Missing Link

BL-bingo: No Doubt Lilac

Sarjan edellisessä tarinassa oli kannessa tulppaaneja, tässä taas nimen mukaisesti syreenejä.

Vakava poika Kyousuke on rakastunut lapsuudenystäväänsä, hönttiin ja äänekkääseen Ataruun.

Tekijä: Wakame Kuki
Julkaisu: Qpa (Takeshobo), ranskaksi Boys Love IDP, jatkoa tarinalle Inside Full Bloom
Luettuna: 1/1

Bingokortti. — *No Doubt Lilacin uudet osumat merkitty bingokorttiin syreeniteemaisen kannen kunniaksi violeteilla tähdillä.*

Lapsuudenystävät:

Olin vaikuttunut Wakame Kukin edellisestä tarinasta, Inside Full Bloomista, joten halusin lukea tämänkin. Aikaisemmassa postauksessa käsitellyn Tokyo – Quatre saisonsin (Tokyo – Shiki) tavoin tämäkin tarina on epäsuoraa jatkoa edeltäjälleen, jonka pääpariskuntaa nähdään tällä kertaa sivuhahmoina ja kaveriporukan kaksi muuta poikaa ovat tällä kertaa päässeet keskiöön.

Tämä on aika suoraviivainen tarina lapsuudenystävistä, joista toinen on ollut jo kauan salaa rakastunut toiseen, eikä tiedä, mitä tehdä yksipuolisille tunteilleen. Kyousuken ja Atarun vastakohdat viehättävät -tyylinen dynamiikka ei ollut oikein juttuni, vaikka ihan söpöjä olivatkin. Vaikka syvempiä tunteita tarina ei sydämeeni puskenut, niin Kyousuke jopa vähän sykähdytti hahmona, ja kyllä Atarustakin saatiin pellepojaksi aika kivasti irti.

Teos ei ehkä tuo mitään kauhean uutta pöytään, mutta tekee sen simppelin tarinansa kyllä oikein hyvin. Wakame Kukilla on selkeästi erittäin hyvin hallussa ihmissuhdedraama, ja hänen hahmojensa reaktiot ovat tosi sielukkaita ja saavat hahmot tuntumaan kokonaisilta.

Hempeä kansikuva:

Hitsiliini miten supersöpö kansikuva! Tässä on hahmojen läheisyys saatu konkretisoitua tosi nätiksi asetteluksi. Vaikka Kyousuke vähän myrtsisteleekin kuvassa, se on tosi toiveikas ja suloinen, kun Atarulla on niin hyvä meno ja söötti hymy päällä. Kannen violetti värimaailma on myös tosi kaunis ja harmoninen.

Wholesome:

Saatuaan vihdoin kuulla Kyousuken piilotetuista tunteista Ataru kyllä alkuun hyppää aika harkitsemattomiin ja äärimmäisiin tekoihin. Ei yleisesti ottaen ole kovin rakentava tai asiallinen tapa kummankaan hahmon näkökulmasta selvittää omia tunteita vaatimalla seksin kokeilua häneen yksipuolisesti ihastuneelta jäbäraukalta.

Mutta sen sijaan on aika kiva, että Ataru oikeasti sitten (onneksi pieleen menneiden) alkupöllöilyjensä jälkeen laittaa aikaa ja energiaa omien tunteidensa setvimiseen, eikä anna Kyousuken pakoilukäyttäytymisen lannistaa itseään, vaan haluaa kohdata tämän suoraselkäisesti.

Oli myös kiva nähdä, miten Inside Full Bloomin pariskunta oli päässyt eteenpäin ja rakentamaan eheämpää ja terveempää suhdetta oman enemmän pahan mielen tarinansa jälkeen.

Kuva © Wakame Kuki, Takeshobo

BL-bingo: Badass

Kannessa hieman epävarman näköinen lohikäärmemies ja itsevarman oloisena hurmaantunut ruskettunut, neliösilmälaseja käyttävä jäbämies läheisinä. Söpöt teknofamiliaarit pyörivät ympärillä.

Vakavanlempeä lohikäärmemies Alphonse saa siirron yhtiön hirviöidentorjuntayksikköön, jossa hän saa työparikseen vapaamielisen yksikönjohtaja Danten.

Tekijä: Haji
Julkaisu: Canna (Printemps Shuppan), ranskaksi Boys Love IDP
Luettuna: 1/1

*Uudet osumat merkitty pokkarin kansilogon kunniaksi turkoosilla yläkulmatähdellä.*

Fantasiamaailma:

Hajin vahvuus tarinankertojana on selvästi enemmän maailmanrakennuksessa kuin juonenkuljetuksessa. Slowburn-romanssiin pohjaava tarina oli ehkä makuuni vähän jopa tylsänpuoleinen, eikä oikein pitänyt otteessaan tai imaissut mukaansa, minkä takia ekstrapaksun pokkarin lukemiseen tuntui menevän tuhottomasti aikaa.

Sen sijaan tykkäsin Badassin maailmasta runsaine yksityiskohtineen tosi paljon, ja olen aiemminkin oppinut odottamaan tällä rintamalla hyvää Hajin teoksissa. Maailmassa turrit ja ihmiset ovat hiljattain oppineet elämään yhteisessä yhteiskunnassa, mutta turrit kohtaavat edelleen säännönmukaisesti rasismia. Kännyköiden sijaan kaikilla on omat kustomoidut AI-ötöt, joita käytetään kommunikaation ja tiedonvaihdon välineinä sekä datapankkeina, mutta jotka ovat muuten vähän kuin lemmikkejä (näkyvät kannessakin).

Päähenkilöt lahtaavat asutuksen lähelle eksyviä jättiläismonsuja työkseen, ja oikeudentuntoinen ja tunnollinen Alphonse on saanut korruptionkatkuisen siirron pahnanpohjimmaiselle osastolle, koska meni taltuttamaan pankkiryöstöjengiä, johon kuului jonkun tärkeän pampun sukulainen. Hänen haluttomuutensa julistaa lohikäärmeiden ylemmyyttä ihmisiin on myös saanut hänen perheensä hylkäämään hänet. Dantella taas on luurankoja kaapissa turrirasistiyhteisösiteidensä takia.

Alphonsen ja etenkin Danten taustat sekä ovat juonellisesti tärkeä osa tarinaa että tukevat maailmanrakennusta tuomalla siihen ajallista syvyyttä. Tarina ei vain tapahdu jossain fantasiamaailmassa, vaan miljöö nousee isosti tarinan pointiksi.

Yabai!

Alphonsen hahmodesign sarvikypärineen, kaksihaaraisine kielineen, ihopanssareineen ja monikäyttöisine piikkihäntineen on normimuodossaankin aika yabai, mutta ihan erityisen huhhuh Devilman-henkisessä berserkkimuodossaan. BL-mangassa harvemmin näkee näin jännää hahmosuunnittelua, ja Alphonsen turritaso on arvostettavan korkealla.

Suudelma työpaikalla ja non-con:

Alphonsen berserkkireaktio ensimmäisen hirviömätön jälkeen työpaikan suihkutiloissa oli pokkarin paras ja jännitteisin kohtaus, ja se ansaitsi osumat sekä työpaikkasuudelmasta että non-conista.

Non-con-osumaa piti vähän miettiä, kun Danten reaktio siihen, että massiivinen lohikäärmemies käy päälle kiimaisena, on niin käytännönläheisen mutkaton ”ei kait tässä nyt sitten muuta voi, ja onhan tämä nyt joka tapauksessa aika kiinnostava tyyppi, joten miksipäs ei”. Onneksi Alphonse lopulta myös saa itsensä tyrmättyä ennen kuin kellekään käy pahemmin. Mutta toisaalta itse tilanne on tosi kuumottava, eikä Dante tiedä, mitä Alphonselle tapahtuu, ja hän joutuu pelkäämään sekä Alphonsen hyvinvoinnin että oman fyysisen turvallisuutensa puolesta, kun tilanteessa on läsnä selkeä palasiksi repimisen uhka. Joten eiköhän osuma ole kuitenkin ihan ansaittu.

