Avainsana: Flowers of Evil

Kategoriat
Joulukalenteri Manga

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 24

Jouluaatto on vihdoin täällä, ja Missing Linkin joulukalenteri saapuu päätökseensä jo neljättä kertaa! Koska aloitin kalenterin tekemisen lennosta marraskuun viimeisenä päivänä, oli luukkujen väsääminen joulu- ja koulukiireiden lomassa välillä vähän raskasta. Sain kuitenkin kalenterin myötä elää uudestaan monia ikimuistoisia hetkiäni tärkeän harrastukseni parissa, ja koko joulunodotus hurahti ohi pää ihan mahdottoman täynnä tunteita.

Olen tässä kalenterissa käynyt läpi muistoja mangoista, joihin olen törmännyt vuosina 2002-2013. Tänään on vuorossa aaton kunniaksi kourallinen sellaisia sarjoja, joihin liittyviä kokemuksia tulen varmasti muistamaan tältä vuodelta 2014.

Lue lisää ”Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 24”
Kategoriat
Joulukalenteri Manga

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 23

Onani Master Kurosawa

luukku-22-onani-master-kurosawa

Rikoksia ja rangaistuksia.

Käsikirjoittaja: Katsura Ise
Piirtäjä: Takuma Yokota
Julkaisulehti ja -aika: Doujinshi, 2007-2009
Pokkareita luettuna: 4/4
Milloin löysin: 2009
Mistä kertoo: Luokkalaisiaan ylenkatsova yläastelainen Kakeru Kurosawa harrastaa tyttöjen vessassa masturboimista. Eräänä päivänä hän päättää rankaista koulukiusaajatyttöjä heittämällä mällit näiden koulupuvuille sillä välin, kun nämä ovat liikuntatunnilla. Tilanne rupeaa eskaloitumaan kiusatun tytön saadessa tietää touhusta.

Onani Master Kurosawa on todellinen yllättäjä. Hölmönällöstä alkuasetelmasta ei kannata hämääntyä, sillä omakustanteena toteutettu sarja ylittää helposti kaikki alkumetriensä nostattamat epäileväiset ennakko-odotukset.

Sarjan alku on kylmä ja kamala, täynnä aktiivista ja passiivista koulukiusaamista, ylemmyydentunteita, katkeruutta, kiristystä, välinpitämättömyyttä ja ilkeyttä. Päähenkilö itse on alussa sellainen ihmisvihaajaskitso, että sopisi loistavasti The Flowers of Evilin hahmokaartiin. Muutenkin alun lohduton tunnelma muistuttaa kyseisen teoksen nostattamia fiiliksiä.

Sarjan asenne alkaa kuitenkin ennen pitkää muuttua pikku hiljaa, eikä alussa kumuloituvista kamaluuksista seuraakaan odotettua kurjuudella ja pervoilulla mehustelevaa junaonnettomuutta. Päin vastoin, ennen kuin huomasinkaan, oli tarina alkanutkin kertoa rohkeudesta, toveruudesta, ystävyydestä ja vastuun ottamisesta. Juveniilistä höhöttelyalkuasetelmasta oli kuoriutunut yksi kypsimmistä ja elähdyttävimmistä kasvamisen kuvauksista, joihin olen saanut ilon tutustua.

Sarja ei koskaan äidy vaaleanpunaisessa hattaramassassa loikkimiseksi, vaan pitää jalkansa tiukasti maassa. Silti sen viesti on mieltäylentävän positiivinen. Kukaan hahmoista ei ole menetetty tapaus, vaan tehdyt virheet voidaan hyvittää ja niistä voidaan päästä yli. Synninpäästö ei kuitenkaan tule pahantekijöille ilmaiseksi, vaan sen eteen on tehtävä töitä.

Onani Master Kurosawalla ja The Flowers of Evilillä on paljonkin yhteistä, mutta edellisessä hahmot alkavat ennen pitkää tehdä oikeita valintoja, kun taas jälkimmäinen rypee omassa kamaluudessaan ja on siitä ylpeä. Selvästi amatöörimäisemmällä otteella piirretty mutta silti tehokkaasti sanottavansa ilmaiseva doujinshi päihittääkin kamaluuspröystäilyn kuusinolla. Takuma Yokota ja Katsura Ise ovat loihtineet kaikkien odotusteni vastaisesti liikuttavan tarinan, joka uskoo ihmisiin ja tuntuu hyvältä mielessä ja sielussa.

Kategoriat
Joulukalenteri Manga

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 19

Lychee Light Club

luukku-19-litsit

Groteski tajunnanräjäytys.

Mangaka: Usamaru Furuya
Julkaisulehti ja -aika: Manga Erotics F (Outa Shuppan), 2005-2006
Pokkareita luettuna: 1/1
Milloin löysin: 2011
Mistä kertoo: 14-vuotiaat pojat rakentavat litsien voimalla toimivan mahtirobotin, laittavat sen kaappaamaan nättejä tyttöjä palvottavakseen ja tekevät muutenkin kaikkea hölmöä ja kamalaa.

Lychee Light Club pääsee kalenteriin kaakkoon väännettyjen shokkiarvojensa ansiosta. Suorastaan koomisen teatraalisella tavalla ympäriinsä lentävät veret ja sisälmykset ja muu gorejuhla saivat aikoinaan tapittamaan sivuja silmät suurena ja miettimään, minkälaisen ihmisen aivosta pursuaa tällaista tavaraa ja miksi.

