Kevään 2012 ensivaikutelmia: Sakamichi no Apollon, Tsuritama, Eureka Seven AO & Hyouka

25.4.2012 kello 18:29

Ja tässä kevään viimeiset ensivaikutelmat. Olin luullut, että Medaka Boxin ihanapoika olisi ollut joku poikkeusyksilö tänä keväänä, mutta sitten kaikki loput kiinnostavat sarjat pistivätkin iloiseksi yllätyksekseni peliin ihanimmat poikansa. Animeteollisuus ottaa näköjään ihanuuden vuoden 2012 tosissaan!

Sakamichi no Apollon / Kids on the Slope

Introvertti löytää kipinän jazzista.

Jaksoja katsottu: 2/??

Tämän kevään sarjoista Sakamichi no Apollon jää tyylikkyydessä toiseksi korkeintaan visuaalisesti hersyvälle Lupin III -herättelylle. Shinichiro Watanabelta kukaan ei Cowboy Bebopin ja Samurai Champloon jälkeen odottaisikaan vähempää, ja internet on ymmärrettävästi täynnä vaikuttuneita ensivaikutelmia sarjasta. Idea musiikin vapauttavasta ja elähdyttävästä voimasta ei ole omaperäisin, ja hahmotkin ovat välittömästi tunnistettavia stereotyyppinsä edustajia paniikkihäiriöistä kärsivästä älykköpojasta mukavaan naapurintyttöön ja elämäniloisen itsevarmaan körilääseen, jotka muodostavat mitä epätodennäköisimmän kaveriporukan. Oikealla otteella tällainen perussetti on melko helppo saada toimimaan, mutta vähän haasteellisempaa saada se toimimaan näin hyvin.

Liityn sarjan ylistyskuoroon kauniin yksityiskohtaisen ja tyylipuhtaan toteutuksen ylipuhumana. Vähän samaan tapaan kuin Space Brothers se ei yritäkään tehdä mitään äärimmäisen mullistavaa tai erikoista, vaan pyrkii jäämään mieleen hiomalla perustavanlaatuisen, välittömästi tunnistettavan ja samaistuttavan asetelmansa täydelliseksi kokemukseksi. Kaikki sarjan sisältö tähän mennessä on esitetty uskottavasti ja tapahtumille annetaan poikkeuksetta aimo annos emotionaalista tarttumapintaa. Budjettipuitteistakaan ei ole valittamista, sillä animaation laatu kykenee täysin vastaamaan ohjaajan visiointiin, oli kyse sitten rauhaisasta rantapäivästä, hurjasta rumpusessiosta tai tarkoituksellisen hektisesti kuvatusta tappelutuokiosta. Sarja tuntuu olevan hyvin tiukasti tekijätiimin ohjaksissa. Kaikki osaset liikkuvat juuri niin kuin niiden kuuluukin, mikä saa aikaan määrätietoisen yhtenäisyyden fiiliksen.

Kaikkein vaikuttavimmaksi suoritukseksi nostaisin kuitenkin sen, että sarja kykenee tekemään hahmojensa kokemukset todella käsinkosketeltaviksi. Varsinkin musiikin merkitys ja kokemuksellisuus tuodaan esiin hyvin uskottavasti ja tehokkaan pienieleisesti. Erinomaisen esimerkin tarjoaa ensimmäisen jakson hetki, jossa sosiaalisesti katkeroitunut Kaoru ensin hätkähtää nyrpeänä rennon tappelupukari Sentaroun kovaäänistä rumpusooloa, mutta päätyy aivan huomaamattaan täysin sen vangitsemaksi. Musiikki ei ole koskaan ollut itsenäisenä ilmiönä itselleni erityisen läheinen asia, mutta silti sarja saa minut näkemään, tuntemaan ja ymmärtämään täysin yksiselitteisesti, miten voimakkaasti hahmot kokevat jazzin soittamisen ja kuuntelemisen.  Apollonin suurin hyve onkin, että se osaa todella ilmaista itseään ja hahmojaan uskottavan hienovaraisesti ja napata tätä kautta katsojankin rytmiinsä.

Innostustaso: 4,5/5
Ihanapoikapisteet: 80/100 (ihana rumpalipoika)

Tsuritama

Introvertti löytää kipinän kalastamisesta.

Jaksoja katsottu: 2/??

