Vuosipäivän kunniaksi

13.2.2017 kello 19:19

Missing Link on juhlinut synttäreitään hyvin epäsäännöllisesti tässä vuosien varrella, riippuen ihan siitä, miten olen jaksanut ja ennättänyt asiaa erityisemmin muistaa ja siitä, olenko keksinyt jotain erityistä sanottavaa. Tänään tulee kuitenkin kuluneeksi huikeat kahdeksan vuotta, vaikka kirjoittelu ei olekaan ollut hetkeen ihan säännöllistä. (Sain muuten viime vuoden puolella blogin melkein kahdeksan vuoden olemassaolon jälkeen aikaiseksi esittelytekstin, jonka olemassaoloa en ole tainnut koskaan suuremmin rummuttaa.)

Merkkipäivän kunniaksi ajattelin esitellä hieman talouteni mangakokoelmaa, josta keräilijäsieluni on melkoisen ylpeä ja jonka vuoksi en tahdo enää koskaan muuttaa, kun kuollut puu painaa niin hurjasti. Husbandon kanssa yhteisvoimin rakennettu kokoelma on paisunut tasaista tahtia, ja tällä hetkellä se käsittää ylläpitämäni Excel-taulukon mukaan 1966,5 pokkarin verran tavaraa alkuperäisinä noin parisataasivuisina japanilaispokkareina laskettuna.

Fyysisiä niteitä on joitakin kymmeniä vähemmän, koska englanninkielisissä julkaisuissa suositaan nykyään omnibus-muotoa, jossa kerätään yksiin kansiin useamman pokkarin verran sivuja. Omassa hyllyssä näitä löytyy nopealla silmäisyllä reipas viisikymmentä kappaletta. Lukumäärän höpsö puolikas johtuu siitä, että aina välillä hyllyyn jää roikkumaan joku puolentoista alkuperäispokkarin omnibus – tällä hetkellä syyllinen on Master Keaton 1.

Lisäksi samasta pokkarista löytyy joissain tapauksissa useampi kieliversio, koska hyllyissä on edustettu mangaa englanniksi, suomeksi, ranskaksi ja japaniksi (sekä muutama hassu ruotsiksi ja espanjaksi).

Hyllyjen järjestäminen on minun vastuullani (husbandolla on neuvonanto- ja veto-oikeus), ja kaikenlaiset uudelleenjärjestelyt ovat suurta huviani aina, kun joku hylly alkaa tilaongelmien takia näyttää sotkuiselta. Viimeisin suuri järjestelykierros oli viime syksynä, kun hankimme reippaasti lisää hyllymetrejä.

Eri tapoja järjestää mangahylly on tietysti monia. Aakkosjärjestys sarjan nimen mukaan tuntuu olevan suosittu tapa, ja tietysti ihan syystä, kun se tekee oikean paikan löytämisen kullekin nimikkeelle helpoksi. Itse en kuitenkaan ole siitä oikein koskaan tykännyt, koska minusta tuntuisi hassulta laittaa Nana ja Nana to Kaoru  tai Muotiunelmia ja Mushishi vierekkäin, kun sarjat ovat täysin eri maailmoista.

Aakkosjärjestys tekijän nimen mukaan olisi toinen vaihtoehto, joka mahdollistaisi sen, että saman tekijän tuotokset löytyisivät samasta paikasta. Aikaisemmin hyllyni ovatkin olleet ensisijaisesti mangakan mukaan järjestettynä. Uusin järjestelykierros käänsi ensisijaiseksi järjestysprioriteetiksi kuitenkin sen mangalehden, jossa sarja on ilmestynyt. Syynä oli lähinnä lehtituntemuksen kasvattaminen. Kun saman lehden sarjat ovat yhdessä, on helpompi sisäistää, millaisia sarjoja missäkin mangalehdessä pyörii.

Mangahylly_1

Shounen-hylly (klikkaamalla isommaksi)

Shounen-hyllyä on tilan takia sensuroitu Bleachin ja Naruton osalta, joista suurin osa on karkotettu pimeään loppusijoituspaikkaan sohvan taakse. Koska kyseisiä sarjoja ei kuitenkaan koskaan tule hiplailtua, on hyllyyn jätetty vain muutama edustaja näön vuoksi. Alin hylly on varattu isoille möhkälejulkaisuille jotka eivät muualle mahtuisi, ja sinne on eksynyt ilman erityisen hyvää syytä myös Natsume Onon tuotanto ja erinäisiä muita taiteellisesti ansioituneita seinen-teoksia.

