Disney-joulukalenteri – 24. päivä

24.12.2009 kello 10:13

Näin on päästy jouluaattoon ja Disneyn musikaali-ihanuuksia käyty läpi vaikka kuinka. Tälle päivälle olen lupaillut vähän eri meininkiä, koska Disneyhän ei suinkaan ole ainoa studio, joka on vuosien saatossa suoltanut sisuksistaan toinen toistaan hienompia laulukohtauksia, vaikka saakin kiistatta kuitata niitä nimiinsä enemmän kuin kilpailijansa. Tänään annetaan siis jouluaaton kunniaksi tunnustusta muiden tuotantotalojen loistokkaimmille kappaleille.

It’s Tough to Be a God / On rankkaa jumaluus (Tie El Doradoon)

[englanninkieliset lyriikat]

Arvoin vähän aikaa, kumpi saisi maininnan täällä – tämä vai leffan aikaisempi menevä matkalaulu The Trail We Blaze, jota pidän fiilikseltään ja laulunsa osalta miellyttävämpänä näistä kahdesta. Päädyin kuitenkin lopulta tähän, sillä toisin kuin kilpailijansa tämä on niitä hetkiä leffassa, jolloin tekijät jaksavat kohdella Tuliota ja Miguelia tasavertaisina päähenkilöinä. Miguel on yleensä eteenpäin suuntautunut positiivinen ja kirkasotsainen sankariblondi, Tulio taas mukana riippuva passiivinen pessimisti, joka kuvataan jatkuvasti avuttomampana ja ikävämpänä osapuolena kaksikosta. Heitä ei aseteta toisilleen vastakohtaisiksi kumppaneiksi vain luonteensa vaan myös roolinsa kautta. Minua tämä halkova kohtelu, jota The Trail We Blaze harrastaa joka käänteessä, ärsyttää vielä tuplaten, koska olen pesunkestävä Tulio-fanityttö. Lisäksi Chel ei esiinny tuossa aikaisemmassa kappaleessa, mutta tässä hän vilahtaa (1:27 ja 1:50), ja Chel tekee kohtauksesta kuin kohtauksesta automaattisesti paremman.

It’s Tough to Be a God on myös rakenteeltaan varsin hauska. Homma menee sitä abstraktimmaksi mitä enemmän jätkät ehtivät hekumoida jumalaisuudessaan inkaboolin kanssa. Ensin he sentään vain kiipeilevät patsailla ja leikkivät varjokuvilla, mutta hetken päästä tanssitaankin jo boolimaljan reunalla ja hypellään kuplien päällä. Kipeää meininkiä.

Vaikka kaksi eurooppalaista eteläamerikkalaisen alkuperäiskulttuurin jumalina on aika mauttoman passé aihe, skenaarion viimevuosisataisuutta kompensoidaan jonkin verran sentään sillä, että pojat käyttävät kokonaisen (juopottelu)laulun sen perustelemiseen itselleen, että voivat todella ryhtyä jumalahuijaukseensa. ”Pakko on, kun kansa haluaa ja muuten ne varmaan mestais meidät. Ei kait me muutakaan voida…” Se, että he etsivät näin kovasti oikeutusta itselleen taas merkitsee sitä, etteivät he ajattele ihan tosissaan itsestään ihan niin suuria, että kehtaisivat ilman mitään itsevakuutteluita lähteä pröystäämään jumalina.

Lyriikat toimivat molemmissa versioissa erinomaisesti ja sisältävät hienon määrän näppärää sanailua. Myös laulanta on kohdillaan kummassakin, näyttely kiitettävän eläväistä. Antti Pääkkönen osoittaa jälleen kerran välittömästi tunnistettavasta äänestään huolimatta muuntautumiskykynsä, ja laskisinkin Miguelin hänen parhaiden roolisuoritustensa joukkoon. Kari Mattila taas revittelee Tulion lauluosuudet älyttömän hienosti, eikä eroa Tulion puheääneenä toimivaan Petteri Summaseen edes huomaa. Toisaalta alkuperäisetkin äänet ovat esimerkillisen ilmeikkäitä, joten uskallan hyvin mielin versioiden melkoisesta tasavahvuudesta huolimatta upottaa tähän paremmalla tuubivideolla varustetun originaaliraidan. Näin varsinkin, kun dubin huulisynkka ei natsaa aivan niin hyvin kuin voisi toivoa.

