Viimeiset pari vuotta olen käsitellyt kuluneen animevuoden lähinnä mahtavien alku- ja lopputunnareiden kautta, ja kyllä samalla on tullut juteltua suunnilleen parhaat palat kyseisten vuosien animetarjonnasta ylipäänsä. Yleensä muutenkin vahvassa sarjassa on myös kovat tunnaripätkät, koska vahvan sarjan näkemyksellisyys ja tekninen taito tyypillisesti ulottuu niihin asti. Tunnarit kuitenkin ovat vakiintunut osa sitä, miten sarja ilmaisee persoonallisuuttaan, teemojaan ja hahmojaan.
Myös vuonna 2020 huomattavat animesuosikkini ovat hyvin edustettuina suosikkitunnarilistallani, mutta tällä kertaa haluan käsitellä hyviä sarjoja myös niiden muiden mieleenpainuneiden piirteiden kautta. Aloitetaan parhaan idolianimen kakkoskaudesta, IDOLiSH7: Second Beatistä!
Seitsemän hengen idolipoikaryhmä jatkaa voittokulkuaan.
Hahmokirjoitus
En ole perinteisesti kokenut kovin suurta kiinnostusta idolisarjoihin, sen kummemmin tyttö- kuin poikajäsenistöllä. Osittain tämä johtuu siitä, ettei idolibisnes tai -musiikki kauheasti innosta minua, eikä idolisarjoille yleinen hahmotyypittelykään yleensä ole herättänyt minussa yleisesti ottaen kovin paljon tunteita. Usein ongelmana tuntuu olevan myös liian iso hahmokaarti, jossa kaikille ei riitä huomiota ja tekemistä. Mobiilipeliin pohjaava IDOLiSH7 kuitenkin yllätti yleisönsä ja minut muiden mukana ykköskauden airatessa alkuvuodesta 2018. Ihastuin sarjan tarinapainotteisuuteen ja moniulotteiseen hahmonrakennukseen.
Kakkoskausi Second Beat! pisti vielä ykköskauttakin paremmaksi ja teki suuren vaikutuksen käsikirjoituksellisilla ansioillaan. Jokaisella pääryhmän seitsemästä pojasta on jotain jännää meneillään kakkoskaudella.
Kun Rikun astmaoireilu pahentuu ja Iori ottaa väliaikaisesti haltuunsa tiimin keskuspojan paikan, fanien reaktiot alkavat hiertää kaksikon välejä. Mitsuki taas on juuri alkanut löytää paikkaansa ryhmän juontajaeksperttinä, kun vahingossa kuultu kritiikki pölläyttää hänen vanhat itsetunto-ongelmansa esiin entistä vaikeampina.
Sougo taas saa vihjeen Tamakin kadonneesta pikkusiskosta, mutta kamppailee itsensä kanssa siitä, uskaltaako kertoa asiasta räjähdysherkälle Tamakille. Samalla normaalisti lapsellisen epäkohtelias Tamaki pyrkii kunnostautumaan saadakseen Sougolta tunnustusta. Nagi ja Yamato ovat vähemmän esillä omien konfliktiensa kanssa, mutta toimivat emotionaalisena tukena muille ja saavat omat ihanat tähtihetkensä.
Näitä keskuskonflikteja pyöritellään sarjassa valtavan tyydyttävällä tasapainolla – niitä ei ole järjestetty erillisiksi parin jakson tarinakaariksi, vaan kutakin konfliktia viedään eteenpäin rinnakkain muiden kanssa painotusta vaihdellen. Konfliktien ja niiden ympärillä pyörivien hahmosuhteiden rytmitys ja niiden lomassa muillekin hahmoille suodut merkitykselliset hetket ajavat sarjaa eteenpäin arvostettavalla tarkkuudella, eikä koskaan jäädä paikalleen nyhväämään. Turhia minuutteja ei sarjasta löydy, vaan se käyttää kaiken aikansa tehokkaasti olematta kuitenkaan täyteen ahdetun tuntuinen.
Vaikka IDOLiSH7 on pohjimmiltaan hyvin positiivinen sarja, se uskaltaa myös pakottaa hahmonsa käsittelemään hyvin monimutkaisia ja vaikeita tunteita. Erityisen hienoa mielestäni on, että monet kauden keskeiset konfliktit liittyvät menestykseen ja siihen liittyviin vaikeuksiin, mikä ilmentää uutta vaihetta idolitiimille, joka ykköskaudella vielä aloitteli toimintaansa mutta on kakkoskauteen mennessä saavuttanut juuri merkittävää huomiota. Fanien ja median reaktiot on välillä vaikea ottaa vastaan, ja etenkin Rikun ja Iorin välien kiristymisessä näkyy, miten paljon fanien kiistat siitä, kumpi olisi parempi keskuspoika, vaikuttavat suoraan heidän toveruuteensa surullisella tavalla.
i7-ryhmän lisäksi myös kilpailevat idoliryhmät TRIGGER ja Re:vale ehtivät saada syvennystä, ja Re:valeen keskittyykin yksi kauden keskuskonflikteista. Monet sarjat eivät saa näin paljon aikaan hahmojensa kanssa edes suuremmalla jaksomäärällä ja pienemmällä hahmokaartilla. IDOLiSH7:ssä on valtava määrä hahmoja, jotka kaikki saavat kuitenkin omaa valokeilaansa, mielenkiintoista hahmonkehitystä ja merkityksellistä roolia tarinassa. Kukaan ei jää seinäruusuksi. Se on melkoinen saavutus.
Varjopuoliakin hahmokirjoituksessa on, sillä Rikun perheestä pois adoptoitu kaksoisveli, TRIGGER-tiimin keskuspoika Tenn, saa minut aina esiintyessään raivon partaalle. Minulla on pitkään ollut vaikeuksia ymmärtää, miksi hahmon pitää olla niin ihmeellinen mulkku, joka on aina kritisoimassa idolikollegoja todella epäasiallisella tavalla ja lyttäämässä itseään jumaloivaa pikkuveljeä jankkaamalla, että tästä ei ole mihinkään. Kakkoskausi kuitenkin tarjosi tyydytyksekseni jopa tähän vaikeiluun varsin pätevän selityksen äärimmäisen skitsoista kasvuolosuhteista ja sai minut jopa hitusen ymmärtämään hahmoa (silti ihan huonoin poika siinä hyi voisitko kasvaa aikuiseksi ja käyttäytyä kuin fiksut ihmiset).