Non-con on tuottanut päänvaivaa jo useammassan teoksen kanssa, kun näitä aika epämääräisiä tilanteita tuntuu tulevan vastaan jatkuvasti. Ehkäpä vaan teen rauhan itseni kanssa ja sovin, että riittävän dubiöösi dub-con lasketaan osumaksi, kun muuten non-con-osuman antamatta jättäminen tuntuisi monessa kohtaa vähän turhan väkivalta-apologistiselta.

Pisteet Badassille kuitenkin kotiin siitä, että olipas harvinaisen mielenkiintoinen ja omanlaisensa non-con-kohtaus BL-pääparin välillä – sekä berserkkilohikäärmemiehen että uhrin täähän-on-tavallaan-aika-mielenkiintoista -asenteen takia.

Wholesome:

Vaikka Alphonsen ja Danten suhde lähtee aika hurjasta paikasta, se kehittyy sarjan myötä tosi söpöksi ja mukavaksi romanssiksi, joka perustuu vankkaan keskinäiseen luottamukseen ja yhteistyöhön.

Hahmonrakennus jää omaan mieleeni vähän latteaksi, mutta toisaalta siinä on myös selkeitä vahvuuksia. Etenkin sellainen on pääparin välinen kontrasti siinä, miten Alphonsen epävarmuudet näkyvät kilometrin päähän, mutta hän on lopulta tosi kypsän varma ja vakaa omista tunteistaan ja Dantesta tyyppinä, kun taas päällisin puolin kaikennähneen itsevarma Dante salailee asioita ja häpeää salailuaan. Kaikkiaan parilla on tosi wholesome ja pehmeä dynamiikka.

Aika mid:

Tarinassa oli monia vahvoja elementtejä, mutta niistä huolimatta se ei oikein onnistunut sykähdyttämään. Vaikka hahmot olivat söpöjä ja näistä olisi ollut potentiaalia olla tosi rakastettaviakin, ei pariskunnan buddy cop -seikkailu lopulta tuntunut saavan draamastaan kauheasti irti, eivätkä tuota yllä mainittua suihkukohtausta lukuun ottamatta tärkeimmät tunnekohtaukset tuntuneet riittävän kirkkaalla visiolla toteutetuilta.

Maailmanrakennuksessa ja hahmojen historiassa on niin paljon siistejä juttuja, että olisin halunnut tykätä tästä paljon enemmän, mutta jotenkin tarina ei silti onnistunut kokonaisuutena oikein säväyttämään, joten olkoon tämä vuoden ensimmäinen ”aika mid”.

Kuvat © Haji / Printemps Shuppan

BL-bingo: Disparais de ma vue! 1 (Nandemo ii kara kietekure)

Limaisen oloinen poika kuiskii vittuuntuneen oloisen pojan korvaan ja hiplaa tämän leukaa toinen käsi tämän hartialla.

Yksin viihtyvä Riku Yatsudo rakastui yläasteella vuotta vanhempaan sosiaaliseen Yooji Shigiharaan ja kuvittelee heidän seurustelevan tosissaan, kunnes selviää, että Yooji paneskelee myös erinäisten tyttöjen kanssa. Vaikka Riku katkaisee välit, pojat tapaavat uudelleen lukiossa, jossa Yooji alkaa taas piirittää häntä.

Alkuperäinen nimi: Nandemo ii kara kietekure
Tekijä: Hinako
Lehti: i Hertz (Taiyo Tosho), ranskaksi Boys Love IDP nimellä Disparais de ma vue!
Luettuna: 1/3+

Myrkyllinen romanssi:

Tämä sarjan ensimmäinen osa ei tehnyt montaa osumaa bingoon, mutta myrkyllinen romanssi olikin sitten aivan pokkarin keskiössä. Riku menee samaan lukioon Yoojin kanssa todistaakseen heille kummallekin, että ei varmana välitä Yoojista enää yhtään. Yooji taas ottaa tämän signaalina siitä, ettei Riku halua kadottaa häntä elämästään.

Vähän jännittää, miten sarja tulee kehittymään, koska harvemmin tällaiset pahan mielen BL-tarinat ovat kovin pitkiä, ja tämä sarja on rakentamassa jo neljättä pokkaria. Tulen kyllä varmasti jossain vaiheessa hankkimaan käsiini jatkoa, koska kyllä välillä on vaan kutkuttavaa lukea tällaista inhaa mustaa romanssisarjaa, joka ei ole yhtään romanttinen, vaan lähinnä ankea.

Yooji on tässä kohtaa sarjan isoin kiinnostuspointti, koska hänen kuvauksensa viittoo vahvasti jonkinlaisen epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön suuntaan. Hän ripustautuu Rikuun, ja selvästi Riku on hänelle erityinen, mutta hän tuntuu osaavan osoittaa kiintymystään lähinnä manipuloimalla ja halulla omistaa ja hallita. Hän ei edes ollenkaan tajua, miksi Riku vihoittelee siitä, että hän harrastaa seksiä kaiken kanssa, mikä liikkuu, eikä häntä kiinnosta myöskään ottaa asiasta selvää.

Riku toisaalta hautoo massiivista katkeruutta ja on tyly Yoojille, koska tietää, ettei tämä lähestymisyrityksistään huolimatta rakasta häntä ainakaan sillä tavalla kuin hän haluaisi, mutta silti hän ei voi olla vähän uppoamatta Yoojin hänelle osoittaman huomion suohon. Eikä Rikuakaan toisaalta kiinnosta yrittää kommunikoida ongelmiaan Yoojille, vaan hän yrittää vuorostaan hallita Yoojia näyttämällä, miten vähän tämä hänelle enää merkitsee. Yooji saa kuitenkin häneltä aina tarpeeksi vastakaikua, että on motivoitunut jatkamaan vänkäämistä.

Yabai!

Tässä sarjassa yabai-fiilis tulee erotiikkaa enemmän siitä epämiellyttävästä tunnusta, että hahmot ovat jumittumassa täysin toksiseen suhteeseen. Ykköspokkari ei vielä lupaa, että tilanteesta olisi mitään sotkutonta ulospääsyä, mutta kiinnostaa nähdä, kallistuuko sarja edetessään yhä vain ankeammaksi kurimukseksi, vaiko enemmän siihen suuntaan, että Yooji alkaisi hahmottaa rakentavampia tapoja ajatella suhdettaan Rikuun kuin manipulointi. Toistaiseksi olen varovaisen varpaillani.

Bi-hahmo:

Kaipa Yooji saa tämän osuman aikaiseksi, kun vähän kuka vaan vaikuttaa sängyssä maistuvan. Toisaalta hän on myös tosi ankea hahmo, joka ei todellakaan uhraa ajatustakaan identiteettijuttujen miettimiselle, ja vaikuttaa juuri siltä mahdollisimman toksiselta panojäbältä, jolla on päivällä naisia kainalossa mutta joka yön pimeydessä himoitsee miehiäkin (tai ainakin sitä yhtä), vaikka tuskin sanoisi tätä ääneen.

Kuvat © Hinako / Tayo Tosho

BL-bingo: Tokyo – Quatre saisons (Tokyo – Shiki)

Sarjan kahden pokkarin kannessa on aika eri meno mutta silti mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä. — Jatko-osa laajentaa kahden alkuperäisessä tarinassa sivuroolissa olleen hahmon tarinoita. Yliopiston pääsykokeet feilannut Kyouhei Saotome alkaa sisään päässeen entisen lukiotoveri Yuito Jinguujin tutoroitavaksi, ja tämä haluaa maksuksi seksiä. Ryuunosuke Yagami taas tapaa uuden viikottaisen panojäbä Hanamichin, mutta ei ole yhtään kiinnostunut tutustumaan tähän ruumiillisia iloja enempää. Lisäksi edellisen sarjan sankarit Kazuma ja Ren tekevät pienen comebackin ja miettivät sitoutumisjuttuja.

