9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (2/3)

13.9.2011 kello 22:11

Viimeksi vikisin BL-sarjojen hahmoista, nyt vuorossa seksin käyttöön liittyvää itkuvalia.

4. Raiskaus merkitsee rakkautta

Caramel

Caramel: AMG THEIR LOVE IS SO TRUE!

Kun viimeksi rupesin pääsemään vauhtiin sen kanssa, miten kaikki on kehnoa homopornon porno-osuudessa, niin kaikkien harrastajien suosikki eli semiraiskaus rakkaudenosoituksena on tietysti otettava narinan aiheeksi. Jaajossa seme uhkailee, alistaa ja painostaa uken seksiin, koska ”sanasi sanovat ei, mutta kehosi sanoo kyllä”. Puku Okuyaman Caramel saa nihkeän hien pintaan, kun semen kämppiksenä asuva uke ei pakotuksen jälkeen uskalla moneen päivään tulla kotiin, mutta silti näiden suhde yritetään jostain syystä kuvata romanttisena ja ihana. Ja Caramel on vielä aika laimea tapaus, jos verrataan vaikka Yuki Shimizun BL-klassikko Love Modeen.

Semelle seksuaalinen itsemääräämisoikeus on tuntematon käsite. Koska uke selvästi tykkää hänestä ja koska hänellä on kaikki fyysiset avut ottaa pienen ja heiveröisen uken anaalineitsyys, on hänellä tietysti pettämättömän harlekiiniromantiikan logiikan mukaan tähän oikeuskin. Ukehan selvästi nauttii siitä myös! Ei koskaan antanut hyväksyntäänsä tai ollut millään tasolla mukana toiminnassa, mutta kyllä pojan kroppa reagoi, kun oikeita vipuja väänteli (PUN INTENDED). Sen päättelemiseen, mikä tässä kuviossa on vikana, ei tarvita kuin muutama toimiva hermosynapsi.

Järkevän ihmisen äimistykseksi yaoimaailmassa kukaan ei huomaa mitään erityistä tässä menettelyssä. Ukekin jatkaa semen kanssa heilailua ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, koska hei, hänhän tosiaan tykkää semestä. Se, että seme juuri pakotti hänet seksiin sen kummemmin kyselemättähän vain kertoo siitä, miten kovasti seme haluaa häntä. Vaikka koulu olisi täynnä fiksumpia, paremman näköisiä ja persoonallisempia ihmisiä, seme on valkannut juuri uken kiintymyksensä kohteeksi, ja siitä sietää olla otettu. Sitä paitsi semellä on ollut traaginen lapsuus ja tämä käyttäytyy siksi inhottavasti ukea kohtaan. Täten on täysin ymmärrettävä, ettei seme osaa ilmaista tunteitaan muilla tavoin kuin työntämällä sukuelintään sinne, minne se ei kuulu.

Ideologisella tasolla tällainen käytös niin semen kuin ukenkin puolelta kuvottaa minua. Raiskaus sinänsä on mielestäni erittäin validi ja kiehtova käänne fiktiossa käsiteltäväksi, mutta yaoissa tarinan pääsuhteessa tapahtuvia raiskauksia ja raiskauksenluonteisia akteja käsitellään liian usein romanttisina toimintoina. Raiskauksen esittäminen kauniina ja puhtoisena romantiikkana on suurin piirtein halventavin mahdollinen näkökulma aiheeseen.

Kai edes joku teki tämän oikein?

Réminiscencessä häiritsevä suhde esitetään sitä ahdistavampana mitä syvemmiksi tunteet muuttuvat.

En varmaan koskaan lakkaa hehkuttamasta rakasta Bussikuskipornoani (Youki Fukain Sono kuchibiru ni yoru no tsuyu / The Night’s Dew on Those Lips / Réminiscences). Siinä raiskaus esitetään oikeaoppisen julmana tekona. Uken jatkuvalle alistumiselle annetaan vieläpä varsin uskottava ja monitasoinen selitys. Ennen kaikkea huomiota kiinnitetään siihen, miten tällainen sairas suhde vaikuttaa uhrin henkiseen ja fyysiseen terveyteen. Päähenkilöiden aidon romanttiset tunteet toisiaan kohtaan tekevät kokonaisuudesta vieläkin ahdistavamman sen sijaan, että kaikki ikävä vain lakaistaisiin maton alle niiden varjolla. Toinen raiskausta yllättävän hyvin käsitellyt esimekki on Kaori Monchin epätyypillisesti päähenkilöiden yläasteuran alkuun ajoittuva Awakening Puberty, joka sattuu valitettavasti olemaan piirrosjälkensä puolesta melkein lukukelvottoman ruma kirjanen.

