Wild Adapter 2

4.10.2009 kello 19:28

Osa 1

Sarjan toinen osa ei ollut ensimmäisellä eikä tällä toisellakaan lukukerralla Kazuya Minekuran asteikolla se mieleenpainuvin tai voimakkain lukukokemus (missä täytyy muistaa, että Minekura-asteikko on jo lähtökohtaisesti useamman pykälän korkeammalla kuin normimangalle soveltuva asteikko). Kuitenkin pidin tästä osasta ainakin aina ennen enemmän kuin tarkoituksellisen etäiseksi jätetystä ensimmäisestä prologiosasta. Tämä toki oli odotettavissakin, sillä se tarina, jonka Minekura varsinaisesti haluaa kertoa, pääsee kunnolla vauhtiin vasta tässä osassa edellisen toimiessa pohjustuksena mystisen antisankarimme Kubotan mystisyydelle.

Vuoden kuluttua ensimmäisen osan tapahtumista Kubota auttaa Saori-nimistä raskaana olevaa, kotoa karannutta tyttöä, kun tämä jää kiinni näpistämisestä. Edellisessä postauksessani valitin virheellisesti, ettei kakkososassa käytetä ulkopuolista kertojahahmoa yhtä tehokkaasti ja näkyvästi kuin ensimmäisessä, viidennessä ja kuudennessa osassa. Vaan kyllähän Saori onkin erittäin näkyvillä kertojana tässä pokkarissa. Sanoisin silti edelleen, ettei hän nouse aivan yhtä vahvasti esille itsenäisenä toimijana tai aivan yhtä tärkeäksi kuin muut sarjan kirjakohtaiset kertojat.

Spoilerivaroitusta taas pokkarin yksityiskohtaisen läpikäymisen takia.

Gay vai nay?

Kakkosalpan suurin kysymys minulle on aina ollut se, onko Wild Adapter poikarakkaussarja vaiko ei – toisin sanoen: Ovatko Kubota ja Tokito kaanon-pari? Tämä on kenties melko kummallinen huoli ottaen huomioon, että tämän osan tärkein tarkoitus on käsitellä 17-vuotiaan nuorukaisen obsessiivista rakkautta kadulta vuosi sitten poimimaansa muistinsa menettäneeseen poikaan, ja että nämä kaksi asuvat samassa asunnossa, nukkuvat samassa huoneessa ja nähdään muutamaan otteeseen käsi kädessä. Puhumattakaan siitä, että sarjaa julkaistaan BL-painotteisessa lehdessä. Ja kaikesta tästä huolimatta tämä osa enemmän kuin mikään muu saa minut vakuuttuneeksi siitä, ettei kyseessä ole BL-manga, vaan jotain ihan muuta.

Wild-Adapter-2-sopoys

Ei poikarakkautta? Mitä oikein selität? Emmehän me nyt sentään sokeita ole!

Olisi helpompi ajatella Wild Adapteria poikarakkautena, mikäli Minekura ei itse vaivautuisi yhä uudelleen osoittamaan meille, että tietää, mitä hänen sarjastaan ensimmäisenä tulee mieleen, sekä kertomaan, että olemme väärässä. Hän leikittelee lukijan odotuksilla erityisesti toisen osan viimeisen luvun alkusivulla, jota lukiessa kuka tahansa genreä tuntematonkin tunnistaa, mistä Tokiton off-screen-voihkinnassa on kyse – paitsi, että se paljastuukin odottamamme hikisen seksin sijaan videopelitappelussa häviämisen aiheuttamaksi tuskasteluksi. Ei vitseistä tuorein tai hienovaraisin, mutta pointti on ajettu läpi: käytännössä Minekura näyttää kieltä hotteja petitouhuja odottaneelle fanitytölle tai vaihtoehtoisesti niitä pelänneelle headdeskaajalle.

Jos tämä ei vielä riitä, niin Tokiton suihkukohtaus on asetettu lähes heti seuraamaan tappiollista videopeliä. Tokiton karattua suihkuun turvaan angstaamaan mutatoituneesta hirviökädestään säteilevää jumalatonta kipua, jonka yrittää uskotella muille olevan korkeintaan satunnaista ärsytystä, Kubota lantustaa kohta perässä sermin taakse laittamaan pyykkikonetta päälle. Ei suinkaan, koska hänelle tuli äkkiä hillitön tarve pestä pyykkiä, vaan koska hän on edellisessä kohtauksessa huomannut Tokiton ahdistuksen, ja seuraa tätä nimenomaan tullakseen henkiseksi tueksi. Seuraa seuraava vaihto:

Tokito: What are you doing?
Kubota: Laundry.
Tokito: You better not come in here… pervert.
Kubota: I won’t. I am a pervert, though.
Tokito: I knew it, creep.
Tokito: But… stay there.
Kubota: Okay.

