Desuconitusta jälleen!

23.6.2011 kello 23:38

Taas on yksi Desucon takana, ja hyvä coni olikin. Oli tarkoitus vääntää jotain eeppisempää raporttia, eikä vain oksentaa jotain yö-örinää tänne. Näin kuitenkin kävi, kun huomisaamuna on lähtö netittömälle mökille, enkä halua jättää tätä postausta pyörimään enää juhannuksen yli.

Hassut ihmiset ovat valittaneet veden olleen liian kylmää, mutta itselleni jäätävä janojuoma hiostavana conituspäivänä on edelleen yksi suurimmista ilon aiheistani tapahtumassa. Muutenkin conin peruspuitteet toimivat erittäin kivasti, joten ei siitä enempää. Koska coneissa itselleni on aina ollut tärkeintä niiden ohjelmatarjonta, selitän siitä tässäkin pitemmin.

Yleisesti ohjelmatarjonnasta on sanottava, että katsottavaa riitti koko conin ajaksi varsin ruhtinaallisesti, kun lähes koko ajan pyöri jotai kiintoisaa. Jokaisesta ohjelmasta jäi varsin positiiviset fiilikset. Jännittävänä piirteenä ohjelmakartasta näkyy yksittäisiä teoksia tai tekijöitä käsittelevien luentojen määrän lähennelleen yleisempiä aiheita käsittelevän ohjelman määrää. Ensiksi suurennuslasin alle pääsevät yleisemmät aiheet.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Tapahtumat  Tagit: , , , , , , , Kommentteja: 5 »


Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 4/4)

12.6.2011 kello 22:39

Nyt seuraa Kazuya Minekuran oheistaidetta käsittelevän postaussarjan viimeinen osa, jossa mielenkiintoni kohteena on se, miten Minekura käyttää symboliikkaa ja liittää merkityksiä kuvitukseensa sen sijaan että tyytyisi pelkästään piirtämään nättejä poikia cooleissa asennoissa. Lopuksi vielä sananen huumorista ja artin suurimmasta puutteesta.

Osa 1 – piirrostyyli ja tyylin sarjakohtaisuus
Osa 2 – kuvan fokus ja visuaalinen kokeilullisuus
Osa 3 – kuvasarjat ja asettelu

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Seuraavaksi sitten Desucon. Tulkaahan moikkaamaan jos pistän jostain silmään.

Symboliikka

Minekuran artti useimmiten myös kertoo jotain olennaista hahmoista tai tarinasta. Joskus kyse on aika suoraviivaisista kollaaseista, jotka selkeästi viittaavat tiettyyn juonikaareen.

Seiten Taisei -Goku vauhdissa.

Yllä oleva kuva näyttää vähän sotkuiselta, mutta itse asiassa tiivistää aivan loistavasti ja erittäin kattavasti sen, mitä kukin hahmoista kyseisessä kohtauksessa tekee. (Esimerkiksi vasemman alakulman Hazel ja Gat seisovat katselemassa tapahtumia vieressä hyödyttöminä mutta intensiivisesti.) En kuitenkaan tarkoita, että kyseinen tarinakaari olisi ollut jotenkin kovin yksinkertainen, sillä pidän sitä erittäin hienona ja tärkeänä välipysäkkinä poikien matkalla. Tällaiset useita eri mittakaavassa piirrettyjä hahmoja esittelevät suoraan johonkin tarinanpätkään liittyvät kuvat jäävät ehdottomasti selkeämpien ja vähemmän suorasukaisten sisarustensa jalkoihin, mutta niistäkin löytyy ihailtavaa, kun jaksaa hieman katsoa.

Suurempia uuh aah ooh -elämyksiä taas tarjoilevat symbolisemmin ja/tai epäsuoremmin aihettaan lähestyvä artti, jota onneksi riittää. Kuvasarjat-kohdassa mainitsemani kaksi ensimmäistä kuvaparia ovat molemmat hyviä esimerkkejä. Monesti kuvat kertovat jotain olennaista hahmoista ja heidän suhteistaan. Saiyukin poikien perheyttä esimerkiksi korostetaan jatkuvasti.

Saiyuki-nelikon keskinäissuhteet kokoaa varsin osuvasti porukan toisiinsa tutustumisesta kertovan Be There -takaumatarinakaaren ensimmäinen kansikuva. Huomaa, etteivät Hakkain ja Sanzon välillä olevat käsiraudat ole kiinni kummankaan ranteessa, mikä tuo esille heidän väliensä suhteellisen koleuden verrattuna nelikon muihin keskinäissuhteisiin.

