Disney-joulukalenteri – 19. päivä

19.12.2009 kello 10:21

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

I’m Still Here / Tänne jään (Aarreplaneetta)

[englanninkieliset lyriikat]

Jee, välillä jotain muutakin kuin ysäriä.

Sanoitusten kannalta tässä on Disneyn monisäikeisimpiä kappaleita. Hyvin usein Disney-kappaleet nimittäin ovat funktioltaan melko simppeleitä – ne kertovat yhdestä tietystä asiasta, oli se sitten kaipuu/rakkaus/yksinäisyys/ilkeä suunnitelma/hassut sidekickit laulamassa hassua sidekick-laulua/tms. I’m Still Here käsittelee ensisijaisesti Jimin suhteita isäänsä ja Long-John Silveriin, joihin liittyen esiin tuodaan esimerkiksi aikuistumisen, pettymysten käsittelyn, luottamuksen, kokemusten ja rooliodotusten teemat. Periaatteessa kappale on merkittävä siksi, että se käsittelee kohteena olevia ihmissuhteita vaikutuksineen kokonaisuuksina, ei vain tiettyä puolta niistä. Tämä musiikkinumero heijastaakin todella hyvin Disneyn siirtymistä 2000-luvulla rakkaustarinoista perhettä kuvaaviin tarinoihin. Erityistä huomiota antaisin kappaleen sanoituksille, joissa ei tehdä mitään erottelua Jimin isän ja Silverin välillä (malliin ”Hän oli niin tyhmä byhyy / mutta olet tosi kiva jei!”), vaan isään ja Silveriin liittyvät lyriikat liimautuvat toisiinsa aika fiksun projektiiviseksi kokonaisuudeksi, kun Jim selvästi siirtää tunteitaan isäänsä kohtaan Silveriin ja molempiin viitataan samoilla pronomineilla.

Kolmeen ja puoleen minuuttiin sovitettuna näin laaja skaala luonnollisesti hajoaa vähän, mutta mikään ei tunnu liian irralliselta. Ennen kaikkea kohtaus ei tunnu täyteen ahdetulta, vaan juuri suupalan kokoiselta. Se kertoo kaiken tarpeellisen ja antaa Jimin hahmolle todella kattavan taustoituksen, mutta tekee sen tiiviisti ja uskottavasti.

Kuten mainitsin Pocahontasin Savages-kappaleen yhteydessä, rinnastukset ovat yksittäisistä kerronnan keinoista suosikkieni joukossa. Aikatasojen limittyminen tässä kohtauksessa toimii todella kauniisti lähinnä siksi, että siirtymät nykyisyydestä flashbackiin ovat niin kitkattomia ja linkittävät oivasti aikatasot toisiinsa käyttämällä hyväkseen samanlaista asettelua, konseptia, asentoa ja erityisesti liikettä, joka alkaa yhdellä aikatasolla ja jatkuu seuraavalla. Pottuja kuoriva Jim katsomassa ulos kansiluukkuristikon läpi muuttuu pikku!Jimiksi katsomassa äitinsä kanssa ulos ikkunasta ilmeisesti matkoilleen lähtevää isäänsä (0:37). Takaisin nykyhetkeen taas siirrytään tismalleen saman pään asennon ja ilmeen liikkeen kautta, jonka jälkeen liike jatkuu pään käännöksenä huomioimaan solmukointia opettavan Silverin (0:46). Tällaiset siirymät toimivat todella kauniisti varsinkin, kun koko kohtauksen rakenne perustuu niille, eikä niitä käytetä vain satunnaisina kikkoina.