Alkuperäinen nimi: Tokyo – Shiki
Tekijä: Haru
Julkaisu: ihr HertZ (Taiyo Tosho), ranskaksi Boys Love IDP nimellä Tokyo – quatre saisons, jatkoa kaksipokkariselle tarinalle 4gatsu no Tokyo wa… (ranskaksi Tokyo en avril…)
Luettuna: 2/2

Myrkyllinen romanssi, non-con ja wholesome:

(Tämä osio sisältää yleisen tason huomioita siitä, millaisiin tunnelmiin kukin tarinoista päättyy, mutta ei yksityiskohtia juonenkuluista.)

Koska sarjassa nähdään kolme toisistaan erillistä tarinaa, mahtuu mukaan vähän kaikenlaista, ja itse asiassa oli hauskaa, miten paljon tarinat erosivat toisistaan. Viimeisenä tuleva pieni lisätarina alkuperäisestä 4gatsu no Tokyo wa… -tarinan pääparista Kazumasta ja Renistä oli aivan valloittavan kiva jatko siitä, miten he ovat päässeet eteenpäin elämässään ja miettivät nyt yhteistä tulevaisuuttaan.

Kyouhein ja Yuiton tarina taas oli täyttä pahan mielen toksiinia alusta loppuun, ja jäi ihan tosi kutkuttavasti vielä kesken sellaiseen pisteeseen, jossa pariskunta ei ole päässyt ikävästä menostaan eteenpäin. Oli vähän vaikea päättää, pitäisikö suhteelle antaa non-con-osuma tiettyjen elementtien takia, vaikka enimmäkseen suostumuksellista touhu olikin (joskin tosi nihkeällä tavalla transaktionaalista ja hyväksikäyttöhenkistä). Päädyin kuitenkin siihen, että kyllä siellä kesken petipuuhien ylitettiin suostumuksen rajoja sellaisilla tavoilla, jotka osuman ansaitsevat.

Kyouhein ja Yuiton tarina jatkuu onneksi sarjakokonaisuuden seuraavassa osassa Tokyo – Rinkaiten, eli toivon mukaan pääsen lukemaan jatkonkin joskus, ja jospa pojat pääsisivät sitten vähän harkitsemaan meininkejään ja siirtymään kohti kivempaa dynamiikkaa. Tykkään nähdä fiktiossa, miten toksinen suhde kehittyy terveempään suuntaan, joten odotukseni ovat korkealla.

Ryuunosuken ja Hanamichin tarina taas on jotain edellisten välimaastosta. Se alkaa aika nihkeistä lähtökohdista, kun parin seksisessiot ovat nimenomaisen epähenkilökohtaisia, heidän juttunsa lähtee aika epärehelliseltä pinnalta liikkeelle, ja yleistunnelma on muutenkin onnistuneen puristava Ryuunosuken polttavien hellemigreenien keskellä. Tämä pari kuitenkin onneksi löytää yhteisen sävelen tarinan aikana ja pääsee parempaan meininkiin, ja intensiivinen viimeinen kohtaus laittaa hahmot käsittelemään ristiriitaisia tunteitaan tosi hienosti.

Vaikka näiden pokkareiden kaksi päätarinaa (eli Kyouhein ja Yuiton tarina sekä Ryuunosuken ja Hanamichin tarina) ovat aika erilaisia, ne tuntuvat kuitenkin kauniisti kuuluvan samaan kokonaisuuteen, koska tarinoiden on selkeästi tarkoitus peilata toisiaan. Kummassakin parissa toinen hahmoista on jo tarinan alussa saanut päähänpinttymän toisesta, vaikka ei kunnolla edes tunne tätä, ja pyrkii luomaan yhteyden ihastuksensa kohteeseen epärehellisellä ja epäterveellä tavalla.

Tuhma kansikuva ja hempeä kansikuva:

Ensin ajattelin, että kylläpäs näissä kahdessa pokkarissa on tosi erilaiset kannet. Mutta sitten tajusin, että kannethan jatkavat todella fiksusti samanlaista toisiinsa peilautuvaa dynamiikkaa kuin tarinatkin.

Kumpikin kansi rakentuu sille, että kannessa näkyy yksi pariskunta sängyllä vuorovaikutuksessa keskenään, ja niitä sitoo yhteen visuaalisesti myös kuvan ympärillä kulkeva reunus, joka on ensimmäisessä pokkarissa musta ja toisessa valkoinen. Sen sijaan hahmojen vuorovaikutus on kansissa täysin erilaista. Eroista ja yhtäläisyyksistä syntyy mainio kontrasti.

Kyouhei ja Yuito ovat keskellä ankean pingottavan näköistä sitomissessiota, eikä kummallakaan näytä olevan erityisen hauskaa. Heidän välinen dynamiikkansa perustuu vallankäytölle ja jyrkälle voimaepätasapainolle. Taustalla näkyy tympeän harmaa seinä ja sänkyä kehystävät lattialla lojuvat kirjakasat.

Ryuunosuke ja Hanamichi taas istuvat tasaveroisina, lempeästi toisilleen hymyillen ja toisiaan paijaillen, ja he ovat selvästi tosi tyytyväisiä siitä, että ovat löytäneet toisensa. Taustalla näkyy lämpöisenvärikäs auringonlasku, ja sänkyä kehystävät huonekasvit. Ihan tällaiseen kivaan fiilikseen itse tarinassa ei päästä, mutta kansi jättää mukavan lupauksen siitä, että eiköhän heillä ole edessään paljon mukavia hetkiä.

Lapsuudenystävät:

4gatsu-tarinan pääpari Kazuma ja Ren, joiden tosi traaginen lapsuudenystävyystarina oli tärkeässä osassa edellisessä sarjassa, saavat tässä jatkosarjassa pienen lisäyksen omalle tarinalleen. Välitin heidän päätarinastaan tosi paljon, ja vanhoja tuttuja on aina kiva nähdä uudelleen mukavissa merkeissä, joten olin oikein tyytyväinen heidän cameo-tarinaansa.

Yabai!

Harun piirrostyyli ei näytä siltä, että sisältö olisi erityisen raflaavaa, mutta vähän ehkä posket punehtuivat useammassakin kohtaa, koska eroottisissa kohtauksissa ei ollut säästelty graafisuuden osalta. Tämä käy toki järkeen, koska molemmat päätarinat keskittyivät vahvasti pääparinsa seksisuhteen ympärille, eivätkä niinkään romanssin kehittymisen (toisin kuin huomattavasti kiltimpi 4gatsu-tarina).

Lisäksi tulipa huomattua, että ilmeisesti ihr HertZ -lehdessä ei koeta erityistä viranomaisenpelkoa, kun kaikissa lehden sarjoissa näyttäisi olevan aivan surullisen mikroskooppiset pikkupikku sensuuripalkit. Ihan tuli nostalginen olo, kun nolkytluvun alussa käytettiin paljon yhtä pikkuruisia mustia palloja ja sydämiä, ja sittemmin olen tottunut näkemään vähän kattavampia sensuureja.

Muita huomioita:

Harun taidetyyli on aika aggressiivisen geneerisen BL-tyylin näköinen, eikä siitä jää mieleen erityisiä vahvuuksia esimerkiksi ilmeiden kuvaamisen tai hahmosuunnittelun osalta. En esimerkiksi ensin tajunnut, että kansien pariskunnat ovat ihan eri tyyppejä! Tärkein syy sille, miksi ihastuin tekijään edellisen sarjan kohdalla, oli kuitenkin hänen tapansa käsikirjoittaa hahmoja ja näiden välisiä suhteita.

