Kuka lohduttaisi animevuotta 2010?

20.2.2011 kello 23:53

Olisi ehkä ihan hyvä ajatus tehdä jotain kausikatsauksiakin, ettei kaikki selitys jäisi aina vuoden loppuun pitkälle seuraavan vuoden alkuun. Tänä vuonna voisin vaikka yrittää, muistuttakaa joku jos sellaisia ei meinaa näkyä. Huomasin tässä myös, etten viime vuonna kirjoittanut ainuttakaan perinteistä arvostelua. Tämä ei ehkä sinänsä ole mitenkään suuri menetys, mutta voisihan sitä nyt muutaman silloin tällöin naputella. Arvostelu on kuitenkin ihan hauska, klassinen kirjoitusformaatti, eikä edes mikään ihan helppo sellainen.

Linkki muuten täytti viikko sitten sunnuntaina kokonaiset kaksi vuotta, mutta koomatuskissani jätin merkkipäivän viettämättä ja katsoin vain 21 Jump Streettiä ja kuolin portsari-Penhallin käsittämättömälle seksikkyydelle.

Mutta tosiaan, mitä jäi käteen kurjimmaksi ikinä moneen otteeseen kehutusta animevuodesta 2010? Paha ruveta vertailemaan edellisiin vuosiin, kun en ole koskaan ennen katsonut yhtä paljon airaavaa animea, mutta ihan laidasta laitaan löytyi laatua, niin hienoa tavaraa kuin kehnompaakin. Jaossa jälleen myös erityismainintoja sarjojen suurimmista saavutuksista.

Vuodelta 2009 jatkuneet

Hetalian katsominen on jäänyt vähäisemmälle huomiolle tänä vuonna, koska sarja on käynyt väsyttävän tylsäksi. Kivaa on se, että muutkin valtio-tanit kuin akselivallat ja liittoutuneet ovat alkaneet saada enemmän parrasvaloja. Tyhmää on se, että sketsit ovat menettäneet särmäänsä, sarja yrittää söpöillä liikaa ja aina vain keikutaan hyvin huojuen siellä hienojen absurdien oivallusten ja latisuttavien pannukakkujen välisellä muurilla. Kaikkein pahin moka Hetalia Worldiltä oli tietysti tunnarin vaihtaminen, koska se uusi kappale on täysin mitäänsanomaton. Vanhassa kunnon Marukaite Chikyuussa sentään oli oikeasti ytyä varsinkin, kun siitä kierrätettiin jaksojen lopussa useita eri versioita.

Hetalia: Pölkyin Preussi, tossuin Saksa

Fullmetal Alchemist: Brotherhood pääsi vihdoin keväällä eeppiseen päätökseensä, johon mennessä olin jo vähän kyllästynyt koko seikkailuun. Sarja on kaikin puolin varsin kelvollinen ja jopa hyvä, mutta selvästi heikompi kuin alkuperäinen manga. Olin ajatellut aikaisemmin, että se, etten osannut olla animesta yhtä vaikuttunut kuin mangasta, saattoi hyvinkin johtua suureksi osaksi siitä, että olin lukenut samat tapahtumat ensin sarjakuvamuodossa. Sarjan tarina kun ei välttämättä ole tarpeeksi vahva kestääkseen useita läpikäyntejä. Varmasti animen vähäisempi vaikuttavuus johtui osaksi myös tästä, mutta seuratessani loppupään jaksoja lukematta ensin vastaavia mangalukuja huomasin, etteivät nekään päässeet vaikuttamaan yhtä hienosti kuin manga. Brotherhoodissa ei siis ole varsinaisesti mitään vikaa ja monessa kohtaa se onnistuu erittäin mainiosti ja jopa alkuperäismateriaalia paremmin, mutta se ei vain saa toteutukseensa tarpeeksi ytyä pystyäkseen pistääkseen kunnolla kampoihin esikuvalleen syistä, joita olen tuonut esiin muissa sarjaa koskevissa kirjoituksissani.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 7 »