Puukuosinen hylly on vähän höpsösti eri näköinen kuin muut valkoiset mangahyllyt, mutta onneksi sisustussilmä on meillä molemmilla vähäsen sinne päin, joten epäsointu ei suuremmin häiritse. Olkkarin jakajana toimiva Ikean torni huojuu vähän pelottavasti aina, kun käsittelen vähän ylempänä olevia pokkareita, joten olen ristinyt sen Huojutorniksi. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Blogi, Länsiviihde, Manga, Välipala   Kommentteja: 2 »


Turhautumista Yuri!!! on Icen äärellä

5.2.2017 kello 20:45

 Yuurinjavictorintanssahdus

Luistelusarjasta löytyi paljon hyvää mutta myös paljon tuskastuttavia puolia.

Syyskaudella 2016 tuntui siltä, että kaikki puhuivat taitoluistelusarja Yuri!!! on Icesta. Siinä Japanin tähtitaitoluistelija Yuyri Katsuki kärsii itsetunto-ongelmista hävittyään Grand Prix -finaalin ja pääsee jaloilleen, kun hänen idolisoimansa Venäjän mestarillinen Victor Nikiforov ryhtyyy hänen valmentajakseen. Mielenkiintoisen keskustelun suuri määrä innostutti minuakin, vaikka kokonaisuutena sarja jätti jälkeensä melkoisen ristiriitaiset tunteet.

Ensinnäkään sarjan huumori ja minä emme varsinkaan alkujaksoissa tulleet toimeen keskenämme, eikä hassunaamoja ja luotaantyöntäviä chibihöpöilyjä alkuun joka rakoon hyperventiloivalla höngällä änkenyt sävy napannut ollenkaan. Komediapuoli onneksi rauhoittui huomattavasti alkujaksojen jälkeen, vaikka sarja ei koskaan ehkä saavuttanutkaan yksittäisten kohtausten ulkopuolella aivan sellaista tunnelmaa, joka olisi saanut minut täysillä mukaan.

Yuuriaaaaaaargh

Hyi en halua enää koskaan nähdä näitä huonoimman maun hassunaamoja.

Rytmitys ja kerronta tuntuivat olevan usein vähän mitä sattuu. Realismia hakeva tapa näyttää jokaisen kuuden kisaavan hahmon ohjelmasta kaksi minuuttia alkoi puuduttaa siinä vaiheessa, kun samat ohjelmat nähtiin monta kertaa – siitäkin huolimatta, etteivät esitykset ole identtisiä, eikä kaikkea animaatiota kierrätetä joka kerralla. Välillä suoritusten animointi jätti melkoisen paljon toivomisen varaa, ja kerronta tuntui usein ahtaalta. Siksi vähemmän tärkeiden luistelijoiden osuuksien karsiminen olisi mielestäni hyödyttänyt sarjaa sekä visuaalisen tason ylläpitämisen osalta että siksi, että säästetty aika olisi voitu allokoida hahmointeraktioon.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Avautuminen  Tagit: , Kommentteja: 3 »


Kannesta kanteen: Magi

15.1.2017 kello 21:07

Shinobu Ohtakan Magi on jo pitkään kiinnostanut minua erityisesti kansiensa ansiosta, vaikken olekaan vielä uskaltanut vastata kansien kutsuun sarjan huiman pituuden takia – yli 30-osaisia sarjoja kun tulee harvoin luettua. Toistaiseksi sarja on siis tuttu vain animen ensimmäisen kauden kautta, mutta enköhän jossain vaiheessa saa kerättyä tarpeeksi urheutta ottaakseni mangan työn alle. Ainakin mieli tekee kovasti joka kerta, kun näen jonkun sarjan kansista.

magikannet

Aggressiivisia taustavaloja, dramaattisia tilanteita ja överipowerihahmodesigneja. Uuuuh kyllä!