Pidän Harun dramaattisesta rekisteristä. Yhtäältä tarinoissa tapahtuu varsin isoja ja dramaattisia asioita, mutta hahmot kuitenkin reagoivat niihin ja tuntevat hyvin samaistuttavan arkisilla tavoilla. Tästä tarinasta jäi tosiaan mieleen erityisesti Ryuunosuken elämän kesällä tuskaiseksi tekevä voimakas migreeni, joka tuntui tosi raskaan realistiselta piirteeltä, jota käytetään onnistuneesti luomaan painostavuutta kesään sijoittuvaan tarinaan ja hahmottamaan hahmon ajattelua ja tuntemuksia.

Kun tämä oli vasta toinen lukemani lyhyt teos Harulta, niin en ehkä ihan tohdi antaa ”uusi tarina suosikkitekijältä” -osumaa tälle, mutta kenties tämän lukemisen jälkeen voin todeta, että nostettakoon Haru nyt suosikkitekijöihini, kun neljä pokkaria tarinaa häneltä on osunut oikein muikeasti napakymppiin. Mielelläni luen häneltä tulevaisuudessakin kaiken mitä irti lähtee, ja etenkin sitä mainittua myrkkysuhdetta jatkavaa Tokyo – Rinkaitenia odotan innolla!

Mangasuosikit 2023: Firefly Wedding

Joitakin vuosia sitten törmäsin somessa oikein erityisen kutkuttavaan kiertopostaustyyppiin: Ihmiset postailivat kuvaa, johon he olivat valinneet suosikkianimensa jokaiselta vuodelta. Heti alkoi syyhyttää, että haluaisin tehdä samanlaisen mutta mangasta! Mutta en ole koskaan tykännyt postata pelkkiä kuvia, vaan omaan internet-käyttäytymiseeni on aina kuulunut se, että haluan kirjoittaa asioista perusteluita.

Siitä lähtien mieleni perukoilla on hautunut somepostausketju, jossa kirjoittaisin aina suosikkimangoistani kultakin vuodelta. Mutta sitä ei koskaan tullut tehtyä, koska sometilini antavat ihan liian lyhyen formaatin siihen nähden, miten paljon haluaisin sanoa näistä sarjoista – ovathan ne suosikkejani!

No nyt kun olen palannut bloggaamisen pariin, niin voinkin vihdoin ottaa työn alle tämän projektin! Eli kirjoittelen ajatuksiani suosikkimangasarjoistani kultakin vuodelta – etenkin siitä näkökulmasta, miksi ne ovat jääneet suosikeikseni. Sijoitan kunkin sarjan sen alkamisvuodelle, koska mielestäni pääsääntöisesti alkamisaika määrittää sarjaa tosi vahvasti. Kultakin vuodelta saattaa tulla useitakin valintoja, kun en varmasti henno jättää mitään supersuosikkia pois. Katsotaan, miten pitkälle historiaan pääsen!

Aloitan vuodesta 2023, koska 2024 on vielä niin tuore, etten ole toistaiseksi oikein kokeillut mitään mainitsemisen arvoista kyseiseltä vuosikerralta. Myös 2023 alkaneita sarjoja on tähän mennessä ehtinyt kertyä lukulistalle melko niukasti, mutta yksi tulokas onnistui sykähdyttämään tosi kivalla tavalla, ja odotan siltä parin alkupokkarin perusteella aika paljon!

Firefly Wedding

Varakkaan perheen sairaalloinen vanhin tytär Satoko siepataan ja uhataan tappaa, ja pelastuakseen hän päätyy lupautumaan vaimoksi yhdelle sieppausjengistä, epämääräiselle murhapoika Shinpeille.

Alkuperäinen nimi: Hotaru no yomeiri
Tekijä: Oreco Tachibana
Julkaisu: Ura Sunday -nettialusta ja MangaONE-appi (Shogakukan), englanniksi Viz (printti) ja Comikey (digi)
Pokkareita luettuna: 2/7+

Firefly Weddingin alkuasetelma on kutkuttava, ja olin siksi noteerannut sen jo heti Vizin jenkkilisenssin myötä. Näitä sarjoja, joissa nainen joutuu pärjäämään epämääräisen psykopojan kanssa feikkiromanssissa, on viime aikoina poksahdellut jenkkimarkkinallekin joitakin – Yakuza Fiancé ja Assassin & Cinderella tulevat mieleen tämän lisäksi. Ja onhan se aika hauska lähtökohta tarinalle. Yakuza Fiancé on kiinnostanut pitkään ja mangana vielä kokeilematta, mutta tykkäsin tuoreesta animesovituksesta oikeinkin paljon. Assassin & Cinderellassa pääparin voimadynamiikka ei ehkä ykköspokkarin perusteella ole ihan makuuni, mutta kyllä siitäkin sama jännitteisen alkuasetelman viehätysvoima kupruilee.

Firefly Weddingin ykköspokkari nappasi kuitenkin välittömästi mukaansa terävällä aloituskohtauksellaan, jossa sisarpuolet piikittelevät toisiaan ensin kohteliaisuuksiin ja välittämiseen verhottuna ja lopulta suoraan vihamielisesti. Päähenkilö Satoko on neuvokas, älykäs ja huikean kaunis, mutta huono terveys painaa häntä, samoin kuin äiti- ja sisarpuolen painostava läsnäolo. On oikein raikasta, miten Satoko ei tilanteestaan huolimatta putoa Tuhkimo-tropeeseen ja jää kiltiksi altavastaavaksi pelastajaa odottamaan, vaan laittaa kovan kovaa vastaan ilkeilyille.

Satokon ja Shinpein jännitettä huokuva dynamiikka taas kantaa sarjan ykköspokkarin läpi huikealla tavalla. Siinä on kaikuja Yakuza Fiancésta, mutta parin suhde tuntuu paljon turvattomammalta ja epävakaammalta ja siten jotenkin hirmuisen sävähdyttävältä. Shinpei testaa Satokoa ja tämän luonnetta ja vakaumusta jatkuvasti, Satoko taas pyrkii manipuloimaan Shinpeitä pysymään puolellaan.

On tosi kutkuttavaa, miten kumpikaan hahmoista ei selvästi ole liikkeellä puhtaat jauhot pussissa, mutta samalla Satoko pystyy pitämään voimatasapainon ainakin jotenkuten puolellaan, vaikka onkin täysin mahdottomassa tilanteessa ja periaatteessa täysin räjähdysherkän Shinpein armoilla. Shinpei taas on kiinnostava hahmo, koska hän tuntuu heittäytyvän ajatuksesta koti-leikistä Satokon kanssa tosi naiivin innostuneesti, vaikkei aivan vaikuta käsittävän, mitä rakkaus tunteena tarkoittaa. Tämä on samaan aikaan vähän jopa liikuttavaa mutta myös aika karmivaa seurattavaa, ja toisaalta avaa Satokolle ovia Shinpein johdattelemiseen. Minulle tällainen voima- ja valtatasapainoilla leikittely iskee tosi kovaa, ja innostun herkästi kun vastaan tulee oikein hyvin toteutettu tätä isona vetovoimanaan käyttävä teos.

Samoin tykkään eteenpäin suuntautuvista, koko ajan liikkeessä olevista teoksista. Ilahduinkin oikein kiitettävästi, kun jo kakkospokkarissa parin dynamiikka etenee aika hauskasti vähän uuteen suuntaan. Olen tosi valmis siihen, että hahmot pääsevät kunnolla kamppailemaan skitsoiluromanssin kiemuroissa!

Firefly Wedding on selvästi tyyliltään joseimuke-sarja, eli naisyleisölle suunnattu sarja, mutta uskon, että se, että sarjaa julkaistaan perinteisen printtilehden sijaan verkkoalustalla, tekee siitä tosi freesin tuntuisen – se samaan aikaan tuntuu shoujosarjalta mutta ei kuitenkaan ihan. Sarja on kotoisin Ura Sunday ja MangaOne-alustoilta, joilta löytyy aika laajasti eri kohdeyleisöille leivottuja ja eri genrejä edustavia sarjoja.

