Vuoden 2019 parhaat OP:t ja ED:t – Liian hyvät

12.7.2020 kello 14:08

Taas on aika jatkaa viime vuoden parhaiden alku- ja lopputunnareiden kanssa. Aiemmissa kirjoituksissa valokeilaan pääsivät parhaat positiivista energiaa ja parhaat ristiriitaisia tunteita ilmaisevat pätkät. Tässä kolmannessa osassa nostan esille muutaman OP:n, jotka ovat aivan liian hyviä huonoille sarjoilleen ja antavat niistä aivan liian hyvän kuvan. Jännästi näitä molempia hallitsee sadeteema.

The Rising of the Shield Hero OP2

2019OPED Kilppari

Naofumi kutsutaan fantasiamaailmaan yhdeksi neljästä legendaarisesta sankarista, mutta hänet lavastetaan rikolliseksi. Hän löytää kuitenkin uskolliset tiimitoverit, joiden avulla nousee katkeruuden alhosta ja alkaa olla paras jäbä.

Kappale: FAITH (Madkid)

The Rising of the Shield Heron (Tate no yuusha no nariagari) molemmat OP-kappaleet tehnyt MADKID on uusi suosikkini animebiisittäjistä, ja bändi tuo mielestäni sarjaan tosi hyvän tunnun. En ollut villinä ykkös-OP:n videosta, vaikka siinäkin on paljon hyvää, mutta rakastuin itse kappaleeseen tosi täysillä. Kakkos-OP:n kohdalla molemmat palikat osuivat sitten mielestäni kohdilleen tosi hyvin. Ne luovat yhteispelinä erittäin vahvan intron sarjalle, joka ei valitettavasti olemaan yhtä mahtava kuin mitä alkutunnarin perusteella voisi uskoa.

Pätkä alkaa prologimaisella kaikujumitusautotunella ja hetkillä, jotka esittelevät kolme muuta fantasiamaailmaan kutsuttua sankaria, jousisankarin, keihässankarin ja miekkasankarin, jotka huomaavat sateen alkaneen. OP kohtelee muita sankaripoikia ihan niin kuin oikeita hahmoja. Sääli että itse sarjassa he ovat itsekkäitä tyhmimyksiä, toiset kaksi vain marginaalisesti vähemmän tolloja kuin täysin stryroksiaivoinen keihässankari (siinä missä nimi- ja päähenkilö Naofumi on tietysti epäitsekäs ja jalo ja älykäs ja neuvokas, vaikkakin ehkä vähän katkerotsundere näön vuoksi). Mutta hitsi kun on siisti tapa esitellä muut avainhahmot näyttämällä, miten he reagoivat sateeseen kuin ennakoiden jonkin suuren koitoksen saapumista!

Kun kappale alkaa kunnolla puhaltamaan, OP siirtyy sankareistamme suurimpaan, Naofumiin. Pätkä antaa valokeilan polvia myöten vedessä sateen alla seisoville Naofumille ja hänen miekkatyttökumppanilleen Raphtalialle, joiden välinen side on periaatteessa sarjan emotionaalinen selkäranka.

Naofumi tuntuu haukkovan henkeään ja näyttää ahdistuneelta, Raphtalia taas luo katseensa taivaaseen määrätietoisen näköisenä. Kylläpäs tykkään tästä dynamiikasta! Seuraavaksi molemmat tulevat tärskäistyksi veden alle, symboloiden heidän vaikeuksiaan. Mahtavaa, kuulostaa kamppailujen kautta saavutettavalta hahmonkehitykseltä!

Kuva muuttuu mustavalkoiseksi ja alkaa tykittää pääparivaljakon traumaattisia hetkiä. OP ottaa keskiöönsä sarjan ensimmäisen puoliskon huipennuksena toimineen Naofumin ja keihästyhmyri Motoyasun yhteenoton, jossa Naofumi kärsi täysin epäreilun ja tuskaisen tappion.

Tämä avainhetki yhdistetään aivan huikealla tavalla metaforisesti kuvaamaan sitä, miten Naofumi ja Raphtalia, kaksi elämän riepottelemaa rikkinäistä sielua, ovat kumpikin löytäneet uuden paremman elämän toistensa ansiosta. Naofumi on tappion alhossa ja kaikki on menetetty, mutta maahan tippuvat kyyneleet eivät olleetkaan hänen, vaan orjakaupan rääsyihin puetun pienen Raphtalian. Surkea pikku-Raphtalia ojentaa kätensä Naofumia kohti ja – yllättäen aikuiseksi kasvaen – kaappaa sankarin syleilyynsä palauttaen värit tämän maailmaan taustakappaleen pärähtäessä samalla huippukohdassaan ilmiliekkeihin.

Hetki on todella kaunis ja liikuttava, ja se antaa Raphtalialle vaikuttavaa toimijuutta. Nämä kaksi tarvitsevat toisiaan, ja heidän suhteensa kasvaa ja muuttuu varmasti sarjan edetessä, kun kumpikin heistä pääsee kasvamaan toisen tukipilarina… tai tällainen kuva OP:n perusteella syntyy.