Lähes identtisestä lähtöasetelmastaan huolimatta kauden toinen noitaminA-sarja Tsuritama on täysin erilainen sarja kuin Sakamichi no Apollon. Tällä kertaa paniikkihäiriöinen päähenkilöpoika päätyy hyperaktiivisen avaruusolennon kalastuskaveriksi kirkkailla väreillä kuorrutetussa hyväntuulisessa irrottelussa, joka poukkoilee ja räiskähtelee ilomielisesti vastapainoksi Apollonin täysin hallitulle ja maanläheisen realistiselle tyylikkyydelle.

Tsuritama on kerrassaan ihastuttava ja raikas elämys. Pidän erityisesti sen eläväisestä hahmokuvauksesta, jota on tehostettu visuaalisella leikittelevyydellä. Kommunikointivaikeuksiensa painama Yuki on mielestäni erityisen onnistunut tapaus, sillä hänet on kuvattu tavallaan hyvin ristiriitaisesti, mutta silti johdonmukaisesti. Ulkoapäin tarkasteltuna hän ei ole muiden hahmojen silmissä vain hiljainen, vaan suorastaan vihainen ja  mykkä, mutta katsojien näkökulmasta hän on koko ajan äänessä pitämässä sisäistä monologiaan sarjan kertojahahmona. Pidän tästä kontrastisesta kuvauksesta, joka tuo niin hyvin esiin sen, että hänellä on enemmän kuin tarpeeksi ajatuksia, joita hän ei vain sosiaalisten lukkiutumiensa takia kykene aina ilmaisemaan muille.

Myös muut keskiöön nousevan nelikon kalastajapojat ovat kiitettävän ihania. Erityisen yllättävää on se, että mielenhallintavesipyssyn kanssa heiluva hyväntahtoisen ADHD avaruusolento Haru voisi käydä hermoille, mutta ei lopulta ole juuri lainkaan ärsyttävä, vaan suorastaan söpö. Sama logiikka toisaalta pätee koko sarjaan; olin odottanut Tsuritamalta melko vähän, sillä se vaikutti ennakkoon vähän liian höpöltä elämänviipaleelta ja puhtaalta komediasarjalta sopiakseen makuuni. Keveydestään ja hauskuudestaan huolimatta se kuitenkin puskee pinnan alta välillä voimakkaampiakin teemoja esimerkiksi perheongelmien muodossa.

Sarjan kerronta esitetään hyvin pitkälti rivien välistä ja visuaalisuuden kautta vahvan show, don’t tell -orientoituneesti. Se on vilpitön ja hauska, mutta ei pakotettu tai kaavamainen. Huumori on tasapainotettu muun sisällön kanssa näppärästi ja sujuvasti, eikä se ole ylilyötyä slap stick -henkistä komiikkaa, josta en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Olen tällä hetkellä niin yksiselitteisen ihastunut sarjaan, etten tahdo löytää siitä juurikaan pahaa sanottavaa. Toivon vain, ettei se kompastu rähmälleen siihen itsensä toistamisen suohon, johon suurin osa komediallisista sarjoista hukkuu silmissäni reippaasti ennen aikojaan.

Innostustaso: 5/5
Ihanapoikapisteet: 89/100 (ihanat kalastuspojat, ihana kalastuspoikatanssi)

Eureka Seven AO

Reipas hylkiö löytää mechan ja varastaa sen.

Jaksoja katsottu: 2/24

Aika ihanan Eureka Sevenin itsenäinen jatkosarja jää auttamatta vahvan noitaminA-kaksikon varjoon, vaikka onkin kaikin puolin aivan erityyppinen sarja – merkittävin yhteinen piirre onkin se, että kaikki kolme ovat todella miellyttävää katsottavaa tyylinsä ja rikkaan animaationsa puolesta. Kiistämättömästä nättiydestä ja näppärästä toteutuksesta huolimatta en ole oikein saanut vielä otetta AOsta. Olen kuitenkin valmis antamaan sille aikaa, sillä ensimmäinenkään E7-sarja ei tällä tasolla tarjonnut minulle heti tarttumapintaa, vaan kehitti sitä sympaattisen hahmojoukkionsa kautta edetessään.