Elementti, josta olen vähän epäileväisempi, on sarjan kuvaus Meiji-kauden bordellielämästä Japanissa. Kielletty bordellisaari, jonne Satoko siepataan ja jolle päätynyt nainen pääsee lähtemään ainoastaan rikkaan miehen ostamana, vaikkei ole kellekään mitään velkaa eikä kuulu mihinkään bordelliin, tuntuu aika epämääräiseltä ja myös vähän epäuskottavalta juonielementiltä, ja muutenkin bordellielämä on kuvattu vähän suurpiirteisen ja epämääräisen oloisesti, joten toivon, että tämä juonikuvio jää jälkeen nopeasti ja että sarja siirtyy johonkin uuteen pian.

Huolimatta varauksellisesta suhtautumisestani tähän alun juonielementtiin olen parin ekan pokkarin perusteella varsin innoissani tästä sarjasta, ja lisää pitää ehdottomasti saada niin pian kuin suinkin! Huikean kivan näköinenkin!

Kuvat © Oreco Tachibana, Shogakukan

BL-bingo: Barbarities 4

Jäbät vihdoin samalla aaltopituudella hymyilemässä toisilleen, mutta silti tämä on vähiten suosikkini sarjan kansista.

Huikentelevainen hurmuri Adam Canning saa tehtäväkseen toimia oikeusministerin henkivartijana ja saa selville, että oikeusministerin ärtyisä sukulaispoika Joel onkin ministeri itse, joka vain naamioituu virkaa toimittaessaan. Joel ja Adam kietoutuvat erinäisiin poliittisiin vallankaappauskonflikteihin, ja Adam rakastuu palavasti Joeliin.

Tekijä: Tsuta Suzuki
Julkaisu: Magazine Be x Boy (Libre Shuppan), englanniksi Seven Seas
Luettuna: 4/4

Barbaritiesin keräämät osumat merkitty vaaleansinisillä tähdillä Adamin vaaleansinisen teemavärin kunniaksi.

Fantasiamaailma:

Tällaista matalan fantasian maailmaa, jonka maantieteelliset ja poliittiset voimasuhteet on mietitty tarkkaan ja tarina rakennettu niiden ympärille, on aika ilo lukea. Miljöön rakennus onkin tosi kunnianhimoista. Maailma tuntuu kiinnostavalta ja mielekkäältä, ja sen kantimiin on rakennettu myös varsin siisti poliittisen juonittelun ja vallankaappausyritysten ympärillä pyörivä juoni, jota oli tosi mielenkiintoista seurata.

Vähän sääli, ettei sarjan yleinen tunnelma onnistunut hurmaamaan yhtä kovasti. Suzuki kastaa välillä varpaita dramaattisemman puolelle, mutta aina palataan tosi nopeasti jotenkin vähän löysän tuntuiseen kevyeen sävyyn, ja sarjassa pyörivien kahden pikkuprinssin välisen lapsekkaan ihastuksen kuvaaminen oli suorastaan etovan söpöilevää. Tunnelman sävy on selkeä tyylivalinta, mutta itse olisin nauttinut vähemmän höyhenenkepeästä menosta.

Mieleenpainuva hahmo:

Joel on ykköspokkarista lähtien hurmannut minut täysin hahmona. Hän on ärtyisä, tunnollinen ja huikean älykäs järjestelmäuudistaja, joka tekee uupumuksen partaalle asti töitä saavuttaakseen idealistiset tavoitteensa realistisiin suunnitelmiin nojautuen. Hän on kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista yleisesti, mutta ei ole oikein hyvä toimimaan ihmisten kanssa.

Hahmo nousee tosi erottuvaiseksi ja mieleenpainuvaksi yhdistelmäksi naiivia tunnehaavoittuvuutta ja piinkovaa strategikkoa. Lisäksi en voi vastustaa miestä, jolla on näin ihanan väsyneet silmät! Liian nuori seksikkääksi setämieheksi valitettavasti, mutta energia on paikallaan!

Bi-hahmo:

Semehahmo Adam taas ei ollenkaan maistunut. Harvemmin käy niin, että toinen puolisko BL-pariskunnasta ihastuttaa valtavasti ja toinen enemmän vihastuttaa, mutta tässä näin valitettavasti kävi. Adam tuntuu lähes koko ajan huumorihahmolta, jota on vaikea ottaa vakavasti ja jonka tefloninen asenne lähinnä ärsytti lukiessa. En oikein välitä hahmoista, joihin mikään ei tunnu tekevän lommoa.

Adamkin sai kuitenkin viimeisessä pokkarissa aika hyviä dramaattisia kohtauksia, jotka vähän pelastivat hahmoa minulle. Ja hän ei kummemmin tunnu erottelevan rakastajia sukupuolen perusteella, joten saakoon bi-osuman.

Herkullinen voimasuhde:

Kummankin päähenkilön hahmonkehitys keskittyi vahvasti heidän välilleen muodostuvan riiailusuhteen ympärille. Joelin vähäinen kiinnostus ihmisiin henkilöinä ja romanssiin konseptina alkaa sarjan myötä lisääntyä Adamin vaikutuksesta, ja hänen henkilökohtainen elämänsä alkaa saada muutakin sisältöä työn lisäksi. Adamin huikentelevainen naistennaurattaja-asenne taas alkaa siirtyä kohti aitoa välittämistä ja sitoutumista.

Nalkuttavana tosikkona Joel vaikuttaa aina olevan aivan kohtsillään häviämässä Adamin tilaavaltaavalle vaikutukselle ja loputtomalle itsevarmuudelle, mutta tykkäsin hahmojen suhteessa siitä, että Joel ei ole intiimeissäkään kohtauksissa vain vietävänä, vaan laittaa välillä Adamille jauhot suuhun ja pitää itsensä väkisin tämän kanssa samalla viivalla puutteellisesta ihmissuhdekokemuksestaan huolimatta. Hän pääsee etenkin viimeisessä pokkarissa yllättämään kypsällä aktiivisuudellaan.

Jos olisin oppinut tykkäämään Adamista niin tämä olisi voinut olla tosi innostava suhde.

Hempeä kansikuva:

Tänä vuonna lukemani viimeisen pokkarin kannessa Joel hymyilee ensimmäistä kertaa lempeästi Adamin suuntaan. Aiemmissa kansissa Joel on pälyillyt epäileväisenä itsevarmasti hymyilevää Adamia kurtistettujen kulmiensa alta, joten sinällään viimeiseen pokkariin sopii lempeämpi meininki.

En vain kauheasti tykkää siitä, miten Joel on viimeisessä kannessa piirretty. Jotenkin hän ei näin valoisasti hymyillen näytä oikein itseltään (missä mun väsyneet silmät ;__;).

Kukin kansi noudattelee samaa kaavaa, jossa hahmot seisovat rinnakkain ja reagoivat toisiinsa.

Sarjassa on ylipäänsä tosi hauska kansidesign-tyyli, ja sinällään menee ihan oikein, että viimeisessä on vähän erilainen tunnelma – mutta se ei ole mielestäni kuvana yhtä onnistunut kuin nämä aiemmat.

Muita huomioita:

Melkein annoin tälle jännän piirrostyylin osuman, mutta ehkä hain ”jännällä” enemmän epätyypillisen näköistä. Barbarities on kuitenkin huikean kaunis sarja. Taustat ovat aika olemattomia, mutta hahmopiirrosten viivatyöskentely ihan salpaa hengityksen, ja etenkin hahmojen ilmeet ovat vaikuttavan näköisiä. Tyyli ei sinällään ole ehkä varsinaisesti ”jännä”, joten jätin osuman antamatta, mutta hitsi kun elegantti viivankäyttö pääsee tässä oikeuksiinsa.

