Talven 2010 ensivaikutelmia: Hanamaru Kindergarten & Katanagatari

30.1.2010 kello 21:32

Hanamaru Kindergarten

Matilda oli paljon uskottavampi lapsinero kuin Hii-chan.

Ensimmäiset kolme jaksoa lastentarhasöpöilystä ovat luoneet varsin uskottavan illuusion siitä, että kyseessä on itsenäisen sarjan sijaan vain K-On!in kakkoskausi. Jokaisen hahmon stereotyyppisen söpöt ominaisuudet on tykitetty niin överiksi, että sarjan yleinen söpöys tursuaa korvista ja mädättää purukaluston. Varsinkin lapsinerosta käyvä Hii-chan on superälykkyydellään ja sitä kontrastoivalla spontaanisuudellaan ja cosplay-fiksaatiollaan selvä toisinto K-Onin Miosta, jonka suksee perustuu myös useille jo itsessäänkin söpöille, näennäisesti vastakkaisille ominaisuuksille, jotka epätyypillisesti, mutta todella läpinäkyvän tarkoitushakuisesti ja käsikirjoitetusti on yhdistetty kokonaisuudeksi, joka takuuvarmasti räjäyttää otakupankin ja toisenkin.

Hahmopuolella ylilyönnit tulevat jakso jaksolta selvemmiksi ja stereotyypit istuvat koko ajan tiukempaan sen sijaan, että sarja yrittäisi lähteä uusiin suuntiin niiden kanssa. Miespuolinen päiväkotiope Tsuchida on tietysti saamaton ja vähän ujo, mutta tosi hyväsydäminen pelinörtti, joka ei oikein osaa huolehtia itsestään eikä uskalla tunnustaa tunteitaan ihastukselleen, tarhatätikollega Yamamotolle. Jälkimmäinen ei taas luonnollisesti näe Tsuchidan ilmiselvää ihastumista, koska söpö ihastus ei tietenkään voi koskaan noteerata epäonnisen kosijansa tunteita, ettei kiveen kaiverrettu status quo murtuisi. Tsuchidaan ihastunut pikkuinen Anzu-tyttö puolestaan riipii hermoa pamppailevalla ja jälleen täysin ylikirjoitetulla pirteällä mukalapsellisella esiseksuaalisuudellaan. Muutkin hahmot asettuvat siististi kliseisiin muotteihinsa, ja kaikki kommunikoivat pilkulleen ihmissuhdeanimekliseiden oppikirjan mukaan.

Silti olen saanut alas kolme jaksoa, ja varmaan yritän sinnitellä pitempäänkin tämän kanssa. Välillä ylisöpöily kuitenkin toimii ja Tsuchidan miellyttävän tasavertainen ja jopa yllättävän pätevä ja luonnollinen suhde lapsiin on ihan kivaa katsottavaa aina silloin, kun Anzu ei ole paikalla julistamassa kuolematonta rakkauttaan poikaparkaa kohtaan. Olisin kuitenkin toivonut, että kun sarjalla on pokkaa sijoittua lastentarhaan, sillä olisi rahkeita myös muuhun kuin kliseiden mielikuvituksettomaan ja kritiikittömään tarjoiluun uudessa ympäristössä.

OP ja ED

Intro on ihan nätti ja sopii sarjan fiilikseen kuin nyrkki joka toivottavasti mutta epätodennäköisesti jossain vaiheessa poksahtaa Anzun pään läpi, mutta itse jaksojen tavoin pätkä on tarpeeksi turha ollakseen herättämättä mitään muuta tuntemusta kuin lievää söpöstelysympaattisuutta ja lievää sokerikuorrutuksesta aiheutuvaa ellotusta. Outrot näyttäisivät vaihtelevan jaksoittain, mikä on varsinkin harvinaisuudessaan oikein kiva ratkaisu, mutta siinä vaiheessa kun pääsen jakson loppuun asti, olen niin täynnä söpösöpösöpösöpöä, ettei arvostusta tahdo jäädä edes ideatasolla hienolle kakkosjakson outron avaruusseikkailuparodialle.

Katanagatari

Supermiekkoja? Kerätään yhdessä ne kaikki!

Olin nostattanut tätä varten vähän liiankin kovat odotukset, sillä Katanagatarin visuaalinen tyyli huutaa promokuvien ja intron voimalla muutenkin erittäin tyyliteltyä ja persoonallista sarjaa. Ensimmäinen jakso on ihan hyvä, mutta ei läheskään niin erikoinen kuin vahvojen tyylilupausten perusteella voisi olettaa. Tuplapituudestaan huolimatta tämä pilotti on sisällöllisesti hyvin normaali aloitusjakso, jossa tyttö tulee pestaamaan taistelijapojan keräämään talteen 12 legendaarista ja supervoimakasta miekkaa.

