Vuodelta 2022 onnistui kirimään suosikiksi toinenkin sarja In So Deep, It’s Love Alreadyn lisäksi.
The Guy She Was Interested in Wasn’t a Guy at All
Trenditietoinen lukiotyttö Aya ihastuu levykaupan cooliin myyjäpoikaan, mutta tämä onkin salaa syrjäänvetäytyvä tyttö Mitsuki samalta luokalta.
Alkuperäinen nimi: Kininatteru hito ga otoko janakatta
Tekijä: Sumiko Arai
Julkaisu: Alkanut Twitterissä, siirtyi myöhemmin Pixiv Comiciin, pokkarit Kadokawalta; englanniksi Yen Press
Julkaisuaika: 2022->
Pokkareita luettuna: 2/3+
”Vihreästä yurista” ei ole turhaan intoiltu viimeistä paria vuotta kovaan ääneen. Alun perin Twitterissä neljän sivun pikkulukuina alkaneen sarjan rytmitys toimii yllättävän hyvin, se on huikean ilmaisuvoimaisen näköinen, ja päätytöt ovat molemmat erinomaisen sympaattisia ja suloisia hahmoja.
Ensimmäistä kertaa sarjan alkua lukiessani olin vähän nihkeänä siitä, että levykaupan myyjän henkilöllisyys pysyy alkuun jonkin aikaa salassa, koska identiteetistä valehtelu ei ole konseptina mielestäni kauhean viehättävä. Sarja kuitenkin paljastaa väärinkäsityksen melko nopeasti, minkä seurauksena Aya ja Mitsuki pääsevät rakentamaan ystävyyttä ja romanssiakin rehelliseltä pohjalta, ja heidän välistään dynamiikkaa on tosi hauska seurata.
Tyttöjen välinen viehätys syntyy yhteisestä innostuksesta rock-musiikkiin. Ayan lukiokaverit eivät oikein ymmärrä hänen musiikkimakuaan, joten hänellä on valtava kaipaus päästä juttelemaan intohimostaan jonkun kanssa, joka tajuaa, mistä on kyse. Hän kokee massiivisen ihastumisen levykaupan myyjää kohtaan paitsi tämän päheän tyylitajun, myös tämän pistämättömän musiikkimaun takia, kun tämä soittaa levykaupassa aina parhaita bändejä. Ayan ennakkoluulottomuus ja avoimuus ovat tosi sympaattisia piirteitä. Vaikka ennen pitkää paljastuu, että levykaupan myyjä onkin tyttö hänen luokaltaan, Ayan tunteet eivät muutu, vaan hän tunnistaa ne edelleen teinityttöihastukseksi, eikä kohteen sukupuoli hätkäytä häntä.
Yksi sarjan kiinnostavimpia puolia on Mitsukin poikamaisen androgyyni olemus ja se, miten valtava ero näkyy hänen kouluminänsä ja vapaa-ajan minänsä välillä. Kouluminä sopeutuu yhteiskunnan odotuksiin siitä, miten tytön pitää presentoida itseään muille, mutta siinä Mitsuki ei koe oloaan mukavaksi ja pyrkii kaikin keinoin sulautumaan taustaan. Vapaa-ajan minä taas näyttää, että Mitsuki kokee itsensä todellisuudessa ihan erilaiseksi kuin yhteiskunnan odotukset määrittäisivät, ja vapaa-ajan minän hahmodesign on luotu taidolla sellaiseksi, että se istuu hahmolle tosi luontevasti (paljon luontevammin kuin tylsän ja ankean oloinen kouluminä-design) ja on myös erittäin näyttävä ja silmiinpistävä. Mitsuki tykkää pukeutua poikamaisen cooleihin katumuotivaatteisiin, lakata kyntensä mustiksi ja kuunnella jenkkirokkia.
Erityisen ansioitunut piirre taiteessa on ensinnäkin se, miten huikean komealta Sumiko Arai saa Mitsukin näyttämään vapaa-ajan tyylissään. Toisaalta vaikuttavaa on myös tapa, jolla sarjan visuaalinen kerronta tekee selväksi, kuinka pieneksi Mitsuki yrittää tehdä itsensä koulussa.
(Sivuhuomiona muodonmuutos kouluminän ja vapaa-ajan minän välillä toi mieleeni Setona Mizushiron lyhyehkön sarjan X-Day, jossa myös nähdään hahmo, jonka kouluminä on hiljainen ja kiusattu hissukka, mutta goottilolita-röyhelömekkoihin pukeutuva vapaa-ajan minä on se, millainen hän oikeasti haluaisi olla.)
Sarjan iso vetovoima syntyy myös siitä, miten häkellyttävän paljon voimaa Ayan ja Mitsukin välinen jännite pakkaa sivuille. Aya on niin söpö ja avoin, että Mitsuki ajautuu kerta toisensa jälkeen flirttailemaan hänelle, etenkin vapaa-ajan persoonassaan. Koulupersoonassaan Mitsukin itsetunto on kuitenkin niin heikko, että sosiaalinen Aya tekee häneen aina uudestaan suuren vaikutuksen. Molemmat näkevät toisissaan ihailtavia piirteitä ja saavat toisistaan sydämentykytyksiä hitsin intiimeissä hetkissä, joihin he päätyvät jatkuvasti. Ihastuksen tunteet ja innokas uusi ystävyys sekoittuvat hahmojen välillä tosi ihanaksi ihmissuhteeksi.
Sarjan visuaalista ilmettä määrittävä neonvihreä korostusväri muuten mustavalkoisessa kerronnassa ei kuulosta ensiajattelulta kauhean miellyttävältä visuaaliselta maailmalta. Tekijän erinomainen tyylitaju näkyy kuitenkin siinäkin, miten korostusväriä käytetään sivuilla juuri oikeissa paikoissa tuomaan sarjalle napakan ja vaikuttavan visuaalisen identiteetin, jota myös sarjan samalla vihreällä värjätyt kannet komplementoivat.
Toisinaan netissä ilman kustannustoimittajan hellää huolenpitoa alkaneet sarjat löytävät uusia näkökulmia ja tuoreen tuntuisen lähestymistavan aiheeseensa. The Guy She Was Interested in Wasn’t a Guy at All on ehdottomasti yksi tällainen, ja viraalisuosionsa ehdottomasti ansainnut!
Kuva © Sumiko Arai, Kadokawa