Kuten The Demon Prince of Momochi Housessa, myös Magissa kannet luovat sarjalle vahvan identiteetin. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, miten aggressiivisest Ohtaka käyttää valon ja varjon välistä kontrastia. Valaistut kohdat ovat poikkeuksetta hohtavan ylivalottuneita, ja varjokohdat taas hyvin vahvasti varjostettuja. Tällainen voisi näyttää sotkuiselta, mutta Ohtaka löytää hyvin tehokkaan tasapainon valo-varjo-kontrastilleen, ja tuloksena kannet näyttävät erityisen voimakkailta. Kontrastiefektiä ja kansista huokuvaa dramatiikkaa vain voimistaa se, että kansia koristavat hahmot poseeraavat yleensä vastavaloon, jolloin näiden kasvot jäävät suureksi osaksi varjoon.

Lisäksi Magin kannet tuntuvat usein kuvaavan tilanteita. Suurin osa niistä ei näytä minusta siltä, että hahmot on asetettu poseeraamaan kanteen irti kontekstistaan (toisin kuin vaikkapa Momochi Housessa), vaan kuvat tuntuvat enemmän siltä kuin ne olisi napattu suoraan jostakin mangasta löytyvästä kohtauksesta, jossa hahmo näyttää erityisen siistiltä ja on tekemässä tai sanomassa jotain tärkeää. Useimmat kansista saavat minut miettimään, että ”Oooo mitähän tuossa kohtauksessa tapahtuu ja kukahan tämä hahmo on ja miksi sillä on tuollainen ilme kohta on varmasti tapahtumassa jotain tosi jännää!”

Valo-varjo-kontrastin superkorostaminen ja kannessa pönöttäviin hahmoihin ladattu tilannetuntu saavat kannet näyttämään äärimmäisen intensiivisiltä ja kutkuttavilta. Koska olen dramatiikkasyöppö, ahmin tällaista kuvastoa fiilismittari täysillä. Olen ihan vain kansien vuoksi vakuuttunut siitä, että Magi on todella mielenkiintoinen sarja ja täynnä mielenkiintoista hahmosisältöä, vaikka (sinänsä ihan kelpo) anime ei varsinaisesti jättänyt yhtä hypentäyttä kuvaa. Ohtakan vastustamattoman ylilyöty hahmodesigntaju käy myös hyvin selvästi ilmi kansista. Kaikki nuo hiusjutut, kampaukset, korut, aseet, propit, panssarit, vatsa- ja rintalihakset, pussilahkeiset housut, antoisat kaula-aukot ja muu asiaankuuluva stimuloivat mielikuvitustani erityisen miellyttävästi.

Muutama kansista ei tosin oikein tunnu sopivan sarjan pääasiassa yltiodramaattiseen kansityyliin. Pokkarit 8 ja 17 tuntuvat olevan melkein eri sarjasta, koska niistä puuttuu se dramaattinen tykitys, joka tekee muista kansista niin kiinnostavia. Nämä ovat toisaalta onneksi vain harvoja poikkeuksia tykityskuvien joukossa.

Postaukseen valikoituneet kannet ovat Kurokawan ranskajulkaisusta, jonka logo sopii mielestäni Magin sarjan ja kansien fiilikseen erityisen hyvin. Pidän logosta enemmän kuin Vizin englantijulkaisun ja Shogakukanin alkuperäisen japanijulkaisun logoista, jotka ovat tyyliltään jotenkin kömpelönvaltavia. Toisaalta ranskajulkaisussa kuvien taustan päälle on pastettu hupsut labyrinttikuviot. Ne toisaalta vahvistavat yhtenäistä lookkia mutta toisaalta peittävät taustat alleen tyhmästi.

Ei hitto, tämän kirjoittamisen jälkeen tuli ihan mahdoton into aloittaa sarjan lukeminen. Vielä joku päivä…!

Aiheet: Manga, Taide ja tyyli  Tagit: , , , Kommentteja: 0 »


Prinsessapäiväkirjat: Mulan, osa 2

1.1.2017 kello 17:27

Edelleen elokuvasta Mulan (1998)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

 mulan-intro2

Vieraaseen ulkomaailmaan omasta turvallisesta kotiympäristöstään astuva Mulan kasvaa haasteiden edessä.