Tähän rakoon pitää ehdottomasti vielä mahduttaa ihkuttamista ja onnellista fanityttöilyä Aarreplaneetan täysin aliarvostetusta hienoudesta, joka paistaa juuri käsittelyssä olevasta kohtauksesta esille upeasti. I’m Still Here -kappaleen aikana kehittyvä Silverin ja Jimin suhde on todella leffan sydän ja henki – siitä huolimatta, että Silver on seikkailun pahis. Toistan: Disney-pahis kehittää syvälle käyvän kiintymyssuhteen tarinan sankariin ja välittää tästä aidosti. Bonusta vielä siitäkin, ettei mainittu todella koskettava ja sydäntälämmittävä suhde kuitenkaan täydellisesti mitätöi tai käännä ympäri Silverin roolia ja statusta pahiksena. Jimin ja Silverin suhteen kuvaus on niin onnistunutta shittiä, että olen sen ansiosta valmis antamaan anteeksi jopa retardoituneen sidekick-robotin, joka yrittää vallata leffan loppupuoliskon ärsyttävällä olemuksellaan ja lakkaamattomalla höpötyksellään.

———————

Jimin suomiversiossa näyttelevä Antti L.J. Pääkkönen (se nuorempi Pääkkönen,  ei Clopin/Nasu/Timon/Woody/yms) laulaa dubissa kappaleen kerrassaan upeasti. Hän vetää uskottavan nuorekkaalla tyylillä kuohuvat kohdat syvempinä ja räjähtävämpinä ja täyttää rauhallisemmat hetket pettyneemmällä ja turhautuneemmalla soinnilla kuin nelikymppiseen tyyliinsä hillitymmin ja karheammin (tosin ei yhtään vähemmän seksikkäästi) tulkitseva John Rzeznik. Rzeznik esittää kappaleen hienosti ja saa sen tuntumaan Jimin tunteiden ilmaisulta, mutta Pääkkönen tekee kappaleesta todella Jimin oman laulun. Hän eläytyy niin vahvasti pojan tilanteeseen ja tunteisiin, että tämän voice-overina esitetyn musikaalinumeron voisi helposti rinnastaa huulisynkattuihin laulukohtauksiin.

Suomiversion ongelmat eivät siis todellakaan johdu Pääkkösestä, jonka esitys on varsin onnistunut. Mainittu ongelma juontuukin siitä, että alkuperäiset lyriikat ovat kerrassaan upeat, kun taas suomennetut lyriikat kompastelevat. Osa säkeistä toimii älyttömän hyvin, kuten suosikkini ”Olen mies, en vähempää”, joka peittoaa helposti alkuperäisen vastineensa ”I’m a boy, no, I’m a man”. Suurin osa käännöksestä jää kuitenkin pakkotetuksi ja paatokselliseksi potenssiin kaksi. Tässä kappaleessa käännösmokailu vaikuttaa vielä erityisen suurin kierroksin, sillä toisin kuin suurimmassa osassa Disney-lauluja, tässä lyriikat ovat todella tärkeä osa kohtausta.

Pienempien, lähinnä korvaan kirskahtavien tönkköjen puhekielellisyyksien rinnalla suuremmaksi ongelmaksi nousee laulun kantava säe, alun perin ”I’m not here”/”I’m still here” ja suomeksi ”En tänne jää”/”Mä tänne jään.” Käännökset menettävät erään kappaleen kulmakivistä – sen, että Jim tuntee itsensä hylätyksi, sillä hänen tärkeä roolimallinsa jätti hänet kuin hän olisi silkkaa ilmaa, mutta huomaa, että Silver itse asiassa näkee hänet ja välittää hänestä. Alkuperäiset lyriikat ilmaisevat Jimin kohdalla tiettyä staattisuutta, hän ei ole paikalla, koska joku muu ei välitä hänestä. Suomennos kääntää tämän asetelman selälleen – siinä Jim ei ole tyytyväinen tilanteeseensa ja suhteeseensa isänsä kanssa, joten hän ei jää tämän luokse. Vastaavasti Silverin luokse hän on valmis jäämään. Suomilyriikat siis muuntavat Jimin aktiiviseksi subjektiksi, mikä on sinänsä ymmärrettävää kielelliseltä kantilta, koska laulujen kääntäminen on aina tuskaa oli huulisynkkaa eli ei. Sisällöllisesti tämä ratkaisu näin keskeisten osien kohdalla kuitenkin muuntaa kappaleen kurssia liikaa harhaan niin, ettei se enää vastaa täysin elokuvan kontekstin merkitystä.