Sarjan hektinen, väkivaltainen ja mustan huumorin maalaama maailma tuntui läpeensä epämiellyttävältä, mutta silti ihmeen vetävältä kunnon junaturman tapaan. En usko, että olen koskaan lukenut toista kamaluudellaan yhtä riemukkaasti mässäilevää teosta, enkä välttämättä haluakaan lukea. Lychee Light Club tuntuu kärjistävän kaikki mangaka Usamaru Furuyan tyyppipiirteet muutamalla potenssilla, ja vuoristorata on melkoinen.

Teoksen kiinnostavuus löytyy kuitenkin lopulta shokkitykityksen alla piilottelevasta vahvasta kauneuden etsimisen ympärille kiertyvästä tematiikasta. Tarinan kerrontaa elävöittää myös mielenkiintoisesti teatteriesitystä imitoiva esillepano. Rytmitys toimii myös hyvin, ja lopputulos on sataprosenttisen mieleenpainuva ja erittäin toimiva yhdistelmä räiskyvää ilotulistusta ja hallittua tarinankuljetusta. Tarinaan on myös sidottu juuri tarpeeksi sympaattisia elementtejä niin, ettei lopputulos tunnu The Flowers of Evilin tapaan pelkästään ikävältä.

Litsivalopoikien veriset seikkailut tuntuivat mahan pohjalla niin voimakkaina, että kiinnostus Furuyan muitakin töitä kohtaan heräsi. Loppupeleissä aluksi valtavaksi paisunut innostus mangakaan pehmeni melko nopeasti, sillä hänen sarjansa tuntuvat usein turhankin kylmän pompööseiltä. Alkuinnostuksen laantumisen jälkeenkin Furuya on kuitenkin jäänyt mieleen poikkeuksellisen voimakkaan ja kumartelemattoman tyylinsä ansiosta. Välillä on jännä lukea hänen töitään herkullisen shokeeraavuuden, kunnianhimoisen hienostuneenkarun piirrostyylin ja epätyypillisten aiheiden takia, vaikkei teoksille kovin kummoisia sympatiapisteitä usein tipukaan.

Litsivalokerhon korkeiden NSFW-arvojen takia on muuten ironista, että luin julkaisun ensimmäisen puolikkaan nimenomaan töissä.

Kategoriat
Joulukalenteri Manga

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 5

The Flowers of Evil (Aku no hana)

luukku-5-pahan-kukat

Kaikki on kamalaa.

Mangaka: Shuzo Oshimi
Julkaisulehti- ja aika: Bessatsu Shonen Magazine (Kodansha), 2009-2014
Pokkareita luettuna: 9/11
Milloin löysin: 2013
Mistä kertoo: Lukemista harrastava Takao Kasuga varastaa hetken mielijohteesta ihastuksensa jumppavaatteet ja joutuu seurauksena teon nähneen outopallotytön kiristämäksi ja pompottamaksi.

Harva sarja on aiheuttanut minussa yhtä vahvan negatiivisen reaktion kuin The Flowers of Evil. Inhosin varsinkin alkuun sen lukemista syvästi, enkä ole pystynyt löytämään sarjasta kovin montaa miellyttävää elementtiä.

Huonoksi en silti voi mennä haukkumaan, sillä The Flowers of Evil on itse asiassa varsin vahva sarja. Shuzo Oshimin kerronta on niin tehokasta ja selkeää, että sivut kääntyvät lukiessa kuin itsestään ja pokkari toisensa jälkeen taittuu hujauksessa. Intellektuellilla tasollakin sillä on jotain annettavaa, ja tiettyjä nuoruuden aspekteja käsitellään varsin mielenkiintoisesti.

Silti manga on niin kylmän kamala ja esittää päähenkilönsä niin lohduttomassa valossa, että lukiessani suunnaltani kuuluu väistämättä ulinaa hahmojen tyhmyydestä. Teennäinen ja nahjusmainen möllykkäpääpoika kuvittelee olevansa ikätovereitaan suurestikin syvällisempi ihminen, koska hänen suosikkikirjansa on Charles Baudelairen Pahan kukat, vaikkei hän siitä mitään ymmärräkään. Kummatkin ympärillä pyörivät tytöt taas ovat täysiä psykopaatteja. Kaikki tekevät kerta toisensa jälkeen huonoimpia mahdollisia valintoja, eikä kellekään tule edes mieleen kohdella toisia tai edes itseään ihmisarvoisina olentoina. Sarja vääntää kaikesta hahmojen vuorovaikutuksesta perversioita.

Kamaluudet seuraavat toisiaan, ja jollain nurinkurisella tavalla sarjan vihaaminen tuntuu jopa hyvältä, kun lukemista ei ole tarkoituskaan kokea miellyttävänä. Sarja esittelee tarkoituksellisen mukasyvällisen maailmansa ja sitä asuttavat, ihmisiksi kelpaamattomat hahmonsa täysin tietoisena niiden tökeröydestä, mutta silti ylpeänä kuin pikkulapsi opittuaan itse sitomaan kengännauhat.

Ihan viimeisimmissä lukemissani käänteissä on alkanut erottua jotain vähän sympaattista muistuttavia vivahteitakin. Kenties siis loppua kohden vihauksen voi kääntää vähän pienemmälle liekille. Kahden viimeisen pokkarin aikana ehtinee toistaalta tapahtua vielä vaikka mitä kamalaa.

Mikään positiivinen kehitys ei kuitenkaan voi poistaa sataprosenttisen epäsympaattisen alkupuoliskon lukemisen anteeksiantamatonta tuskaa. Toisaalta erityisen voimakkaat lukukokemukset ovat aina arvokkaita, vaikka ne välillä olisivatkin negatiivisia.