Nyt seuraa Kazuya Minekuran oheistaidetta käsittelevän postaussarjan viimeinen osa, jossa mielenkiintoni kohteena on se, miten Minekura käyttää symboliikkaa ja liittää merkityksiä kuvitukseensa sen sijaan että tyytyisi pelkästään piirtämään nättejä poikia cooleissa asennoissa. Lopuksi vielä sananen huumorista ja artin suurimmasta puutteesta.
Osa 1 – piirrostyyli ja tyylin sarjakohtaisuus
Osa 2 – kuvan fokus ja visuaalinen kokeilullisuus
Osa 3 – kuvasarjat ja asettelu
Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.
Seuraavaksi sitten Desucon. Tulkaahan moikkaamaan jos pistän jostain silmään.
Symboliikka
Minekuran artti useimmiten myös kertoo jotain olennaista hahmoista tai tarinasta. Joskus kyse on aika suoraviivaisista kollaaseista, jotka selkeästi viittaavat tiettyyn juonikaareen.
Seiten Taisei -Goku vauhdissa.
Yllä oleva kuva näyttää vähän sotkuiselta, mutta itse asiassa tiivistää aivan loistavasti ja erittäin kattavasti sen, mitä kukin hahmoista kyseisessä kohtauksessa tekee. (Esimerkiksi vasemman alakulman Hazel ja Gat seisovat katselemassa tapahtumia vieressä hyödyttöminä mutta intensiivisesti.) En kuitenkaan tarkoita, että kyseinen tarinakaari olisi ollut jotenkin kovin yksinkertainen, sillä pidän sitä erittäin hienona ja tärkeänä välipysäkkinä poikien matkalla. Tällaiset useita eri mittakaavassa piirrettyjä hahmoja esittelevät suoraan johonkin tarinanpätkään liittyvät kuvat jäävät ehdottomasti selkeämpien ja vähemmän suorasukaisten sisarustensa jalkoihin, mutta niistäkin löytyy ihailtavaa, kun jaksaa hieman katsoa.
Suurempia uuh aah ooh -elämyksiä taas tarjoilevat symbolisemmin ja/tai epäsuoremmin aihettaan lähestyvä artti, jota onneksi riittää. Kuvasarjat-kohdassa mainitsemani kaksi ensimmäistä kuvaparia ovat molemmat hyviä esimerkkejä. Monesti kuvat kertovat jotain olennaista hahmoista ja heidän suhteistaan. Saiyukin poikien perheyttä esimerkiksi korostetaan jatkuvasti.
Saiyuki-nelikon keskinäissuhteet kokoaa varsin osuvasti porukan toisiinsa tutustumisesta kertovan Be There -takaumatarinakaaren ensimmäinen kansikuva. Huomaa, etteivät Hakkain ja Sanzon välillä olevat käsiraudat ole kiinni kummankaan ranteessa, mikä tuo esille heidän väliensä suhteellisen koleuden verrattuna nelikon muihin keskinäissuhteisiin.
Hitsi miten toivoisin että Minekura tekisi tästä uuden version (jollaisia hän on tehnyt useammankin kerran vanhemmasta artistaan, esimerkkinä piirrostyyli-osion asekuvasarja)
Valkoiset siivet ja höyhenet ovat ikiaikaista viattomuuden symboliikkaa, ja Stigman Tit-poika saakin moneen otteeseen siivet selkäänsä ja sulkia ympärilleen, eikä suinkaan syyttä – voisihan koko Stigman halutessaan tiivistää enkelin ja demonin kamppailuksi yhden miehen sielusta, vaikka moinen kuvaus ei niin henkeäsalpaavan kauniille tarinalle oikeutta teekään. (Muutenkin suurin osa kokonaan värillisen Stigman yksittäisistä sivuista voisi melkein mennä oheistaiteesta.)
Minekuran perhoset eivät ole aina pahoja, mutta Stigmassa musta perhonen toimii hienosti vastapainona Tintin enkelinsiivelle.
Toisaalta kun viattomuuden siivet puskevat verisinä esiin ensimmäisen Saiyuki-sarjan pääbossi Kamisaman selästä, symboli saa kieromman, mutta aivan yhtä osuvan merkityksen (hyvin samaan tapaan kuin Jeesus-Hazel vääristää ylivalotuksen sädekehävaikutuksen). Kamisaman julmuus on jälkeenjäänyttä lapsen julmuutta, ja tämä kuva saa poikarukan näyttämään karmivan kieroutuneella tavalla viattomalta onnistuen siten kuvaamaan hänet erittäin fiksusti ja autenttisesti.
