Kategoriat
Anime

Animevuosi 2014: Kesä

Kesän animekausi osoittautui paljon hedelmällisemmäksi kuin alkuvuoden tarjonta, ja katseluintokin tuntui nousseen reippaasti, joten sarjoja tuli tapitettua paljon enemmän, eikä mitään tippunut kesken pois.

Akame ga Kill, Bakumatsu Rock, Glasslip, Hanayamata, ja Tokyo Ghoul jäivät yhteen jaksoon suosiolla, joskin viimeisin lähinnä siinä toivossa, että kenties joskus jaksaisi katsoa sensuroimattomat versiot jaksoista. Myös Space Dandyä ja DRAMAtical Murderia tuli nähtyä hajajakso.

Tämä postaus antaa tosi vääristyneen kuvan kaudesta, koska olen kirjoittanut jo aikaisemmin niistä kivemmista sarjoista, eli Kuroshitsujin Book of Circus -kaudesta ja Love Stagesta täällä sekä Nozaki-kunista ja Free! Eternal Summerista täällä.

Kesän sarjojen ansaitsemia kunniamainintoja:

Love Stage ja Nozaki-kun: Suurimmat yllättäjät

BL-anime on yleensä hirveän köykäistä ja puhtaat komediasarjat jaksavat yleensä viihdyttää minua vain muutaman jakson ajan, mutta nämä sarjat osoittivat, että aina välillä sarja voi nousta lähtökohtiaan reippaasti paremmaksi.

Free! ES: Ihanin Rin

Vihdoinkin sain sen kivan Rinin, jota baitattiin alkuperäisessä uimapoikateaserissa. Niin kiva poika kasvoi hänestä.

Aldnoah.Zero

2014-Aldnoah.Zero

Mars hyökkää. Inaho pelastaa. Mechajuttuja. Pasifistiprinsessa. Jotainjotain. Ihansama.

Aldnoah.Zero vaikutti ensi alkuun olevan ihan potentiaalinen leffamaisesti ohjattu ja rakennettu mecharymistely. Hahmokaarti vaikutti laajalta ja monipuoliselta, ja paristakin tyypistä olin ihan valmistautunut tykkäämään. Parin jakson sisään kävi kuitenkin selväksi, ettei sarjalla ollut aikomustakaan tehdä mitään suurella hahmomäärällään.

Tunnetyhjään lukiogarystupoika Inahoon keskittyminen tuhoaa koko sarjan. Koska kaikki tärkeät oivallukset, suunnitelmat ja merkittävin osa jopa toteutuksesta annetaan poikkeuksetta Inaholle, ei kellekään muulle jää sarjassa mitään tehtävää. Tuntuu kamalan pahalta, että mielenkiintoisen oloisesta hahmokaartista tehdään pelkkiä avuttomia ja tyhmiä sivustaihailijoita. Inahon armeijasisar viettää koko sarjan ulisemalla, että älä tee sitä Inaho, luokkakaverit jäävät Inahon shakkilaudallaan käskyttämiksi pelinappuloiksi ja PTSD-tyyppikin vain hajoaa triggereihinsä joka kerta, kun yrittää tehdä yhtään mitään. Muutenkin kaikki hahmointeraktio on kirjoitettu tuskaisen kömpelösti, minkä takia potentiaalinen hahmokaarti hajoaa kasaan vielä entistäkin pahemmin.

Kategoriat
Anime Arvostelu Taide ja tyyli Vertailu

Kesän 2014 animesatoa: Love Stage!! ja Kuroshitsuji

Pitkästä aikaa jaksoin naputella ajatuksiani päättyvistä animesarjoista.

Love Stage!!

Love-Stage-op

Kuuluisan viihdeperheen nörttipoika Izumi puetaan mainosta varten mekkoon, jolloin pyörät alkavat pyöriä hänen ja vastanäyttelijänä toimivan, lapsuudesta tutun supertähti Ryouman välillä.

Fiilikseni Love Stagesta olivat alusta loppuun tosi ristiriitaiset. Yhtäältä sarja onnistuu selkeän tietoisesti ja usein huvittavallakin tavalla kiertämään monia BL:n vanhoja kökkökliseitä ja olemaan monesti aidon herttainen. Prinssisemeä ei tarvitse aina odotella pelastamaan pulasta, ja tämä heittäytyykin ihastuessaan määrätietoisen semesuden sijaan lemmenkipeäksi koiranpennuksi.

Sarja on myös yksiselitteisen erinomaisesti ohjattu, sillä se onnistuu kääntämään vaatimattoman oloisen budjetin edukseen sen sijaan, että antaisi visuaalisen ulosantinsa kärsiä animaatiokökköilystä. Alkuteosmangakoiden Taishi Zaoun ja Eiki Eikin hahmodesigntyyli kaartuvine ylähuulineen ja voimakkaine silmineen on jo valmiiksi niin animemaista, että hahmosuunnittelu istuu sovitukseen sellaisenaan ja näyttää staattisenakin erittäin hyvältä.

Liikeanimaatioon ei ole käytössä liikaa resursseja, mutta hahmot pysyvät hahmomalleissaan tarkasti, eikä derppinaamailua juuri näy. Ainoa osa visuaalisesta ilmeestä, josta en niin välitä, ovat reunoja kohti haalenevat ja muutenkin valjut taustat, mutta eivät nekään varsinaisesti häirinneet katselukokemusta.

Love-Stage-taustat

Izumilla on söpöimmät vanhemmat ja sarjan hyväntuulisuus miellyttää.