En muista kiinnittäneeni aiemmin Suzukin töissä huomiota viivan ja hahmopiirrosten kauneuteen, joten vaikea sanoa, onko hän vain panostanut tässä sarjassa visuaaliseen puoleen erityisesti, vai korostaako fantasiamiljöö vain hänen normaalistikin huikeaa taidettaan uudelle tasolle.

Tämä sarja oli siitä jännä lukukokemus, että siinä oli monia piirteitä, joista pidin erittäin paljon, mutta toisaalta monia, jotka eivät osuneet yhtään maaliin. Ei tuntunut oikealta antaa sarjalle aika mid -osumaa bingosta, vaikka se ehkä keskiarvoisesti siihen suuntaan jäikin, koska reagoin aika vahvasti sekä negatiivisiin että positiivisiin puoliin.

Sivuhuomiona on myös mainittava, että Seven Seas -kustantajan Barbarities-printtipokkarit ovat tosi miellyttäviä ja kauniita esineitä. Oikein poikkeuksellisen ihana mattapintainen kansimateriaali ja miellyttävän jämäkkä kokonaisuus!

Kuvat © Tsuta Suzuki, Libre Shuppan

BL-bingo: The Crumbling Balance

Tuhma kansikuva, jonka keskiössä on tarinan päähenkilö valkoisessa pakkopaidassa (joka on vain puoliksi päällä), ja jolta kannen ulkopuolelle rajautuva mies on ottamassa kuonokoppaa pois.

Eulis herää keskeltä jonkun kahjon labratakkisieppaajan sidontaseksileikkejä ja päättää paeta.

Alkuperäinen nimi: Kuzureru tenbin
Tekijä: Kaya Azuma
Julkaisu: Daisy Comics (Sankousha), englanniksi Manga Planet / Futekiya
Luettuna: 1/1 (oneshot)

Mustat osumat kannen vahvan mustan ja valkoisen kunniaksi!

Bingo-osumat merkitty pienillä mustilla tähdillä (koska kyseessä on ihan pikkuinen teos).

Uusi tarina suosikkitekijältä:

Olin suorastaan säästellyt Kaya Azuman Dear Geneä pitkään, mutta kun sitten vihdoin luin hyllystä löytyvän ykkösosan ranskaksi, niin tajusin kauhukseni, että tarina jäi ihan hirveän kutkuttavasti kesken. Ryntäsin heti tilaamaan ranskalaisesta nettikirjakaupasta kakkososan (ja parikymmentä muuta BL-pokkaria), mutta toimitusta odottaessani kävin penkomassa Manga Planetin syövereistä palvelun tällä hetkellä ainoan Azuman teoksen, eli yksilukuisen lyhärin The Crumbling Balance.

Tuhma kansikuva:

Lyhärin kansikuva ei ihan valloittanut, mutta tuhma se on. Suorastaan törkyisen pornoisa. Törröttävät nännit ja pakarat ja kaikkialla liplattavat eritepisarat ja pakkopaita-kuonokoppa-estetiikka tekevät tästä yhden tuhmimmista näkemistäni.

Kansikuva ei suoraan sanottuna saa lyhäriä näyttämään yhtään sellaiselta tarinalta, johon yleensä tarttuisin. Nyt ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja, koska oli pakko saada lisää Azumaa lukuun nopeasti.

Myrkyllinen romanssi:

Sieppausdynamiikka ei ehkä ole se omin juttuni, niin en odottanut tarinalta kauheasti. Ja ihan pikkuinen tarinahan tämä oli, mutta tykkäsin siitä, ettei tilanne ollut ihan sellainen kuin miltä se alkuun näytti. Azumaan voi tekijänä luottaa sikäli kivasti, että jopa tällaiseen pornoisaan pikkutarinaan oli saatu mahdutettua aika hauskan jännä juonenkäänne.

Non-con:

Juuh elikkäs.

Yabai!

Joo oli aika yabai, mutta toki eniten shokkiarvoisan lähtöpisteen takia. Mutta loppui senkin osalta vähän yllättävään paikkaan!

Kuva © Kaya Azuma, Sankousha

BL-bingo: Dear Gene

Viimeksi kirjoitin BL-bingoprojektini taustoista, ja nyt on aika siirtyä itse luettujen BL-teosten pariin! Vuoden ensimmäinen BL-sarja Dear Gene iskikin ihan superkovaa ja keräsi myös monta bingo-osumaa!

***

Pokkarien kansikuvat. Gene ja Trevor istumassa kasvien ympäröiminä, hymyillen.

Juristisetänsä Trevorin luokse New Yorkiin kesäksi tuleva teini löytää sedän päiväkirjan, jonne tämä on kirjannut lähes kaksi vuosikymmentä sitten kokemansa romanssin yhteisönsä jättäneen nuoren amissipoika Genen kanssa.

Alkuperäinen nimi: Shinai naru Gene e
Tekijä: Kaya Azuma
Julkaisu: fRag (Shinkousha), ranskaksi Boys Love IDP
Pokkareita luettuna: 2/2

Pinkit osumat Genen ykköspokkarin paidan kunniaksi!

Bingo-osumat merkitty vaaleanpunaisilla tähdillä.

Uusi tarina suosikkitekijältä:

Kaya Azuma on yksi tuoreimmista BL-tekijäihastuksistani. Mikään tarina häneltä ei ole mennyt kohdallani pieleen. Rakastin ihanan romanttista The Scene of My Rumspringaa ja ilahduin suuresti Training Mister Sakuradan dynamiikkaleikittelyistä. Myös Dear Gene iski odotetusti tosi kovaa.

Tarinan nostalgisen suruisansuloinen tunnelma kumpuaa erityisesti sen tosi onnistuneesta rakenteesta. Tarina kerrotaan kehyskertomuksen kautta. Kehyskertomus tapahtuu 90-luvulla, jolloin rakas Gene, josta Trevorin 70-luvulla kirjoittama päiväkirja kertoo, ei näytä enää olevan mukana kuvioissa. Ensimmäinen pokkari päättyy siihen, että Trevor ja Gene päätyvät ensimmäistä kertaa romanttiseen tilanteeseen. Alkupuolisko jättää siksi ilmaan tosi koukuttavan kysymyksen siitä, mitä Genelle tapahtui ja miksi hän ei ole enää Trevorin elämässä. Tämä oli tosi tehokas koukku, koska olihan sitä pakko ampaista nettikirjakauppaan saman tien pokkarin päätyttyä, jotta saisin tietää, miten tarina jatkuu (ja samalla ostoskoriin tipahti vahingossa vähän muutakin)!

Innostuin kirjoittamaan sarjasta aika paljon, joten loppupostaus sisältää muutamia yksityiskohtia juonesta.

Setämies:

90-luvun nykyajan Trevor on aika jepa setämies. Azuma tekee tosi hyvää työtä hahmon visuaalisen vanhentamisen kanssa, sillä hahmo on helppo tunnistaa vanhemmaksi versioksi itsestään. Jännästi kehyskertomusrakenne synnyttää fiiliksen siitä, että nykyajan versio on vähän niin kuin sivuhahmo tarinassa, siinä missä 70-luvun versio on se varsinainen päähenkilö.

Mies joka ei vaihda silmälasikehyksiä koskaan.

Ylhäällä 70-luvun kolmekymppinen Trevor, alhaalla 90-luvun viisikymppinen Trevor.

Mieleenpainuva hahmo:

Trevor nousi minulle tosi koskettavaksi hahmoksi, ja jää varmasti mieleeni pitkäksi aikaa. Hänen määräävä hahmopiirteensä on syrjäänvetäytyvä lempeys, jonka takia hänen on vaikeaa hyväksyä muilta uhrauksia itsensä takia, vaikka hän itse laittaa aina muut itsensä edelle.