You Can’t Take Me / Et mua saa (Spirit – villi ja vapaa)

[englanninkieliset lyriikat]

Tämä kohtaus päästää leffassa kaikkein parhaiten hevosten puheettomana toteutetun kommunikoinnin oikeuksiinsa. Lyriikoiden väsynyt vastaan hankaaminen asettuu vangitun Spiritin tuloksettomaan rimpuiluun traagisesti. Vaikka musiikki ponnistelee välillä voimakkaampana, suurimmaksi osaksi se kuulostaa kohtaukseen sopivan lannistuvalta ja epätoivoiselta, kun mikään ei vain tunnu auttavan.

Spiritin asenteen muuttuminen sinnikkäästä taisteluhenkisyydestä voimattomaan masennukseen ja edelleen kauhunsekaiseen ihmetykseen joukkion päästessä määränpäähänsä on kuvattu näin hevosia eläimistä upeimpina pitävän ihmisen näkökulmasta hyvin kauniisti. Samoin muiden hevosten suhtautuminen pääosaorhiin on surumielisessä empaattisuudessaan nättiä katsottavaa. Ratsuhevoset eivät ole Spiritin vihollisia, mutta ne eivät myöskään pysty tekemään myötätuntoisten katseiden lisäksi mitään auttaakseen tätä. Kohtaus saa myös vaikuttavan lopun, kun musiikki katoaa aseen laukaukseen ja Spirit seisahtuu huohottaen.

Karu Spiritin väritykseen sointuva ympäristö miellyttää silmää ja matkan varrelta jokunen fotogeeninen salamasiluetti toimittaa visuaalista komeutta (1:04). Kuvaus on suurimmaksi osaksi melko lailla yksinkertaisten liukuvien siirtymien varassa, jotka toimivat ihan hyvin, mutta ovat aika tylsiä. Sen sijaan portin sulkemista edeltävät perspektiivit ja etenkin Spiritin ilmeet tämän katsoessa ympärilleen nappaavat hyvittäen moninkertaisesti rimaa alitellen toteutetun askellusta selkeän keinotekoisesti kuvaavan kameran pomppimisen astuttaessa sisään porteista (1:41).

Suomenkielisen version lyriikat eivät toimi ollenkaan kuin yksittäisten säkeiden kohdalla. Kömpelöt vertaukset, sinä-passiivit ja siirtymät tappavat tunnelmaa, eikä laulajastakaan ole vertaa Bryan Adamsin käheälle ja tunteikkaalle äänelle. Alkuperäinen kappale puolestaan on todellakin hyvin kaunis, ja taustamusiikki ansaitsee erityismaininnan varsinkin aivan ensimmäisistä sävelistään ennen varsinaisen laulun alkamista.

Once Upon a December / Kerran joulukuun aikaan (Anastasia)

[englanninkieliset lyriikat]

Samaan aikaan henkeäsalpaavan kauniina ja mieltäpainavan vainoavana Once Upon a December lähtee selvästi hakemaan tyyliä, joka erottaisi sen Disneyn musiikkinumeroista. Siinä se ehdottomasti onnistuukin, sillä kappale sekoittaa hyvin uniikilla tavalla todellisuutta ja kuvitelmaa. Varsinkin taustamusiikin ja laulun sävy kääntävät tilanteen pahaenteiseksi haaveeksi puhtaan prinsessalaulun sijaan. Tuloksena saadaan todella vangitseva musikaalinumero.

Kohtaus on rakennettu ilahduttavan tarkasti täsmäämään musiikin vaihteluihin. Varsinkin alkupuolen siirtymä hiljaisesta ja vähän epämukavasta herkästä laulusta täyteen puoliksi innostuneeseen ja puoliksi ahdistuneeseen paatokseen on elävöitetty upeasti ikkunoista alas valssaavien tanssiparien muodossa (0:45). Kierroksia lisätään edelleen Anastasian Tuhkimo-ripoff-juhlapukeutumisen myötä. Ikuisena siirtymien fanittajana jumaloin tietysti myös paatoksesta takaisin alun epävarmaan, hiljaiseen laulantaan laantumisen hetkeä (1:52).