Mulanin visuaalinen tyyli on siitä hyvin mielenkiintoinen, että siinä liikkeen kitkattomuus korostuu jopa enemmän kuin muissa Disneyn animaatioissa. Tämä saa kaiken liikkeen tuntumaan eteerisen sulavalta ja jopa painottomalta, ja luo leffaan erityisen visuaalisen flow’n. Se tuo leffaan hyvin erityisen ja eksoottisen ilmapiirin ja saa tarinan liukumaan eteenpäin. Myös leffan kirjava mutta murretun seesteinen värimaailma tuo oman panoksensa tähän vaivattomaan vaikutelmaan ja erityisesti Mulanin kaikkien asujen sävysonkroniasta syntyy tosi kivat kokonaisuudet.

Viimeksi käsiteltiin Mulanin persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia, ja nyt ovat vuorossa roolitus, erilaiset suhteet muihin hahmoihin sekä sympaattisuus.

2016 on hyvä karistaa taakse tällä analyysin jälkipuoliskolla. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 2 »


Prinsessapäiväkirjat: Mulan, osa 1

26.12.2016 kello 19:27

Elokuvasta Mulan (1998)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

  mulan-intro

Kiinalaisneito tekeytyy mieheksi, värväytyy armeijaan sairaan isänsä puolesta ja päätyy pelastamaan Kiinan.

Mulan muodostaa Herkuleksen ja Tarzanin kanssa minulle erityisen tärkeän kolmikon Disneyn klassikkojen keskuudessa. Ne olivat ensimmäiset klassikot, joita hypetin etukäteen Aku Ankka -lehden kanssa ja jotka muistan käyneeni katsomassa leffassa. Kaikki kolme ovat mielestäni myös erityisen hyviä leffoja, vaikka yleisesti ottaen niitä pidetäänkin muun renessanssikattauksen joukossa vain ok-tason pätkinä verrattuna vuosikymmenen alkupuolen huikean rakastettuihin spektaakkeleihin. Mulan on kuitenkin vahva kasvutarina, ja nimihahmo itse huikean monipuolinen ja samaistuttava hahmo. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 2 »


Kannesta kanteen: The Demon Prince of Momochi House

6.11.2016 kello 18:39

Aya Shouoton fantasiasohjo The Demon Prince of Momochi Housen kannet ovat innostaneet siitä lähtien kun näin ykköspokkarin ensimmäisen kerran. Sarjan kannet antoivat tässä hiljattain myös inspiraation kirjoittaa lyhyesti sen ja tulevaisuu muutamien muidenkin mangojen kansikuvista ja -suunnittelusta. Mangakansissa minua kiinnostaa erityisesti se, millaisen mielikuvan kannet antavat sarjasta ja miten hyvä kansisuunnittelu voi kaapata kiinnostuksen tosi voimakkaasti.

momochikannet

Heleitä värejä ja tummia yksityiskohtia. Vizin kansilogo on myös miellyttävä.

Momochi House -pokkareita katsellessani tuli mieleeni, että toisinaan mangan kannet ovat yksinkertaisesti niin onnistuneet ja säväyttävät, että sarjaan on ihan pakko tutustua. Shouoton sarjat eivät ole aiemmin kiinnostaneet minua oikein millään tasolla, mutta Momochi Housen kansissa on niin paljon vetovoimaa, että pakko oli kokeilla, ja niiden alta löytyikin ihan toimiva sarja.

Erityisesti kansissa hurmaa niiden lempeän vaalea mutta voimakkailla yksityiskohdilla korostettu värisuunnittelu. Kaikki sävyt kussakin kannessa on valittu tarkasti sopimaan yhteen. Eri pokkarien kannet taas muodostavat kauniin kokonaisuuden, sillä niissä on käytetty pääasiassa eri värien samoja vaaleanhelakoita sävyjä, ja toisaalta tummemmalla sävytetyt yksityiskohdat tasapainottavat kokonaisuutta, joten kokonaisuus ei näytä liian hailakalta. Minua ilahduttaa aina, kun mangasarjan jokaisen pokkarin kansi tuntuu kuuluvan samaan kokonaisuuteen, ja tässä sarjassa se näkyy kiitettävän vahvasti.