Mun tulee aina niin surku Kamisamaa, kun sillä ei ole edes oikeaa nimeä ;_____;
Seuraava kuvapari – jälleen höyheniin liittyen – taas nostaa esille Saiyukin päähenkilöiden statusta viattomuusasteikolla. Hakkai ja Sanzo, ryhmän kypsät aikuiset katselevat putoilevia höyheniä mustissaan ja mustaa taustaa vasten. He ovat omien traagisten taustatarinoidensa syntisiä tappajia. Goku ja Gojyo taas edustavat valkoisissaan ryhmän viattomampaa tarjontaa, ja olivat traagisissa taustatarinoissaan uhrin asemassa.
Vastaavanlaisia piilotettuja syvyyskerroksia löytyy useammin kuin ensikatsastelulta arvaisi.
Ei muuten ole myöskään sattumaa, että kun pojat esitetään pareittain, parit ovat säännönmukaisesti joko Sanzo+Goku ja Hakkai+Gojyo (sielunyhteys, vakiintuneet parit) tai Sanzo+Hakkai ja Goku+Gojyo (kypsyys vs lapsekkuus). Jälkimmäisessä ryhmittelyssä Goku ja Gojyo usein syövät suklaata tai virnivät pesisvermeissä, kun taas Sanzo ja Hakkai kuvaparin toisessa puoliskossa mulkoilevat kameraa merkkitakeissa. Sanzo ja Gojyo tai Hakkai ja Goku esiintyvät kahdestaan erittäin harvoin.
”You really are… like the sun.”
Ihailen tämän Saiyuki Reloadin Burial-takaumatarinakaareen liittyvän kuvan tapaa vetää yhteys Saiyukin päätarinan ja esitarina Gaidenin välille. On mielestäni Burialin konteksti huomioiden perusteltua tulkita kuvaa niin, että nelikon muut jäsenet kävelevät poispäin menneisyydestään tarkoituksenaan aloittaa mönkään menneiden menneiden traagisten sattumusten jälkeen uudestaan puhtaalta pöydältä. Gokulla taas ei ole omasta menneisyydestään Gaidenin ajalta muita muistikuvia kuin oma nimensä, ja hän kääntyy katsomaan taaksepäin toivoen pystyvänsä löytämään itsensä menneestä. Kasvoille heijastuvaa valoa käytetään tehokkaasti erottamaan Goku toisista ja tuomaan esille hänen erilaista taustaansa.
Mainitsin joskus, että todellisuudessa Wild Adapterin pääpariskunnan viattomampi ja näennäisesti avuton puolisko Tokito pitää synkemmän ja ulkopuolisen silmissä kaikkivoipan Kubotan pinnalla. Niin noh, ilmeisesti luen suhdetta aika samalla tavalla kuin Minekura itse:
Ei mitään mielikuvaa siitä, tupsahtiko vertaus päähäni ennen vai jälkeen tämän kuvan näkemisen.
Saiyukin mytologia nostaa avainasemaan viisi voimakasta sutraa, joita vartioi viisi voimakasta sanzo-pappia. Ukoku on luonnollisesti viides, musta sanzo, ja seuraavassa kuvassa musta kultakala neljän kultaisen joukossa.
Ukokun filosofian mukaan elämä ei ole elämää, ellet ole koko ajan vaarassa tulla syödyksi.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta nämä esimerkit antavat jo melko hyvän yleiskuvan siitä, miten Minekura käyttää oheistaidetta hahmojensa syventämiseen ja avaamiseen.
Huumori ja muu keventely
Yltiödramaattisen, riipaisevan kauniin ja hirvittävän häiritsevän artin vastapainona löytyy aina sivukaupalla yksinkertaisesti hauskaa kuvitusta, jonka katsominen saa hyvälle tuulelle. Minekura ei pelkää yhdistellä omituisiakin elementtejä ja realisoida hulluja ideoita.
Cock… the shit? Chicken guy? Mitä tämä on minä en edes.
Minekura tykkää pukea hahmonsa hassuihin eläinasuihin, monesti vielä ultrasöpöllä chibityylillään.
Awwww uguu pikku!Goku ja tammenterho. Ei siinä mitään järkeä ole, mutta silti <3
Minekuran huumori kukkii toki muutenkin kuin chibityylin puitteissa. Koomisissa kuvissa käytetään kuitenkin normaalia useammin yksinkertaistettuja ilmeitä ja varjostukset ja muodot minimoivia tasaisia pintoja
Tälläkin hetkellä miljoona impotenssivitsiä mielessäni. Kuka puhaltaa isoimman…. pallon?