Hitsi miten toivoisin että Minekura tekisi tästä uuden version (jollaisia hän on tehnyt useammankin kerran vanhemmasta artistaan, esimerkkinä piirrostyyli-osion asekuvasarja)

Valkoiset siivet ja höyhenet ovat ikiaikaista viattomuuden symboliikkaa, ja Stigman Tit-poika saakin moneen otteeseen siivet selkäänsä ja sulkia ympärilleen, eikä suinkaan syyttä – voisihan koko Stigman halutessaan tiivistää enkelin ja demonin kamppailuksi yhden miehen sielusta, vaikka moinen kuvaus ei niin henkeäsalpaavan kauniille tarinalle oikeutta teekään. (Muutenkin suurin osa kokonaan värillisen Stigman yksittäisistä sivuista voisi melkein mennä oheistaiteesta.)

Minekuran perhoset eivät ole aina pahoja, mutta Stigmassa musta perhonen toimii hienosti vastapainona Tintin enkelinsiivelle.

Toisaalta kun viattomuuden siivet puskevat verisinä esiin ensimmäisen Saiyuki-sarjan pääbossi Kamisaman selästä, symboli saa kieromman, mutta aivan yhtä osuvan merkityksen (hyvin samaan tapaan kuin Jeesus-Hazel vääristää ylivalotuksen sädekehävaikutuksen). Kamisaman julmuus on jälkeenjäänyttä lapsen julmuutta, ja tämä kuva saa poikarukan näyttämään karmivan kieroutuneella tavalla viattomalta onnistuen siten kuvaamaan hänet erittäin fiksusti ja autenttisesti.

Mun tulee aina niin surku Kamisamaa, kun sillä ei ole edes oikeaa nimeä ;_____;

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hype, Manga, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , Kommentteja: 6 »


Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 3/4)

5.6.2011 kello 21:20

Jatkan jälleen Kazuya Minekuran oheistaiteen ylivoimaisesta parhaudesta vaahtoamista.

Ensimmäisessä osassa käytiin läpi piirrostyyliä ja artin tyyliriippuvaisuutta sarjan mukaan.
Toisessa osassa vuorossa olivat kuvan fokus ja visuaalinen kekkalointi.
Tänään kirjoituksen aiheena ovat kuvasarjat ja kuvien asettelu.

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Kuvasarjat

En ole nähnyt yhdenkään toisen mangakan tai muunkaan kuvataiteilijan käyttävän yhtä paljon kuvasarjoja, joissa jokaisen yksittäisen kuvan asettelu tai tyyli korreloi muiden sarjan kuvien kanssa. Yksittäinen sarjan kuva voi olla hieno ja kiva ihan sellaisenaan, mutta se tarvitsee säännönmukaisesti muita saman sarjan jäseniä päästäkseen todella oikeuksiinsa ja näkyäkseen täydessä loistossaan.

Yksi suosikkikuvasarjoistani on tämä Stigma-pari, jossa mustavalkoisuus, suljetut silmät ja ilmeiden ja varjostusten muutos luovat aivan erilaisen tunnelman jälkimmäisessä kuvassa, vaikka sen asettelu onkin tismalleen sama kuin ensimmäisen kuvan.

Kuvapari tuo esille myös Minekuran suosikkihahmosuhdetta: Muistinsa menettänyt Stork huolehtii Tintti-pojasta, mutta takertuu itse henkisesti tämän tukeen.

Seuraava Wild Adapterin kuvapari toimii samalla logiikalla. Mustavalkoisuus ja punaisena hohtava veri kääntävät kuvan tunnelman täysin päälaelleen.

Veriroiskeet ovat muutenkin kohtuullisen kovassa käytössä Minekuran artissa.

Kummassakin näistä kuvapareista yllättäen se jälkimmäinen, mustavalkoinen kuva ikään kuin paljastaa päähenkilöiden suhteesta jotain sellaista, joka on kyseisissä sarjakuvissa itsessäänkin luettava rivien välistä.

Saiyukin jätkät ovat saaneet sarjaluonnehdintaa varmaan miljoonaan kertaan. Näissä kuvasarjoissa päänelikko kuvataan yleensä yksin, mutta kuvien sarjaluonteisuuden ansiosta kuitenkin ryhmässä. Itse sarjassa hahmojen dynamiikoissa on myös havaittavissa samanlaista asetelmaa, sillä he eivät koskaan lakkaa kailottamasta sitä, miten ovat vain omalla puolellaan, mutta silti yhdenkin jäsenen puuttuminen lamauttaa koko ryhmän. Yksi omista suurimmista suosikeistani on kaunis niitty-sarja, jossa hahmot esitetään melko poikkeuksellisesti erikokoisina ja eri kulmista.