Kunpa sarja itsekin esittäisi Naofumin ja Raphtalian suhteen enemmän tästä kulmasta ja vähemmän siitä kulmasta, että Raphtalia ja jättiläislintutyttö Filo kilvoittelevat siitä, kumpi pääsee Naofumin superseksikkäisiin pöksyihin sillä välin, kun Naofumi itse ei koe mitään muuta kuin maailman cooleinta ja lämpimintä perheellistä viehtymystä tyttöihin.

Koska eihän kivalla tyttöhahmolla nyt kerta kaikkiaan voi olla muuta päämäärää sarjassa kuin unelmoida ihanaisen Naofumin perään! Miksi kukaan neito haluaisi käyttää energiaa mihinkään muuhun! Ja siis eihän päähenkilö olisi yhtään cool jos vastaisi vaikka johonkin näihin tunteisiin niin, että siitä saataisiin aktiivista tunnekehitystä hahmojen välille. Ei – parempi on säilyttää status quo, joka varmistaa, ettei Naofumi varmasti näy koskaan yhtään nolossa valossa, mikä taas voisi tapahtua, jos kokeiltaisiin kehittää hahmoja tai näiden suhteita. Koska onhan hän unelmien sankari, vaikka onkin katkera kohtaamistaan vääryyksistä ja siksi hänen sielussaan on suuri haava. ;___; Voi Naofumi-raukkaa, kun on vääryyksiä kokenut vaikka onkin paras!

Sitten seuraakin menevä taistelumontaasi, jossa kaikki sarjan hahmot kerääntyvät ottamaan yhteen pimeyden voimien kanssa. Lopuksi Naofumi yrittää yksin kannatella valtavaa tulipallotaikaiskua tai vastaavaa. Hän on jo musertumassa, kun voimat eivät tahdo riittää, mutta sitten apuun saapuvat Raphtalia, Filo ja se kivempi prinsessa Melty, ja yhdessä he kestävät. Naofumin ilme vaihtuu hämmästyksestä hymyyn, kun hän tajuaa, ettei ole sittenkään yksin koitoksiensa kanssa. Ihan sairaan siistiä, mitä tunnekasvua voinkaan odottaa tästä sarjalta! Tai sitten ei.

OP:n vahvuus on, että se saa niin hyvin kiinni ja esitettyä sarjan kökön toteutuksen taustalla olevat todella vahvat ja hyvät ideat. Sarja itse ei vain ole kiinnostunut tutkimaan näitä ideoitaan kauheasti, koska sillä on kiire peilata Naofumin hienoutta ja hyvyyttä yhtäältä muiden sankarien tyhmyyteen ja turhuuteen, toisaalta siihen miten kaikki hyvät tytöt haluavat Naofumia ja kolmanneksi siihen, miten kaikki vastaantulevat oppivat arvostamaan Naofumia hänen nihkeän ulkokuorensa alta paljastuvan oikeudentajunsa ja avuliaisuutensa takia. Ah, niin täydellinen jäbä!

Haluaisin todella nähdä sen sarjan, josta tämä OP kertoo, koska se näyttää ihan todella mahtavalta sarjalta täynnä mielenkiintoista hahmosisältöä. Sääli, ettei sitä sarjaa ole olemassa, vaan ainoastaan sen halpa toiveentoteutuskärsimysvoimafantasiapiraattikopio.

Domestic Girlfriend OP

2019OPED Domekano

Natsuo tykkää nuoresta opettajastaan mutta päätyy sänkyyn tuntemattoman tytön kanssa. Sitten paljastuu että isä on menossa uusiin naimisiin, ja uuden äitipuolen tyttäret ovatkin mainitut opettaja ja yhden yön keikka. Hups.

Kappale: Kawaki wo Ameku (Minami)

Domestic Girlfriendin (Domestic na kanojo) OP:lla on vähän samansuuntainen ongelma kuin Shield Herolla, mutta tässä mennään itse sarjan materiaalista vielä kauemmas. OP itsenäisenä pätkänä on todella voimakas kokemus. En ole koskaan kuullut yhtä intohimoisen vihaista laulua, joka kuulostaa silti miellyttävältä ja vangitsevalta.

Shield Heron OP2 liittyy sarjan tarinaan ja kertoo tuskastuttavan selväsanaisesti, että samat peruspuitteet tarinalle olisivat voineet johtaa myös todella voimakkaaseen, dramaattiseen ja emotionaaliseen kokonaisuuteen. Domestic Girlfriendin kohdalla taas tosi siisti OP tuntuu kertovan ihan toisesta sarjasta.

OP esittää neljä yksinäistä tyttöä kaupungilla sadepäivänä räpläämässä puhelimiaan. Sitten kaikki tajuavat jotain ja lähtevät juoksemaan hurjana. Kaksi tytöistä kuitenkin epäröi – he jatkavat juoksuaan, mutta heidän lammikossa ja näyteikkunassa näkyvät heijastuksensa jänistävät ja pysähtyvät. Vain ne kaksi tyttöä, joiden heijastukset eivät pysähtyneet, pääsevät perille tuijottamaan toisiaan tuimasti.

