Alkuperäinen nimi: Tokyo – Shiki
Tekijä: Haru
Julkaisu: ihr HertZ (Taiyo Tosho), ranskaksi Boys Love IDP nimellä Tokyo – quatre saisons, jatkoa kaksipokkariselle tarinalle 4gatsu no Tokyo wa… (ranskaksi Tokyo en avril…)
Luettuna: 2/2
Myrkyllinen romanssi, non-con ja wholesome:
(Tämä osio sisältää yleisen tason huomioita siitä, millaisiin tunnelmiin kukin tarinoista päättyy, mutta ei yksityiskohtia juonenkuluista.)
Koska sarjassa nähdään kolme toisistaan erillistä tarinaa, mahtuu mukaan vähän kaikenlaista, ja itse asiassa oli hauskaa, miten paljon tarinat erosivat toisistaan. Viimeisenä tuleva pieni lisätarina alkuperäisestä 4gatsu no Tokyo wa… -tarinan pääparista Kazumasta ja Renistä oli aivan valloittavan kiva jatko siitä, miten he ovat päässeet eteenpäin elämässään ja miettivät nyt yhteistä tulevaisuuttaan.
Kyouhein ja Yuiton tarina taas oli täyttä pahan mielen toksiinia alusta loppuun, ja jäi ihan tosi kutkuttavasti vielä kesken sellaiseen pisteeseen, jossa pariskunta ei ole päässyt ikävästä menostaan eteenpäin. Oli vähän vaikea päättää, pitäisikö suhteelle antaa non-con-osuma tiettyjen elementtien takia, vaikka enimmäkseen suostumuksellista touhu olikin (joskin tosi nihkeällä tavalla transaktionaalista ja hyväksikäyttöhenkistä). Päädyin kuitenkin siihen, että kyllä siellä kesken petipuuhien ylitettiin suostumuksen rajoja sellaisilla tavoilla, jotka osuman ansaitsevat.
Kyouhein ja Yuiton tarina jatkuu onneksi sarjakokonaisuuden seuraavassa osassa Tokyo – Rinkaiten, eli toivon mukaan pääsen lukemaan jatkonkin joskus, ja jospa pojat pääsisivät sitten vähän harkitsemaan meininkejään ja siirtymään kohti kivempaa dynamiikkaa. Tykkään nähdä fiktiossa, miten toksinen suhde kehittyy terveempään suuntaan, joten odotukseni ovat korkealla.
Ryuunosuken ja Hanamichin tarina taas on jotain edellisten välimaastosta. Se alkaa aika nihkeistä lähtökohdista, kun parin seksisessiot ovat nimenomaisen epähenkilökohtaisia, heidän juttunsa lähtee aika epärehelliseltä pinnalta liikkeelle, ja yleistunnelma on muutenkin onnistuneen puristava Ryuunosuken polttavien hellemigreenien keskellä. Tämä pari kuitenkin onneksi löytää yhteisen sävelen tarinan aikana ja pääsee parempaan meininkiin, ja intensiivinen viimeinen kohtaus laittaa hahmot käsittelemään ristiriitaisia tunteitaan tosi hienosti.
Vaikka näiden pokkareiden kaksi päätarinaa (eli Kyouhein ja Yuiton tarina sekä Ryuunosuken ja Hanamichin tarina) ovat aika erilaisia, ne tuntuvat kuitenkin kauniisti kuuluvan samaan kokonaisuuteen, koska tarinoiden on selkeästi tarkoitus peilata toisiaan. Kummassakin parissa toinen hahmoista on jo tarinan alussa saanut päähänpinttymän toisesta, vaikka ei kunnolla edes tunne tätä, ja pyrkii luomaan yhteyden ihastuksensa kohteeseen epärehellisellä ja epäterveellä tavalla.
Tuhma kansikuva ja hempeä kansikuva:
Ensin ajattelin, että kylläpäs näissä kahdessa pokkarissa on tosi erilaiset kannet. Mutta sitten tajusin, että kannethan jatkavat todella fiksusti samanlaista toisiinsa peilautuvaa dynamiikkaa kuin tarinatkin.
Kumpikin kansi rakentuu sille, että kannessa näkyy yksi pariskunta sängyllä vuorovaikutuksessa keskenään, ja niitä sitoo yhteen visuaalisesti myös kuvan ympärillä kulkeva reunus, joka on ensimmäisessä pokkarissa musta ja toisessa valkoinen. Sen sijaan hahmojen vuorovaikutus on kansissa täysin erilaista. Eroista ja yhtäläisyyksistä syntyy mainio kontrasti.