Hän ei tunnu kokevan kuuluvansa muiden ihmisten ihmissuhteisiin mukaan, minkä takia hänelle on vaikeaa rakentaa ja pitää yllä merkityksellisiä ihmissuhteita. Traagisesti joukkoonkuulumattomuuden tunne tuntuu olleen aina läsnä hänen elämässään, lähtien rakastavasta mustaihoisesta adoptioperheestä, jossa hän itse rakensi päähänsä narratiivin siitä, että hän on perheessä ainoana vaaleaihoisena ylimääräinen, vaikka tarinassa tehdään selväksi, että perhe ei koskaan ajatellut näin. Lisäksi tarinassa vihjaillaan rivien välissä, vaikkei asiaa koskaan suoraan sanotakaan, että homoseksuaalisuus, vielä 70-luvulla suurena tabuna, on vaikuttanut Trevorin ulkopuolisuuden tunteeseen.

Trevorin epäitsekkyys on paitsi toki kaunista katsottavaa, myös tosi surullista. Toivoin monta kertaa matkalla, että hän osaisi asettaa itsensä hänelle läheisten ihmisten rinnalle, eikä aina pitäisi itseään muita vähäpätöisempänä ja kokisi olevansa muiden tiellä.

Sydämeni särkyi aivan totaalisesti kohtauksessa, jossa hän valmistautuu Genen Kanadaan opiskelemaan lähtöön pohtimalla ääneen melkein maanisesti, mitä kaikkea hänen pitäisi vielä ostaa nuorukaiselle mukaan, että tämä varmasti sitten pärjää, ja lopulta hajoaa aivan vahingossa kyyneliin, kun rakkaan uhkaava menettäminen tuntuu jo niin konkreettiselta. Vaikka hän haluaisi niin kovasti tukea Geneä ja tämän unelmia ja siksi piilottaa omat tunteensa.

Dialogissa Trevor kysyy Geneltä, mitä muuta tämä tarvitsee ja vakuuttaa antavansa tälle kaiken, mitä tämä haluaa.

Herkullinen voimasuhde:

Tarina kiertyy kuvion ympärille, jossa kolmekymppinen hyvin toimeentuleva juristi poimii kadulta nuoren parikymppisen amissipojan ja antaa tämän jäädä asumaan luokseen kodinhoitajan roolissa. Rumspringansa jälkeen amissiyhteisöstään lähteneellä Genellä ei ole tarinan alussa mitään, ei kotia, rahaa, ystäviä, perhettä tai edes kunnollista ymmärrystä modernista elämästä.

Asetelmassa olisi kaikki mahdollisuudet auki todella rankalle voimaepätasapainolle hahmojen välillä, etenkin kun Trevor on tietysti myös tarinan seme. Mutta Azumalla on suorastaan timanttinen taito käännellä BL-tropeita ensisilmäyksellä odotettavaa jännempään ja kiinnostavampaan muotoon.

Trevorin pohjaton kiltteys ja väistyvä persoonallisuus ja toisaalta Genen maailman mahdollisuuksia syleilevä vilpitön innostus ja kunnianhimo kääntävätkin hahmojen välisen voimasuhteen niin, että vaikka Trevorilla on periaatteessa käsissään kaikki pelinappulat, on Gene kaksikosta se, joka alusta asti määrää parin romanssin tahdin.

Wholesome:

Arvostin tarinassa myös vahvaa unelmien seuraamisen ja irti päästämisen tematiikkaa, jota jäätiin pureskelemaan monessa kohtaa ilman, että mitään tarvitsi aivan suoraan sanoittaa auki lukijalle. Vaikka helppoa ratkaisua ei ollut tarjolla ja pääparille kasvoi tarinan myötä ristiriitaisia tavoitteita, kumpikin käsitteli tunteensa ja ratkaisunsa sekä omalta että toisen puolelta kauniin kypsästi.

Bi-hahmo:

Kakkospokkarissa päästään tutustumaan myös hieman enemmän Trevorin veljen teini-ikäiseen lapseen, joka myös on nimeltään Gene (eikä aivan sattumalta). Hän kiinnostuu Trevorin päiväkirjasta ensisijaisesti sen takia, että hän ei itse oikein ole saanut kiinni siitä, kokeeko itsensä heteroksi vai joksikin muuksi, tai edes mieheksi vai joksikin muuksi, ja sedän kokemukset auttavat häntä sanoittamaan omaan identiteettiinsä liittyviä tunteita.

Tuhannen kännissä:

Sänkyyn päättyvä kaatokännikohtaus on BL-genrelle hyvin ominainen tropee. Toisen tai molempien hahmojen humalassa oleminen on usein kätevä tapa saada hahmot purkamaan suojamuurejaan, ja sitä kautta suhde saa monesti lentävän lähdön suoraan syvään päähän, jonka jälkeen voidaankin jäädä miettimään, että mitähän se yö kummallekin hahmolle merkitsi ja miten tästä eteenpäin jatketaan.

Dear Genessä Trevorin kännikohtausta käytetään periaatteessa juuri tällä perinteisellä tavalla. Kohtaus on kuitenkin poikkeuksellisen pitkä, ja Azuma käyttää sitä hirmuisen hyvin avaamaan Trevorin suhdetta perheeseensä ja itseensä. Se myös asettaa hänet hyvin haavoittuvaiseen asemaan Geneen nähden.

Mieleen jäi erityisen hyvin kohtaus, jossa Gene on vihdoin saanut Trevorin kotiin ja sänkyyn ja päättää itse hypätä perään. Trevor säikähtää antaumuksella, mutta antautuu lopulta tilannetta hallitsevan Genen lähentelyille. Parin kamppailu sängyssä on kuvattu huikean hauskasti!

Olisitpa nähnyt mut rumspringani aikaan!

Dialogissa riidellään siitä, onko Genekin humalassa, koska Trevor ei usko, että tämä lähentelisi selvin päin.

Romanttinen ensisuudelma:

Azuma osaa romantiikan ihan hitsin hyvin. Kännikohtaus etenee tosi kauniisti monen tunteen kautta lähtien siitä, miten Trevor avaa sydäntään Genelle perhetaustastaan, edeten Genen käynnistämään määrätietoiseen päällekarkaukseen ja sen jälkeen siihen, että hän kertoo Trevorille, että on kyllä huomannut tämän piilotetut tunteet ja että Trevor merkitsee hänelle aivan yhtä paljon. Sitten molempien silmät loistavat tähtösiä kun he kurottuvat älyttömän romanttiseen ensisuudelmaansa.

Ahdistaa kun BL:ssä ei koskaan oteta silmälaseja pois kriittisellä hetkellä, vaikka realistisesti niiden täytyy mennä ihan tuhruun halipuseista!

Dialogissa Gene kertoo Trevorille tämän olevan hänelle kuin jumala.

Yabai!

Azuman seksikohtaukset ovat tosi kuumottavia, kun miesten elokkaan lihaisat vartalot punastelevat vähän joka puolelta ja painautuvat yhteen uskomattoman läheisen näköisesti. Kokovartalopunastelu tuo kohtauksiin aivan erityisen intiimin tunnun, vaikka kohtausta ei olisi muuten kuvattu ylitsevuotavan graafisesti.

Etenkin parin ensimmäinen kerta on myös kuvattu tosi mielenkiintoisesti, kun Gene on omasta aloitteestaan huolimatta ensin vähän peloissaan, mutta pääsee sitten rytmiin mukaan. Kohtauksessa oli jotenkin tosi uniikki fiilis.

Varma uusintaluku:

Varmana!

BL-bingo 2025

Halusin ottaa tälle vuodelle jonkun lukuhaasteen, koska haasteet ovat hauskoja. Harvemmin sitten kuitenkaan jaksan lähteä toimeen, mutta tällä kertaa päätinkin tehdä itselleni oman haasteen! Tykkään poikarakkaus- eli BL-mangasta, mutta sitä tulee luettua vähän epätasaisesti, joten otin aiheekseni BL-bingon. Kirjailinkin jo viime vuoden puolella 25 tropeeta tai reaktiota, jotka liitän tyypillisesti nimenomaan BL-lukemistooni, ja joita ajattelin tulevan kenties matkan varrella vastaan. Sitten puolisoni ystävällisesti kasasi tropeet bingo-kortiksi.