Toteutuksellisella puolella coolien taustamusiikkien erikoinen käyttö teki suurimman vaikutuksen. Sen sijaan vängän hahmosuunnittelun ja intron lisäksi jakso ei tee juuri mitään muuta erityistä visuaalisen toteutuksensa muusta animesta erottamiseksi. Tästä jäi vähän puiseva fiilis siitä, että hienot designit on tuhlattu muuten ihan normaalin näköiseen animeen.

Dialogipainotteisuudesta tykkäilin, vaikken ylistäisikään keskusteluja ihan niin fiksuiksi kuin ne yrittävät olla. Hahmojen jatkuva puhuminen luo jaksoon kuitenkin sitä kaivattua erottuvuutta ja, kuten monessa blogissa on huomautettu, toimii varsin hyvin shounen-sarjojen parodiointina. Huumorikin yrittää olla omaleimaista, mutta toimii vain puolissa vitseistä, eikä niissäkään mitenkään erityisen kehuttavasti.

Jakson pahis on suurimmaksi osaksi täysin turhaa tusinatavaraa, josta en saanut eikä minun kaiketi ollut hahmon korostetusta yksiulotteisuudesta päätellen tarkoituskaan saada mitään irti kunnollisena hahmona. Kovasti lampunvarjostetut miekannieleskelyt ja groteskit muodonmuutoshetket pelastivat kuitenkin paljon. Naispääosan virkaa toimittava strategisti Togamekin kompastelee niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin vähän liikaa, enkä ole castingista vastaavan henkilön kanssa ollenkaan samaa mieltä neidin ääninäyttelijän soveltuvuudesta. Tämän puhemaneerit ovat sen verran liioiteltuja verrattuna siihen, miten hahmo on elävöitetty, ettei kokonaisuus toimi. Persoonallisuudeltaankin Togame vaikuttaa lähinnä hyödyttömältä suurisuulta, eikä mikään jaksossa anna ymmärtää hänen strategisten skillziensä olevan todellisia – ”Tietenkään kukaan ei seurannut minua tänne saarelle eikä voi tietää, missä olen. Tulin ihan yksin ja olin ekstrahuolellinen, etten jättäisi mitään jälkiä. Ai mitä, tietenkään en soutanut tänne itse, sitä varten minulla oli soutaja mukana… …Ups…” Öh, headdesk?

Miekattomasta miekkamies Shichikasta sen sijaan yllättäen jopa tykkäsin, vaikka yleensä puupäähahmot eivät ole mieleeni. Shichikassa viehätti kuitenkin pojun sinisilmäisen luonteva ja käytännöllisen suorasukainen suhtautuminen oman ymmärryskykynsä rajoittuneisuuteen. ”En ole kovin hyvä ajattelemaan, joten en ymmärrä mitä sanot. Muotoile selvemmin.” Kyllä nuorimies järkevään ja loogiseen ajatteluun näyttää kykenevän ainakin paremmin kuin vähän liikaa feilaava strategistityttömme. Myös se ilahdutti, että sarja näyttäisi oikeasti lähtevän rakentamaan rakkaussuhdetta Togamen ja Shichikan välille, eikä vain tyytyvän status quottamiseen, toisin kuin tuo aiemmin mainittu päiväkotisarja. Toistaiseksi olen vielä erittäin kiinnostunut tästä kuukausittaisesta pamauksesta.

OP ja ED

Alkubiisin animointi on niin tyyliä, että muun jakson visuaalinen pleiniys pistää silmään vielä enemmän kuin muuten. Olisin tosissani toivonut koko sarjan näyttävän enemmän tältä. Varsinkin ruudun edestä puhaltavat vaahteranlehdet ja kukkaset ovat todella hieno efekti, ja tuollainen voimakkaan kaksiulotteinen lähestymistapa sointuu hahmosuunnitteluun erittäin kauniisti. Kappalekin on aika muikea ja visuaalinen puoli on rytmitetty sointumaan siihen varsin hyvin. Erityinen suosikkihetkeni löytyy kohdasta 0:57-1:00, jossa Shichikan treeniliikkeet menevät täydellisesti musiikin tahdissa. Outron kuva on myös nätti ja fiilistelevä ja puista tippuvat lehdet tuovat henkeä still-kuvaan. Kappale alkaa tosi nätisti, mutta yltyy sitten visuaalisen puolen kanssa riiteleväksi rämisyttämiseksi.

Avainsanat: , ,

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , RSS 2.0

« »


3 kommenttia

  1. Tsubasa

    Blaziken! Siltähän se näyttää. Shichika siis.

    Mietin tätä oikeasti varmaan monta päivää.

  2. Arana

    ROFL niin totta! ;D

  3. Missing Link » Arkisto » Kuka lohduttaisi animevuotta 2010?

    […] (ensivaikutelmia 1 ja 2) […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.