Silti sarja tuntuu vähän liian kaukaiselta herättääkseen luottamustani. En olisi sen kummemmin pettynyt, vaikka produktio lopetettaisiin, enkä oikein pysty pitämään odotuksiani erityisen korkealla tässä vaiheessa. Teoriassa sarjan alku on tarpeeksi vahva ja lupaava, mutta käytännössä se on tähän mennessä jättänyt minut huolestuttavan kylmäksi. Todennäköisesti se tulee iskemään paremmin siinä vaiheessa, kun pääsee informaatiotulvaisen poika kohtaa mechan -lähtöasetelmansa yli ja saa kunnolla aikaa rakentaa hahmojaan ja tarinaansa.

Alkuperäinen E7 on jäänyt mieleeni erityisesti suuren sydämensä ja voimakkaan kantaaottavuutensa ansiosta. Läpi sarjan esille poksahtelevat sodanvastaisuuden, ympäristönsuojelun, rauhan, suvaitsevuuden ja jopa terveellisten elämäntapojen viestit antavat vaikutelman siitä, että välillä tarinallisesti lähes käsiin hajoavalla fantasiasarjalla on jotain aidosti katsojia koskettavaa sanottavaa. Silti E7 ei koskaan ryhdy tunkemaan sanomaansa väkisin katsojan kurkusta alas, vaan tyytyy antamaan virikkeitä ja ajattelun aihetta. Tämän piirteen toivon nousevan yhtä esille myös AOssa, sillä pidän juuri sitä E7:n asenteen fundamentaalisena tukipilarina.

Innostustaso: 3/5
Ihanapoikapisteet: 56/100 (ihana sänkipoika)

Hyouka

Alisuorittaja löytää motivaation mysteereistä kiinnostuneesta tytöstä. Kaveri löytää pussukastaan vihkosen.

Jaksoja katsottu: 1/21

Jostain syystä KyoAni ei vain tee animea, joka nappaisi huomioni välittömästi. Hyouka on ehkä lähimpänä sellaista sarjaa, joka jopa kiinnostaa, mutta ei sekään saanut aikaan mitään tajuntaa räjäyttävää ensivaikutelmafiilistä, jonka rinnalla kaikki muu kevätkaudelta vain unohtuisi. Hyouka vaikuttaa sympaattiselta ja kaikin puolin toimivalta sarjalta, mutta se ei onnistunut ainakaan ensimmäisellä jaksollaan hurmaamaan minua. Se ei ensiluokkaisesta animaatiostaan huolimatta temmannut mukaansa samalla tavalla kuin Apollon komealla kokemuksenkuvauksellaan ja Tsuritama värikkäällä raikkaudellaan, vaikka sarja kertookin näiden tavoin lukiolaisten vapaa-ajan harrastuksista.

Ilmeisesti pikkumysteerit eivät tule nousemaan sarjan fokukseen hahmojen yli, ja tämähän sopii minulle, sillä olen suurempi draaman kuin mysteerien ystävä. Hahmopuolella näyttäisi olevan hyvät valmiudet kehittää jotain näppärää, kunhan sarja ei jää pyörimään paikallaan aivan tokkuraisena elämänviipaleena. Arkipäiväiset kommellukset eivät juurikaan jaksa innostaa minua, minkä takia en koskaan jaksanut katsoa esimerkiksi K-On!ia viittä jaksoa pidemmälle. Draaman pitää yleensä mennä jatkuvasti eteenpäin ollakseen mieleeni, eikä Hyouka ole vielä paljastanut, aikooko se tehdä jotain päähenkilöillään vai jäädä vain söpöilemään. Varsinkin Bakumanin Azukilta ikävästi näyttävän kirkassilmäisen tyttöpääosan kannattaisi saada aika nopeasti jotain muutakin roolia kuin lakonisen mutta sherlockholmesilaisen älykkään minimisuorittajakertojan tyhjäpäinen motivoiminen (”Tämä kiinnostaa minua, kerro lisää!”).

Animaation lisäksi ihastuttavin osa sarjaa on tähän mennessä paikallinen Sunohara paraskaverisidekick, joka on kuvattu vaihteeksi luokan pellen sijaan ja poikamaisesta pirtsakkuudestaan huolimatta suorastaan pätevänä ja fiksuna tyyppinä. Lisäksi hän kantaa ympäriinsä pientä pallokuvioitua pussukkaa, mikä on ehkä söpöintä ikinä.

Innostustaso: 3/5
Ihanapoikapisteet: 94/100 (ihana pussukkapoika)

Avainsanat: , , ,

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , RSS 2.0

« »


Ei kommentteja

Ei kommentteja.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.