Salin tanssijat on animoitu kerrassaan upeasti varsinkin, kun näin suuria tanssikohtauksia ei paljolti uskalleta infernaalisten kulujen takia animaatioihin kirjoittaa. Etenkin Anastasian tanssipyörähdykset ovat aivan henkeäsalpaavia ja nappaavat harvinaisen tehokkaasti katsojan mukaan tunnelmaan ja liikkeen tuntuun. Niissä on myös hyödynnetty täydellä volyymillä Disneyn ihmistyyliin verrattuna vähemmän tyyliteltyä ja hienostuneempaa hahmodesignia – Anastasian ilmeet kohtauksen aikana eivät todellakaan ole sitä, mitä kokoillan animaatioissa on totuttu näkemään.

Petra Karjalaisen tulkinta on todella kaunis ja täynnä kaipuuta, ja voittaa ilmeikkyydellään alkuperäisen, vaikka komeiden laulujen ulkopuolella hän kuulostaakin Anastasiana vähän ärsyttävältä ja nirppanokkaiselta.

Plagues / Vitsaukset (Egyptin prinssi)

[englanninkieliset lyriikat, suomenkieliset lyriikat tuubivideon sivuilla]

Nightmare Fuel, anyone? (Tai pikemminkin High Octane Nightmare Fuel…)

Tämän täytyy olla rajuin, ahdistavin ja ihan puhtaasti pelottavin musikaalikohtaus kokoillan animaatioiden historiassa. Näittehän varmasti tuon kuihtuvan, ötököitä vilisevän leivän (0:21)? Ja miehen (0:26)? Egyptiä tuhoavan tulisateen (0:49)? Sen tulipallon, joka osuu suoraan kameraa kohti juoksevaan mieheen (0:59)? Heinäsirkat (1:16)? Kirkuvan paiseisen naisen (2:01)? Seinää vasten kauhuissaan painautuvat lapset (jotka epäilemättä heijastavat leffaa katsovien lasten reaktioita, 2:04)? Kohtaus on kuin todella hardcore kauhuleffa tungettuna kahteen ja puoleen minuuttiin. Näin pentuna ihan takuulla painajaisia tästä. Kappale on vain niin äärettömän armoton ja kaikessa säälimättömyydessään niin kiehtova, ettei sitä voi laskea mielestään.

Eilen puhuin Notre Damen kellonsoittajan hienosta kuorosta, ja tässä on toinen maininnan arvoinen hieno eeppinen kuoro. Sen messuaminen on jo soundiltaan karmivaa, mutta kun lisätään soppaan alkuperäiset Raamattulyriikat: ”I send a pestilence and plague / Into your house, into your bed / – – / Into your dreams, into your sleep / Until you break, until you yield  / I send the swarm, I send the horde  / Thus saith the Lord!”   O.O;

Pidän kovasti Egyptin prinssissä yleisemminkin Mooseksen ja Ramseksen veljessuhteesta, jonka kehitys on aika surullista, mutta mukaansatempaavaa katsottavaa.  Molemmat ovat niin sympaattisia hahmoja ja tämä kohtauksen aikana jännitteet heidän välillään ovat varsin traagisella ja pitkälle ulottuvalla trainwreck-linjalla. Plagues kohdistaa onnistuneesti meneillään olevan katastrofin veljesten väliseksi konfliktiksi enemmän kuin uskon tai politiikan asiaksi, mikä lisää kohtauksen emotionaalista voimaa.

Tämän kohdalla valinta originaalin ja suomiversion väliltä oli vähintäänkin hankala. Pidän enemmän Velimatti Rannan pehmeämmästä ja surumielisestä Mooseksesta kuin Val Kilmerin Amick Byramin hyvin vihaisen kuuloisesta ja paatoksellisemmasta tulkinnasta. Mooseksen ja Ramseksen erittäin hyvin toimivista suomennetuista lyriikoista tykkään myös kovasti, erityissuosikkeina Mooseksen ”Kotini mun! / Kaikki kärsimys ja tuho kiduttaa niin sieluain” ja Ramseksen ”Nyt sydämeni paatuu / Vaik’ suuren hinnan siitä maksaa saan/ – -”). Vanhahtavat, dramaattiset sanat ja rakenteet saavat laulun kuulostamaan asianmukaisen paatokselliselta. Suomiversio olisikin ehdottomasti suosikkini, ellei käännös pilaisi mahtavan kuoron lyriikoita kokonaan: ”Tahdotko? No en! No en! No en! Sen Herra suo!” Täh? Ei niin, että kuoron osuuksista saisi millään kielellä hirveästi selvää ennen kuin sanat tietää, mutta alkuperäinen kuoro myös kuulostaa tuplasti pahaenteisemmältä. Täpärälle siis menee, mutta suomiversio tähän ihan tasapainon nimissä.