Tokiton kivulias virnistys hänen kieltäessään Kubotaa änkemästä suihkuhuoneeseen kertoo lukijalle, ettei hän kuvittelekaan tämän olevan aikeissa tehdä niin. Hän vain heittää huulta kuulostaakseen aavistuksen rohkeammalta. Alun perin hän säntäsi kätensä kivun pahentuessa suihkuun juuri saadakseen olla omassa rauhassaan huomattuaan, ettei pystyisi pitämään esitystään käden tuskattomuudesta yllä siihen iskeneen kipupiikin aikana. Kuitenkin hän pyytää Kubotaa lopulta jäämään ottaen näin vastaan tämän hiljaisella paikalle saapumisellaan tarjoaman tuen. Silti kummatkin korostavat dialogissaan sekä elekielessään sitä, että Kubota todella jättää Tokitolle omaa, yksityistä tilaa käsitellä tuskaansa, ja muun kylpyhuoneen ja suihkun toisistaan erottava sermiovi pysyy kiinni. Samalla tavalla keskustelu siitä, mikä on vialla, jää laiskan huumorintynkäisen vuoropuhelun alle, sillä he eivät tarvitse tai halua syvällisiä, luultavasti kyyneliin päättyviä tunteenpurkuhöpinöitä ymmärtääkseen toisiaan samaan tapaan kuin he eivät tarvitse tässä tilanteessa fyysistä läheisyyttä ollakseen lähellä toisiaan.

Käyttäytyvätkö rakastavaiset näin? Minun mielestäni eivät, sillä jos rakastavaiset pystyvät tulemaan henkisesti ja emotionaalisesti yhtä lähelle toisiaan kuin Kubota ja Tokito, heidän tuskin tarvitsee jättää välilleen kuvattua konkreettista seinämää. Tämä kohtaus on siis pääsyy siihen, miksen osaa nähdä näitä kahta seksuaalisessa parisuhteessa.

Toisaalta joku muu saattaa aivan pätevästi perustella toiseenkin suuntaan, sillä sarjalla on iso joukko faneja, jotka ovat vakuuttuneita Kubotan ja Tokiton fyysisestä suhteesta, ja mielestäni WA on tarpeeksi epämääräinen, mutta samalla tarpeeksi selkeä, jotta siitä voi löytää näyttöä kummallekin katsontatavalle. Tässä mielessä WA on poikarakkautta samalla tavalla kuin Utena on tyttörakkautta: vihjauksia, vitsejä ja viitteitä löytyy pääparin pariuteen, mutta yleisön on itse määritettävä Kubotan ja Tokiton ja toisaalta Utenan ja Himemiyan suhteen syvyys (en itse kuulu siihen joukkoon, jonka mielestä jälkimmäiset ovat seksuaalisessa suhteessa sarjan aikana, mutta sekään ei ole aivan pieni porukka). Pidän kovasti tällaisesta määrätietoisesti tarkoituksenmukaiseksi rajatusta epämääräisyydestä (vrt. ilmiselvästi tekijöiden laiskuudesta, osaamattomuudesta tai huolimattomuudesta johtuva epämääräisyys), ja sattumoisin WA onkin suosikkimangani ja Utena suosikkianimeni.

Läpi harmaan kiven sinun vuoksesi

Mutta kuten mainitsin, tämän pokkarin päätarkoitus on antaa lukijalle kuva Kubotan suhtautumisesta Tokitoon. Tämä tehdään suureksi osaksi Saorin narraation kautta. Kun Saori tapaa Kubotan ensimmäisen kerran jäädessään kiinni välipalapatukan näpistämisestä kaupassa, tämä auttaa hänet pulasta ja antaa vielä neuvoja siitä, kuinka näpistäminen onnistuu kauppiaan huomaamatta (herrasmies kun on). Sitten Kubota sallii Saorin vielä seurata itseään kotiinsa, tarjoaa tytölle kahvia ja käyttäytyy muutenkin melko miellyttävästi, joskin vähän poissaolevasti. Tokito taas ärtyy ja oikuttelee mustasukkaisena, kun Kubota tuo kolmannen pyörän asuntoon.

