaan ei ole kiva katsoa valtaosassa tarinaa. Keigo on verhotun vihamielinen Kanaa kohtaan, ja haluaa selvästi kanssakäymisellään vain satuttaa tätä (henkisesti, ei fyysisesti). Kana taas on avoimen vihamielinen Keigoa kohtaan, mutta on liian kiinnostunut siitä, mitä Keigolla on häntä vastaan, ettei pysty pysymään poissa.

Tarina on tosi mielenkiintoinen, koska se ymmärtää täysin keskussuhteen myrkyllisyyden ja oikein mehustelee sillä. En voi yleensä sietää myrkyllistä käyttäytymistä fiktiossa, jos tarinan kerronta ei itse hahmota sitä myrkylliseksi ja esitä sitä sellaisena. Mutta voi pojat, ihan kermaa minulle, jos sarja tunnistaa myrkyllisen käytöksen ja käsittelee sitä mielenkiintoisilla tavoilla – kuten tämä tekee!

Tuhannen kännissä ja non-con:

Jälleen alkoholin ylikäyttö katalysoi pääparin lihalliseen suhteeseen, mutta tällä kertaa hirveän ankealla tavalla. Tarinan ensimmäinen seksikohtaus, jossa Kana alkaa toeta kaatokännistään kesken panopuuhien, on tarkoituksellisen mega-ahdistava ja luo tosi onnistuneen sekavan ja intensiivisen tunnelman. Keigo ei saanut pisteitä tästä kohtauksesta, mutta sen pelastaa se, ettei Kana koskaan, myöskään tässä kohtauksessa, ihan osaa päättää, onko seksi Keigon kanssa tosi kamalaa vai tosi hyvää.

Kohtauksesta tekee tosi epämiellyttävän ja hyytävän se, että mieleni alkaa kyllä välittömästi vilkkua punavalona, että jospa olisi kannattanut selkeämpänä olevan herran olla työntämättä ruumiinosiaan toiseen, joka on hädin tuskin tajuissaan (vaikka se kaatokänniläinen olisi kuinka ollut aloitteentekijä). Koska apua. Keigo on tarinan antagonisti ja suuren osan tarinaa aivan häikäilemättömän myrkyllinen tyyppi, joka yrittää purkaa omaa pahaa oloaan Kanaa satuttamalla – ja alun välinpitämättömyys on tietysti luonteva ja myös hurjan inhottava osa tätä.

Herkullinen voimasuhde:

Aika pitkälle tarina näyttää siltä, että Keigolla olisi kaikki kortit kädessään ja että hän on tosi ankea tyyppi, joka luikeroi Kanan elämään ongelmaksi. Hänestäkin alkaa tosin kuoriutua sympaattisempi tyyppi tarinan edetessä, kun hänen taustojaan raotetaan.

Tarinan kliimaksikohtaus kuitenkin kääntää kaksikon voimasuhteet päälaelleen tosi muikeasti, kun Kana tulee Keigon luokse selvittämään heidän välinsä kunnolla, ja tämän piikittelyistä huolimatta ottaa tilanteen täysin hallintaansa ihastuttavan kypsästi. Kohtaus on tosi pitkä ja aivan huikea tunnevuoristorata, ja nyt kun kirjoitan siitä niin tekisi mieli lukea se uusiksi taas, kun oli niin hyvä!

Mieleenpainuva hahmo:

Miten voisin vastustaa tunnelukkojensa kanssa kamppailevaa teräväsilmäistä murjottavaa äksypoikaa! Kana on tosi vangitseva hahmo ja ihan just tyyppiäni. Se, miten hän mittailee tilannettaan Keigon kanssa ja yrittää saada tästä selvä, on kuvattu mielestäni tosi taidokkaasti.

Yabai!

Kaikki pokkarin kolme seksi-iltaa ovat ihan hälyttävän kuumia (joskin myönnettäköön, että myös makuni on toisinaan vähän yabai). Kohtaukset on myös integroitu osaksi tarinaa tosi hienosti, kun jokainen niistä merkitsee selkeää käännekohtaa pääparin tarinassa. BL on yleisesti ottaen parhaimmillaan, kun seksikohtaukset eivät ole vain itseisarvoisia, vaan kuljettavat samalla tarinaa eteenpäin, ja tässä ne toimivat erinomaisen kauniina rakenteellisina tukipilareina koko tarinalle sen alkuna, keskikohtana ja loppuna.

Inha toksisuus myös tekee seksikohtauksista myös tunnelmaltaan jänniä, kun kyseessä ei missään vaiheessa ole mikään rakkauden ja romantiikan huipentuma, vaan enemmänkin osa hahmojen keskinäistä koko pokkarin pituista kissatappelua. Superjännitteiset, negatiivissävytteiset tai muuten ristiriitaisia fiiliksiä tarkoituksellisesti herättävät eroottiset kohtaukset ovat vähän heikko kohtani. Yabai parhaalla huonolla tavalla!

Muita huomioita:

Mielestäni on aika hauskaa, että Inside Full Bloom ja sen sivuhahmoista kertova paljon valoisampi No Doubt Lilac (jonka osumat näkyvät bingokortissa violeteilla tähdillä) eivät osuneet bingossa yhteenkään samaan ruutuun. Tämä kertoo aika konkreettisesti siitä, miten täysin eri maailmoista niiden tarinat ja dramaattiset tyylit ovat yhtenäisestä maailmasta ja hahmokaartista huolimatta.

Inside Full Bloom on kaksikosta ehdottomasti se minulle mielenkiintoisempi tarina, mutta molemmista näkyy tekijän vankka tarinankerronnallinen osaaminen. Ihan hykerryttää, että hyllyssä on jemmassa sopivaa mielentilaa odottamassa vielä yksi Kukin tarina, koska näiden kahden edellisen myötä odotukset ovat tosi korkealla!

Kuva © Wakame Kuki, Takeshobo