Purkkapallonsa ensimmäisenä poksauttaneen Sanzon ilme on kerrassaan korvaamaton. Vielä hauskempaa kuitenkin on, että vieressä palloaan yhä puhaltava Hakkai selvästi nauraa oman pallonsa takana kiukkuiselle papille silmillään.
Saiyuki Reloadin Hazelin ja Gaidenin Konzenin yltiöhomoista olemuksista vedetään aivan oikeutettua huumoria:
Jos Hazel olisi taikatyttö GINGA BISHOUNEN
Goku on selvästi käynyt Konzenin fabuilla hiuksilla tämän päiväunien aikana.
Piilohuumoriakin löytyy välillä; tämäkin kaikkien Saiyuki-sarjojen päähenkilöt kokoava Dices of Destiny -kansi näyttää niin komean dramaattiselta että huhhuh. Sitten kun sitä rupeaa katsomaan tarkemmin, etualalla patsastelevan Sanzon oikealta puolelta löytyy Houmei, jolla on voitonmerkki pystyssä.
Minekura osaa sekoittaa asetelmiinsa humoristisia piirteitä ilman että niiden täytyy ottaa kuva kokonaan haltuunsa.
Toinen vastaava esimerkki on Honey Combin nuorempi päähenkilö Yamazaki dramaattisesti arkussa kukkapedillä ja vanhempi päähenkilö Jinnai heti perään pahvilootassa rytistettyjen sanomalehtien keskellä.
Sori Jinnai, et ole tarpeeksi seksikäs dramaattiseen kuvaan. :’D
Lopuksi Minekuran artin suurin puute:
Kun Saiyukin takapiru Gyokumen Koushun rakastaja Ni Jianyi ei ole paikalla, pahistäti pitää hauskaa tämän tosikkoalaisen kanssa?
Vaadin lisää lesbobondagearttia. Tosi outoa että sellainen ihminen, joka rakastaa valtavien boobsien piirtämistä, ei kuitenkaan koskaan piirrä arttia naishahmoistaan. Se, ettei niitä naishahmoja pahemmin ole, voi toki selittää asiaa. On aika kuvaavaa, että Minekuran kovin naishahmo, Saiyukin jumala(tar) Kanzeon Bosatsu, on itse asiassa hermafrodiitti.
Aidolta näyttää, mutta mahtaako läpäistä träppitestiä?
6 vastausta aiheeseen “Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 4/4)”
Äh ja voih kun menee Minekura Madokan kanssa päällekäin! Minekuran teoksia en henk. koht. tunne, että kallistun nyt Madokan puolelle. :C No, ensi kerralla parempi tuuri.
Voi ei roskaviestimuuri tuomitsi kommenttisi roskaksi ja huomasin sen vasta nyt! Sori, en mitenkään tarkoituksella limbottanut sitä. D:
Kyllähän se omakohtaisuus ja henkilökohtainen kiinnostus ovat tietenkin ne ykkösjutut ohjelmaa valittaessa. Toivottavasti nautit Madokasta; olisin itsekin halunnut kovasti olla seuraamassa sitä, mutta eipä sattuneista syistä onnistunut. :B Onneksi videolta näkee jälkijunassa, puolin ja toisin. Minekura-ohjelmamme tosin ei tule nettistreamiin ollenkaan, vaan pelkästään ohjelmatorrentilla ladattavaksi ja DVD-lätylle.
Anteeksi, tulen tänne tunkemaan omaa analyysiani, koska petturikaverini ei ole vieläkään lukenut Saiyukia ;_; (Ei se uskonut vaikka kuinka hoin että se paranee ja rutkasti)
En tiedä oletko jo kirjoittanut itse tästä, mutta aloin tuossa eräs matikan tunti pohtia poikien hiusvärejä ja tällaista pohdintaa sain aikaan:
Gojyo= Punaisten hiusten analysointi oli aika easypie(sarjassa itsessään on aika kattavasti jo käsitelty aihetta). Punakutrithan ovat yleensä liitoksissa vähän rebeliin persoonaan.
Mielestäni on aika mielenkiintoista, että Gojyota syrjitään alkuperänsä, joka näkyy hiusvärissä, takia. Aika samaantapaan kuin punatukkaisia kristinuskossa.
Goku=Ruskeat hiukset ovat tietty maanläheiset ja tekevät Gokusta aika tavallisen näköisen pojun. Ja apinan turkkihan on useimmiten ruskea :D
Hakkai= En osaa päättää onko Hakkain hiukset nyt tummanruskeat/mustat, mutta mennään sitten molemmilla. Ruskeathan hiukset ovat aika sama juttu kuin Gokulla, ne tekevät Hakkain ulkonäöstä naapurinpoikamaisemman, kuin esim. Gojyon, jonka punainen harja on silmiinpistävä.