Yhtenäisyyttä kansien välille tuo valoisan värisuunnittelun lisäksi myös se, että jokaisessa kannessa toistuvat ylimaallista tuntua ja ajatonta herkkyyttä tuova auringonvarjoteema sekä samat haaleat taustakuvioinnit. Lisäksi hahmojen asettelu painottuu aina kansien oikealle puolelle ja tuuli puhaltelee kaikissa kuvissa tuoden niihin liikettä. Kansissa myös toistuu sama henkeäsalpaava yksityiskohtaisuuden taso hahmojen vaatetuksessa ja asusteissa. Yksityiskohtia on paljon, mutta ne ovat niin pieniä, etteivät kuvat tunnu täyteen ahdetuilta. Myös selkämykset näyttävät hyllyssä harmonisilta.

Tällainen ulkoinen kansien yhtenevyys tuo sarjalle identiteettiä. Kannet luovat sisällöstään kuvan hyvin määrätietoisena sarjana, joka tietää täsmälleen, millainen haluaa olla ja millaisen kuvan itsestään haluaa antaa. Kannet maalaavat tarinaa, joka on täynnä eteeristä tyyneyttä, taikaa ja etäisen kohtalokkaita nättipoikia, mutta vaaleiden sävyjen ansiosta myös arkista lempeyttä. Varsinkin viidennen kannen muita tummemmat ja räikeämmät sävyt tuovat kansien antamaan kokonaisvaikutelmaan myös hieman uhkaavuuden ja sitä kautta jännityksen sävyä.

Tykkään myös siitä, ettei sarja ole jämähtänyt yleiseen kansityyliin, jossa jokaisessa kannessa esitellään yksi uusi hahmo. Momochi Housen kansiin tulee mukavasti asettelullisesti variaatiota siitä, että osa kansista tarjoilee kaksi hahmoa ja kertoo jotain näiden välisistä hahmokemioista.

 

Aiheet: Manga, Taide ja tyyli, Välipala  Tagit: , Kommentteja: 0 »


Hetkestä hetkeen – lisää berserkkihetkiä ja mehukkaita katseita

9.10.2016 kello 19:14

Kazuya Minekuran taisteluneoshounensarja Saiyuki Reload kuuluu suosikkimangoihini muun muassa sen takia, että Minekura on todella hyvä hahmohetkien toteuttaja. Sarjan seitsemännessä osassa puhkeaa sen suurin kriisi, kun normaalisti iloluontoisen ja lapsekkaan Gokun demonivoimat heräävät ja hän muuttuu verenhimoiseksi, kaiken ympäriltään tuhoavaksi jumalolento Seiten Taiseiksi. Normaalisti ikityyni ja itsensä hallitseva Hakkai poistaa omat voimanrajoittimensa pärjätäkseen Seiten Taisein massiivisille voimille, ja muodonmuutoksista seuraavat turpakäräjät ovat soveliaan eeppiset.

Pääporukan yrmy keskushahmo Sanzo on teillä tietymättömillä kohtauksen aikana, ja tiimin rempseä paha poika Gojyo joutuu sivustakatsojan rooliin, kun hänen puoli-yookai-voimillaan ei tungeta mukaan yookai-Hakkain ja Seiten Taisein väliseen supertappeluun. Kohtaus ei kuitenkaan ole pelkkää tappelua, vaan sen kantavana voimana toimivat Hakkain ja Gojyon väliset pienet vuorovaikutushetket. Kohtauksen sisältä erityisen vaikutuksen tehneet kolme pientä hetkeä keskittyvät Hakkain ja Gojyon väliseen siteeseen.

berserk-hakkai1

Tuijotuskisa on yksi Minekuran parhaista suosikkikerrontakikoista. (Klikkaamalla isommaksi.)

Ensimmäinen hetkistä on, kun Hakkai päättää poistaa voimanrajoittimensa ja pyytää Gojyota pysäyttämään hänet, jos hän menee berserkiksi rajoittimien poistamisen takia. Gojyo tarttuu Hakkain kyynärvarteen ennen kuin tämä ehtii poistaa rajoittimet korvastaan. Hetken kummatkin vain tuijottavat toisiaan ennen kuin Gojyo päästää irti. Rakastan tämän hetken intensiivisyyttä, kun kumpikaan ei sano mitään, mutta parin välillä tapahtuu kuitenkin niin paljon.