Saori kuvaa kaksikkoa hyvin osuvasti: ”– a mysterious, untouchable man who seemed to float on air and his rude, arrogant little sidekick.” Kubotan kuvaaminen tuntuu tulevan alaviistosta, Saori ikään kuin katsoo nuorukaista ylöspäin: kiehtova ja kunnioitusta herättävä, mutta tavallisen ihmisen ulottumattomissa. Tokitoa hän taas vaikuttaa katsovan nenänvarttaan pitkin alaspäin vähemmän tärkeänä ja vaikuttavana olentona, mustasukkaisesti toisessa roikkuvana sidekickinä, jota Kubota näyttää sietävän vastuuntuntoisen aviomiehen lailla.

Saori pystyy alkuun kuitenkin näkemään vain Kubotan ja Tokiton suhteen pintatason. Minekura kuljettaa läpi koko toisen osan viittauksia siihen, mikä näitä kahta pitää yhdessä niin voimakkaasti, eikä ainoa tekijä tässä suhteessa suinkaan ole Tokiton mustasukkainen vahtiminen. Koko tarina alkaa itse asiassa siitä, kun Tokiton tekee mieli välipalapatukkaa. Kun Saori kysyy, miksi Kubota auttoi häntä kaupassa ostamalla patukan, jonka näpistämisestä hän oli kärähtänyt, tämä vastaa: ”I went there to buy some Calorie Mate. My roommate was just begging for some and that place only had one box of cheese flavor. Which you happened to grab as I was flipping through the manga magazines.”

Vaikka selitys kuulostaa ensikatsauksessa melkoiselta tekosyyltä, kotona Tokito todistaa, ettei kyse ole vain tyypillisestä tsunderevalheesta (”E-en tehnyt sitä sinun vuoksesi… Se vain s-sattui olemaan kaupan ainoa…”), vaan Kubota todella oli patukkaa ostamassa: ”It’s about freaking time, Kubo-chan! How hard is it to find a convenience store and… huh?” Tokito keskeyttää virkkeen nähdessään Saorin Kubotan kannoilla, joten emme tiedä, pitikö Kubotan ostoksen olla juuri juuston makuinen Calorie Mate, mutta koska asiaan ei palata ja Tokito on hetkistä myöhemmin syönyt toisen pakkauksen kahdesta patukasta, voisi olettaa ostoksen osuneen suurin piirtein nappiin, jolloin kyse saattoi olla juuri tarkalleen siitä juusto-flavorista.

Eräs myöhempi sivu saa minut kuitenkin epäilemään toista kohtaa Kubotan selityksestä. Niteen kolmannen luvun alussa olevaan täyte-tuherrukseen on kirjattu hieman Tokiton sekalaisia muistiinpanoja, joissa lukee muun muassa: ”If I say I saw something yummy like ice cream on TV, Kubo-chan goes to buy it for me.” Vaikka Kubota itse kertoo Tokiton suorastaan anelleen välipalapatukkaa (myöhään iltasella, jolloin toisten juoksuttaminen katsotaan yleisesti epätoivottavaksi käytökseksi), Tokiton mukaan riittää, kun hän vain mainitsee jostakin herkusta, jota hänen tekisi mieli, ja Kubota menee ostamaan sitä. Tämän ilmaisujen ristiriidan takia poikien suhde näyttää heti kiinnostavammalta ja vähemmän selkeältä – lukija ei voi tietoisesti asetettujen ristiriitojen ansiosta tietää täsmälleen, miten vahvasti Tokito oli ilmaissut patukkatoiveensa. Tokiton kanta saa kuitenkin loppupeleissä enemmän uskottavuutta, sillä hänen raapustuksensa eivät tule ilmi sosiaalisessa tilanteessa, eikä hänellä siis ole mitään sosiaalista syytä vääntää totuutta. Lisäksi Tokiton välillä liiankin suorasukainen rehellisyys saa paljon huomiota sekä tässä että myöhemmissä osissa.