Sarjaan kuuluu lisäksi viides, koko nelikon yhteen kokoava kuva, joka julkaistiin erikseen seuraavassa taidekirjassa.

Tässä taas tyypillisempi ja pirteämpi esimerkki, josta myös suuresti pidän, koska sydämiä:

Minekuran söpö huumorintaju pääsee oikeuksiinsa.

Saiyukin ja Saiyuki Gaidenin pojista on olemassa useampiakin toisiaan peilaavia kuvapareja. Käy järkeen, sillä Saiyukin joukkio koostuu Gaiden-poikien reinkarnaatioista. Tällaisetkin parit muistavat aina huomioida, ettei kyse ole samoista hahmoista, vaan eri inkarnaatioiden erilaiset taustat ja piirteet tulevat esille. Esimerkiksi alla vasemmalla Saiyukin aggressiivinen blondipappi Sanzo riehuu revolverinsa kanssa kuin viimeistä päivää. Oikealla taas Gaidenin hienohelmainen taivasbyrokraatti Konzen on jäädä toimintavalmiimpien tovereidensa jalkoihin.

Sanzo: ”Ärsytä mua ja kuole.”
Konzen: ”Hei, ei juosta käytävillä!”


Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hype, Manga, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , Kommentteja: 6 »


Musikaalikohtaus: Pure Imagination (Jali ja suklaatehdas)

2.6.2011 kello 13:44

[lyriikat]

Taas on aika ottaa käsittelyyn musikaalikohtaus, mutta tällä kertaa kyseessä onkin ihan näytelty pätkä. Mel Stuartin vuoden 1971 elokuvaversio Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -lastenkirjasta ei muuten aika vanhanaikaisten musiikkiensa tasolla ole suuremmin säväyttänyt omaa modernimpaa makuani (ainakaan verrattuna Tim Burtonin uudemman filmatisoinnin jymisevään Danny Elfman -soundtrackiin), mutta Gene Wilderin näyttelemän makeistehtailija Willy Wonkan kappale Pure Imagination on jäänyt mieleen erityisenä helmenä.

Laulu on rauhallinen ja hiljainen, ja miljöönä toimii idyllinen ja valoisa jokaisen lapsen unelmien karkkipuutarha Willy Wonkan suurenmoisen suklaatehtaan sisällä. Tehtaalle vierailemaan päässeet onnekkaat lapset huoltajineen tuijottavat näkyä lumoutuneena luoden visuaalisen kontekstin kokemuksen upeutta ylistäville lyriikoille. Asetelma on aivan täydellinen positiiviselle ja lempeälle ihmetyshymnille, jonka aikana katsoja ja vieraat saavat tutustua makeisvaltakunnan antimiin. Yllätyksettömästi kohtaus onkin osaltaan juuri tätä. Kiinnostavaksi sen tekee kuitenkin se, että tämän positiivisen puolen rinnalla kummittelee koko ajan myös toisenlainen tunnelma, joka värittää lämpimän perusfiiliksen riitasoinnuilla. On vaikea sanoa, kummanlaiset elementit hallitsevat kappaletta enemmän, positiiviset vai negatiiviset.

Kun taustamusiikki soi, se luo lempeän, lämpimän ja suureellisen sävelen Wonkan laululle. Taustojen hiljetessä esiin pistää kuitenkin aivojen perukoilla huolestusta herättävä pieni kilahtelu. Samoin Wonkan laulu on sävyltään lempeä ja lämmin, mutta hänen äkkinäiset kepinheilautuksensa kappaleen alussa saavat epäilykset heräämään. Kaikki vaikuttaa täydelliseltä, mutta jokin on vialla.

Wilder ottaa kohtauksen haltuunsa niin yksinvaltaisesti, että Wonkaa on vaikea olla näkemättä oman yksityisparatiisinsa jumalana. Miehen laulunlahjat ja hiottu karisma saavat epätodennäköisen paljon voimaa hiljaiseen ja tyyneenkin kappaleeseen. Wonkan jokainen liike on varma ja kevyt, kun hän maistelee puutarhansa anteja sellaisella tottumuksella ja tyylillä, että kaikkien muiden ulkopuolisuus ja kömpelyys sokeristen ihmeiden kupeella korostuvat entisestään. Wonka makustelee herkkuja viehkeästi ja tyylikkäästi; toiset klähmivät käsiään hilloon ja kermavaahtoon kuin porsaat. Vieraat ovat astuneet Wonkan maailmaan, ja hän tekee sen selväksi.