Haluaapa Gojyon ja Hakkain välejä ajatella sitten romanttisena tai platonisena sielunkumppanuutena, tuijotuskilpa sisältää niin paljon historiaa ja tunnetta, että yhteyttä poikien välillä ei voi olla huomaamatta. Minekura on äärimmäisen hyvä rakentamaan kohtauksia niin, että vaikka hahmojen ilmeet eivät värähtäisikään, lukijalle välittyy hyvin selvä kuva näiden tunteiden voimakkuudesta.

Se, että Gojyo päästää lopulta mukisematta irti, ilmaisee, että hän tietää alusta asti, ettei hänen estelynsä pysäytä Hakkaita. Rajoittimien poistaminen on ainoa tapa pelastaa berserkki-Goku ja valtava määrä sivullisia uhreja. Silti Gojyo haluaa tuoda esiin protestinsa, varmistaa ettei muuta keinoa todellakaan löydy ja ihan vain luoda yhteyden Hakkaihin, kun tilanteessa kummittelee selvästi mahdollisuus siihen, ettei Hakkai palaa taistelusta omana itsenään.

Minekuran pojat ovat harvoin suorasanaisia, eikä tässäkään hetkessä Gojyo sano mitään, mutta ele välittää kuitenkin selvän viestin Hakkaille siitä, ettei Gojyo tahdo menettää toveriaan. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Hype, Manga  Tagit: , Kommentteja: 2 »


Hetkestä hetkeen – berserkit

9.9.2016 kello 17:32

Pidän voimakkaista tunteista ja hetkistä fiktiossani, ja yllättävällä tavalla järkyttävät hetket jäävät usein erityisen hyvin mieleen. Tämän takia berserkki-hetket ovat aina olleet suosikkejani. Harvat kohtaukset ovat yhtä väkeviä kuin sellaiset, joissa hahmo, josta tykkään, menettää syystä tai toisesta kontrollin itsestään kokonaan, ja minun on seurattava tilanteen usein veriseksi eskaloitumista kauhistuneiden sivustaseuraajahahmojen kanssa henki kurkussa. Alla ajatuksia muutamista suosikeistani.

Kill la Kill – Berserkki-Ryuuko

berserk_ryuuko-punainen

Koriseva ja verta vuotava berserkki-Ryuuko on tehty painajaisista.

Kill la Killin sankari Ryuukon taikakoulupuku Senketsu muuntautuu Ryuukon verta saadessaan niukaksi, supervoimat kantajalleen antavaksi taisteluasuksi. Jaksossa 12 Ryuukon vihat leimahtavat pääpahiksen kätyriä kohtaan niin kovasti, että hänen verensä kiehahtaa Senketsun varoituksista huolimatta superpotentiksi. Senketsu sekoaa raivokkaasta verestä ja päätyy Ryuukon holtittomuuden seurauksena muuttumaan yhdessä Ryuukon kanssa karmaisevaksi hybridihirviöksi.

Koko puolen jakson pituinen berserkki-rasahdus oli minulle todella veretseisauttava kokemus kaikessa karmivuudessaan, mutta suurin shokkiarvo keskittyy toki hurjaan muodonmuutoshetkeen ja sen jälkeiseen  esittelykuvaan, joka oikein nautiskelee sen esittämisestä, miten kurja olento Ryuukosta ja Senketsusta on tullut.

Olennosta näkyy selvästi Ryuukon piirteitä, kuten naisvartalo ja hiustyyli, ja myös Senketsun piirteitä, kuten avoin silmä ja ruksisilmä. Olento on kuitenkin designattu niin hirvittäväksi, että hahmosta on pudonnut pois kaikki ihmisyys ja jopa tietoisuus. Ryuukon edesmenneeltä isältä jäänyt valtava saksenpuolikas, jolla Ryuuko yleensä taistelee, on sulautunut osaksi hirviön kehoa, joka on muuttunut epäluonnollisen vihreäksi. Olento näyttää ja kuulostaa hyytävän kärsivältä. Veri valuu ja tirskuu siitä valtoimenaan, ja se hönkii ja örisee kuin ei saisi henkeä.