Pyrin tällä papatuksellani tuomaan ilmi sen, miten ovelasti Minekura luikerruttaa tarinan aikana useaan otteeseen meille vihjeitä siitä, ettei Tokito välttämättä ollenkaan ole parista se omistushaluisempi osapuoli. Kubotan voisi sanoa suorastaan hyysäävän Tokiton ympärillä jatkuvasti täyttämässä tämän pienimpiäkin toiveita. Samoin kun Kubota saa tietää Tokiton mahdollisesti olevan vaarassa, tämän turvallisuuden takaamisesta tulee hänen ykkösprioriteettinsa koko loppupokkarin ajaksi tavalla, joka vaikuttaisi aika tavalliselta sankaritoiminnalta, ellei siitä tihkuisi tauotta Kubotan hiljaisen obsessoivaa asennetta Tokitoa kohtaan (”That cat belongs to me. May I have him back?”).

Saorikin ymmärtää Kubotan ja Tokiton suhteen tämän puolen kirjan loppuvaiheilla todistettuaan Kubotan Tokiton pelastamiseksi suorittaman verilöylyn. Hän takeltaa kohtauksen päätteeksi Kubotalle:

[I had been mistaken. (narraationa)]”I… Since the first time I met you two… I thought Tokito was weird. I wondered… why he was so possessive of Kubota-san. But the thruth is… [Abnormally so!] You’re the one… who is.”

Kubota hymyilee hänelle seesteiseen ja luoksepääsemättömään tapaansa, ja muutaman aukeaman päästä Saori pohtii tilannetta itsekseen:

”’And your point is?’ is what it felt like he was saying. What was scarier than the killers… the dead bodies… and the thugs… was his smile.”

Myöhemmin Saorin käydessä hyvästelemässä Kubotan (joka ilmoittaa Tokiton nukkuvan vielä) käydään vielä seuraava keskustelu:

Saori: ”If I ever fall in love again I have to be careful. So I don’t become like you.”
Kubota: ”Yeah. Good Idea.”

Tapa, jolla Kubotan omistautuneisuuden pelottavuus aukenee Saorille vähitellen kirjan mittaan, on todella mielenkiintoista seurattavaa, koska lukijat pidetään käytännössä samalla tasolla tytön tietojen kanssa tässä suhteessa.

Kauhun tasapaino

Kubotan ja Tokiton suhde paljastuu kuitenkin vieläkin kerrostuneisemmaksi. Kakkososan kliimaksikonfliktissa Kubotan entisen yakuza-ryhmittymän kilpailijaorganisaation johtaja Sekiya pitelee veistä Tokiton kaulalla Kubotan ajettua miehen nurkkaan. He tuijottavat toisiaan erittäin minekuramaiseen tapaan yhtä aikaa rinnastavien ja vastakkainasettelua korostavien sivulayouttien siivittämänä Kubotan teurastettua Sekiyan miehet (koska Sekiya ei halunnut palauttaa Kubotan ”kissanpentua”).

Kubota ja Sekiya keskustelevat hetken henkeviä käsi liipasimella ja veitsenkahvalla, ja lopulta tilanne pysähtyy seuraavaan aukeaman vasemmanpuoleiseen sivuun:

Wild-Adapter-2-asettelu 1

Kuvallisessa ilmaisussa vastakkain asetettujen henkilöiden voimatasapaino tuodaan usein esille kuvakulmilla: dominoivampi osapuoli kuvataan lievästä sammakkoperspektiivistä ja altavastaaja lievästä lintuperspektiivistä. Näin, vaikka tässäkin tapauksessa Kubotan ja Sekiyan kasvot ovat konkreettisesti suurin piirtein samalla tasolla, heidän välilleen luodaan ikään kuin symbolinen voimaerottelu. Tämä ei kuitenkaan näy hahmojen ilmeistä tai eleistä, sillä vaikka asettelu näyttäisi laittavan Sekiyan altavastaajaksi, hän ei näytä tuntevan oloaan tippaakaan uhatuksi, vaikka Kubota on ampunut kaikki hänen miehensä ja tähtää parhaillaan hänen otsaansa. Tämän voisi laittaa panttivangin piikkiin: Sekiya on huomannut kohtauksen aikana, kuinka tärkeänä Kubota pitää Tokitoa.