Valinta versioiden väliltä oli siis tuskainen, koska alkuperäinen tulkintakaan ei missään nimessä ole huono; se vain muuntaan kappaleen luonteeltaan vähän toisenlaiseksi (siinä missä suomiversio menisi hahmon itsensä laulamasta laulusta, originaali on enemmän puhdasta muuta kerrontaa tukevaa taustafiilistelyä samaan tapaan kuin Phil Collinsin kappaleet Tarzanissa ja Karhuveljeni Kodassa, eikä niiden ole tarkoituskaan vaikuttaa suoraan näkökulmahahmon itsensä laulamilta).

Avainsanat:

Aiheet: Joulukalenteri, Länsiviihde, Musiikki  Tagit: RSS 2.0

« »


8 kommenttia

  1. Salamakissa

    Aloin KILJUA RIEMUSTA kun näin tämänpäiväisen kappaleen! Ok, Aarreplaneetta ON Disneyn *kauhistus*uudempaa tuotantoa, se olisi parikymmentä kertaa parempi ilman B.E.N.-robottia, siinä ei ole lauluja kuin tämä yksi eikä sekään huulisynkilla, se on wannabe-scifeilyä jne. jne. Mutta minä niin rakastan sitä Jimin ja Johnin suhteen ja erityisesti tämän laulun ansiosta. Ihanaa, että uskallat nostaa esille tällaisiakin leffoja, joilla ei ole uutuutensa takia niin suurta nostalgialatausta useimpien katsojien silmissä (se nimittäin nostaa usein vanhempien leffojen arvostusta huomattavasti: ”Hei, mä muistan tän kohdan! Vau, en tajunnut tota vitsiä lapsena!”) ja joita ei olla yksimielisesti ylistämässä! Ja näin korkealla sijalla vielä! :D
    Toivottavasti musiikkikohtausten esittely jatkuu vielä joulun jälkeenkin, niin hauska näitä on katsella ja lukea. Kiitos hienosta joulukalenterista ja tsemppiä jatkoon!

  2. stargay

    Aarreplaneetta on minunkin suosikkejani, ja rakastan tätä laulua – mutta kaikkein eniten ruotsiksi laulettuna. Jimmy Janssonin ääni jättää etenkin alkuperäisen ihan reippaasti varjoonsa ja rakastan ruotsalaista homopoppia muutenkin. Jos palataan vielä niihin sidekickeihin, niin Morfi ja B.E.N. ovat kyllä niin hirveitä ilmestyksiä että on pienoinen ihme että pidän tästä elokuvasta silti niin paljon.

    Oli muuten tosi hyvä huomio tuo että Disney siirtyi 2000-luvulla kuvaamaan enemmän perhe- kuin rakkaustarinoita, varmasti yksi syy minkä takia pidän uudemmasta tuotannosta yleensä enemmän. Disneyn romansseista kun minuun iskevät oikeastaan ainoastaan Herkules ja Kaunotar ja hirviö.

  3. Arana

    Ihmisiä, jotka tyksivät Aarreplaneetasta! \o/

    Salamakissa: Ihan totta, en jaksa ymmärtää, miksi porukat huokailevat välillä, ettei Disneyltä ole tullut mitään kunnollista 2000-luvulla, vaikka suurin osa perinteisistä animaatioileffoista vuosituhannen alusta on oikeasti ihan taattua laatua. Sanoisin, että Hercules aloitti 90-luvun loppupuolella jo sävyltään uudenlaisten Disney-leffojen trendin, jota ilmentäviä klassikoita ei käsittääkseni yleisesti pidetä oikein niiden vanhempien 90-luvun nostalgisten leffojen veroisina. 2000-luvulta monet leffat meinaavat jäädä ihan unhoksiin välillä, mutta Aarreplaneetta on mielestäni vielä laiminlyödympi tapaus kuin Atlantis, joka on sentään kerännyt ihan kohtuullisesti tositylsä-mainintoja. Aarreplaneetta taas vaikuttaa jääneen ihan pimentoon.