Toisenlaisen suhtautumisen asiaan ottaa Nase Yamaton Saa koi ni ochitamae / Fall in Love with Me, jossa kritisoidaankin semen sijaan ukea. Rasittavan normipiirityksen jälkeen seme lopulta suuttuu uken päättämättömään nyhväilyyn ja puolustuksekseen tivaa, mitä tämä oikein odotti pyörittäessään semeä perässään. Asenteeni semen käytökseen on joka tapauksessa negatiivinen, koska seksiin pakottaminen ei ole koskaan hyväksyttävää, mutta ainakin seme tuo tässä tapauksessa esiin uken ihmissuhdepassiivisuuden ongelman.

5. Romanttinen tarinantynkä pornon vuoksi

Niin monet yaoin huonoista puolista liittyvät jotenkin seksiin sen takia, että kahden miehen välinen (vaikkakin usein yksisuuntainen) sukupuoliyhteys on keskivertojaajon perimmäinen pointti. Seksikohtaus ei ole osa tarinaa, vaan kaikki muu kuin se pakollinen ja monesti päälleliimattu seksikohtaus, on pelkkää emotionaalisia hermopäätteitä kömpelösti kosiskelevaa tilkettä. Koska poikarakkaus on suunnattu tytöille, täytyy kussakin tarinassa olla jonkinlainen romanssi mukana. Kumpikaan osapuolista ei ole homo, uke ei monesti edes osallistu pornoon muuten kuin näennäisesti (tai jos osallistuukin niin uket huoria asdfgfsd) ja seme on täysi douche, mutta sen romanttisen tarinan vain pitää olla mukana vaikka sitten kuinka väkinäisenä. Haruka Minami ansaitsee kunniamaininnan tällaisten teosten tehtailusta.

Sen lisäksi, että pehmopornoilu on jaajossa itsetarkoituksellista, se on vieläpä yleensä huonoa. Harvoin olen kokenut valuttaneeni aikaani yhtä pahasti hukkaan kuin luettuani yhdentekeväksi rakkaustarinaksi huonosti naamioidun pornopätkän. Näistäkin tapauksista yleensä skippaan suosiolla varsinaisen lihaosuuden, koska ne samat mielikuvituksettomat seksikuviot jaksaa lukea vain niin monta kertaa. Mahdoton anatomia, jokaisessa pätkässä toistuvat utuiset lähikuvat reikiin työntyvistä sormista, naurettavat sensuuripalkit, uken impotentti vinkuminen ja semen ”oikeasti pidät tästä” -rölläys ovat aika kehno kliimaksi, kun tarinassa ei ollut mitään muutakaan lukemisen arvoista.

Kai edes joku teki tämän oikein?

Bondz2

Bond(z):issa eroottiset lävistykset symboloivat yhdentekeväksi tarkoitetun seksisuhteen pinnan alle kehittyvää tunnelatausta.

Touko Kawain BL-mangoista olen tykännyt juuri siksi, että niissä seksikohtaukset tukevat aina tarinaa, ja niillä on todellista merkitystä päähenkilöiden suhteelle. Kawai näyttää useimmissa sarjoissaan – kuten Cutissa ja kuvan Bond(z):ssa – esimerkillisesti, kuinka paneminen on äkkiä paljon hotimpaa, kun se esitetään osana hahmojen merkityksellistä keskinäistä dynamiikkaa, eikä yhdentekevää hahmosuhdetta ole vain laiskasti valjastettu johdattamaan lukijaa itsetarkoitukselliseen seksikohtaukseen. Muita jatkuvia onnistujia ovat tietysti nämä useampaan kertaan tässäkin postaussarjassa esiin nousevat nimet kuten est em, Fumi Yoshinaga ja Setona Mizushiro.

Kazuto Umishiron Bondage-oneshotti taas on jäänyt mieleen ennen kaikkea siitä, miten onnistuneen rehellisesti se on pelkkää pornoa pornon vuoksi, eikä edes yritä naamioida itseään miksikään muuksi. Ei mitään päälleliimattua romanssia tai edes ähläyshuumoria, vaan ihan selkeä ja rehellisen huono sadomasotarina priimusoppilaskaksosista, jotka päättävät, että pahispoika on saanut tarpeeksi monta varoitusta koulussa tupakoinnista. Ansio sekin.

6. Pitkät BL-baittaussarjat

Oliko ensimmäinen osa ihan söpö, muttet ole varma, kannattaako pitkään sarjaan tuhlata aikaa ja rahaa? Älä vaivaa päätäsi; vastaus on ei.

