Disney-joulukalenteri – 5. päivä

5.12.2009 kello 10:41

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Once Upon A Dream / Sut Unessa Kohtasin (Prinsessa Ruusunen)

Tämä on ainoa vanhemman tuotannon (ennen Pientä Merenneitoa ilmestyneet elokuvat) musiikkinumero, joka on listalleni päässyt. Syynä tähän epätasapainoon on se, että vanhantyyliset musikaalit tuppaavat pitkästyttämään minua enemmän kuin viihdyttämään, oli kyse Disneystä eli ei. Lisäksi vanhemmat Disney-laulut ovat suurimmaksi osaksi funktioltaan joko koomisia hassuttelulauluja, joille en ole koskaan oikein lämmennyt muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, tai sitten puhtaita ja yksiselitteisiä rakkaus- tai fiilistelylauluja, jotka ovat ihan hienoja ja nostalgisia, mutta melko mitäänsanomattomia ja paikallaanpyöriviä. Nautin enemmän uuden sukupolven menevämmästä musikaalisesta otteesta ja vaihtelevammista laulujen funktioista.

Once Upon A Dream on kuitenkin jäänyt mieleen erittäin hauskana pätkänä, josta löytyy sen rakkauslaulun lisäksi loistavaa kieli poskella –asennetta. Auroran kujeileva leikittely ja tanssahtelu pöllö!prinssin kanssa on ihastuttavaa katsottavaa, kun hän ei selvästikään ota tilannetta todesta. Pusikosta tähyilevä Philip taas ansaitsee rutosti pisteitä olemalla ensimmäinen Disney-prinssi, jolla on persoonaa (joka vieläpä sointuu huumorintajunsa osalta yhteen Auroran kanssa todella hyvin). Mies vain työntää pöllön sivuun ja tulee itse paikalle laulamaan – rakastan zoomausta Auroran säikähtäneeseen zOMG-ilmeeseen tässä kohtaa – epähienovaraista kuin mikä, mutta lisää hauskuuskierroksia.

Kohtaus saa lisäarvoa siitä, että se jää leffassa merkittävimmäksi Auroran ja Philipin hahmoja elävöittäväksi hetkeksi, kun pääpariskunnan osapuolet saavat muuten yllättävänkin vähän valokeilaa. Muuten ruutuaikaa ryöstävät pääasiassa Pahatar karismaattisena antagonistina sekä hyvisten puolelta höpsöt haltiattaret ja juopottelevat kuninkaat (kunkkuparin ryyppyhetken täytyy olla animaation historian pitkäveteisin ja venytetyin kohtaus).

Jopa eläinystävät toimivat tässä ja ovat peräti tarpeellisia kohtaukselle. Kasaan romahteleva pöllö!prinssi apureineen on ihmisliikkeitä jäljitellessään varsin hupaisa, etenkin koko ajan jälkeen jäävät kani!saappaat keräävät sympatiaa. Toisin on esimerkiksi Tuhkimon A Dream Is a Wish Your Heart Makes -laulussa, jossa eläimet ovat tuplaten imeliä.

Parasta kohtauksessa on ehdottomasti Philipin ”LOL kohtasimme unessa niinhän me just laulettiin! :D” Miehessä on jytyä ja päässäkin ilmeisesti kulkee, kun hänen suorasukainen mutta tehokas lähestymistapansa toimii niin näppärästi. Lisäksi kuten sanottu, tällä mielikuvitustaan hyödyntävällä parilla todella synkkaa.

Laulupuolesta en ennen ole kauheasti tykkäillyt vanhanaikaisen laulutyylin takia, mutta viime aikoina alkuperäinen raita on ahkerahkon kuuntelun tuloksena raivannut tiensä sydämeeni. Siinä on voimaa ja komeutta, mutta pilke silmäkulmassa eikä täysin vakavalla naamalla. Suomiversiossa Päivi Virtasen laulutulkinta ja Mervi Hiltusen puhetulkinta Aurorasta menettävät mainitun pilkkeen ja komeuden ja saavat tämän kuulostamaan enemmän leikkivältä pikkutytöltä (hassua, sillä Kaunottaren ja Hirviön Bellenä Hiltunen on täydellinen).

Avainsanat:

Aiheet: Joulukalenteri, Länsiviihde, Musiikki  Tagit: RSS 2.0

« »


2 kommenttia

  1. stargay

    Ehdinkin jo pohtia, ovatko listallesi päässeet laulut peräisin enimmäkseen Disneyn renessanssikauden töistä, enkä ilmeisesti osunut kovinkaan harhaan. :D Omatkin suosikkini ovat kaikki uudempaa Disneytä, ja se taitaa olla ihan yleinen konsensus jopa yhtiöllä itsellään: sammakkoprinsessankin trailerissa näytettiin pätkiä lähinnä Aladdinista ja Leijonakuninkaasta, kun puhuttiin Disneyn rakastetuimmista elokuvista. Onhan noissa vanhoissa tietysti oma viehätyksensä (esimerkiksi Auroran hiukset on animoitu todella kauniisti tässäkin pätkässä!), mutta jos saan valita, vietän aikaani mieluummin Lilon ja Stitchin kuin Tuhkimon seurassa. Tuhkimo on itse asiassa niitä harvoja Disney-elokuvia jossa on minusta aidosti rasittavat eläinystävät, toinen onkin sitten Pocahontas.

  2. Arana

    Yksi syy sille, etten ole niin ihastunut vanhempaan Disney-tuotantoon on se, että
    niissä vaellellaan hyvin usein ja pitkästi pois pääjuonesta koomisten sivuhahmojen säheltämisiin. Tuhkimossakin hiiret ja Lucifer vievät älyttömästi aikaa, ja Kuninkaan ja Suurherttuan huitomiseenkin uhrataan pitkiä kohtauksia, kun taas ne vakavemmat hahmot saavat vähemmän huomiota.

    Kommenttisi muistuttikin, että olen parjannut eläinystäviä vähän liikaakin täällä. Eläinystävät ja muutkin hassut sidekickit käsittävät kuitenkin vähän liian laajan skaalan kohdennettuun haukkumiseen, ja niiden oikeasti ärsyttävien elukoiden määrä jää lopulta ihan kohtuulliseksi. Minulle comic relief -hahmot harvemmin toimivat lähinnä siksi että niiden touhuille uhrataan varsinkin vanhemmassa tuotannossa herkästi todella paljon aikaa, kun itse olen enemmän tarinaan ja vakavasti otettaviin henkilöihin orientoitunut katsoja. Silloin, kun sidekickejä ei ole suunniteltu varastamaan show’ta eikä niiden tehtävä ole pelkästään pelleillä ruudulla ja/tai kun ne eivät ole yksiulotteisen ja viattoman hassuja ja suloisia, olen ihan tykännyt niistä tai vähintään sietänyt niitä. Pocahontasin eläinten juoksentelu on minustakin aika rasittavaa, mutta ainakin Meekon ja Percyn nahistelulla on symbolista arvoa tarinan teemoille.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.