Mawaru Penguindrumin hohto ja vertailevia pohdintoja

8.8.2011 kello 22:32

Lupailin jo vähän episodibloggausta animekesän suuresta ihastuksestani Mawaru Penguindrumista, mutta tähän mennessä näyttää aika heikolta, kun aika valuu koko ajan näppien välistä. Sarjaa olen kuitenkin seurannut innokkaasti, ja nyt täytyy rustata muutama sananen sen edistymisestä.

Penguindrumin suuri hyve nimittäin on, että se menee koko ajan aidosti eteenpäin. Ohjaaja Kunihiko Ikuharan edelliseen sarjaan Utenaan verrattuna Penguindrum etenee hyvinkin nopeatempoisesti, vaikka ensimmäisten kahden jakson perusteella ehkä olisi voinut joka jaksossa toistuvan henshin-kohtauksen hämäämänä muuta olettaa. Ensimmäisen viiden jakson aikana hahmot ovat jo onnistuneet selvittämään sellaisia toistensa salaisuuksia, joiden kuvittelin alun perin jäävän näille pimentoon paljon pitemmäksi aikaa. Ensin päähenkilöveljekset Shouma ja Kanba saivat tietää ensi näkemältä tavikselta vaikuttavan, pakkomielteiseksi outoilijaksi paljastuvan Ringon kohtalopäiväkirjasta, joka toimii tärkeänä juonielementtinä. Nyt viidennessä jaksossa taas veljesten sisaren Himarin henkiin herättänyt ja osittain vallannut pingviinihattu paljastaa itsensä Ringolle, joka heittää täysin ennakoimattoman twistin kehään. Tämä sarja ei ilokseni luota episodimaisuuteen ja kaavan toistoon, kuten Utena teki (äärimmäisen onnistuneesti), vaan on lähtenyt tarinankerronnallisesti täysin uusille raiteille.

Minäkin luulin tätä jaksoa filleriksi ennen kuin se vei aivan konkreettisesti juonta eteenpäin.

Tämä on suuri syy siihen, miksi Penguindrum on pysynyt minun näkökulmastani kerrassaan upeana ja täysin väljähtymättömänä sarjana tähän asti. Sen tarina kulkee selvän nelivetoisesti, mutta ennen kaikkea olen tyytyväinen siihen, ettei Ikuhara yritä toistaa ainakaan tässä mielessä vain sokeasti samaa kaavaa kuin Utenassa. Jos Penguindrum olisi lähtenyt kulkemaan korostetun episodimaisesti, se olisi kohdannut myös Utenan käsikirjoittajan tuoreen sarjan Star Driverin, joka selvästi emuloi episodirakenteellaan juuri Utenaa. Star Driverissa tämä toimii, koska vuoden 1997 Utenasta on pitkä aika, ja sarja pyrkii selkeästi nimenomaan haastamaan ikonisen esikuvansa.

Penguindrumin aikana tästä skabasta kumpuava viehätys olisi jo haihtunut, kun lähiaikoina on jo nähty yksi suora haastaja Utenalle. Viime syksynä alkanut Star Driver sai pisteitä juuri siitä, että se yritti olla kuin Utena, mutta nyt Penguindrumin airatessa tämä kikka on jo käytetty. Siksi Penguindrum viekin pointsit kotiin aivan päinvastaisesta syystä eli koska se ei yritä olla Utena, vaan pyrkii pärjäämään itsenäisenä uutena sarjana. Tässä mielessä sekä Utenan kirjoittaja että ohjaaja ovat pelanneet korttinsa fiksusti uusien sarjojensa kanssa.

Rakenteellisia yhtenäisyyksiäkin toki löytyy – paitsi Penguindrumin ja Utenan väliltä, myös Star Driverista. Olen huomannut, että päädyn yleensä automaattisesti pitämään sarjoista, jotka tarjoilevat katsojilleen jatkuvasti tietyn teeman ympärillä pyörivää symboliikkaa ja toistavat tiettyjä motiiveja. Star Driverissa galaktinen höpönlöpö, miko-tyttöjen laulut, R-signeeratut taulut ja hahmoille voimia antavat syntymämerkkisinetit nousevat esille jatkuvalla syötöllä.  Utenassa kaikkialla hyrrää ruusuja ja fallossymboleja. Penguindrumissa omenat, kohtalon käsitteen pyörittely eri vinkkeleistä ja metroreitit sekä tietenkin ne pingviinit hallitsevat kuvastoa. Myös esimerkiksi Gurren Lagannissa on havaittavissa sama jaksosta toiseen säilyvä pysyvä elementti yhtenäisen evoluutio- ja spiraalisymboliikan muodossa.

Kohtalo kämmenelläsi.