Mutta eipäs sentään liioitella, ei suinkaan kaikki poikarakkaus ole onnetonta PWP-orgiaa. Onhan niitä aika paljon sellaisiakin sarjoja, jotka keskittyvät nimenomaan rakentamaan romanssia päähenkilöiden välille, mutta eivät koskaan pääse siihen ruumiineritekliimaksiin. Ongelmana onkin, että nämä sarjat eivät koskaan pääse mihinkään muuallekaan. Ne ovat pitkiä ja polkevat paikoillaan. Pääparin ensimmäisessä luvussa tapahtuvan kohtaamisen jälkeen koko sarjassa ei tapahdu enää yhtään mitään, vaan meno turtuu jonkinlaiseksi stabiiliksi kouluelämänviipaleeksi tai vaivauduttavaksi sähellyskomediaksi. Extremeä on jo, jos yleisölle tarjotaan edes yhtä pusua, ja henkinenkin läheisyys lakkaa kiinnostamasta viimeistään toisen pokkarin alussa, kun lukija tajuaa, ettei sarjalla ole aikomustakaan viedä päähenkilöiden suhdetta eteenpäin tai tehdä sillä muutenkaan mitään.

Vaikka seksin puute itsessään ei ole näiden sarjojen ongelmien ydin, se kuitenkin yhdistää näitä laimentuneita ikuisuusihmisuhdelässytyksiä hyvin olennaisesti. BL-tarina ilman seksiä ei siis lopulta useinkaan ole yhtään sen kiintoisampi lukuelämys kuin tarina, jossa ei muuta olekaan.

Kai edes joku teki tämän oikein?

Let Daissa hitaasti etenevää ihmissuhdetta ryyditetään raadollisella asenteella ja poikkeuksellisella intensiteetillä.

Sooyeon Wonin BL-manhwa Let Dai kertoo kahden pojan vähän ystävyyttä syvemmästä suhteesta yhteensä huiman 15 osan ajan. Vaikka olen itse vielä tarinan alkuvaiheilla, on karismaattisuudellaan hohtavan aggressiivisen jengipomo Dain ja tämän lumoihin lähes obsessiivisesti ajautuvan kunnonpoika Jaeheen suhde onnistunut vangitsemaan minut täysin. Vaikka pojat eivät osaa nimetä tunteitaan eivätkä välillä edes tapaa toisiaan pitkiin aikoihin, on selvää, miten kokonaisvaltaisesti kumpikin dominoi toisen olemassaoloa. Näiden kahden välillä julmuudetkin kääntyvät jollain kierolla tavalla välittämisen osoitukseksi ja toisin päin. Tämä intensiivisyys puuttuu pitkien BL-sarjojen edustajiston tyhjänpäiväiseksi jäävältä valtavirralta.

Tietenkään en voisi koskaan passata tilaisuutta mainostaa kahta mangasuosikkeihini lukeutuvaa hyvin samantyyppistä teosta eli Akimi Yoshidan Banana Fishiä ja Kazuya Minekuran Wild Adapteria. Let Dain tavoin ne keikkuvat BL:n rajamailla, mutta eivät koskaan horjahda aivan sen puolelle. Näiden vähän toiminnallisempien sarjojen emotionaalinen fokus on pääkaksikon syvenevässä suhteessa, mutta juonessa tapahtuu muutakin kuin perussöpsökkää koulunkäyntiä.

————————–

Postaussarjan viimeisessä osassa syvennytään BL-mangan tuskastuttavaan kunnianhimon puutteeseen.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Aiheet: Avautuminen, Manga  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , RSS 2.0

« »


7 kommenttia

  1. stargay

    Haha arvasin että tänne tulee bussikuskipornoa! 8D

    Toi pointti pitkistä sarjoista oli kyllä aika hyvä. Ne on kyllä tosi ongelmatapauksia, koska parhaat tai edes mielenkiintoisimmat pidemmät sarjat on sellaisia joissa parin suhdetta pitää kypsytellä pidemmän aikaa ja harrastaa kaikenlaista draamaamista ennen kuin päädytään yhteen. Useimmat pitkät sarjat valitettavasti vain toimivat vähän sillä periaatteella että hahmot päätyvät yhteen jo parin ensimmäisen luvun aikana ja sitten seuraavat X pokkaria tehdään… jotain, ei kyllä mitään kovin kehittävää tai mielenkiintoista. Missä luuhavat kaikki parisuhde-elämästä OIKEASTI kertovat tarinat? Noh, kyseinen vitsaus taitaa kyllä taas vaihteeksi riivata ihan kaikkea viihdettä…

    Let Dai on kyllä tosi kiinnostava, koska se muistuttaa kerronnallisesti enemmän perinteistä ihmissuhdeshoujoa. Täytynee joskus pohtia sitä vähän syvällisemminkin, kun nyt saa koko sarjan luettua. Mulla on jo puolet ostettuna!