Kaikki tytöt ovat tietysti juoksemassa kilpaa sarjan ihanan sulhon, selkärangattoman Natsuon luo. Natsuon rooli OP:ssa onkin olla vain keskivaiheilla tyttöjen tallottavana (?) ja saalistettavana (0:51). Vitsi mikä mies, odottaa vaan siellä tyhjä ilme naamallaan, että kuka uhkeista naarastiikereistä voittaa hänet palkinnokseen (??).

Kiva tietysti taas, että naishahmoille annetaan OP:ssa toimijuutta, mutta Natsuon limaisennynny vastuunkaihtoasenne jokaiseen tyttöön sarjassa oli todella tuskaista katsottavaa, etenkin kun sarja yritti näyttää hänet Shield Heron Naofumin kaltaisena syvällisen myötätuntoisena mahtavana poikana. Siinä mielessä OP esittää Natsuon siis ihan oikein, vaikka Natsuo ei olekaan nynnyvätyspanopuu lainkaan yhtä dramaattisesti kuin miltä OP:ssa näyttää, vaan lähinnä vätysmäisesti.

Isompi ongelma on, että OP esittää Natsuon kimpussa hääräävät naishahmot saalillaan leikittelevinä petoina. Eihän sarjassa ollut mitään sen tyyppistäkään! Toki siskokset päätyivät tuijottelemaan toisiaan katkerasti vätyspojan takia, mutta kenelläkään sarjassa ei ollut kyllä yhtään mitään seksuaalista jännitettä toisen hahmon kanssa. OP rakentuu määrätietoisen päämäärään juoksemisen ympärille, mutta sarja itse on kyllä harhailevimpia katsomiani animeita.

Mutta niin, kyllähän tuo huipentumakohta näyttää aika jännältä itsenäisenä kuitenkin. Etenkin kun kappale pistää juuri siinä kohtaa vitosvaihteen päälle, ja video ja musiikki on sovitettu yhteen ihan mahdottoman hyvin.

Heijastusten pysähtyminen on komea visuaalinen keino, jolla saadaan kerrottua hahmoista olennainen asia. Tässä ei kuitenkaan ole sarjan kannalta mitään järkeä, koska kesken pysähtyvät tytöt ovat sarjassa turhia yhden tai kahden jakson morsianehdokkaita, jotka eivät sarjassa pysähdy ja peräänny, vaan yksinkertaisesti unohdetaan pois kerronnasta. Näin ollen OP:n hieno symbolinen kerronta ei itse asiassa kerro yhtään mitään tyttöjen sielunelämästä. Muutenkin nämä kaksi tyttöä saavat hämmentävän suuren roolin OP:ssa, kun he käyvät sarjan aikana animessa vain kääntymässä.

Viimeinen ja mystisin ongelmani OP:n kanssa sarjaan peilattuna on, että kuka on pianoa soittava tyttö? Liian pitkät hiukset ollakseen pikkusisko ja liian lyhyet ollakseen isosisko, ja soittaja esitetään aina mustavalkoisena, joten hiusten väristäkään ei voi päätellä mitään. Itse asiassa hiukset tuntuvat vaihtavan pituutta eri kohdissa. Viimeisessä pianonsoittokohdassa soittajan hiusket ovat selkeästi lyhyemmät kuin aiemmin. Onko pianonsoittajan tarkoitus olla joku sarjan tytöistä vai vain OP:n keskuselementiksi keksitty hahmo, jolla ei ole mitään tekemistä sarjan kanssa? Ja mitäs järkeä siinä on? Vai onko pianonsoittaja kenties joku tulevien mangakäänteiden hahmo, jota ei vielä animessa ehditty esitellä? Ja olisiko siinä yhtään sen enempää järkeä?

Domestic Girlfriendin OP on tosi vahva pieni musiikkivideo, mutta sillä on niin heikot liityntäkohdat sen edustamaan sarjaan, että oikeastaan näillä ei loppuviimeksi tunnu olevan mitään tekemistä keskenään.

OP tuntuu jäljittelevän tyylillisesti samantyylistä vuoden 2017 Scum’s Wishin OP:ta. Myöskin se on tarina vähän tolloista hahmoista, joiden elämään ei mahdu mitään muuta kuin traagisen yksipuolinen rakastuminen toiseen hahmoon ja ankea lohtusuhde tyyppiin, jota kohtaan ei ole tunteita. Scum’s Wishin OP kuitenkin edusti aidosti sarjaansa hyvin ja esitteli sen konfliktit hyvin.

****

Yhy tulipas näistä paha mieli kun piti muistella ihan tyhmiä sarjoja ja kaikkea tätä hukattua potentiaalia. Mutta ensi kerralla sitten koko universumin parhaat tunnarit!

Avainsanat: , ,

Aiheet: Analyysi, Anime, Avautuminen, Musiikki  Tagit: , , RSS 2.0

« »


Ei kommentteja

Ei kommentteja.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.