Kaikissa mainituissa sarjoissa sitä pakollista jokajaksoista henshin-kohtausta kohdellaan lisäksi tärkeänä sarjan teemoihin ja kuvastoon kietoutuvana rituaalina. Nämä sarjat ovat erittäin vahvoja juuri siksi, että ne sitovat käyttämänsä symboliikan ja motiivit tiukasti syvärakenteeseensa. Kukin niistä olisi olennaisesti eri teos – ja olennaisesti heikompi – ilman näitä teosten syväteemoja tavalla tai toisella ilmentäviä ja esiintuovia ensivilkaisulta ehkä pinnalliseltakin vaikuttavia toistuvien käsitteiden repertuaareja. Mieltymykseni tällaiseen toistuvaan symboliikkaan selittyy myös osaksi sillä, että sen käyttö saa koko sarjan vaikuttamaan heti paljon normaalia yhtenäisemmältä, suunnitellummalta, merkityksekkäämmältä ja määrätietoisemmalta. Yhtenäinen symboliikka ja motiivisto luovat tuntua siitä, että tekijöillä on homma hallussa, eikä tarinaa rustata samaa tahtia kuin sitä animoidaan.

Niin Utenalla, Star Driverilla kuin Penguindrumilla on myös oma tapansa luoda oikeutusta toistuville muodonmuutoskohtauksilleen niin, etteivät ne jää pelkäksi läpinäkyväksi animaatiosäästöksi. Utenassa henshinkohtaukset saattavat ensimmäisellä katselukerralla tuntua turhaan miljoonasti toistetulta, mutta jälkikäteen ajateltuna ne kaikuvat kokonaisuuden kannalta tärkeää samoihin kaavoihin jumiutunutta pysähtyneisyyden teemaa ja sarjan keskeisten hahmojen itse ympärilleen luomia noidankehiä. Star Driverissa päähenkilö Takuton muodonmuutos taas kestää lukuisia katselukertoja kevyesti ihan vain nenäkkään tietoisen överiytensä ja veretseisauttavan FABULOUSSINSA voimalla.

Myös Penguindrumin lähestymistapa Hattu!Himarin muodonmuutosrituaaliin on mielenkiintoinen ja tuore. Näissä henshineissä välitetään puheen kautta aina uutta informaatiota katsojalle ja hahmoille ja viedään siten tarinaa eteenpäin. Toisaalta ne ovat tärkeitä pisteitä hahmojen välisessä vuorovaikutuksessa. Viidennen jakson pommi – Ringon reaktion luoma yllättävä käänne – tuo myös hyvin konkreettisesti esille Penguindrum-henshinin erityislaatuisuuden: muodonmuutoskohtaus ei ole samanlainen joka jaksossa. Se ei ole vain pakollinen jaksoittainen rituaali, vaan se tuo uusia elementtejä tarinaan ja vie sitä eteenpäin. Kuten totesin kirjoituksen alussa, Penguindrum ei aio jäädä pyörittämään samoja kuvioita iänikuisuuksia. Tällä sarjalla on aktiivinen tarina kerrottavanaan.

Penguindrumin viides jakso demonstroi myös äärimmäisen hyvin sitä, miksi sarjan jatkuvan kevyen ja koomisen tuntuinen ote ei häiritse minua, vaikka suuri määrä huumoria normaalisti viekin katseluintoni nopeasti. Vaikka ruutu on periaatteessa täynnä hassuja outouksia ja kevyttä naamanvääntöä, sitä tuskin huomaa, kun synkeämmät sävyt puskevat itsensä salakavalan läpitunkevasti koomisiinkin kohtauksiin. Viidennen jakson rekkatakaa-ajo esimerkiksi on toteutettu pintatasolla melko koomisesti, mutta syvätasolla se tuo Kanban omistautuneen rakkauden Himariin esiin hyvin dramaattisesti ja piirtää pojan tunteisiin myös karmivan ja häiritsevän säväyksen.

Tämä kaappaus kuvaa koko sarjan fiilistä täydellisesti – luulet katsovasi jotain hassua ja kevyttä, mutta tiedät oikeasti näkeväsi vakavia ja pelottavia asioita.

Sama pätee Ringon hahmoon kokonaisuudessaan. Tyttö on äänekäs ja energinen ja toteuttaa toilailunsa hömelönkömpelösti ja liioitellusti. Sarja ei kuitenkaan anna katsojan unohtaa, että todellisuudessa kaikki Ringon höpsöilyt ovat tulosta äärimmäisestä häiriintyneisyydestä. Vaikka iloiset värit ja hassut naamat hämäävät, tapahtumat eivät ole aurinkoisen kevyitä, vaan raskaat pilvet leijuvat koko ajan painostavasti päähenkilöiden yllä.

Sananen vielä tulevaisuudenodotuksista. Yleensä en tykkää heitellä spekulaatioita tulevista tapahtumista, mutta nyt on aivan pakko. Kanba ja Shouma päätyvät toisiaan vastaan. Näin tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Heidän elämänasenteidensa ja persoonallisuuksiensa kevyt vastakkainasettelu lupailee tätä, mutta varmuuteni on lähtöisin ennen kaikkea tästä veljeskonfliktia huokuvasta kohdasta introvideossa:

Musta Nalle, Valkoinen Nalle ja veljekset ojentelemassa käsiään toisiaan kohti saamatta kontaktia. Mitä muuta tämä asetelma voisi enteillä?

Avainsanat: , , , ,

Aiheet: Anime, Hype, Vertailu  Tagit: , , , , RSS 2.0

« »


Ei kommentteja

Ei kommentteja.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.