Kohtaus antaa tehokkaan varoituksen sekä Ryuukolle että katsojalle. Ryuuko on tässä muodossaan käytännössä voittamaton, mutta hän on samalla lakannut olemasta Ryuuko, kun Senketsun verenhimo on saanut hänestä vallan. Lopputuloksena sekä Ryuuko että Senketsu ovat kadonneet ja jäljelle on jäänyt vain tiedoton hirviö. Taikakoulupuvut voivat antaa suuren voiman, mutta niiden käyttäminen voi olla myös vaarallista ja johtaa tuhoisiin lopputuloksiin. Tällä kertaa kaikki päättyy hyvin ja ihana ystävä Mako saa Ryuukon palaamaan järkiinsä, mutta hetki jää sarjan taustalle kummittelemaan ja luomaan painoa taikavaatekonseptille.

Ennen tätä muodonmuutosta olin pitänyt Kill la Killiä vähän tylsänä ja itseään toistavana sarjana, ja olin jo valmis droppaamaan. Berserkki-välikohtaus kuitenkin sai minut muuttamaan mieleni. Ensimmäistä kertaa sarja sai minut uskomaan, että sillä on uskallusta tehdä verivoimavaatekonseptillaan jotain jännittävämpääkin kuin episodimaista supermättöä, joka hekumoi paljaalla pinnalla. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot, Hype, Länsiviihde  Tagit: , , Kommentteja: 0 »


Prinsessapäiväkirjat: Megara, osa 2

24.7.2016 kello 12:00

Edelleen elokuvasta Herkules (Hercules, 1997)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Megara-introkuva2

Antagonistin puolelta sankarin tueksi loikkaaminen tekee Megarasta uniikin Disney-sankarittaren.

Megarasta on vuosien varrella muodostunut minulle hyvin henkilökohtainen hahmo, ja osittain tämän takia hänen Prinsessapäiväkirjojensa valmistuminen kesti erityisen pitkään. Haluaisin tehdä tunteilleni kreikkalaiskaunotarta kohtaan oikeutta, mutta välillä tuntuu siltä, että päädyn monessa kohtaa jaarittelemaan. Megara oli jopa tähän asti haasteellisinta prinsessapäiväkirjaneito Pocahontasiakin vaikeampi hahmo kuvata sanoin. Kuitenkin tuttuun tapaan olen löytänyt hahmosta niin paljon uutta ja pukenut ensimmäistä kertaa sanoiksi monia tähän asti mielessä epämääräisemmässä muodossa häilyneitä tuntoja, että tuntuu ihan siltä kuin olisin löytänyt Megaran ensimmäistä kertaa.

Ensimmäisessä osassa käytiin läpi Megaran persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia. Tällä kertaa vuorossa roolitus, tärkeät suhteet muihin hahmoihin ja sympaattisuus.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Hype, Länsiviihde, Nostalgia, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 0 »


Prinsessapäiväkirjat: Megara, osa 1

17.7.2016 kello 19:40

Elokuvasta Herkules (Hercules, 1997)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Megara-intro0

Kuolemanjumala Haadeksen vangiksi ja kätyriksi aikoinaan päätynyt kyynistynyt neito rakastuu puolijumalan voimilla varustettuun sankari Herkulekseen.

Herkules kuuluu niihin Disneyn klassikoihin, jotka paranevat silmissäni jokaisella katselukerralla. Pidän leffan yksinkertaista rakennetta hyvin onnistuneena, sillä kaikki tapahtumat on pohjustettu tehokkaasti. Leffa ei yleisesti ottaen tunnu kuuluvan Disneyn kaikkein rakastetuimpien animaatioiden piiriin, vaikka sillä onkin omat uskolliset tykkääjänsä. Monesti kritiikin kohteeksi päätyy räiskyvä tyyli, joka kirjoittaa huolettomasti uusiksi koko kreikkalaisen jumaltaruston ja sekoittaa yhteen moderneja komiikkaviittauksia ja vakavaa legendaa. Usein on kuulunut, ettei leffa osaa päättää, haluaako se olla vakavasti otettavaa draamaa vai pelkkä viittauspelleily, mutta minun makuuni Herkules on onnistunut löytämään aivan erityisen hyvän tasapainon näiden kahden ulottuvuuden välille. Erityisen rakkaaksi leffa on noussut rempseän skeptisen naispääosansa ansiosta. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Hype, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 3 »


« Vanhemmat artikkelit /


 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.