Kesän 2014 animesatoa: Free! ES, JoJo ja Nozaki-kun

5.10.2014 kello 18:13

Free! Eternal Summer

Free!-ESammatti

Uimapojat uivat ja pohtivat tulevaisuuden suunnitelmiaan uimapoika-animen jatkokaudella.

Free!:n kakkoskauden suurimpana ilona minulle säilyi loppuun asti kilpailevan Samezuka-tiimin Rin, jonka uskottavaa kehitystä äksystä murjottajasta haparoivaan ystävällisyyteen kehuin jo kauden alkumetreillä. Pidin muutenkin Samezukan pojista enemmän kuin päätiimi Iwatobin pojista. Edellisistä jää vähemmän kyoanipehmopörrösöpöhöpöpöppyrä fiilis, joka hankaa aika systemaattisesti minua vastakarvaan KyoAni-sarjoissa.

Iwatobin puolella vähän liiankin mukavan Makoton hahmokaari tuntui hyvältä ja Rein järkevyys toi hieman todellisuudentuntua Makoton muuten lellimään uimatiimiin. Sen sijaan tuntui siltä, että edes tekijät eivät oikein ota tiimin pienintä ja pirtsakointa Nagisaa vakavasti, sillä hänelle omistettu kotoakarkaamisjakso loistaa lähinnä kertakaikkisella typeryydellään ja antaa Nagisasta kuvan henkisesti ala-astetasolle jääneenä idioottina.

Kaikista keskeisimmästä pojasta, uimisfiksaatiossaan autismia lähentelevästä Harukasta en ole koskaan pitänyt. Myönnettäköön kuitenkin, että ES antaa hänelle selvää tunneälykasvua ja tekee hänestä vähemmän rasittavan hahmon jopa minun silmissäni, vaikka olin jo valmiiksi päättänyt jatkaa tympeätä suhtautumistani häneen.

Free!-ES-Harukan-tunne

Oikealla Haruka opettelee olemaan hahmo ja näyttää lievästi positiivisen tunteen.

Mainitsin ensimmäisen jakson tiimoilta kirjoittamassani postauksessa myös Rinin sisaren ja Iwatobin tiimin managerin, Goun kohtelusta pelkkänä kuolaavana tyhjäpäänä. Hänen tilanteensa tavallaan parantuu ja tavallaan ei. Gou päätyy kauden aikana uudestaan hölmön vitsin kohteeksi ruokavaliojaksossa, mutta oikeastaan hänen lihasihannointinsa lähes unohdetaan jaksojen saatossa. Hän ei proteiinijauhesekoilujensa ohella tee mitään tyhmää kauden aikana, mutta toisaalta hän ei oikeastaan tee yhtään mitään muutakaan.

Goulla ei ole mitään dramaattista roolia tai tekemistä sarjassa. Hän vain on paikalla pakollisen tyttöhahmon virkaa toimittamassa. Hän ei edes pääse uimatiiminsä viimeisen jakson muistelohetkeen mukaan miettimään, miten kivaa heillä oli yhdessä. Gou on täysin ylimääräinen hahmo. Ensimmäisellä kaudella hänellä oli hankalan Rinin sisarena vielä jonkin verran dramaattista merkitystä, mutta ES ei ole keksinyt hänelle muuta tekemistä kuin proteiinijauheen.

Kaikkiaan Free! ES on kaikkine hahmoderppailuineen äärimmäisen epätasapainoinen sarja aivan kuten edeltäjänsäkin. Pidin siitä silti enemmän kuin ensimmäisestä kaudesta, ensisijaisesti Rinin kehityksen ja Samezukan tiimin kasvaneen ruutuajan ja uusien hahmojen ansiosta. Jatkosarjalla on paljon vahvuuksia ja sen voimakas hahmo- ja hahmonkehitysfokus tekevät siitä jatkuvasti dramaattisesti liikkeessä olevan ja siten nautittavan tarinan. Vaikka söpöilymittari on korkealla, sarja ei koskaan jää staattiseen tilaan, vaan pojat oikeasti kehittyvät ja kasvavat kummankin kauden aikana. ES:n tulevaisuudensuunnitelmateema on myös hyvin esillä koko kauden ajan endingiä myöten.

JoJo’s Bizarre Adventure: Stardust Crusaders

Jojo-derp

JoJo ja kaverit tappelevat omilla pokemonörkeillään pahisten pokemonörkkejä vastaan ja mitään muuta ei tapahdu koskaan.

Olen kirjoittanut aikaisemmin laveammin myös ikiaikaisen tappelusarja JoJon kolmannesta tarinakaaresta eli Stardust Crusadersista ja etenkin tyytymättömyydestäni siihen. Sarja on vihdoin jäänyt tauolle, enkä tällä hetkellä kaipaa sitä elämääni takaisin.

En ole pitkään aikaan (tai oikeastaan koskaan) katsonut yhtä tyhjänpäiväistä viikon tappelu -pohjaista episodisarjaa. Vaikka jälkipuoliskon kaksijaksoiset yhteenotot alkoivat olla vähän mielenkiintoisempia kuin alkupuolen yksijaksoiset taistot, ei sarjan episodirakenne katoa taistelujen pidentymisen myötä mihinkään.