    En itse asiassa ole ajatellut aaton jälkeen jatkaa Disney-laulujen parissa ainakaan suoraan, mutta tältä listalta jäi pois niin monta hienoa kohtausta, että saatan hyvinkin joutua palaamaan aiheeseen joku päivä varsinkin, kun tämä on ollut todella hauska projekti. On aina kiva kuulla, että tykätään, joten kiitos itsellesi. ^^

    stargay: Ruotsi on niin kick-ass-kieli laulettuna. Ja ruotsiversion lyriikat ovat ihan parhautta. Hitsi, tuntuu jotenkin tosi tyypilliseltä, että englanti saa yhden puolen oikein, suomi toisen ja ruotsi pwnaa molemmat. =D

    Minusta Morfi on itsessään kyllä ihan siedettävä, joskin aika turha sidekick. Ongelmani pinkin palleron kanssa on enemmän se, että otuksen mukanaolo vie voimaa Silverin hahmolta. Äijä ei oikeasti tarvitse mitään sympaattista ja suloista pikku palleroa vierelleen tavaamaan, että hänellä on pahisroolistaan huolimatta pohjimmiltaan kultainen sydän.

    Itse pidän erittäin paljon kaikista klassikoista Pienestä merenneidosta Karhuveljeni Kodaan (miinus Fantasia 2000, jota en ole nähnyt), mutta jos lähdetään hakemaan omaa sydäntä eniten lämmittäneitä kahdenvälisiä suhteita klassikoista niin pariskunnat Jim ja Silver sekä Nani ja Lilo tulevat kyllä mieleen ennen romanttisia pareja.

  4. Dentsukka

    Biisi on mahtava, mutta palaan sidekickeihin.

    Morfi on itseasiassa ihan normi, hupaisa sivuhahmo, eikä heitä mitään kulunutta läppää kuten B.E.N.

  5. Arana

    Itse asiassa olen katsonut tässä joulun jälkeen Aarreplaneetan pari kertaa ja ruvennut tykkäämään sekä Morfista että B.E.N.istä. Morfilla on pari oikein söpöä ja hassua vitsiä, mutta B.E.N.in hienouden huomasin vasta, kun luettuani Aarresaaren älysin, miten pehmytaivoinen robo oikeasti vie toimintaa eteenpäin koko ajan ollessaan ruudussa, mikä on aika harvinaista hassulle sidekickille. Ja vaikka se läppä on toki aika käytettyä, se toimii varsin hyvin osana B.E.N.in hahmonrakennusta.

  6. Dentsukka

    Juu, itse asiassa tänään hoksasin, että ilman B.E.Nia kaverukset eivät olisi päässeet koko aarteen luo. Ja olihan alkuperäisessäkin kirjassa Ben-erakko.

  7. Salamakissa

    Dentsukka: Ahaa, siinä tapauksessa – että kirjassa oli vastine B.E.N.ille – hahmon olemassaolo on ehkä sittenkin oikeutettua. :D Itsekin olen lukenut kirjan joskus aivan pienenä, mutta eihän siitä enää mitään muista. Hauska ideahan tuo, että erakosta on tehty hylätty, virtapiiristään vinksahtanut robotti.

  8. Missing Link » Arkisto » Joulukalenteri 2010 – 19. päivä

    […] kahta ihkutin viime joulunakin, mutta halusin tuoda heidät esille täälläkin ensinnäkin, koska Disneyn hienoin pari (ja leffa) […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.