Kun taas mustat hiukset ovat yleensä mangassa varattu vähän synkemmille ja oudommille hahmoille.
Sanzo=vaaleista hiuksista tuli tietysti eka mieleen tyhmä blondi, mutta sitten pakotin itseni pohtimaan vähän lisää.
Vaalea tukka muistuttaa tottakai aurinkoa, se on aika selviö.
Ja itselleni tuli ainakin mieleen pyhimys(okei, sopii vielä huonommin kuin tyhmä blondi). Sanzo kuitenkin on pappi, joten siinä mielessä pyhimys voisi olla hyvä vertaus.
Ja pyhimysmäinen hänen kuitenkin oletetaan olevan. Ulkonäkö voi johdattaa harhaan :P
Anteeksi vielä kamalasti tämä mammuttiviesti.
Kaveri on jumittunut kuroshitissäkin kolmosvoliin. Eikä usko että sekään paranee ;(
Heips, analyysi ei ole koskaan epätoivottu vieras tässä blogissa!
Mut höh, kaverisi ei selvästi ymmärrä hyvän mangan päälle. Kokeile näyttää sille jotain uudempaa arttia, niin ehkä heltyy antamaan toisen mahdollisuuden Saiyukille. :/ Ja Kuroshitille.
En ole noista poikien hiusväreistä mitään kirjoittanut, mutta hahmodesign-asia kiinnostaa tietysti aina. En usko, että Hakkain ja Gokun hiuksiin liittyy kauheasti symboliikkaa. Heidän hiuksensa eivät ilmaise heistä mitään erityistä, toisin kuin Gojyon ja Sanzon hiukset. Tuo maanläheisyys tosin on ehdottomasti hyvä pointti.
Sanzon kultakutreista on varmaan tarkoituskin tulla mieleen hemaiseva blondibeibe, kun paikalliset kaljamahat ovat aina iskemässä häntä. :D Tuota pyhimysaspektia en ole koskaan tullut ajatelleeksi, mutta voihan tuosta tosiaan johtaa sädekehäkonnotaatioita aika lailla – ainakin näin kristillisen kulttuurin kasvattina, mutta päteeköhän buddhalaiseen maailmankuvaan?
Ensisijaisesti sanoisin kuitenkin, että Sanzon vaaleiden hiusten aurinkoviittaukset linkittyvät kaikkein vahvimmin tarinaan. Ikkoun vertauskuvanahan käytetään jatkuvasti nousevaa aurinkoa – matka idästä länteen, auringonnousu- ja laskukuvasto, ajatus toivosta kaaoksen keskellä ja varsinkin Koumyoun ja Ukokun vedonlyönti. (”Perhaps we should make a bet.” ”All right. What are the stakes?” ”Hm… I’d say the next rising sun.”)
En tiedä oletko tutustunut Gaideniin, mutta siinä Konzenin eli Sanzon edellisen inkarnaation kultakutrien aurinkovertaus on aika iso juttu tämän ja Gokun välisen suhteen peilaajana (”You really are… like the sun”).
Gojyon punaiset hiukset ovat aika jännä juttu, koska ihmisväki ei tunnu olevan kauhean tietoisia niiden implikoimasta puoliverisyydestä. Youkait sen sijaan vaikuttavat olevan paremmin tietoisia punaisten hiuksien merkityksestä, kun siltä suunnalta on tullut Saiyukin alkupuolella solvaustakin. Toisaalta Reloadin kahdeksannen osan youkaikylässä kukaan ei muistaakseni noteeraa Gojyon hiustenväriä mitenkään. Voihan toki olla, että punaisten hiusten ja silmien juttua pidetään yleisesti enemmän legendana kuin totena – varsinkin kun suuresti ihaillulla youkai-prinssi Kougaijillakin on tosi punertavat hiukset. Tämä on aina vähän kummastuttanut minua hahmosuunnittelullisesta näkökulmasta, vaikka sinänsä eihän se ihan outoa ole, että täysiveriselläkin voi olla punaiset hiukset.
Pohdittiin muuten Gojyon puoliverisyyteen liittyen joskus kaverin kanssa, että mahtaako Gojyo olla steriili niin kuin muulit, vai ovatko ihmiset ja youkait tarpeeksi läheistä sukua, että ristijälkeläiset voivat olla lisääntymiskykyisiä. Täysin relevantti aihe. :—D
No arvaas mitä tulen itse pohtimaan läpi yöt nyt sitten…
En ole Gaidenia lukenut, koska spoilasit että on järkyttävän surullinen loppu ;( En ole uskaltanut lukea ekaa lukua pidemmälle.
Kantsis silti lukea se Gaiden! Hieno kokemus on se!