Kohtauksen upeinta antia on se, kuinka Wonka vaatii vieraidensa ehdottoman ja jakamattoman huomion koko kappaleen alkupuoliskon ajan. Hän pitää nämä varpaillaan heilauttelemalla keppiään napakoilla, yllättävillä liikkeillä, jotka tuovat ilmapiiriin uhkaavan sävyn. Musiikin ajoittainen pahaenteisyys avustaa häntä siinä. Voiko kukaan katsojistakaan väittää, ettei hengitys pysähdy kuin seinään kohdassa 1:13, kun musiikkikin katkeaa hetkeksi kepin napsahdukseen? Wonkan salaperäinen, levollinen karisma vaikuttaa niin salakavalasti, etteivät vieraat edes tajua kuinka pelottavana he miehen kokevat, mutta kukaan ei uskalla ottaa portaissa askeltakaan Wonkan edelle tämän piilouhkaavien, musiikkiin rytmitettyjen eleiden seurauksena.

Pahaenteinen jännite purkautuu vasta Wonkan annettua muille luvan käydä käsiksi herkkuihin viivyttelevän portaiden laskeutumisen jälkeen. Tässä vaiheessa ihmetyksen tuntu kappaleessakin työntyy enemmän esille, kun Wonka suostuu vihdoin astumaan syrjään ja päästää vieraansa herkuttelemaan. Samalla katsoja saa enemmän aikaa kiinnittää huomiota Wonkan laulun pohjalta kuultavaan surumielisyyteen. Mies laulaa mielikuvituksen ihmemaasta ja paratiisista, mutta hän näyttää ja kuulostaa kaikkea muuta kuin innostuneelta.

Tämä maailma on hänelle niin itsestäänselvyys, ettei hänellä ole syytä kummasteluun ja ihasteluun. Hänen näkökulmastaan puutarhasta vaikuttaa selvästi puuttuvan jotain, mitä korostaa elokuvan loppukohtauksen kurkistus hänen omaan huoneeseensa, jossa kaikki huonekalut ovat puolikkaita. Hänen elämänsä karkkitehtaassa vaikuttaa päältä päin unelmien täyttymykseltä, mutta tosiasiassa sieltä puuttuu jotain olennaista (*köhperheystävätluottamusköh*). Tämä on koko tarinan pointti Wonkan hahmon kannalta, ja elokuva tekee loistavaa työtä alustaessaan Wonkaa kalvavaa yksinäisyyttä alkupuolen kappaleessa näin hienovaraisesti ja tehokkaasti. Vasta elokuvan loppukohtauksessa näemme Wonkan aidosti positiivisena. Mielestäni tämä lopun muutos tulee vähän tyhjästä, mutta toisaalta se lisää hahmon arvoituksellisuutta. Ennen loppukohtausta on täysin mahdotonta lukea miehen ajatuksia ja todellisia tunteita tämän luonnolliseksi kiillotetun pokerinaaman takaa. Se ei tahdo onnistua myöskään jälkikäteen, kun on hankala määrittää raja todellisten reaktioiden ja just as planned -kekkaloinnin välillä.

Pure Imaginationin rooli elokuvassa on esitellä meille kunnolla paitsi suklaatehdas, myös Wonkan hahmo ja tämän arvoituksellisuus. Jo ennen tätä kohtausta annetaan viitteitä miehen omituisuudesta, mutta karkkimaalaulu konkretisoi ja alustaa hänen hahmoaan ristiriitaisilla ainesosillaan ja tunnelmanvaihteluillaan. Se näyttää kaikki puolet Wonkasta – lempeänvarman filosofoitsijan, pelottavassa määrin moraalineutraalin eksentrikon, sulavan liikemiehen ja omaan yksinäisyyteensä eksyneen sieluraukan. Koska leffa luottaa Wilderin Wonkan karismaan kantavana tekijänään, tällainen esittely on äärimmäisen tärkeää koko elokuvan toimivuuden kannalta.

—————————

Pure Imagination oli muuten Deneliksen toivekappale, ja aiheeseen liittyen kannattaa käydä lukemassa hänen loistava vertailunsa Suklaatehdas-elokuvista ja etenkin niiden hyvin erilaisista Wonka-hahmoista. Myös Nostalgia Criticin osuva video aiheesta on katsomisen arvoinen.

Jos haluat lukea ajatuksiani jostain tietystä musikaalikohtauksesta, pistä toiveestasi kommenttia tai sähköpostia. Jos olen nähnyt kyseisen kohtauksen ja elokuvan tai muun median sen ympärillä (tai voin sen kohtuullisen helposti nähdä), niin kirjoitan ilman muuta toivotusta kappaleesta.

Aiheet: Analyysi, Länsiviihde, Musiikki   Kommentteja: 2 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.