Kyouhei ja Yuito ovat keskellä ankean pingottavan näköistä sitomissessiota, eikä kummallakaan näytä olevan erityisen hauskaa. Heidän välinen dynamiikkansa perustuu vallankäytölle ja jyrkälle voimaepätasapainolle. Taustalla näkyy tympeän harmaa seinä ja sänkyä kehystävät lattialla lojuvat kirjakasat.
Ryuunosuke ja Hanamichi taas istuvat tasaveroisina, lempeästi toisilleen hymyillen ja toisiaan paijaillen, ja he ovat selvästi tosi tyytyväisiä siitä, että ovat löytäneet toisensa. Taustalla näkyy lämpöisenvärikäs auringonlasku, ja sänkyä kehystävät huonekasvit. Ihan tällaiseen kivaan fiilikseen itse tarinassa ei päästä, mutta kansi jättää mukavan lupauksen siitä, että eiköhän heillä ole edessään paljon mukavia hetkiä.
Lapsuudenystävät:
4gatsu-tarinan pääpari Kazuma ja Ren, joiden tosi traaginen lapsuudenystävyystarina oli tärkeässä osassa edellisessä sarjassa, saavat tässä jatkosarjassa pienen lisäyksen omalle tarinalleen. Välitin heidän päätarinastaan tosi paljon, ja vanhoja tuttuja on aina kiva nähdä uudelleen mukavissa merkeissä, joten olin oikein tyytyväinen heidän cameo-tarinaansa.
Yabai!
Harun piirrostyyli ei näytä siltä, että sisältö olisi erityisen raflaavaa, mutta vähän ehkä posket punehtuivat useammassakin kohtaa, koska eroottisissa kohtauksissa ei ollut säästelty graafisuuden osalta. Tämä käy toki järkeen, koska molemmat päätarinat keskittyivät vahvasti pääparinsa seksisuhteen ympärille, eivätkä niinkään romanssin kehittymisen (toisin kuin huomattavasti kiltimpi 4gatsu-tarina).
Lisäksi tulipa huomattua, että ilmeisesti ihr HertZ -lehdessä ei koeta erityistä viranomaisenpelkoa, kun kaikissa lehden sarjoissa näyttäisi olevan aivan surullisen mikroskooppiset pikkupikku sensuuripalkit. Ihan tuli nostalginen olo, kun nolkytluvun alussa käytettiin paljon yhtä pikkuruisia mustia palloja ja sydämiä, ja sittemmin olen tottunut näkemään vähän kattavampia sensuureja.
Muita huomioita:
Harun taidetyyli on aika aggressiivisen geneerisen BL-tyylin näköinen, eikä siitä jää mieleen erityisiä vahvuuksia esimerkiksi ilmeiden kuvaamisen tai hahmosuunnittelun osalta. En esimerkiksi ensin tajunnut, että kansien pariskunnat ovat ihan eri tyyppejä! Tärkein syy sille, miksi ihastuin tekijään edellisen sarjan kohdalla, oli kuitenkin hänen tapansa käsikirjoittaa hahmoja ja näiden välisiä suhteita.
Pidän Harun dramaattisesta rekisteristä. Yhtäältä tarinoissa tapahtuu varsin isoja ja dramaattisia asioita, mutta hahmot kuitenkin reagoivat niihin ja tuntevat hyvin samaistuttavan arkisilla tavoilla. Tästä tarinasta jäi tosiaan mieleen erityisesti Ryuunosuken elämän kesällä tuskaiseksi tekevä voimakas migreeni, joka tuntui tosi raskaan realistiselta piirteeltä, jota käytetään onnistuneesti luomaan painostavuutta kesään sijoittuvaan tarinaan ja hahmottamaan hahmon ajattelua ja tuntemuksia.
Kun tämä oli vasta toinen lukemani lyhyt teos Harulta, niin en ehkä ihan tohdi antaa ”uusi tarina suosikkitekijältä” -osumaa tälle, mutta kenties tämän lukemisen jälkeen voin todeta, että nostettakoon Haru nyt suosikkitekijöihini, kun neljä pokkaria tarinaa häneltä on osunut oikein muikeasti napakymppiin. Mielelläni luen häneltä tulevaisuudessakin kaiken mitä irti lähtee, ja etenkin sitä mainittua myrkkysuhdetta jatkavaa Tokyo – Rinkaitenia odotan innolla!