———————

Näihin mieltärepiviin kauhutunnelmiin onkin hyvä päättää Missing Linkin joulukalenteri 2009. Kalenteripäivien rajoitetun määrän vuoksi listaltani jäi valitettavasti uupumaan iso kasa hienoja laulukohtauksia. Jos joku näistä oli suuri suosikkisi niin kalenterin törkeimmistä ja anteeksiantamattomimmista puutteista saa toki raportoida, etteivät parhaudet jää aivan unhoon täältä. :)

Kiitos kaikille mielenkiinnosta ja loistavista keskusteluista, on todella epätodennäköistä että mistään muualta löytyy  yhtä hienoa pohdintaa esimerkiksi Scarin eri ääninäyttelytulkinnoista. Hyvää joulua! <3

Aiheet: Länsiviihde, Musiikki   RSS 2.0

« »


14 kommenttia

  1. Tounis

    Syvimmät kiitokseni, että avasit silmäni Disney-musiikin maailmaan! Ajattelin niitä aina jonain välttämättömänä pahana, mutta innolla päivittäin tätä blogia seurattuani oon alkanu pikkuhiljaa tajuileen niitten pointteja ja hienouksia! Tottapuhuen en edes muistanut, että Notre damessa lauletaan, ennenkuin löit täällä eteeni ilmeisesti jotakuinkin kaikki biisit.. Ja hyviähän ne on!

    Loppujenlopuksi kävikin oikeastaan niin, että kaikki hienoimmat laulukohtaukset tulikin vissiin käytyä? Ehkä joku Mulanin Be a man (vai Man out of you? Kumpi se virallinen nimi olikaan?) olis voinut olla mukana, onhan se varsin näppärä biisi ja menettelevä kerrontamuotonakin.

    Eimutheimut hyvää joulua siihensuuntaan, oli ilo ja kunnia seurailla näin tunnepitoista vuodatusta näin kiehtovasta aiheesta! Toivottavasti ei tullut burn-out vaan jaksat edelleen blogittaa muistakin aiheista joulun jälkeen.

    (mikäs nyt mättää kun blogis olikin yhtäkkiä hetken alhaalla! huono hetki sellaiseen)

  2. stargay

    This trail we blaze on El Doradon biiseistä oma suosikkini, ja elokuva on muutenkin todella korkealla suosikkilistallani hienon ystävyyskuvauksensa ja visuaalisuutensa takia. Sääli että Dreamworks ei älynnyt jatkaa 2D-animaatioitaan, sillä Egyptin prinssi on myös visuaalisesti todella upea. Katsoin ko. elokuvan muuten tässä joululoman alkamisen kunniaksi, ja olen samaa mieltä siitä että Ramsesin ja Mooseksen veljesinteraktio oli elokuvan parasta antia. Elokuva kokonaisuutena ja sanomaltaan on kuitenkin todella häiritsevä ja outo koska niin on lähdemateriaalikin. Lisää egyptikuvausta ja vähemmän puhuvia pensaita plz.

    Hyvää joulua vaan sinnekin ja kiitos mahtavasta joulukalenterista! Tuli itsekin pohdittua vanhoja suosikkeja vähän enemmän, ja löydettyä uudelleen hyviä mutta unohtuneita biisejä. Tämä viimeinen luukku oli myös todella hauska lisä, koska länsimaisesta koko perheen animaatiosta puhuttaessa tuntuu aina siltä että Disney on se ainoa studio jonka tuotanto on olemassa. Ja silloin kuin muiden studioiden leffojen olemassaolo muistetaan, niitäkin luullaan Disneyn tekemiksi.