  2. Tsubasa

    Olen käyttänyt tätä sitaattia aiemminkin, mutta…

    ”Reading a lot of Shonen Ai manga is like taking the emotional equivalent of poison. It depicts the most extreme states of loneliness and neediness and makes them look desirable to the reader. But if you acted like that in real life, you’d be the most fucked up person in the world.”

    http://patrickmacias.blogs.com/er/2007/10/jason-thompson-.html

  3. Arana

    stargay: Jos nyt edes pääsisivät pitkissä romansseissa yhteen edes alussa, mutta kun homma tuppaa vielä olemaan sitä paikallaan huopaamista ja koulukaverien ongelmien setvimistä, jossa satunnaisesti ehkä muistetaan tai sitten ei, että niinjoo pääpariskunta (heippa La Esperanca!).

    Haru wo daiteitasta tykkäilin silloin joskus muuten juuri sen takia, että siinä on oikeasti sitä aikuisten parisuhde-elämä -perspektiiviä, eikä mitään epämääräistä lässytystä. Mutta ne miehet on tietty oransseja siitä huolimatta. :p

    Tsubasa: Mangaahan tavallisesti tehdään aika kertakulutettavaksi todellisuuspakofantasiaksi, joten sitä vasten on ymmärrettävää, että tämäntyyliset konseptit menevät läpi niin helposti. Mutta jos mentaliteettina on, että jos siitä saa helpon tunnevasteen lukijalta, se on ihan hyvä juonenkäänne, niin harva teos kestää yhtään lähempää ja kriittisempää tarkastelua. :/

  4. Erisa

    Minua on myös tosissaan ihmetyttänyt, miten BL-sarjoissa raiskaus esitetään jotenkin älyttömän ihquna juttuna. Se on typerää, ällöttävää ja käsittämätöntä. Ja miten ihmeessä ne yaoi-fanitytöt nielevät sen tyytyväisinä. Minulla on tuttu, joka rakastaa yaoita, ja tykkäsi ainakin jossain vaiheessa erityisesti siitä, että isot miehet panevat pikkupoikia, ja ylpeilikin asialla. Samalta henkilöltä menee ruokahalu, jos joku sanoo ruokapöydässä ”muna”. :D Jotekin kieroa.

  5. Arana

    Raiskauksen käyttäminen on nopea ja helppo kikka saada aikaan dramua (ja heppo tapa pitää uke passiivisena ja semelle alisteisessa asemassa), siksi sitä varmaan käytetään. Kaikenlaiset Tukholma-syndroomatkin ovat myös aika suosittuja BL-mangassa, ja nekin viedään läpi yleensä perusrutiinilla ilman asetelman sen kummempaa mietiskelyä. Ja sitten kun tekijäpuolella ei ole huomioitu, että asetelman varjopuoliakin voisi pohtia, on lukijankin helppo sivuuttaa ongelmat olankohautuksella, jos ne tulevat hämäävän romanttisen esittämistavan takaa edes ollenkaan mieleen. Jos vielä genrestä tykkää niin ihailtavana esitettäviä asioita on kiva ihkuttaa ja katsoa vähän sormien lävitse.

  6. Erisa

    Ymmärrän kyllä tuon näkökulman, että se on joillekin viihdyttävää, mutta… no, kun tuntee itse ihmisiä, jotka ovat oikeasti tulleet raiskatuksi, alkaa suhtautua huomattavasti nihkeemmin tämänkaltaiseen ”romantiikkaan”. Enkä oikeastaan usko, että pitäisin genrestä muutenkaan. Rakastan lukea tällaisia ”vikinöitä”, joissa BL-mangaa kritisoidaan >:) muahahah! Blogisi on muutenkin erittäin mainio.

  7. Arana

    Kiva kun tykkäät blogista. <3 Ensi viikonloppuna saan tänne taas uutta sisältöäkin.

    Ymmärrän erittäin hyvin, että tuntuu ikävältä. Itse en ole koskaan joutunut IRL mihinkään tekemisiin raiskauksen kanssa ja siitä huolimatta koen raiskauksen käytön halpana romanssikikkana erittäin loukkaavaksi.

    Muista kuitenkin, ettei edes BL ole pelkkää kuraa, vaan noita Let Dain kaltaisia aidosti fiksuja ja tyylikkäitä tapauksia löytyy myös. Vaikka BL maistuu periaatteessa kovasti kuralta, on hyvä pitää silmät kuitenkin auki, ettei missaa sitä satunnaista timanttia vain sen takia, että kieltäytyi katsomasta genreen päinkään.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.