Perspektiivikikkaa voidaan toki käyttää yhtä hyvin ihan vain tyylikkyyden nimissäkin, kuten Minekurakin tekee monesti (ja hemmetti, tuloksena on vino pino typerryttävän komeita ruutusommitteluja), joten perspektiivien tällaisen käytön ei tarvitse välttämättä merkitä valta-asetelmien laatua. Tässä kohtaa kyse on kuitenkin melko selvästi aivan tarkoituksellisesta valta-asettelusta, sillä Sekiyan paettua paikalta hänet näytetään istumassa autossaan muutamaa aukeamaa myöhemmin – ja hän vapisee hillittömästi vaatien kuljettajaa kääntämään lämmitystä kovemmalle. Vaikka hän siis saa pidettyä pokerinaamansa Kubotan yksin kohdatessaan, hän tiedostaa läpi koko kyseisen kohtauksen itsekin heikon asemansa, se vain näkyy yleisölle viiveellä. Joka tapauksessa tämä kohtaus paljastaa edellisen asettelun melko varmasti juuri valtasuhteiden kuvaukseksi.

Palataan takaisin ylle liittämääni Kubota-Sekiya-vastakkainasetteluun. Seuraavalla sivulla Sekiya käskee Kubotaa muistamaan nimensä, päästää Tokiton ja pakenee takanaan olevasta ikkunasta. Kubota on syöksymässä miehen perään, kun Tokito pysäyttää hänet. Seuraa tämä asettelu (merkittävästi juuri yllä olevaa seuraavalla aukeamalla, taas vasemman sivun alapuoliskossa):

Wild-Adapter-2-asettelu-2

Asettelu on prikulleen sama kuin edellisellä aukeamalla, ainoastaan henkilöt ja näiden roolit ovat vaihtuneet. Tokito kuvataan alhaalta dominoivana osapuolena ja Kubota ylhäältä submissiivisempana. Sattumaa? Ottaen huomioon, että Minekuran tuotoksista on löydettävissä useita muitakin toistuvia ja merkityksellisiä sivuasetteluita, sanoisin että tuskinpa.

Kubotan ja Tokiton valta-asemat toisiinsa nähden ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaiset. Kubota toki näyttää kaiken järjen mukaan melko ehdoitta suhteen dominoivalta osapuolelta. Tätä korostaa vielä moneen otteeseen esille tuotu, jo ensimmäisestä osasta jatkettu Tokiton status Kubotan ”(lemmikki)kissana”. Kuitenkin tässä kohtaa Tokito kieltää Kubotaa lähtemästä Sekiyan perään ja Kubotaa myöntyy kiltisti ja ilman vastaväitteitä. Kakkososa tuntuisi hivuttavan lukijalle ajatusta siitä, että Kubota tosiaan tekee kaiken, mitä Tokito pyytää, mikä taas antaa pojalle huomattavan määrän valtaa suhteessa Kubotaan (unohtamatta tietysti sitä tosiasiaa, että Tokito voisi aivan helposti rusentaa Kubotan luut ylivoimakkaalla hirviökädellään).

Erityisen kauniiksi ja vielä monikerroksisemmaksi tämän valta-asettelun tekee edellisen kuvan toinen vastinpari, joka löytyy jo kirjan kakkosluvusta (näitä riittää ihan oikeasti kaikkialta, kun rupeaa etsimään). Kubotan tuntema hämäräperäinen apteekkari on juuri kertonut Kubotalle ja Tokitolle, että poliisi on löytänyt uuden W.A.-huumetta käytettyään pedoksi muuttuneen ja sen seurauksena kuolleen uhrin.

Wild-Adapter-2-asettelu3

Vaikka asettelu ei tällä kertaa ole identtinen, siitä löytyvät kaikki samat elementit kuin ylle liittämässäni sivunpuolikkaassa: Tokito tarttumassa Kubotan hihaan ja lähikuva kummastakin, sekä Tokito vaatimassa jotain Kubotalta, ja Kubota myöntymässä (tässä tapauksessa viimeinen kuvio ei kuitenkaan ole niin vahvasti merkityksellinen, sillä Kubota olisi taatusti ottanut ruumiista selvää joka tapauksessa). Tässä on nähtävissä myös kaunis jatkumo, kun alkupuolella Tokito vaatii toimimista ja loppupuolella pysähtymistä.

Totuus tekee kipeää

Kirjan aikana, mutta etenkin sen viimeisessä luvussa kaikki kolme tämän osan keskushenkilöä – Kubota, Tokito ja Saori – peittävät sisäisen epävarmuutensa ja turvattomuutensa valehtelemalla.