  3. Hiro

    Aaaa! Ei Val Kilmer tee Mooseksen lauluosuuksia, vaan Amick Byram (kirjoitusasusta en ole ihan varma, mutta Wikipedia kun ei nyt toimi niin olkoon). Plagues on minustakin mahtavan muikea biisi, elokuvaa en ole nähnyt vuosiin mutta tuo kappale jytisee niin että huh. Tosin englanninkielinen menee suomiversion edelle kuoro-osuuden, sen lyriikoiden ja Ralph Fiennesin takia, vaikka kyllähän Velimatti Ranta todella vetää Mooseksen hienosti. Tekisi mieli nähdä leffa uudestaan, mutta tulisi kuitenkin tippa silmään lopussa kun kaikki on niin vää.

    Hieno idea laittaa vähän ei-Disney-laulujakin listalle. (Arvasin, että Once Upon a December löytyisi täältä, on sekin niin upea.) Kyllä sitä kehtaa välillä länsianimaationkin häntää nostaa, ja ääninäyttelijöistä voisi puhua ikuisesti… Näin lopuksi voisi vielä muistaa tuleviakin teoksia: Prinsessan ja sammakon soundtrack on tullut kuunneltua tuubista ja hienon äärellä ollaan, varsinkin pahislaulu Friends On The Other Siden suhteen. Tulis jo helmikuu~

  4. Solo

    Kiitokset tästä, vaikka olenkin Disneyn kappaleita aina tasavälisin ajoin kuunnellut, niin leffoja en ole pahemmin katsellut, joten oli mukavaa lukea, millä tavalla mielestäsi laulut kuulluvat tarinaan ja hahmon kuvaukseen. Ehkä pystyn nyt nauttimaan niistä enemmän. En toki ole niin puupää, etten ole laulujen merkityksiä elokuvissa tajunnut, mutta olen kokenut ne ikäviksi pakkopuuroiksi, että näkisin seuraavan kohtauksen. En ole myöskään mikään musiikin ystävä, en tiedä mikä on hyvin soitettu ja mikä vain keskihyvin.

    Myönnän tosin, etten kaikkia blogauksia viitsinyt silkasta inhosta lukea. Pieni merenneito kun aiheuttaa näppylöitä jo nimen tullessa esiin. ^^’) Mutta muut luin jota kuinkin ja nautein!

    Tämän päivän bloggauksesta vielä, että todella mukavaa, että laitoit siihen EP:tä. Lapsuuden suosikkeja on mukava kuulla aina väliinsä. Kiva uskontofantasialeffa.

    Tosin haluan valittaa ”I’ll make man out of you”:n puuttumisesta. :P

    p.s. en näe kommenttiosuutta päivästä 23. mikä harmittaa. Pystyvätkö muut? Ainakin sinne on 7 kommenttia tullut… :(

  5. Denelis

    Kiitos aivan ihanasta joulukalenterista, Ara! Näitä oli kiva lukea ja jännittää, että mikä laulukohtaus tulee seuraavalle päivälle. :D Tee jotain tällaista sitten ensi joulunakin, jookos?

    Tuo Once Upon a December oli todella, todella vaikuttava. (En yhtään muistanut sitä, vaikka täytyyhän minun olla se joskus kuullut, koska olen leffankin kersana katsonut… O.o Ei edelleenkään mitään mielikuvaa.) Kuten sanoit, uskomatonta toden ja kuvitelman yhdistämistä. Itse pidän siitä, miten Anastasian katse ei koko tanssikohtauksen aikana kohdistu erityisesti minnekään (tai hänen silmänsä ovat kiinni) aivan kuin hän ei kuvitelmistaan huolimatta todella näkisi muita tanssioita. Vasta valkotakkisen partapotson tullessa tanssittamaan Anastasiaa, tämä katsoo suoraan johonkuhun ja vaikuttaa vielä peräti näkevän tämän. Tämä nostaa heti viimeisen juipin tärkeysarvoa… haluaako joku kertoa, kuka tämä oli?

    Viitaten Solon kommentin jälkikirjoitukseen: Minä ainakin tällä hetkellä pystyn näkemään edellisen päivän kommentit. Ilmeisesti ne syönyt vika on jo mennyt ohi.

    Liityn muihin, jotka ilmaisevat yllätyksensä/harmistuksensa ”I’ll Make a Man Out of You” -kappaleen puuttumisesta. Oletin sen tulevan jossain vaiheessa, koska se on kuitenkin koulutusmontaasikappaleeksi hyvin humoristinen ja tarttuva. Plus, jos sitä katsoo tarkasti huomaa, että se on puolialastoman simputtajan itsesäälistä uikutusta siitä, miten surkeaa hänen elämänsä on, koska alokkaat on vaan niin surkeita nykyään.

