Juokseminen on usein hyvin toteutettuna erityisen siisti tapa kuvata hahmojen tunnepurkauksia, ja siksi niihin on helppo sisällyttää paljon hahmolatausta. Lopputuloksena monet parhaista juoksuhetkistä jäävät elävästi mieleen ja tuovat teokseen kokonaisuutena ja varsinkin sen hahmoihin jotain hyvin tärkeää. Keräsin tähän kirjoitukseen ajatuksiani muutamasta suuresta juoksusuosikistani.
Steins;Gate – Okaben paniikki
Epäsulava animaatio korostaa painostavaa tunnelmaa ja nostattaa pelkoja katsojankin mielessä.
Visual noveliin pohjautuva aikamatkustusanime Steins;Gate ei tehnyt ensi alkuun minuun mitään erityisen suurta vaikutusta, vaikka ihan hauska sarja olikin. Jakson 11 loppu oli kuitenkin käänteentekevä hetki katselukokemuksessani. Hullua tiedemiestä leikkivä päähenkilö Okabe alkaa huomata ajautuneensa oikeasti vaaralliseen tilanteeseen saadessaan kauppareissulla uhkausviestin, jossa hänen todetaan tietävän liikaa ja jonka mukana tulee groteskisti kuva, joka esittää irtileikattua tyttönuken päätä. Okaben mieleen sattuu, että kaveriporukan kotitekoiseen tutkimuspäämajaan jäänyt lapsuudenystävä Mayuri saattaa olla vaarassa. Hän pudottaa ostoskorinsa siihen paikkaan ja lähtee juoksemaan paniikissa päämajaa kohti.
Okaben juoksumatkasta tekee ikimuistoisen se, että koko animaatiotyyli muuttuu kuvaamaan Okaben hätääntynyttä mielentilaa. Normaalistikaan sarja ei ole kovin värikäs, mutta juoksukohtauksesta värit häviävät kokonaan. Kaupunki muuttuu epämääräiseksi mustesotkuksi, ihmiset tunnistamattomiksi varjoiksi ja Okabe itse karuksi hiililuonnokseksi. Samalla liike suttaantuu epäselväksi, ja Okaben hyperventiloiva huohotus hukuttaa pahaenteisen taustamusiikin alleen.
Sarjan kuvaus siirtyy mielenkiintoisesti hetkeksi yleisnäkökulmasta heijastamaan Okaben sisäistä maailmaa, johon ei mahdu juuri tällä hetkellä mitään muuta kuin nuorukaisen pelko Mayurin turvallisuudesta ja jossa kaikki on hetken ajan totaalisen ahdistavalla tavalla epätietoista ja vierasta. Äkillinen tyylimuutos vie katsojan niin voimakkaasti Okaben näkökulmaan, että vaikka kohtaus päättyy kevyesti, kun Mayurilla ei olekaan hätää, jää katsojan mahanpohjalle lamaannuttava ahdistuksen tunne. Sarja on ottanut suuren askeleen vakavampaan suuntaan, ja jakso enteilee sarjan loppupuoliskon painavuutta pahaenteisesti.
Pidän erityisesti lopun yksityiskohdasta, jossa Okabe ei ensin meinaa saada lukossa olevaa ovea auki ja hapuilee avainta seinän ulokkeen päältä. Äärimmäisen paniikin hetkellä niinkin pieni hidaste kuin avaimeen kurottaminen on saatu tuntumaan suorastaan epätoivoisen mahtavalta vastoinkäymiseltä.