Bingossa on nyt mukana sekä enemmän että vähemmän mieluisia tropeita ja reaktioita, eli fokuksessa ei ole välttämättä se, että olisin listannut kaikki suosikkijuttuni. Enemmänkin halusin koota bingomuotoon ajatuksiani siitä, millaisia tropeita ja tuntemuksia yhdistän yleisesti ottaen BL-mangaan. Paljon muitakin toki olisi, mutta kenties korttiin päässeet ovat pitkälti niitä ensimmäisenä mieleen tulleita ja konkreettisimpia, ja siksi edustavat pitkälti omaa mielikuvaani siitä, mitä poikarakkausmanga on ja minkä tyyppiset ainesosat genreä määrittävät.

Ei välttämättä niin, että pitäisin näitä bingoon päätyneitä juuri niinä genren kaikista yleisimpinä tropeina, koska se ei olisi kovin hauska tapa rakentaa bingoa. Sen sijaan kaikki bingokorttiin valikoituneet tropeet ja reaktiot ovat sellaisia, jotka ovat tulleet usein BL-mangaa lukiessa vastaan ja joihin todennäköisesti reagoin lukijana niin, että no nyt on meno aika BL – hyvässä tai pahassa.

Bingokortti. Sisältää seuraavat osumat: Vanhempi uke, uusi tarina suosikkitekijältä, tuhma kansikuva, yakuza, fantasiamaailma, koulupahis, suudelma työpaikalla, lapsuudenystävät, setämies, nimessä on sana "rakkaus", bi-hahmo, tuhannen kännissä, yabai! (free space -kohdassa kortin keskellä), myrkyllinen romanssi, varma uusintaluku, hempeä kansikuva, jännä piirrostyyli, wholesome, omegaverse, mieleenpainuva hahmo, noncon, romanttinen ensisuudelma, uusi tekijä jolta haluan lukea lisää, aika mid, herkullinen voimasuhde

Bingoa saa käyttää vapaasti!

Bingokortin keskilootaan kuuluu perinteisesti automaattisesti täyttyvä free space -kenttä, mutta tykkäsin enemmän ajatuksesta, että free spacen tilalla olisi joku tropee. Jätin tosiaan sulhon vastuulle sijoittelupäätökset, ja hän ansioituneen genretietoisesti valitsi bingon keskelle huudahduksen ”Yabai!” Yabaihan on japaninkielinen sana, joka voi tarkoittaa vähän mitä tahansa tunnetta, joka intensivoituu yli kriittisen yabai-tason – tosi hurjaa, tosi päheetä, tosi kuumottavaa, tosi tukalaa, tosi huhhuh, tosi kääk! Paljon erotiikkaa sisältävään genreen yabai sopii siis erinomaisen hyvin keskiruutuun.

Sitten innostuin vielä lopputalvesta tilaamaan itselleni synttärilahjaksi aika ison kasan ranskankielistä BL-mangaa, joten näitä on nyt sitten hyvä käydä läpi bingon muodossa. Olen tässä alkuvuodesta alkanut täyttää bingoa niin, että lisään kustakin teoksesta jonkun värisiä tähtiä bingo-osumiin, ja katson vuoden mittaan, mihin kertyy eniten osumia. Katsotaan, tulevatko jotkut ruudut liiankin ahtaiksi! Tavoitteena saada ainakin yksi osuma jokaiseen ruutuun.

Olen seurannut projektia alkuvuoden aikana some-kanavissani, mutta ajattelin, että nyt blogin henkiinherätyksen myötä voisin ottaa ajatukset kiinni täällä blogin puolella ja jatkaa projektia täällä, niin on enemmän tilaa mietiskellä teoksia. BL-bingo oli itse asiassa yksi merkittävimpiä syitäni siihen, että halusin aktivoida blogin, koska huomasin, että somepostausten merkkimäärät kuristavat mahdollisuuksiani kommentoida kunkin teoksen saamia osumia suorastaan tuskastuttavalla tavalla.

Sanottavaa siis olisi ollut, mutta tila loppui aivan kesken. Raakatekstejä onkin blogin avaamista silmällä pitäen tullut kirjoitettua varastoon useampi keväällä luetuista BL-teoksista. Kirjoitan BL-bingoseurantaa etenkin siitä näkökulmasta, millaisia ajatuksia ja tuntoja kukin bingo-osuma herätti, ja olen ollut aika innoissani siitä, miten hauskaa on ollut kirjoittaa vähän pitemminkin ajatuksia tällä formaatilla.

Eli kunnollista BL-sisältöä tulossa pian, piti vain saada alustus pois alta ensin!

Blogi

Henkiin herääminen, ainakin vähän

Blogi on nukkunut talviunta aika monta vuotta, mutta ajattelin nyt ainakin hieman herätellä omaa alustaa. Pitkään omalle blogille ei ole ollut niinkään tarvetta, kun olen kirjoittanut lyhyet fiktiopäiväkirjailuni somepalveluihin (nykyisin Mastodoniin ja Blueskyhin), ja pitkät jutut olen jutellut podcastiini Mangakarttaan.

Vuonna 2021 blogin vanha poniteemainen ulkoasu räjähti, koska se ei ollut enää ystäväni tekemänä vuosimallin 2009 custom-leiskana elinkelpoinen muuttuvalla alustalla. Ulkoasu jouduttiin sitten korvaamaan aika rumalla väliaikaisella leiskalla, enkä yhtään tykännyt siitä eivätkä entisen sivupalkin linkit toimineet oikein. Kun ei ollut oikein intoa kirjoittaa, eikä uusi ulkoasu houkutellut, ei ollut myöskään tarvetta korjata blogia kunnolla käyttökuntoiseksi.

RIP ;___; — *RIP ihana violetinpinkki vanha leiska, palvelit hyvin kunnes räjähdit! Onneksi oli arkistoissa tämä screenshot Disneyn sankarittarien kuvaukseen keskittyvän Popcult-luennon materiaaleissa.*

Tällä hetkellä olen kuitenkin vähän väsynyt someen kirjoittamiseen monestakin syystä, mutta eniten siksi, että lyhyisiin postauksiin menee pituuttaan enemmän vaivaa, etenkin jos ne yrittää jaksaa toisintaa kahteen eri paikkaan joissa on eri merkkirajoitukset ja muutenkin eri toimintaominaisuudet. Ja vaikka miten timanttiseksi saisi sen pikku ajatuksen hiottua, niin silti aina jää tuntumaan siltä, että jotain tosi olennaista jäi sanomatta – ja usein paljonkin asioita, jotka olisi ollut tosi hauska ikuistaa tekstiksi.

Joten nyt ajattelin kokeilla taas blogittamista vähäsen. Tein siis pienen kasvojenkohotuksen blogille, niin että nyt aiemmin rikki olleet arkisto- ja aiheet-sivut toimivat taas, eikä ulkonäkökään ole pelkästään hypertylsä, vaan pikkuisen pirtsakampi ja enemmän minä. Ehkä saan ehostettua ulkoasua vielä vähän jossain kohtaa, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että blogi on taas käyttökelpoinen, joten hyppään mieluummin kirjoittamaan.

Ajattelin kokeilla blogitella vähän sillä periaatteella, että postaukset voivat olla aika lyhyitäkin ajatuksia, kun isommat analyysit menevät varmaankin edelleen Mangakarttaan. Katsotaan, mitä tästä tulee ja kuinka kauan riittää energiaa – voihan se olla, että muut askareet vievät ennen pitkää taas blogittamisajan. Mutta ainakin juuri nyt tuntuu mukavalta, kun ei ole merkkirajoja ahdistamassa ajatuksiani!