    PS. Hyvää joulua, pkkhnjktsn! ;D

  6. Tsubasa

    Itse asiassa japanilainen versio on tällä kertaa melko siisti! Kuoronkin sanat erottaa.

  7. Arana

    Reklamointi kannattaa.

    Tounis: Vaude, tosi hienoa, että sepustuksistani oli viihdyttävyyden lisäksi ihan herätetehtäviinkin. Disneyn laulukohtaukset ovat aivan liian hyviä tullakseen vain sivuutetuksi ärsytyksinä. :D

    Onhan Notre Damessa kappaleita vaikka millä mitalla, noiden täällä esille tulleiden lisäksi huomionarvoisimpana ehkä Esmeraldan God Help the Outcasts, joka olisi audiovisuaaliselta puoleltaan ehdottomasti kuulunut tänne, mutta jonka Esmestä täydellistä pyhimystä vääntävä sisältö ei pahemmin iske.

    Itse asiassa kun ajatus joulukalenterista käväisi mielessäni ensimmäisen kerran, välitön reaktio siihen oli suurin piirtein ”lol itsemurha no way”. Sitten päätin, että jos nyt parisataa sanaa per päivä naputtaisin, kun niin hyvä aihe iski kohdalle. Siihen nähden, että tekstit sitten tuplaantuivat tai triplaantuivat alkuperäisistä suunnitelmista olo on yllättävän vähän nuutunut blogikirjoitteluun, joten ei hätää sillä rintamalla. ^^

    (Ai se olikin Linkki joka cräshäsi, eikä mun netti…)

    stargay: El Dorado tuntuu olevan tosi harmillisen vähän tykätty leffa, vaikka se on hauska, fiksu ja fokukseltaan ehdottomasti hyvin erityislaatuinen animaatiopitkis. Kiva, että joku muukin arvostaa.

    On aika jännä, että Mooseksen seikkailuista ruvettiin ylipäänsä tekemään kokopitkää budjettianimaatiota uskonnon ollessa vähän arka aihe millä tahansa mittapuulla, mutta minä nostan kyllä hattua sille, että jo alun perin aika korkealentoisesta tarinasta ei edes yritetty tehdä mitään neutraaliksi siistittyä ja kivaa leffaa. Sen sijaan tuohon tarinan häiritsevyyteen ja outouteen tunnuttiin oikein panostavan – se pensashan on ihan happoa, samoin kuin Mooseksen hieroglyfi-unen, vitsauksien ja Kuoleman enkelin väännöt. Dreamworksin toinen Raamattu-aiheinen animaatio, Joosef – unten kuningas, on jo vähän kesympi ja siloitellumpi, eikä kyllä ole jäänyt mieleenkään yhtä kovana palana kuin Egyptin prinssi.

    Jep, yleensä kun ei-Disney-tuotantoon törmää, rainat on ihan iloisesti ilmoitettu hiirenkorvamerkin alaiseksi tuotteeksi. Vähän rassaa sinänsä, kun otetaan huomioon, että Disneyn leffojen tyyli on ihan kohtuullisen helppo erottaa muista studioista vaikka jo ihan väripaletin ja ihmismallin perusteella. Hyvä sentään, ettei Don Bluthin rankkoja ja synkkiä 80-luvun animaatioleffoja (Fievel, NIMH, Maa aikojen alussa ja Kaikenkarvainen Charlie) yleensä taideta sekoittaa Disneyyn, koska se alkaisi tuntua jo aika rienaukselta… (kohta joku heittää tietenkin linkin, joka osoittaa että olen väärässä…)

    Hiro: Oh, eipäs teekään. Hupsista, olisi pitänyt jaksaa tarkistaa aamulla, kun Kilmerinkin heitin vähän hämärästä ulkomuistista… Kiitos korjauksesta. Fiennes sentään laulaa ilmeisesti itse? Ja on ihan kiitettävän jumalainen. Tosin ei suomi!Ramseskaan ollenkaan huono ole. Tuo suomikuoro itse asiassa kuulostaa jotenkin vähemmän vaikuttavalta joka kerta kun kuuntelen biisin, kun taas alkuperäinen tekee päinvastoin. Halusin nyt kuitenkin yhden videon tökkiä suomeksikin, varsinkin kun se Ranta on vaan niin hieno ja tunteellinen Mooses.