Kun Saori päätyy aborttiin ja tulee viimeisessä luvussa tapaamaan Kubotaa, hän on hyvin pirteä ja positiivinen, aivan kuin olisi päässyt yli aiemmista vaikeuksistaan: kaikki on hyvin, ja Saorin tarinan loppu on onnellinen. Jopa Kubota näyttää uskovan esitystä – mutta koska Kubota on salaperäinen, kaikkivoipa Minekura-päähenkilö, hän luultavasti tajuaa ainakin jollain tasolla, että Saorin hymy on vain kulissia. Kävellessään pois Kubotan asunnolta tyttö puhkeaakin tuskastuneeseen itkuun, eikä ihme – ensin hänen poikaystävänsä on kuollut, ja hän päässyt etupenkille katsomaan tämän silpoutunutta ruumista (tai pikemminkin sen puolikasta), sitten hän on menettänyt vielä vauvansa, jonka pitämistä tuntui kirjan alussa vakavasti harkitsevan. Kuten hänen ajatuksistaan hänen abortista päättäessään luvun alussa näkyy, kaikki ei ole kunnossa, mutta hänen täytyy siitä huolimatta yrittää jatkaa elämäänsä.

”My lover died. Many people died before my eyes. Killing and being killed… I thought how simple and easy it all was. Natural. Necessary. Today, for the first time in my life… I thought about killing a person.”

Tokiton valheesta olen kertonut jo aiemmin, hän yrittää esittää olevansa kunnossa ja peittää kädestään säteilevän tuskan.

It hurts… But how would saying it help anything? Sometimes it hurts like hell… – What am I? – I could get myself back if I just cut this hand off. But… not yet. – Who am I? – Not until I find out who I am and what this hand is. And I bet Kubo-chan would get mad if I started cutting things off.

Tokito on huono valehtelija. Kubota näkee hänen lävitseen, minkä paljastaa viimeistään tämän pyykinpesuinto. Myös Kou, aiemmin mainittu hämärä apteekkari, näyttäisi huomanneen heti Tokiton valheen. Kuten Kubota kertoo Saorille, ”he can only tell the truth.” Kumpikaan miehistä ei kuitenkaan painosta Tokitoa, sillä he ymmärtävät, että tämän teeskentelyn takana on muutakin kuin kipu ja hämmennys. Pääsimme osan kolmannen luvun alussa kurkistamaan Tokiton painajaisen kautta pojan menneisyyteen, jota hän ei itsekään muista. Se näyttäisi sisältävän jotain lapsen hyväksikäytön ja epäinhimillisten kokeiden väliltä, ja herätessään hiestä märkänä Tokito puristaa Kubotan kättä kuin turvaa etsien. Hänen menneisyytensä onkin sarjan vielä toistaiseksi vain raollaan oleva matopurkki.

Läpi koko kirjan taustalla kulkee myös Sanadan, Kubotan entisen yakuzaryhmän johtajan, sivujuoni. Mies miettii vanhaa nuoriso-osaston johtajaansa myhäillen: Kubotan lähdöstä ja sen yhteydessä suorittamasta Sekiyan organisaation päämajan verilöylystä on tasan vuosi. Aivan osan lopussa Sanada soittaa Kubotalle, joka vastaa tyypilliseen lakoniseen tapaansa ilman minkäänlaista hämmennystä. Kuitenkin Sanadan mainitessa Komiyan, jonka kuoleman johdosta Kubota jätti ensimmäisen osan lopussa Sanadan ryhmän, Kubotan eleet alkavat vaikuttaa ahdistuneilta ja jopa hätääntyneiltä, vaikka hänen äänensä ja ilmeensä säilyvät vakaina. Nyt hän puolestaan ottaa Tokitoa kädestä kiinni ja puristaa sitä – kuin vuorostaan turvaa hakien. Hän lähtee raahaamaan hämmentynyttä Tokitoa eteenpäin tähyillen ympärilleen, kunnes huomaa Sanadan hymyilemässä pahaenteisesti kadun toisella puolella. Hän sulkee puhelimen ja mutisee oman epävarmuutensa ja tilanteen todellisen luonteen Tokitolta peittääkseen: ”Damn solicitors.” Tokito ei ole kaikkivoipa ihmistenlukija ja hän on taipuvainen uskomaan, mitä hänelle sanotaan, joten hän ei ymmärrä tilanteen kokonaisuutta, vaikka huomaakin, ettei kaikki ole kunnossa.