Syksyn 2010 ensivaikutelmia: Yakumo, Panty&Stocking, Iron Man & Togainu

20.10.2010 kello 23:00

Noniin, jospa saisi heiteltyä vihdoin vähän ensivaikutelmiakin peliin, kun syyskausi on jo vaikka miten pitkällä ja kesälläkin jäivät välistä. Viime keväänä huomasin haukkaavani vähän liian isoa piirakkapalaa, kun yritin pysyä kärryillä suunnilleen kaikkien aloittamieni sarjojen kanssa. Monen sarjan seuraaminen oli hauskaa, kun sain niin kattavan kuvan kevätkaudesta, mutta olin myös koko ajan ties kuinka monta jaksoa jäljessä, mikä taas ahdisti. Vapaa-aikaakin voisin käyttää muuhunkin kuin animun tuijottamiseen, joten nyt lähestyn sarjoja paljon karsivammalla politiikalla. Jokainen josta en löydä tarpeeksi potentiaalia jää tällä kertaa pois.

Bakumanista raivosin jo viikonloppuna, eivätkä tunteeni sarjaa kohtaan ole muuttuneet tässä välissä. En jaksa käyttää nyt aikaani animeversiointiin sen suuremmin, koska adaptaatio on kuitenkin sitä kuvakulmantarkasti alkuperäistä jäljittelevää mallia, joka ei hirveän usein saa sukkia pyörimään jaloissani.

Psychic Detective Yakumo

Alan kyllästyä siihen, ettei henkien tai kuolleiden näkemisestä haluta koskaan ottaa animessa ja mangassa irti kuin aivan minimimäärä draamaa. Yakumo vaikuttaa jatkavan samaa linjaa, eikä niillä kuolleiden hengillä edes ole suurempaa roolia kahden ensimmäisen jakson aikana. Episodimysteeritkin ovat olleet latteita ja epäinspaavia, vaikka kummassakin jaksossa vilauteltu pääpahis näyttäisi voivan potentiaalisesti tuoda isomman tarinakaaren kuvioihin.

Sarja yrittää ehdottomasti liikaa siihen nähden, ettei sillä ole tähän mennessä ollut oikein mitään sanottavaa. Kuolleiden henkiä näkevällä punaisella silmällä siunattu Yakumo-poitsu on yritetty esittää äärimmäisen coolina välinpitämättömänä jätkänä, mutta vaikuttavuus on vähän niin ja näin, kun tekijöiden ”katsokaa miten kuuuu-ul tää on!” -hihkaisujen kuuluessa selvästi ohjelman läpi. Samoin sitä kaikin tavoin persoonattoman ja turhan oloista kivaa ja symppistä päähenkilötyttöä tyrkytään liian kovasti tosi kivana ja södenä normaalina näkökulmahahmona, joka varmaan parantaa Yakumon piinatun sydämen sarjan kuluessa tai jotain. Hahmotarjonta on siis todella meh, vaikka nimihahmo voisi angstin määrästä riippuen kehkeytyä ihan kelpuutettavaksi tapaukseksi sitten kun jatkuva tarina pääsee syrjäyttämään tylsät pikkumysteerit.

Varmaan antaisin tämän suurin piirtein olla, ellei kerrassaan upea, raahaavan painostava intropätkä vähän vihjailisi jotain crawling in my skin -henkistä identiteettikriisiä päähenkilölle. Sellaisen tarinan toivottaisin avosylin tervetulleeksi, joten seurailen varmaankin ainakin jonkin verran pitemmälle hyvin epävakuuttavasta alusta huolimatta. Tähän mennessä mikään muu aspekti sarjassa musiikkia lukuun ottamatta ei kannustaisi kauheasti. Alkuseikkailujen asetelma, eli tyttö tulee pyytämään apua yliluonnollisia keissejä selvittävältä enigmaattiselta dyydeltä ja sitten jää jostain käsittämättömästä syystä hengaamaan sarjaan tämän groopiena, on tismalleen samanlainen kuin vähän aikaa sitten lukemassani Hanako and the Terror of Allegory -mangan ensimmäisessä osassa. Niin samanhenkistä on meno, että tapahtumat sekoittuvat alati mielessäni ja joudun jatkuvasti miettimään, että kummassa nyt olikaan kalamonstereita ja hetkinen eihän Yakumo missään vaiheessa saanut keihästä torsonsa läpi tai tehnyt hienoja kuolonloikkia rakennuksen katolta (tällaisiin stuntteihin nähden kyseinen mangakin on yllättävän pliisu). Pidän nyt joka tapauksessa sormet ristissä, jos Yakumo vaikka pääsisi vielä vauhtiin ja rupeaisi kehittämään psykologista mysteeriä.