Hahmonkehitystä sarjassa ei ole, ja hahmosuhteetkin jäävät heikoiksi. Stardust Crusaders on läpeensä staattinen sarja, jonka ainoaksi sisällöksi jäävät taistelut. Edes aikaisemmista JoJo-tarinoista tuttu muikea asenne ei pysty enää kannattelemaan muuten läpeensä tyhjää tarinaa. Taisteluita ja pahiksia on myös vaikea ottaa vakavasti, kun hirveinkin vamma vaikuttaa vain hetken ajan ja suunnilleen yhtä paljon kuin kissan raapaisu.

En ole tuntenut enää pitkään aikaan mitään jännitystä taistelujen aikana, koska niillä ei loppupeleissä ole mitään väliä. Mitään pysyvää haittaa ei koskaan koidu, eivätkä hahmot opi mitään. Olen katsonut 24 jaksoa silkkaa filleriä ja ajanhukkaa, enkä välttämättä kaipaa elämääni enää lisää Stardust Crusadersin tyhjänpäiväisyyttä. Sääli, että taloudessani siltä tuskin pystyy välttymään.

Gekkan Shoujo Nozaki-kun / Monthly Girls’ Nozaki-kun

Nozaki-kun

Lukiolaistyttö Chiyo päätyy mangakana työskentelevän ihastuksensa ja luokkakaverinsa Nozaki-kunin avustajaksi.

En yleensä jaksa komedioita kovin montaa jaksoa, mutta tämä shoujo-parodia yllätti minut täysin. Nozaki-kun on hauska ja nokkela ja irvailee sohjotropeille hyväntuulisesti. Sarja näyttää erittäin kivalta ja käyttää ylilyötyjä musiikkiraitojaan äärimmäisen oivaltavasti parodian tehostamiseen. Toteutuksessa vakuuttivat myös aidosti shoujomangan näköiset mangasivut.

Koska hahmokaarti on melko suuri ja hahmojen välille luodaan selkeitä ja toisistaan eroavia suhteita, saa sarja myös minimimäärän dramaattista painoa ja jatkuvuutta, eikä siten jumiudu toistamaan täysin samaa vitsigalleriaa uudestaan ja uudestaan. Anime ehkä korostaa dramaattisempaa puolta hieman neljän ruudun strippimuotoista alkuperäisteosta enemmän, mikä lisää sarjan tuntua oikeana, jatkuvana sarjana, eikä vain kokoelmana yonkoma-strippejä (vaikka alkuteoksen lyhärirakenne näkyykin animen hajanaisesta rytmityksestä hieman turhan paljon). Toisaalta lopputuloksena monet vitsit päätyvät rullaamaan ruudulla vähän turhan pitkiksi venytettyinä. Suurin osa vitseistä toimii pienistä venytysongelmista huolimatta hyvin ja animen koominen ajoitus on hyvässä terässä.

Nozaki-kunin suurin kompastuskivi omalla asteikollani on kuitenkin edelleen, että se on komedia, eikä ota hahmojaan vakavasti. Hahmoista on helppo pitää, mutta he eivät kykene herättämään sellaisia suurempia ja syvempiä tunteita, joita hyvin vahvan sarjan mielestäni pitäisi herättää.

Komedioiden ydinongelma on, että ne jäävät helposti pinnallisiksi, koska niihin ole tarkoituskaan varsinaisesti syventyä. Esimerkiksi nimihahmo hajoaa täysin käsiin, jos häntä alkaa ajatella kevyen huumorihahmon ja huumorivälineen sijaan ihan oikeana dramaattisena hahmona, jonka pitäisi toimia uskottavasti. Tuntuu täysin epäloogiselta, että Nozakin kaltainen daijuke kykenisi tuottamaan suosittua tyttömangaa, vaikka sarjassa tehdään jatkuvasti täysin selväksi, ettei hänellä ole mitään käsitystä siitä, miten tytöt ajattelevat ja toimivat (tai ihmiset ylipäänsä). Hän näyttää myös tarvitsevan tosielämän referenssiä kaikkeen piirtämäänsä, mikä ei sekään luo kovin ammattimaista vaikutelmaa.

Vitsit menevät siis pääsääntöisesti hahmouskottavuuden edelle. Dramaattisemmassa sarjassa tämä olisi vakavampi hampaidenkirskuttelun aihe, mutta aidosti hauskassa huumorisarjassa anteeksiannettavaa.

Avainsanat: , ,

Aiheet: Anime, Arvostelu, Avautuminen  Tagit: , , RSS 2.0

« »


2 kommenttia

  1. Missing Link » Arkisto » Animevuosi 2014: Talvi ja kevät

    […] olen naputtanut jo aikaisemmin suunnilleen kaiken sanottavani, enkä jaksa enää kolmanteen kertaan kerrata miten tuskaisa kokemus sarja […]

  2. Missing Link » Arkisto » Animevuosi 2014: Kesä

    […] Tämä postaus antaa tosi vääristyneen kuvan kaudesta, koska olen kirjoittanut jo aikaisemmin niistä kivemmista sarjoista, eli Kuroshitsujin Book of Circus -kaudesta ja Love Stagesta täällä sekä Nozaki-kunista ja Free! Eternal Summerista täällä. […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.