Saori myös paljastaa hyvin mielenkiintoisella tavalla jotain siitä, mitä löytyy Kubotan suojamuurin alta. Hän toistaa narraatiossaan useaan kertaan sitä, miten haluaisi vain sulaa ja kadota olemattomiin – onhan hän vaikeassa raossa elämässään. Muutamaan kertaan tässä yhteydessä kamera kohdistuu kuitenkin Kubotan sivuprofiiliin.

ensimmäinen luku:

Wild-Adapter-2-sulaminen1

viimeinen luku:

Wild-Adapter-2-sulaminen2

Samanlaisia viitteitä Kubotan sisäisestä tilasta saadaan, kun hänen setänsä Kasai kertoo Saorille tämän kysyessä miksi sellainen ihminen kuin Kubota poimisi suojiinsa Tokiton kaltaisen kummallisen pojan:

”This may sound odd coming from one of his relatives, but the environment he grew up in made him strange. He’s not attached to anything. Not even himself. He likes trends, fads… he always buys the newest stuff. It’s like… he’s searching something to become involved in. — when you’re a cop as long as me, you see a lot of criminals. After a while, you feel like you can see their futures too. Which guys will get worse. Which guys will straighten out. Which guys won’t survive long enough to do either. But with Makoto… I can’t see anything. Not what kind of life he’ll life. Not even if he’ll live. Whether he’ll love, or lose, or kill, or save… The only thing I can do… is watch over him when it happens.”

Tässä kohtaa Kasain voice-overin alla näkyy myös utuinen vihje tulevaisuudesta kuvana, jossa kauhistuneen näköinen Tokito pitelee veristä Kubotaa. Sanoisinkin, että Kubotan tulevaisuus on toinen sarjan rakoilevista matopurkeista, sillä Saorin ja Kasain kautta saadut vihjeet yhdessä sen kanssa, mitä hän itse mietti omasta tulevaisuudestaan edellisessä osassa (lainaus löytyy ykkösosan postauksestani) lupaavat synkkiä pilviä hänen ylleen. Tuntuu karulta, että hän vaikuttaa itse olevan täysin perillä mahdollisesta kohtalostaan, mutta päättää peittää Tokitolta siihen liittyvät tunteensa.

En tosiaan ikinä pitänyt tätä osaa erityisen hyvänä Wild Adapterin mittapuulla, itse asiassa olen leimannut tätä jopa sarjan heikoimmaksi osaksi, mutta nyt en ole enää varma. Totta on, että muutamat pienet kauneusvirheet siellä täällä häiritsevät – tiukka nahkahanska ei vain putoa pois kädestä, kun joku vähän tökkäisee sitä, kuten sairaalakohtauksessa tapahtuu, ja niin edelleen – mutta tämän analyysin jälkeen en ilkeä käyttää sanaa ”heikko” tämänkään osan yhteydessä, vaikka Wild Adapterin tulevat pokkarit ovatkin toinen toistaan parempia.

Avainsanat: , ,

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Manga  Tagit: , , RSS 2.0

« »


3 kommenttia

  1. Allegretto

    Onko ostamisen arvoinen sarja? Suosittelisitko ylipäänsä lukemaan? Tuon juttusi perusteella vaikutti meinaan hyvältä sarjalta ^___^

  2. Arana

    Suosittelen ehdottomasti vähintään lukemaan mutta tosiaan myös ostamisen arvoinen sarja, jos vain kestät noir-tyyppistä väkivaltaa. Oman listan ykkösenä tuo on ollut jo pitkään, maailman karuus ja psykologinen ote hahmoihin yhdistettynä hyvin korkeatasoiseen taiteeseen kun muodostavat harvinaisen komean kaakun.

    Minekuran vanhempi sarja Saiyuki on myös katsastamisen arvoinen tapaus, ja paljon helpommin lähestyttävä kuin Wild Adapter, jonka ykkösosa on tarkoituksella aika etäännyttävä.

  3. Missing Link » Arkisto » Wild Adapter 3 (1/2)

    […] Edelliset WA-postaukset: vol. 1, vol. 2 […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.