Sitä paitsi heterokromia.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , Kommentteja: 3 »


Pohdintoja kevätsarjojen hahmoista: RAINBOW

4.7.2010 kello 09:00

Kun nyt kerran olen päätynyt seuraamaan tällä kevätkaudella niinkin päätähuimaavaa lukumäärää sarjoja kuin 12 mukaan lukien jo aiemmin pyörivät, voisin vissiin jotain niistä sanoakin. Koska fiktiossa yksi ehdottomasti tärkeimmistä tekijöistä minulle on hahmopuoli, ajattelin miettiä vähän kevään sarjojen tapoja käsitellä pelinappuloitaan. Huomaa, että käsittelyssä ei ole koko sarja, vaan nimenomaan sen asenne hahmojaan kohtaan.

————————————————————————————–

Seitsemän jätkää saavat kestää sadistista kohtelua ja bondata keskenään 50-luvun nuorisolaitoksessa.

Jaksoja katsottu: 11/??

Jos Uraboku on ennen kaikkea tarinavetoinen sarja höystettynä parituskelpoisilla geneerisillä pojilla (ja yhdellä tosi ihanalla kaksikolla), niin Rainbow yrittää puolestaan kovasti olla hardcorein hahmovetoinen sarja koskaan. Se repii hahmoistaan irti kaiken mahdollisen kärsimyksen, urheuden ja toivon kipinän ja pistää nämä vuodattamaan miehisiä kyyneliä jokaisessa jaksossa.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Hahmot  Tagit: , Kommentteja: 1 »


Pohdintoja kevätsarjojen hahmoista: Uraboku

1.7.2010 kello 09:00

Kun nyt kerran olen päätynyt seuraamaan tällä kevätkaudella niinkin päätähuimaavaa lukumäärää sarjoja kuin 12 mukaan lukien jo aiemmin pyörivät, voisin vissiin jotain niistä sanoakin. Koska fiktiossa yksi ehdottomasti tärkeimmistä tekijöistä minulle on hahmopuoli, ajattelin miettiä vähän kevään sarjojen tapoja käsitellä pelinappuloitaan. Huomaa, että käsittelyssä ei ole koko sarja, vaan nimenomaan sen asenne hahmojaan kohtaan.
——————————————————-

Orpopoika saa tietää olevansa taikaörkkejä vastaan taistelevan suvun jäsen ja paikallisen parantajaneidon reinkarnaatio. Kaupanpäällisiksi tulee pitkä, tumma ja komea suojelijaseme.

Jaksoja katsottu: 10/24

Nyt heti Durararan jälkeen pitää ottaa käsittelyyn Uragiri wa boku no namae wo shitteiru eli Betrayal Knows My Name eli Uraboku (argh mikä nimihirviö), ihan vain siksi, että sen asenne hahmoihinsa on suunnilleen Durararan asenteen antiteesi. Durararaa kiitin hahmoliikkeistä ja siitä, miten niiden animointi antaa ääninäyttelijöille mahdollisuuden kunnolla paneutua hahmoihinsa ja ihan oikeasti näytellä. Urabokua katsoessa taas meininki on aika tuskallista tällä saralla. Innostiko, kun sarjan seiyuu-lista paljastui yleisösuosikkien täyttämäksi? Innostiko enää sitten kun tajusit, etteivät Urabokun hahmot anna minkäänlaista tilaa näyttelijöilleen näytellä, koska puusta veistetyt miehekkeet vain patsastelevat perusasennoissa ja selittävät sarjan maailmaa pihalla olevalle päähenkilöukelle?