    Egyptin prinssin loppu jättää minut aina vähän haikeaksi katkeransuloisessa toiveikkuudessaan, mutta ei kyllä tuo tippaa linssiin. Sen sijaan kohtaus, jossa Ramses seisoo kuolleen poikansa vierellä repii kyllä sydämeni irti joka kerta. Kauhean julma leffa (sitä parempi minulle tosin).

    Itse en meinaa kuulla Prinsessasammakon kappaleita etukäteen, vaan sitten vasta ensimmäistä kertaa leffassa. Niin musiikki toimii minulle parhaiten. Helmikuu~

    Solo: Heh, minulla on itse asiassa vähän sama ongelma musiikin kanssa. En erota juurikaan sitä, mikä on taidokkaasti soitettua ja sävellettyä, joten keskityn juuri siksi arvioimaan musiikin subjektiivista vaikuttavuutta syineen sekä erityisesti sitä, miten se toimii kontekstissaan, tässä tapauksessa siis Disneyn (ja vähän muidenkin) leffoissa. :)

    Eihän tällaisten kirjoitusten toki ole tarkoitus uutta opettaakaan, vaan avata uusia näkökulmia ja ajatuksia. Ja tosi hienoa, jos olet saanut niistä uutta näkökulmaa. Minä ainakin olen.

    Mutta ei kai nyt sentään Poor Unfortunate Souls? Sen ymmärrän, jos muut Pienen merenneidon kipaleet haluaa skipata, mutta Ursulan pahislaulu on legendaarinen! =D

    Minulla päivän 23 kommentit näkyvät ilman mitään ongelmaa ja näkyivät kyllä koko päivän. Valita uudestaan, jos eivät ilmiinny niin voin vaikka heittää ne sähköpostitse.

    Denelis: Sen verran hauska projekti on kyllä ollut, että toivon totisesti pystyväni ottamaan uusiksi ensi vuonna. :D

    Viimeinen Anastasian tanssittaja on Nikolai II, ja ne muut porukat tsaarin takana loput Anastasian perheestä. Ja todellakin, hieno havainto tuo nimiosamme katseen kohdistamattomuus. Ilmentää hienosti sitä, että vaikka meille katsojille tanssisalin täyttävät aaveet tekevät ilmiselväksi orvon Anja-tytön henkilöllisyyden, amneesiakollemme itselleen muistikuvat eivät ole läheskään yhtä selviä ja kohdistettuja. Muuten muistikuvien näennäinen elävyys saisi varmasti miettimään, että miten niin tyttö nyt muka ei muista porukoita, vaikka ihan selvästi tanssii niiden kanssa.

    P.S. Shhh, kulta! Ei yleisön edessä! x]

    Tsubasa: Onkin tosi hieno. Hyvä Mooses, hyvä Ramses ja hyvä kuoro, eikä sanastonkaan istumisesta voi valittaa. Muchly approved. ob

  8. Dentsukka

    Juu, kaikki ovat olleet todella hyviä tässä joulukalenterissa. Ainoa asia, josta pitää valittaa, että yksikään näistä biiseistä, mikä tässä 24 luukussa on, ei ole Disneyn.

  9. Dentsukka

    Hups, huomasin vasta nyt tuon tekstin. Anteeksi.

  10. Arana

    Heh, eipä mitään. Hyvä että kalenteri maistui. ^^

  11. Dentsukka

    Saisinko muuten käyttää ideaasi sitten tulevaisuudessa? Jos sopii =D

  12. Arana

    Senkun käytät, tosi siistiä jos formaatti inspaa. =)

  13. Dentsukka

    Kiitoksia =D

    Pitäisi nähdä kyllä Spirit, kun vaikuttaa niin kovalta leffalta. Tuo biisi minkä laitoit on kyllä suomeksikin hieno, Riki Sorsa laulaa.

  14. Missing Link » Arkisto » Joulukalenteri 2010 – 16. päivä

    […] Näistä kahdesta puhuin viime vuonna myös. […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.