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Hahmot  Tagit: , , , , Kommentteja: 4 »


Kevään 2010 ensivaikutelmia: Uraboku, Senkou no Night Raid & Rainbow

20.4.2010 kello 21:04

Ja kevät se vain jatkuu, tällä kertaa tähtäimessä kasa vakavahenkisempiä sarjoja.

Uragiri wa Boku no Namae wo Shitteiru (Betrayal Knows My Name)

Odota, salaperäinen pelastajani! Miksi vaikutat etäisesti tutulta?

Miksi animetuotantoon pääsee vain sellaisiin BL-mangoihin perustuvia nimikkeitä, joita minä joskus vilkaisin yhden osan verran ja jätin sitten sivuun, kun homma ei innostanut sitten yhtään? Oikeasti: Sukisho, Loveless, Junjou Romantica ja nyt sitten tämäkin. Onko vika minussa vai animetuottajissa? Noh, Urabokusta en kyllä muista muuta kuin suurin piirtein pääpariskunnan nimet, eikä tämä ensimmäinen jaksokaan antanut hirveästi osviittaa siitä, mihin tarina on menossa. Jotain hämyä tyttö kuolee ja reinkarnoituu pojaksi -toimintaa ja fantasia tunkee normipojun elämään -kuviota pukkaa, eli ei mitään, mitä ei olisi aiemmin nähty (koska siis esimerkiksi Kaori Yukin Angel Sanctuaryhän ei  lähde ollenkaan samasta pisteestä [insert sarkastista silmien pyörittelyä]).

Jos pitäisi nimetä yksi asia, joka vähentää kiinnostustani sarjan kuin sarjan seuraamiseen ainakin puolella ihan defaulttina, se olisi pohjattoman kiltti ja hyväsydäminen päähenkilö. Toisaalta tässä kyseinen poju ei vaikuta aivan hyödyttömältä, kun ainakin itsepuolustusskillzejä näyttää löytyvän, mutta niidenkin päälle pyydellään heti anteeksi, kun päälle karannut äijä on taltutettu itsepuolustukseksi.

Jakso ei oikein napannut mukaansa missään vaiheessa, mutta ihan kelpo alustusta, ja jos kerronta pääsisi kulkemaan vähän isommalla liekillä, voisin innostuakin vähän. Poikarakkaus-aspekti kiinnostaisi sinänsä aika automaattisesti, mutta tämä vaikuttaa pahasti sellaiselta poikarakkaussarjalta, jossa pääpariskuntaa baitataan toisilleen koko ajan, mutta oikeasti homoilu jää tosi epämääräisen ja platonisen soulmate-henkisen ihastusromanssin tasolle muutamalla puolihalauksella ja korkeintaan jollain tosi siveällä pikkupikkusuukolla väritettynä. En ole oikeastaan koskaan pahemmin välittänyt näistä tapauksista, mutta koska tässä kyse ei ole pelkästä lukiolässytyksestä, vaan sarjalla näyttäisi olevan oikea ja potentiaalisesti mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan, en ole vielä luopunut toivosta.

OP ja ED

Intro on erittäin tyylikäs varsinkin siihen nähden, etten tykkää laulajan äänestä sitten yhtään. Pidän siitä, että pätkä muodostaa pelkkien hahmoesittelyiden sijaan ihan kunnollisen tarinan. Ja fuck yeah, ruusunpiikki- ja kahlesymboliikkaa! Niin goottiprameaa kuin se onkin (ja sointuvuus sarjaan tämän aika maanläheisen ensimmäisen jakson valossa vähän kyseenalaista), niin kyllä kahleet ja piikit ovat parasta modernia romantiikkaa mitä löytyy. Toisiinsa symbolisesti sidotut hahmot eivät koskaan jätä minua kylmäksi. Outro tarjoaa mielikseni lisää samaa ja on muutenkin yksinkertaisuudestaan huolimatta oikein kaunis ja mätsää intron tarinaan erittäin kivasti.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , Kommentteja: 3 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.